Paolo Giordano: Tartunnan aikaan. Maailman ensimmäinen koronakirja osuu oikeaan mutta loppuu lyhyeen

Paolo Giordano: Tartunnan aikaan (Nel contagio) Aula & Co 2020.
Maailman ensimmäinen koronakirja. Niin tituleerataan italialaisen Paolo Giornadon juuri ilmestynyttä teosta Tartunnan aikaan (Aula & Co 2020). Todennäköisesti se on myös maailman nopeimmin kirjoitettu kirja tai ainakin nopeimmin kirjoitettujen joukossa. Kirjailija nimittäin kertoo kirjan sivuilla aloittaneensa kirjoitusprosessin karkauspäivänä eli 29. helmikuuta. Päivänä jolloin maailmassa oli todettu yhteensä noin 85 000 koronatartunaa, joista 80 000 Kiinassa ja lopuista suuri osa Italiassa.

Loppupuolella kirjaa hän mainitsee, että menossa on 4. maaliskuuta eli päivä jolloin Italian hallitus päätti koulujen sulkemisesta. Pohjois-Italiassa monia alueita oli jo tuolloin täydellisessä lockdownissa (sana joka vain vähän myöhemmin muuttui kansainväliseksi uuden todellisuuden kuvaajaksi).

Kirjan kirjoittamiseen meni siis viisi päivää. Vau. Uskomaton saavutus. Se on lyhyempi aika kuin kirjan toimitusaika nettikirjakaupasta, josta sen ostin. Tein tilauksen 24.4, sain teoksen postituksesta kertovan sähköpostin 28.4 ja vapunaattona tuli saapumisilmoitustekstiviesti.

Hain kirjan postista perjantaina eli 1.5., hämmästyin hiukan paketin ohuutta (vaikutti aivan muulta kuin kirjapaketilta) mutta löytyihän sieltä litteästä kirjekuoresta ihan oikea kirja. Pieni kuin mikä, pokkarin kokoinen ja vain 76 sivun paksuinen. Teksti on kaiken lisäksi taitettu väljästi, tyhjää tilaa ja tyhjiä sivuja on runsaasti, mikä tekee lukemisesta helppoa ja nopeaa.

Luin Giornadon kirjan alle tunnissa. Aloitin innolla, ahmin joka sanan ja harmitti jo alkumetreillä, että tiesi tekstin loppuvan niin pian. Enemmän kuin kirjalta, lukeminen tuntui kuin tavallista vähän pidemmän lehtitekstin, ehkä kuin esseen, lukemiselta. Tekstiä oli ilo lukea. Se on sujuvaa, helppolukuista ja suoraviivaista, mutta kuitenkin hienolla tavalla kaikki tärkeimmät langanpätkät aiheeseen liittyen yhteen nivoen.

Ongelma vain on se, että tosiaan niin järjettömän moni asia on muuttunut maaliskuun 4. päivän jälkeen eli kun Giornado kirjoitti kirjaansa viimeisen virkkeen. Hän kokosi yhteen silloisessa maailmassa leijuneet langanpätkät, sai kiinni monista tärkeistä teemoista ja asioista, jotka koronan uhkaan liittyvät, jotka tähän kriisiin ovat johtaneet ja joita saattaa kaikesta tästä seurata.

Hän hapuili niitä,  sai niistä kiinni ja jopa kudottua niistä ohuen kokonaisuuden, kirjan, aikana jolloin suurimmalle osalle maailman ihmisiä korona oli vasta olutmerkki, seurapeli tai pelkästään tuntematon sana ja yksi uutinen muiden joukossa. Hän aavisteli ensimmäisten joukossa, mitä oli tulossa, ja muun muuassa näiden aavistuksenomaisten pelkojen vuoksi kirjaa on niin hieno lukea. Hän oli aavistuksineen niin oikeassa, mutta kuitenkin kirjan kirjoitushetkellä vielä niin tietämätön kaikesta siitä mitä oikeasti tuli tapahtumaan.


