Terveellinen Kinder-suklaa ja muita italialaisia karkkikuriositeettaja

Kalsiumpommeja?
Jokainen suomalainen syö keskimäärin 13 kiloa karkkia vuodessa, luin jostakin. Nostin täsmälleen samanpainoisen tyttäreni ilmaan ja yritin kuvitella hänet karkiksi. Vaikeaa se oli, mutta tilanne oli kieltämättä hyvin havannoillistava; 2,5-vuotiaan lapsen painon verran karkkia on hurja määrä.

Tosin minusta vahvasti tuntuu siltä, että ottaen huomioon viikottaiset lakritsinsyöntisessioni, nykyään harvinaisemmat mutta silti säännölliset irtokarkkihetkeni ja ennen kaikkea jatkuvan suklaanhimoni, 13 kiloa ei kohdallani ole vielä mitään. Ainakaan se ei sitä ollut hurjimpina nuoruusvuosina, jolloin 350 gramman megasäkki karkkia saattoi kulua yhdessä illassa ja herkutteluiltoja olla useampi viikossa.

Tällä hetkellä paitsi lakritsia, saan syyttää vuosittaisesta karkinmäärän kulutuksestani erästä tiettyä ja hyvin tunnettua italialaista suklaamerkkiä, Kinderiä. Jos kyseistä suklaata ei olisi olemassa, karkinkulutukseni olisi varmasti puolet nykyisestä. Minun on vaikea kuvitella suurempaa suklaanautintoa, kuin mitä Kinderin täydellinen valkoisen ja maitosuklaan äkkimakea yhdistelmä tarjoaa - etenkin kun koko komeuden nauttii juuri keitetyn cappuccinon seuralaisena.

(Pahaksi) onneksi Kindereitä saa nykyään mistä vain Suomestakin. Kaukana ovat ajat, jolloin Kinder-muna oli tiukasti pääsiäiseen sijoittuva ylellisyys, eikä Kinderin suklaapatukoista oltu kuultukaan - sellaisesta kyllä haaveilin jo lapsena! Ja vaikka lapsi en enää siinä vaiheessa ollutkaan, niin maailman mahtavimmalta lahjalta tuntui se 10 Kindermunaa sisältävä laatikko, jonka tulevalta mieheltäni sain syntymäpäivälahjaksi ensimmäisenä yhteisenä keväänämme. Hän oli siis heti ymmärtänyt täydellisesti, kun olin kuvaillut hänelle lapsuuteni pääsiäisten kohokohtaa, Kinder-munan käärimistä tinapaperista ja suklaan jumalaista sulamista suussa hitaasti ja säästellen, saihan seuraavaa kertaa odottaa taas vuoden.

 Italiassa Kinderin asema ja levinneisyys on lähes hämmästyttävä. Suomalaisten kauppojen silmänkantamattoman pitkälle jatkuviin karkkihyllyihin tottuneelle italialainen vastine näyttää helposti sangen aneemiselta:

Vaatimaton hyllynpätkä, yleensä vielä hankalasti löydettävissä jossakin vähemmän keskeisellä paikalla, muutama hassu karkkilaatu, lähinnä mauttomia vaahto- ja hedelmäkarkkeja sekä jokunen "lakritsi" eli haalea ja kitkerä versio suomalaisesta lakusta, lisäksi jonkinmoinen valikoima suklaita. Sekä tietysti niitä Kindereitä, isoissa ja pienissä pakkauksissa, pähkinöillä ja ilman, munanmuodossa ja erikokoisissa monimunapakkauksissa. On Kinder Buenoa ja Happy Hippoa.  Kinderit ihan totta vievät varmaan kolmanneksen hyllytilasta, muutama muu italialainen vakiokarkkimerkki kuten Ferrero Rocher (ei muuten taida enää olla italialaisomistuksessa?) toisen kolmanneksen, loput ovat kumi-Hariboa tai sveitsiläisiä suklaita.

Kinderin vyörytys jatkuu kylmäkaapeillakin, sillä suklaasta on olemassa erilaisia kylmässä säilytettäviä patukkaversioita, joita mainostetaan, myydään ja syödään erityisesti lapsille sopivina terveellisinä ja energiaa antavina välipaloina tai aamiaisena.

Ja jos Kinder-himoinen on kassoille asti selvinnyt itsekurinsa säilyttäen, niin viimeistään siellä lankeaa. Kinderit on aseteltu kassajonossa seisovien eteen suorastaan räikeän houkuttelevasti. Munat ja patukat oranssisävyisissä kääreissään tuntuvat oikein vaativan tulla napatuksi viime hetken ostoksena hihnalle. Aika monen kauppakassiin ne lopulta päätyvätkin, ainakin jos asiakkaan on aikomus kyläillä ostosreissun jälkeen lapsiperheissä. Silloin Kindermuna on vakiotuliainen, aina. Lapsillehan Kinder maistuu, ja miksei maistuisi, makeampaa suklaatahan saa hakea. Kesäaikaan Italian tv:ssä pyöriikin Kinder-mainos, joka hehkuttaa Kinderin uppoavan lapsiin silloinkin, kun helteen vuoksi ruokahalu on muuten hukassa. Ja tuorepuristetun appelsiinimehun kanssa Kinder-patukasta tulee suorastaan terveysaamiainen!



