Kolmesti tehdyt, kauneimmat ja kipeimmät matkat

Sydän rantahiekassa, unelmien matkalla.
Kotiinpaluu on aina vähän pöllämystyttävä tapahtuma. Yhtäkkiä olet taas kotona, reissu on heitetty ja pitäisi sopeutua siihen että se on ohi ja arki edessä. Ja alkaa se kolmas matka, muistelujen matka. Jokainen matka nimittäin tehdään kolme kertaa: suunnitelmissa, todellisuudessa ja muistoissa. Tähän ihastuttavaan lauseeseen törmäsin sosiaalisessa mediassa jokin aika sitten ja se on jäänyt korvaani soimaan.

Se on äkkiseltään kuultuna niin totta. Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin ehkei kuitenkaan jokaista matkaa tehdä kolmesti. On myös matkoja jotka suunnitellaan mutta unohdetaan oikeasti kokea, kun ne ovat käynnissä, koska ollaan niin kiireisiä miettimään jo seuraavaa matkaa. Tai sitä miltä kaikki näyttää kuvissa ja instafeedissä. Ja sitten yritetään muistella jälkeepäin. Ja sitten on matkoja, joita suunnitellaan niin hartaasti ettei todellisuus voi muuta kuin mennä pieleen, koska on niin paljon ennakko-odotuksia. Niihin reissuihin ei yleensä sitten muistoissa enää haluta palata.

Sykähdyttäviä ovat ne matkat, joita ei koskaan suunnitella vaan ne tulevat eteen niin yllättäen, ettei ennakko-odotuksia ehdi syntyä. Ne otetaan vastaan ja eletään kuin ylimääräisenä ja odottamattomana lahjana, jonka joku heittää syliisi ja jonka henkeäsi haukkoen avaat, kunhan olet löytänyt ensin rohkeuden ottaa sen vastaan. Niistä matkoista jää kaikkein eniten muisteltavaa.

Ja sitten on matkoja, joita tehdään vain suunnitelmissa, koskaan niitä totetuttamatta. Ne ovat ehkä niitä kauneimpia matkoja, sillä ne jäävät ikuisiksi ajoiksi kangastamaan täydellisinä mieleesi, juuri sellaisina kuin olet kaikissa unelmissasi aina halunnut. Mikään ei niillä matkoilla mene pieleen, kukaan ei myöhästy mistään, ei joudu jonottamaan eikä taskuvarkaan uhriksi. Autolle löytyy parkkipaikka juuri sieltä mistä haluat, kuljet paikasta toiseen juuri siinä järjestyksessä ja aikataulussa kuin on täydellistä ja sää on aina parhain ja kaunein.

Näet auringonlaskut ja vuoret ja vihreät metsät, kuljet niityillä ja puutarhoissa ja hiekkarannoilla aaltojen hyväillessä jalkojasi ja lämpimän tuulenvireen ihoasi, näet kirkot ja temppelit, museot ja monumentit, kaiken mitä haluat nähdä ja olet aina halunnut. Ehkä vain toisen ihmisen silmät, sen jonka kanssa matkustat. Kätesi on juuri siinä kädessä jossa haluat, säkenöivän lämpimässä. Teet matkan juuri sen ihmisen kanssa jonka sinun pitääkin, ehkä sielunkumppanisi tai parhaan ystäväsi, nautitte lentokoneessa lempiviiniänne tai junassa lempiruokaanne, tai sitten hän odottaa sinua lentokentällä ja hänen sylinsä on sekin säkenöivän lämmin ja tuoksuu turvalliselta, kun halaatte tervehdykseksi.

Lago di Braies, Braies-järvi Dolomiiteilla Pohjois-Italiassa.

Merenranta Calabriassa.

Vuorijonoja Dolomiiteilla.


Eikä mikään mene niillä matkoilla pieleen vaan joka päivä on täynnä valoa ja hyviä kokemuksia, ehdit jokaiseen junaan ja näkemään kaikki nähtävyydet jotka olet suunnitellut näkeväsi. Aikaa riittää vaikka mihin, sillä sitä on ikuisesti. Suunnitelmissa, ajatuksissa ja unelmissa aikaa on loppumattoman paljon, ja sielusi liitää tuossa ajattomuudessa niin keveänä ja haikean onnellisena että sitä on joskus vaikea melkein kestää. Se on kuin kurkistus toiseen maailmaan, häivähdys jostakin jota emme oikeasti täällä näe, pelkkiä etäisiä kaikuja vain. Vähän niin kuin kaukaisten vuorien lumihuippuiset vuoret, jotka pilvien takaa häämöttävät. Ne erottuvat silmille kirkkaina, mutta niin äärettömän kaukana ja korkealla että tiedät mahdottomaksi koskaan päästä niitä lähelle.

Suunnitelmissa ja unelmissa kaikki on juuri sellaista. Näet kaiken kirkkaana mutta niin kaukana, että on vaikea erottaa kaikkia yksityiskohtia. Mutta vaikket näe, tiedät että kaikki sillä matkalla on täydellistä.

Sellaisia matkoja ei käydä vain kerran tai kolme kertaa, vaan lukemattoman monta kertaa. Ja suurin osa matkoista taitaa olla juuri näitä, pelkissä unelmissa käytyjä matkoja. Onnekkaimmat ovat ne, jotka todella pääsevät hartaasti suunnittelemilleen - tai odottamatta eteen tulleille - unelmamatkoille, ja niistä jää myös hyviä muistoja.

Juuri sellainen matka meillä on juuri nyt Italiaan takana. Sitä alettiin suunnitella keväällä, ei liikaa koska varmahan ei voinut olla että matkalle pääsi kuin vasta loppukesän kynnyksellä, kun koronatilanne alkoi selkeytyä ja syksyn suuntaviivat hahmottua.