Kunpa hän olisi jaksanut pidättää kirjoittamisen lopettamista vielä edes viikon, kaksi tai kokonaisen kuukauden verran. Nyt kaikki tuntui loppuvan lyhyeen, kuin kesken. Mitä uusia ja kiinnostavia ajatuskulkuja häneltä olisi syntynytkään, kun jo niin varhaisessa vaiheessa epidemiaa hän sai paperille niin paljon kiinnostavaa! Sellainen tunne kirjaa lukiessa vähän väliä on.

Kirjassa käydään läpi monia oleellisia ja tärkeitä asioita koronaviruksesta ja sen uhkista, puhutaan nykyään jo niin tutuista termeistä kuten tartuttavuusluvuista ja mallinnuksista, altistuneista ja karanteeneista,  puhutaan fatalismin vastustamisesta ja yksilön vastuusta ja velvollisuuksista yhteisöään ja muita ihmisiä, tässä tapauksessa heikompiaan eli koronaviruksen riskiryhmiä kohtaan.

Puhutaan siitä miten maailman ihmiset ovat nykyään jaettu ryhmiin ennennäkemättömällä tavalla: Suscetible, Infectious, Recovered, SIR (alttiit, infektoituneet, parantuneet). Pandemian etenemisen ja hallinnan kannalta sekä viruksen näkökulmasta siinä on kaikki oleellisin. Virus ei piittaa meistä pätkääkään, ei iästämme, sukupuolestamme, kansallisuudestamme tai henkilökohtaisista mieltytymyksistämme. (s.12)  Se piittaa vain siitä, kenet se voi tartuttaa (jos se ylipäätään piittaisi tai ajattelisi yhtään mitään).

Sitten kirjassa puhutaan siitä miksi ei pidä lähteä juhliin vaikka kuinka haluttaisi, sillä jos kaikki ajattelevat kuin sinä eli seuraavat mielihaluaan, joku aina tartuttaa ja virus leviää (kirjan kirjoittamishetkellä ollaan siis ilmiselvästi vielä vaiheessa, jossa ulkonaliikkumiskiellot, lupalaput ja voimakkaat rajoitukset eivät ole voimassa).


Puhutaan pelosta, jonka valtaan ihminen helposti joutuu uuden ja tuntemattoman uhan edessä, kuten hiv-epidemian alkuaikoina, jolloin kaksinkertaisiin suojahanskoihin ja -varusteisiin pukeutuneet lääkärit pomppasivat kauhusta ilmaan, kun hiv-positiivisen potilaan verta roiskahti leikkauksessa lattialle. Puhutaan hämmennyksestä, jonka valtaan ihminen joutuu kun ei tiedä ketä uskoa, kun asiantuntijat ovat asiasta täysin vastakkaista mieltä ja joskus asioita tunnutaan jopa salailtavan kansalaisilta.

Ja miten suuri hämmennys onkaan, kun huomaa, että asiantuntijatkin epäröivät. Tätähän on pohdittu paljon viime aikoina Suomessakin. Toinen asiantuntija sanoo yhtä ja toinen toista, ketä uskoa? Ehkä pahinta mutta siltikin niin tarpeellista on ymmärtää, että kukaan ei oikeastaan tiedä lopullista vastausta ja sitä, mikä olisi paras tapa edetä. Voi vain haparoida eteenpäin ja kokeilla, mikä olisi vähiten vahingollisin reitti.

Puhutaan spekulaatioista viruksen mahdollisesta alkuperästä, riitelystä asiassa kuin asiassa, valeuutisista. Giordano vertaa suhdettamme valeuutisiin viruksen SIR-luokitteluun: olemme epidemian lailla leviäville valeuutisille joko alttiita, niille infektoituneita tai niistä parantuneita eli ilmeisesti kai niistä järjen kautta voitolle päässeitä. Mitä enemmän valheellinen informaatio meitä hirvittää, närkästyttää tai raivostuttaa, sitä herkemmin saamme tartunnan. (s. 67) Myös meidän epämääräiset ajatuksemme ja puolivillaiset spekulaatiomme muodostavat oman ekosysteeminsä, rajattoman kokonaisuuden, jonka sisällä voi tapahtua mitä tahansa. (s.68) Voisiko osuvammin enää sanoa valheellisen tiedon suosion salaisuudesta, voisiko paremmin enää kuvata nettikeskusteluissa leviävää pelkoa, paniikkia, lietsontaa, salaliittoteoriointia ja toisaalta vähättelyä, ilkeilyä ja tahallista provosointia!