 Kinderin yksi myyntivalteista onkin juuri terveellisyys, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Ihan tosissaan tv-mainoksen urheilijat, äidit ja ravintoasiantuntijat selittävät, että Kinderin maidon sisältämä kalsium, välipalapatukan pehmeä kakkupohja ja suklaan sisältämä energia tekevät siitä mainion ja suorastaan välttämättömän suuhunpantavan aamupalan osana, pikkunälkään tai ihan kokonaisena välipalana. Suomessa moiseen hölynpölymainontaan olisi taatusti jo puututtu ja muistutettu, että asioista pitää puhua oikeilla nimillään eikä kuluttajaa saa sentään ihan miten hyvänsä harhauttaa: sokerisesta maitosuklaapatukasta ei ikinä saa terveystuotetta, olipa siinä kuinka paljon kalsiumia hyvänsä.

Pieneltä pahalta Kinderin ylimainonta ja ylisuuri markkina-asema silti tuntuu, kun vertaa tilannetta Suomen karkkimarkkinoihin. Kuinka minulla Suomessa tuleekaan ikävä italialaisia tylsiä, piilossa olevia lyhyitä karkkihyllyjä, joita ei melkein edes erota kahvi- tai jauhohyllystä. Pakkauskoot ovat pieniä ja takaavat sen, ettei sokeriähkyä tule, vaikka erehtyisikin joskus ostamaan karkkipussin. Ja ennen kaikkea, kun tarjolla on aina niitä samoja karkkeja, ei tarvitse jatkuvasti olla maistelemassa uutuuksia.

Suomalaiset karkkihyllyt ja jatkuvasti laajenevat valikoimat alkavat valtavuudessaan jo lähennellä naurettavuutta. Saamansa myyntitilan perusteella karkkien voisi kuvitella muodostavan pääosan ihmisen ravitsemuksesta - ja ehkä joidenkin surkeiden tapausten kohdalla näin onkin. Aikoinani menin mukaan minäkin uutuushullutukseen, ja kokeilin kiltisti aina uutta myyntiin tullutta megahyperhässäkkäpussia. Sille tuli loppu, kun huomasin, ettei kokeilu useinkaan ollut rahojen eikä minkään muunkaan väärti. Italialaiseen karkkikulttuuriin tutustuessani sitä paitsi tajusin, että on fiksua pysytellä parissa tai kolmessa lempikarkissa. Kuka on sanonut, että karkkilaatuja pitäisi olla tuhat ja yksi, ei kukaan.

Nykyään kun syön karkkia, se on lähes poikkeuksetta joko Porvoon tai Pandan lakua, Kinderiä tai tummaa suklaata. Ei pähkäilyjä väsyttävän irtokarkkivalikoiman edessä tai pohtimista minkä kymmenestä erilaisesta hässäkkäpussista valitsisi. Valinta on helppo ja makunautinto aina taattu. Kätevää.

Kaksivuotiaan vanhempana en varmasti vielä tiedä mitään karkkihyllyraivareista, mutta olen tyytyväinen, ettei niitä ainakaan vielä ole nähty. Tähän mennessä ainoat karkit, joita lapseni on syönyt ovat Kinder ja tumma suklaa, ja niinpä hän karkkihyllyilläkin kiltisti suuntaa Kinderiä kohti ohittaen hämmästyttävän helposti koko muun karkkivalikoiman. Varmasti asiaan vaikuttaa se, ettei hän vielä tiedä mitä nuo iloisen värikkäät säkit ja irtokarkkilaatikot pitävät sisällään, mutta uskallan toivoa, että joku vaikutus on myös italialaisella Kinder-aivopesulla. Aivopesty mainonnan uhri lienen minäkin, mutta jotenkin pidän suklaan syömistä edes hieman pienempänä pahana kuin muiden karkkien, onhan suklaassa sokerin lisäksi myös muita ravintoaineita, kuten juuri sitä kalsiumia. Tumma suklaa ja varsinkin raakasuklaa ovat vielä asia erikseen, eikä niitä karkeiksi oikein voi kutsuakaan.

Oikeasti terveellistä suklaata. Etualalla kvinoasuklaata, hieman riisisuklaalle maistuvaa mutta parempaa.

 Tänäänkin herkuttelimme lapsen kanssa päivällislihapullien jälkeen Kinder-maxipatukalla. Kindermunien kanssa olemme tällä hetkellä tauolla ja säästelemme kaapissa olevia munia palkinnoksi siltä varalta, että ison hädän tekeminen vessanpönttöön jonakin päivänä onnistuisi. Houkutin on siis kova, ja opittavan asian vaikeudesta kertoo se, että Kinder-munat ovat olleet koskemattomina keittiön kaapissa jo kolmatta viikkoa. Jos tyttö sattuu ne siellä näkemään, kun kaappia auotaan, hän huokaa haikeana: ensin kakka pönttöön, sitten Kindermuna! Kinder-lahjontaakin siis vielä.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miksi päiväkoti ei ole sairaan lapsen paikka ja miksi suositus koronatestituloksen odottamisesta kotona on oikein

Kesäilta Haltialan auringonkukkapelloilla. Niin kauan kuin on auringonkukkia, on myös toivoa.

Helsinki-Rooma, 4. matkapäivä: Italian aurinko ja uusi koronatodellisuus