Matka tehtiin ja millainen matka olikin! Täynnä kauniita, outoja ja unenomaisia paikkoja ja hetkiä, joita muistella. Kiitollisena ja nöyränä siitä, että matka saatiin tehdä ja että kaikki meni sen aikana hyvin, saimme elää niin monta kaunista hetkeä ja nähdä ihmeellisiä asioita. Ja ennen kaikkea saimme nähdä läheisiämme ja ystäviämme. Se oli kaikista tärkein asia. Sillä mitä me täällä maailmassa olemme ilman toisiamme ja yhteyttä muihin ihmisiin, emme mitään. Yhteydet muihin ihmisiin pitävät meidän kiinni elämässä ja estävät haihtumasta pois, lakkaamasta olemasta, liukumasta sinne jonnekin josta tulemme ja olemme matkalla ja josta olemme täällä vain käymässä.



Nyt korona-aikana matkustaminen ei ole enää samalla tavalla itsestäänselvyys kuin ennen, vaan jokaisen matkan tarkoitusta ja tärkeyttä täytyy miettiä tarkemmin. Siitäkin syystä nyt päättynyt Italian-reissu oli ainutlaatuisempi kuin vielä koskaan. En lakkaa olemasta kiitollinen siitä, että pääsimme lähtemään, että näimme turisteista tyhjän Rooman, Calabrian hiekkarannat ja Dolomiitit (joista edelleen aion kirjoittaa oman postauksen lähiaikoina), kaiken sen joita monet ihmiset näinä aikoina haluaisivat nähdä mutta eivät voi.

Lue Helsinki-Rooma-Helsinki -automatkastamme esimerkiksi nämä postaukset, niitä on monia muitakin ja valitsin tähän vain muutaman:
Helsinki-Rooma, 1. matkapäivä: vetinen Via Baltica, kohtalokkaat kinkkuleivät ja yön sulosävelet

Helsinki-Rooma, 4. matkapäivä: Italian aurinko ja uusi koronatodellisuus

Rooma ilman turistilaumoja - parempi, kauniimpi Rooma

Matkapäiväkirjaa reitiltä Calabria-Rooma ja viimeisen lomaillan mahtava myrsky

Pietarinkirkon hiljaisuus ja tyhjyys - kullan keskellä kirkkaimpana loistaa toivo

Tähtiyö täysikuun aikaan, jäähyväisten jälkeen. Milloin näen rakkaani jälleen?

Jaoin matkaani aktiivisesti Instagramin puolella (@ferrante_anna) ja myös täällä blogissa ja sain monia kommentteja ja viestejä, joissa kiiteltiin videoita, kuvaa ja tekstiä reissusta. On vähän kuin itsekin olisi päässyt mukaan matkalle, kommenteissa sanottiin.  Jokainen sellainen kommentti sai minut hyvin onnelliseksi. Juuri siitä syystä  niin paljon videoita ja kuvia jaoin, jotta saisin jakaa matkaani toisten kanssa, saada toinen ihminen tavallaan matkustamaan kanssani. Jotta joku voisi ajatella: vähän kuin olisin itsekin matkalla. Ja sitten kun aika taas sallii ja mahdollisuus tulee, niin matkustaa itsekin.



Suurin osa matkoista taidetaan loppujen lopuksi käydä suunnitelmissa ja unelmissa. Olen onnellinen, että tämän kesän Italian-matka ei jäänyt pelkäksi unelmaksi, vaan siitä tuli todellisuutta. Suunnitellut mutta käymättä jääneet, unelmoidut mutta ikuiseksi unelmiksi jääneet matkat kun ovat ehkä toki täydellisimpiä matkoja, mutta myös kipeimpiä ja surullisimpia. Täydellisinkään kuvitelma ei vedä vertoja todellisuudelle, sille keskinkertaisellekaan matkalle jolla passi katoaa ja rengas hajoaa.

Sillä et oikeasti pääse kokemaan miltä tuuli tuntuu ja miltä meren aallot. Sylin lämpö tai käsi kädessäsi. Eivätkä silmäsi oikeasti näe miten korkeilta ja majesteettisilta vuoret näyttävät ja miten loputtomalta meren horisontti. Ihosi ei tunne lämmön kosketusta eivätkä huulesi maista kuinka täyteläistä ja makeaa on viini jota matkakumppanisi kanssa juotte omistanne ja toistenne laseista. Et kuule lasten riemua rantavedessä, et kaskaiden huumaavaa siristystä pimeässä yössä etkä haista, miltä tuoksuu auringonlämmin ruskettunut iho, toisen ihmisen iho, elämää ja lämpöä täynnä.

Ja niin jäät ikuisiksi ajoiksi kaipaamaan sitä kaikkea. Koska et tiedä, miltä se todellisuudessa tuntuisi ja tulet ikuisesti ajattelemaan ja luulemaan, että aivan varmasti paljon paremmalta kuin parhaimmissakaan kuvitelmissa. Ja mikä pahinta, se saattaa olla aivan totta.




Lopuksi taas musiikkia näihin fiiliksiin. Yeah, I trip when I look in your eyes. Voisiko sen paremmin sanoa matkasta, joka käydään vain haaveissa? =)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Maskilla vai ilman? Ensimmäinen kerta kasvomaskin kanssa oli elämäni hikisimpiä kokemuksia

"Ennen juoksin puolimaratonin alle kahteen tuntiin, nyt puolen tunnin hölkkä tekee tiukkaa". Koronasta toipuminen voi kestää hyväkuntoisellakin kuukausia.