Ja ennen kaikkea puhutaan koronaviruksen roolista osana isompaa, erittäin monimutkaista tapahtumien ketjua, jossa ihmisen toiminta maapallolla horjuttaa jatkuvasti pahemmin luonnon tasapainoa ja ekosysteemiä. Kuinka kaikki on osa yhä kompleksisemmaksi käyvää kokonaisuutta, ja juuri kompleksisuuden takia ihmisten on niin vaikea hahmottaa mistä tässä kaikessa on kyse. Kun otsonikerros oli uhattuna hiuslakkojen sisältämien freonikaasujen vuoksi 80-luvulla, uhkaa vastaan oli helppo alkaa taistella, sillä se oli niin konkreettinen ja helposti ymmärrettävä: aukko ilmakehässä. Mutta koronaviruksen uhka on hahmoton ja näkymätön, eikä siitä meinaa saada millään kiinni. Virusepidemian pitäisi herättää meidät pohtimaan. Karanteeniaika suo siihen oivan tilaisuuden. Mitä sitten olisi pohdittava? Sitä, ettemme ole vain ihmisyhteisön osa. Homo sapiens on myös suurenmoisen mutta hauraan ekosysteemin tunkeilevin ja tuhoisin laji. (s. 55)

On ilahduttavaa, kuinka paljon Giordano käsittelee ihmisen omaa toimintaa koronavirusongelman synnyn perimmäisenä syynä. Ihmiset ovat ruuantarpeen kasvussaan ryhtyneet syömään eläimiä, jotka olisi viisainta jättää rauhaan, kuten Länsi-Afrikan joillakin alueilla ebola-virusta kantavat lepakot. Ihmisten ja villieläinten väliset ei-toivotut kontaktit ovat lisääntyneet ja lisääntyvät yhä, ja ebola-lepakot ja ebola-gorillat sekä nyt maailmaa piinaava koronavirus (lepakoista peräisin) ovat esimerkkejä loputtomista vastaavista ketjuista, joita on ollut olemassa joita koko ajan syntyy lisää. [Näihin ketjuihin] yhä useampien ihmisten olisi syytä kohdistaa kiireesti huomionsa. Koska ketjun päästä saattaa löytyä uusi pandemia, vielä tämänhetkistäkin hirvittävämpi. Ja koska ketjujen kaukaisessa lähtöpäässä olemme aina ja joka tapauksessa me, me ihmiset ja tuhoisa käyttäytymisemme. (s. 52)


Ja sitten ehkä koko kirjan vavahduttavin, vahvin ja ajatuksia herättävin ajatus, lyhyt kuten koko kirjakin mutta sitäkin painokkaampi: Koska tartunta on oire. Infektio lymyää ekosysteemissä. (s. 52)

Tämä lääketieteellisen ajattelun päälaelleen kääntävä lause kutkuttaa mieltä kaikessa oikeaan osuvuudessaan. Tartunta on oire. Me olemme jo sairaita, ja se että saamme uuden tuntemattoman taudin riesaksemme, on vain oire toisesta, isommasta taudista jota jo sairastamme. Infektio on meidän takiamme sijoiltaan suistuneen ekosysteemin tuottama oire.

Pidän tästä Giornanon ajattelusta erittäin paljon ja miksi en pitäisi, näenhän itsekin asian pitkältä samalla tavoin. Monessa muussakin kohdassa löydän tekstistä paljon tuttua, monia teemoja joista olen itsekin runsain mitoin kirjoittanut täällä blogissa viime kuukausien aikana. On ihastuttavaa huomata, miten taitavasti ja kattavasti Giordano on käsitellyt tiiviissä muodossa lähestulkoon kaikkia tärkeimpiä asiaan liittyviä teemoja, hipaissut niiden pintaa tai raottanut asiaa sanan, lauseen tai luvun verran.


