Haluatko laihtua? Sairastu koronaan! (Oikeasti en suosittele...)

Kauden voimaruokaa puolukkaa kehon vahvistukseksi.
Tyypillinen iltani ennen viime maaliskuuta: päivän toimien ja touhujen jälkeen keitän teetä, istahdan sohvalle ja syön siltä istumalta pussillisen lakuja tai puolikkaan suklaalevyn. Tyypilliseen päivään on myös kuulunut pulla tai pari iltapäivän aikana, mahdollisesti myös voisarvi aamiaisella. Ja aina jos näen jossakin karkkia, tungen sen suuhuni. Erityisesti irtokarkkeja...Aakkosia...Ässämixejä ja missäxejä...Mitä vain värikästä, sokerista ja makeaa.  En voi elää ilman makeaa! Mitä enemmän sitä syön, sitä enemmän tekee mieli. 

Sitten tapahtuu jotain...ja kaikki muuttuu. Aivan kaikki. Makumieltymykseni heittävät häränpyllyä ja sitä myötä iltarutiinit. Niihin kuuluu yhä iltatee, mutta ilman lakua ja suklaata. Nyt päin vastoin mietin, kuinka olen pystynyt syömään joka ilta kaiken sen määrän sokeria ja makeaa...

Asia joka muutti kaiken oli sairastuminen koronaoireisesti maaliskuun alussa. (Lue sairaudestani enemmän mm. teksti Korona: minun tarinani ja näin se oirelee perheenjäsenissämme). Menetin makuaistini sekä ruokahaluni, ja kun aistit pikku hiljaa ja ruokahaluni muutaman viikon kuluttua palautuivat, oli suklaa tai karkki viimeinen asia jota teki mieli. Sen sijaan tajusin himoitsevani oliiveja. (Lue aiheesta esimerkiksi teksti Oliivihimo - auttavatko oliivit koronasta toipumisessa?) Hassuinta asiassa oli, että en ole koskaan elämässäni pitänyt oliiveista. 

Toipilasvaiheessa nälkä oli kova; heräsin aamuyöllä huutavaan nälkään ja tuskin jaksoin odottaa aamuun, että pääsin syömään munakokkelia, leipää, puuroa, hedelmiä - ja oliiveja.

Nyt koronataudista on kulunut puoli vuotta, ja muutos makutottumuksissa on osoittautumassa pysyväksi. Osatekijä on varmasti sokeririippuuvuuden katkeaminen taudin aiheuttaman ruokahaluttomuuden myötä, mutta uskon että vähintään yhtä suuri tekijä on makuaistin muuttuminen. Muuten en osaa selittää sitä, että entinen inhokkini oliivi on nyt lempiherkkua, ja entinen, lähes syntisen nautinnon lähde maitosuklaa maistuu nyt aivan mitättömältä ja jopa pahalta. Syön vaikka hapankaalia suuremmalla ruokahalulla kuin suklaata. 


Olen siis päässyt sokerihimostani koronan ansiosta, mutta asian varjopuolena on ollut painon putoaminen. En ole koskaan ollut ylipainoinen tai sen lähelläkään, päinvastoin paino on pyörinyt lähempänä alipainon rajaa. Suklaasyöpöttelyni on ollutkin varmasti vain osittain sokeririippuvuutta, osittain kehon keino saada helppoja kaloreita. Nyt kun valkoisen sokerin kalorilähteet ovat jääneet pois, lopputuloksena on ollut painon putoaminen ahkerasta perusruoan syömisestä huolimatta.  