Kuten alussa jo todettua, monen asian kohdalla lukijalle tulee tunne, että voi kun kirjailija olisi jatkanut vielä vähän. Kirjoittanut lisää, mennyt syvemmälle. Olisin mieluusti lukenut Giornadon ajatuksia vielä vaikka 500 sivua lisää. Kykyjä ja tietoa hänellä siihen olisi, onhan hän italialainen eli asuu pandemian ensimmäisten joukossa ja  yhdessä pahiten koettelemassa maassa. Lisäksi hän on väitellyt teoreettisesta fysiikasta ja toiminut hiukkasfysiikan tutkijana, ennen kuin ryhtyi kirjoittamaan kirjoja ja tuli menestyskirjailijaksi.

Eli hän siis osaa myös kirjoittaa, ja kiinnostavasti ja elävästi sen tekeekin. Giordanon teksti on päiväkirjamaista ja omakohtaista, hän tiputtelee tekstiin koronakriisin herättämiä muistoja omasta elämästään, joiden kautta hän oppii ja hahmottaa jotakin tästä nykyisestä monimutkaisesta tilanteesta. Mitä isä opetti silloin kerran autossa maltin matematiikasta; mitä Apulian maakunnassa, kirjailijan kesänviettopaikassa, vuonna 2010 leviämään lähtenyt, oliivipuita tuhoava Xylella fastidiosa -bakteeri opetti yhteisymmärryksen saavuttamisen vaikeudesta ja tieteen rikkaruohoista; mitä nuoruusvuosien aikainen osallistuminen globalisaation vastaiseen mielenosoitukseen opetti globalisaation hahmottamisen vaikeudesta.

Pidän Giornadon tyylistä siksi, että hän käsittelee yleistä ilmiötä tai asiaa oman elämänsä henkilökohtaisen esimerkin kautta, koska se on minulle niin tuttua. Se muistuttaa omaa tapaani kirjoittaa, ja vaikka Giordano on ammattikirjailija (tunnettu esim. menestysteoksestaan Alkulukujen yksinäisyys)ja verrattomasti minua taitavampi, on hienoa huomata että monia asioita joita hän käsittelee, olen blogissani käsitellyt jo kauan sitten, ehkä jo samoihin aikoihin kuin hän kirjoitti Tartunnan aikaansa. On hienoa huomata edes haurasta, kaukaista yhtäläisyyttä esikuviensa kanssa.

Anekdoottina kerrottakoon, että tein pienen kokeen: vertasin Giordanon kirjan tekstin määrää blogiini näinä viikkoina kirjoittamiini teksteihin. Jo pelkästään tämän postauksen tekstimäärä vastaa noin 20 sivua eli lähes neljäsosaa Tartunnan aikaan -kirjasta. Käytännössä olen tuottanut blogiin korona-aiheista tekstiä niin paljon, että siitä olisi sellaisenaan painettuna syntynyt ainakin 700 sivun paksuinen kirja, jos se olisi taitettu Giordanon kirjan tyyliin. En tietenkään sano, että oma tekstini olisi kirjaksi kelpaavaa, mutta määrällisesti se on kyllä vertaansa vailla!

Ei ihme, että jotkut ovat kommentoineen minun tulleen "koronahulluksi" ja ihmetelleet, mistä ja miksi kaikki tämä energia kirjoittaa... Niin, en tiedä sitä tarkkaan itsekään, mutta tähänastisen pohdinnan perusteella voin todeta, että (koronasta)kirjoittaminen on ollut ja on edelleen minulle sekä kutsumus, pelastus että osittain jopa eräänlainen velvollisuus.


Koko kirja on kiehtovaa luettavaa eikä siinä ole sanaakaan ylimääräistä "löysää", mutta kaikkein eniten pidän kirjan viimeisestä luvusta. Se on nimeltään Päivien laskentaa (kaikki luvut on nimetty nerokkaalla, sisällön kokoavalla tavalla) ja siinä käsitellään koronakriisia ajan näkökulmasta.

Eli sitä, miten elämme poikkeusaikaa tietämättä, kuinka pitkän aikaa sitä tulee vielä jatkumaan. Ajankäyttömme on mullistunut ja olemme joutuneet mikroskooppisten voimien armoille, voimien jotka röyhkeästi päättävät puolestamme. --- Epidemian keskellä suuri osa ajastame kuluu laskiessa: laskemme sairastuneiden ja parantuneiden lukumääriä, laskemme kuolleiden ja sairaalapotilaiden määriä; laskemme menetettyjä koulupäiviä, pörssissä sulaneita miljardeja, kasvosuojainten myyntilukuja sekä tunteja ennen testituloksen ilmoittamista; laskemme etäisyydet tautipesäkkeestä ja hotelliperuutukset, tärkeät ihmissuhteemme, uhrauksemme. Ja ennen kaikkea laskemme laskemasta päästyämme niitä päiviä, jotka ovat vielä edessä ennen kuin hätätilanne on ohitse. (s. 75-76)

Mutta Giordano haluaa tarjota vielä yhden laskentatavan, erilaisen mutta ehkä kaikkein tärkeimmän. Ja hän poimii sen Raamatusta, Psalmin 90 sanoista: Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen. 

Kirjan loppu tarjoaa siis vielä yhden sykähdyttävän yllätyksen: fyysikon koulutuksen saanut Giordano puhuu viisaasta sydämestä. Juuri siitä, jota olen itsekin pohtinut näinä aikoina paljon ja kirjoittanut siitä blogiinkin. ( esim. täällä tekstissä Kollektiivinen viisaus ja suurten muutosten aika. Korona on ihmiskunnalle tarjottu kärsimyksentäyteinen tilaisuus muuttua ja muuttaa maailma paremmaksi) Juuri niistä teemoista, joita pidän kaikkein arvokkaimpina oppeina joita koronakriisista voi olla mahdollista saada. Jos vain osaamme käyttää tilaisuuden hyväksemme...

Että oppisimme laskemaan päivämme, jopa näitä loputtoman pitkiltä ja ahdistavilta tuntuvia koronakriisin päiviä. Jotta osaisimme arvostaa jokaista päivää juuri siinä hetkessä. Laskea päivämme oikein. Saada viisas sydän. Ja pitää huoli siitä, ettei kaikki tämä kärsimys mene hukkaan. (s 76)

Paolo Giordano: Tartunnan aikaan
Aula & Co 2020
Italiankielinen alkuteos Nel contagio
Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä
76 sivua
Ostettu verkkokaupasta.


Lue myös muita kirjoittamiani korona-aiheisia ja koronapohdintaa sisältäviä tekstejä: 

Mitä tänä vappuna menetetään ja mitä saadaan tilalle - ja mikä meillä on Italiaan verrattuna loppujen lopuksi hyvin

Kahden kuukauden tauon jälkeen ruokakaupassa: turvavälejä, eristyshöperyyttä ja todellisuustokkuraa

Mitä jos elämä onkin aivan hyvä juuri näin?

Hiljentynyt ilmatila, luojan lykky. Suomamaisemaa ja kaunista hiljaisuutta Tremanskärrin luontopolulla

Mistä koronavirus sai alkunsa, milloin voimme palata "normaaliin"? Vastaus on epämiellyttävämpi kuin uskotkaan

Koronakriisin opetuksia osa 2: kuolema on "vanha tuttu" ja elämä kuin kakku

Koronakriisin opetuksia: pärjään kahdella vaatekerralla ja muita kulutuspaaston oivalluksia

Hiljainen pääsiäinen Suomessa, Italiassa ja koko maailmassa

Koronaeristysarkea osa 2: unohtunut oliiviöljy, pariterapiaa etänä ja erilaisia tapoja suhtautua poikkeustilan suosituksiin

Onko Jumala kuollut?