Kun sairastin kuukauden päivät sängyn pohjalla koronaa, paino putosi kilokaupalla. Se nyt ei ole ihme ottaen huomioon vähän syömisen ja sen, että minkä tahansa hengitystieinfektion, jopa kuumeettoman, on tutkimuksissa havaittu nostavan aineenvaihdunnan nopeutta 8-14%. Kuumeisia tuberkuloosipotilaita tutkittaessa on puolestaan havaittu, että jokainen lämpöasteen nousu kasvattaa aineenvaihdunnan nopeutta 7-15%. (Lähde: Markus J. Rantala: Masennuksen biologia. Evoluutiopsykologian näkökulmia mielialahäiriöihin)

Sairaana olo siis vilkastuttaa aineenvaihduntaa huomattavasti ja lisää kehon energiantarvetta, mutta samaan aikaan se usein laskee ruokahalua ja jopa vie sen kokonaan. Ei niin hyvä yhtälö voimien säilyttämisen kannalta, mutta toisaalta, infektion kouriin joutuessaan keho yleensä myös viestii voimakkaasta väsymyksestä. Kun makaa sängyssä pää tokkurassa ja lihakset kivistäen, ei juuri tee mieli lähteä happihyppelyille tai edes olohuoneeseen asti. Joskus jopa vessassakäynti voi olla suuri saavutus - niin se ainakin minulla pahimman koronaoireilun aikaan oli. 


Painan vähemmän kuin ennen koronaa ja painoindeksin mukaan
ehkä jopa liian vähän, mutta kehoni on ravitumpi kuin ennen ja toivottavasti terveempi
ja vahvempi talvea kohti kulkiessa, joka tässä kesällä otetussa valoa tulvivassa kuvassa 
oli vielä kaukainen pimeän peikko.


Toipilasvaiheesta alkaen olen onneksi saanut ruokahaluni takaisin, mutta olen huomannut jännän jutun: paino on jatkuvasti vaarassa jatkaa laskuaan. Vaatteet sujahtavat päälle helpommin kuin ennen ja roikkuvat. Näyttää siltä, etten saa terveellistä perusruokaa syömällä tarpeeksi energiaa, sellainen läpipasko kun olen. Pähkinät, öljyt, pasta-annokset ja oliivitkaan eivät auta, kun ruokavaliosta on jäänyt pois helpot energiapommit kuten suklaa ja leivokset. 

Toisaalta olen saanut tilalle niin hyvän olon, että en usko kokonaisterveyteni tästä kärsivän, päin vastoin. Ravitumpana ja laadukkaammasta ruuasta nauttivana se on varmasti vahvempi vaikka painaakin joitakin kiloja vähemmän kuin sokerihumalapäivinään. 

Niin paljon kuin korona veikin voimia ja terveyttä, muun muuassa yhä vieläkin välillä tuntuvan oudon huimauksen ja keuhkojen heikomman hapenottokyvyn, jotakin se on myös antanut tilalle, eikä ihan pieni asia olekaan kyseessä: luonnollisempi, terveellisempi ruokavalio. Ehkä paras yksittäinen asia, jonka ihminen voi keholleen antaa. 

Haluatko siis laihtua? Sairastu koronaan! Tämän huonon vitsin myötä päättelen tämän aamun blogitekstin, alan tehdä lähtöä merenrantaan talviuinnille ja sitä ennen vielä erikseen alleviivaan, etten oikeasti kenenkään suosittele sairastuvan. Korona EI ole mikä tahansa flunssa eikä edes influenssaan verrattavissa, kun se kunnolla iskee. Ja se voi iskeä kunnolla ihan kehen tahansa, myös nuoriin ja hyväkuntoisiin. Tämä ei ole pelottelua vaan realismia. Sitä joka saa haluamaan suojella jokaista lähimmäistä ympärillään ja itseään uudelta tartunnalta, laittamaan maskin kasvoilleen ja viittaamaan kintaalla salaliittoteoreetikoille ja kaikenlaisille asian vähättelijöille. 

Kaikki suolainen mättöruoka kyllä maistuu, ja onneksi maistuukin.
Kuvassa mieheni tekemää, aitoitalialaista pizzaa.
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Hiiriperhe vintillä ja rotanruumis seinässä - elämämme luontokappaleiden kanssa

Minun valintani: Kuopus täytti kolme vuotta ja jatkan yhä kotiäitinä