Kollektiivinen viisaus ja suurten muutosten aika. Korona on ihmiskunnalle annettu kärsimyksentäyteinen tilaisuus muuttua ja muuttaa maailmaa paremmaksi

Ensin "Mitä korona tähän nyt liittyy, vaikka lapsesi onkin vaikea hengittää?" sitten "Kerro kaikki koronaoireistasi, vaikka soititkin selkäsärkyasioissa." - Suomen terveydenhuollon täyskäännös koronaan suhtautumiseen vain 2 viikossa 

Kolme viikkoa koronaa: näin tauti alkoi, eteni ja parani

"Ennen" ja "jälkeen" - korona on vedenjakaja ja kollektiivinen painaisuni, josta ei pääse hereille. Mitä voimme tehdä auttaaksemme toisiamme?

Koronaeristysarkea osa 1: etäkoululaisen digiloikka, kaloreiden ja kauppakassin metsästystä sekä pölypallojen keskeltä nouseva toivo

Kaksi viikkoa ilman hiustenpesua, yleisessä vessassa ovet auki ja tapaaminen yöpuvussa roskakuskien kanssa - oudoimmat tilanteet joihin korona on minut laittanut

Suurimmasta kivusta syntyvät elämän kauneimmat hetket - tänään täytän 10 vuotta äitinä

Kirja on koronakaranteenilaisen paras kaveri ja ikkuna maailmaan - entä kuinka selitän nykytilannetta lapsilleni?

"Isovanhempamme lähtivät sotaan maansa puolesta, ja te valitatte koska teidän täytyy pysyä kotisohvallanne"

Paljonko saan blogista palkkaa, kirjoitanko koronasta rahan takia sekä maailma, jossa lääkäriin ei pääse

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Yöllinen soitto hätäkeskuskeen - korona on tällä hetkellä päivystyksessä "kirosana"

Hoitohenkilökuntaa ilman maskeja, ihmiset jonottava viimassa - tämä on todellisuus Laakson koronaterveysasemalla

Meillä sairastetaan ehkä koronaa ja pelottaa että lapsellani on vakava tautimuoto. Olisi sata muutakin huolta ja kysymystä, mutta mistä saamme tietoa ja apua? 

Minulla voi olla korona mutta en pääse testiin ellen mene sairaalakuntoon

Tällaista on arki karanteeni-Italiassa - tyhjät kadut, autiot piazzat, taskussa kulkuluvat. Tämä voi olla edessä Suomessakin, mutta sekin on parempi olla tekemättä tarpeeksi

Tässä syy miksi hallituksen pidättäytyminen "spektaakkeleista loukkaa jokaista suomalaista

Miksi koronavirus ei ole vain mikä tahansa influenssa, vanhusten tauti tai Italian vaiva, vaan vaarallinen kaikille meille

Koronavirus on levinnyt Italiaan. Tuleeko se meillekin, täytyykö alkaa täyttää ruokakaappeja?

Hyvää laiskiaista - ja tyyneyttä ja rauhallisuutta! (Koronaviruksesta osa 2)

Terveysviranomaisten ohje koronaviruksen estämiseksi: "Älä mene sairaana töihin" - helpommin sanottu kuin tehty

Koronakriisin vaikutus Italian turismiin: Venetsiassa ilmaisia aperitiiveja ja Roomassa hotelli, jossa hinnan päättää asiakas

Miehet ja vanhukset enemmistönä kuolemantapauksissa - Italian koronaviruskuolemat numeroina ja tunnelmia maskien takaa

Koronaviruspelkoa Roomassa: "Kiinasta tulevilta pääsy kielletty"






Kommentit

  1. Myös tuo Zizekin teos ilmestyi aika äkäseen;

    https://www.theguardian.com/books/2020/apr/23/pandemic-by-slavoj-zizek-review-the-philosopher-provides-his-solution

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! En ollut kuullutkaan tästä ennen. Kiintoisan kuuloinen kirja tämäkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

"Kotihoidettu eskarilainen on osannut jo 2 vuotta lukea ja kirjoittaa." Varhaiskasvatuksen tai sen puutteen vaikutus kouluvalmiuksiin, onko sitä?

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Korona auttoi minut eroon makeanhimosta - mutta mitä se teki kropalleni ja mikä on saanut ihoni hehkumaan?

Neljänkympin kriisi ja elämää kuolemantuomion jälkeen