Jasmiiniteetä hermopaineeseen ja kirurgin ikävän lausahduksen jälkipelkoihin

Ehkä parasta jasmiiniteetä, jota olen maistanut. Luomukaupoista.
Miltä tuntuisi, jos erikoisalansa kokenein lääkäri sanoisi, että oireilusi on ensimmäinen laatuaan hänen urallaan, eikä ennakkotapauksia asioiden suunnan kehittymisestä siis ole?

Kauhealta tietysti, miltäpä muultakaan. Minä tiedän sen erinomaisen hyvin, sillä juuri näin kävi tänään silmäkirurgin vastaanotolla.

Silmänpaine oikeassa silmässä sen kun jatkaa nousuaan heti kun painetta alentavien tippojen vaikutus lakkaa. Jo se, että paine nousi yli 24 tunnin jälkeen piilolinssileikkauksen jälkeen, oli harvinaista, ja kahden viikon jälkeinen nousu on siis täysin ennenkuulumatonta Suomen eniten leikanneen ja kokeneimman silmäkirurgin uralla.

Mitähän tästä pitäisi ajatella?

Ensimmäisenä tekee mieli sadatella huonoa tuuriani. Kaikki muut 99,9 % leikkauksen läpikäyneistä pääsee iloitsemaan huipputarkasta näöstä ja silmälasittoman elämän huolettomuudesta päivän tai korkeintaan parin kuluttua leikkauksesta, mutta minun kohdalleni sattui tämmöinen höykytys. Vertailukohtana minulla on vasen silmä, jonka kanssa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia sitten ensimmäisen leikkauksen jälkeisen päivän, jolloin se oli arka ja sumea, kuten asiaan kuuluikin. Jo seuraavana aamuna näkö oli normaali ja on ollut siitä asti.

Vain oikea silmäparka vihoittelee. Säälittää melkein koko silmä. Tippoja tippojen perään ja pian jo kolmas laserointi kaiken päälle.

Pahinta on, että kuten kirurgi meni sanomaan, olen ensimmäinen jolle näin on käynyt, eli periaatteessa kukaan ei voi tietää, auttaako seuraavakaan laserointi. Silti vielä uskon, että en tästä loppuelämän vaivaa saa, vaan asiaan keksitään joku ratkaisu. Pakkohan se on uskoa, kun ei muutakaan voi vaipumatta synkkään epätoivoon.

Onneksi sentään on tiedossa, miksi paine nousee. Se johtuu silmän nestekierron häiriintymisestä, jonka taas on aiheuttanut silmään tehty leikkaus. Yleensä mahdollinen häiriintyminen kestää noin vuorokauden, minun tapauksessani siis jo kaksi viikkoa. Miksi näin, siihen en vielä ole saanut selvyyttä. Sitä ei ehkä tiedä kirurgikaan, mikäpä sen mainiompaa.

Joko olen alkanut katua pitkälti pinnallisiin syihin perustunutta päätöstäni asennuttaa silmieni sisään piilolinssit? Edelleen vastaus on kielteinen, eikä vielä ole tullut edes hetkellistä katumusta. Jo se tunne, että vuotavan ja kutiavan silmänkään kanssa ei tarvitse ottaa piilareita päästä ja laittaa rillejä nenälle, on kaiken tämän vaivan veroinen. Saa nähdä, muuttuuko mielipide, jos vielä hurjemmaksi muuttuu. Eihän pitkäaikaisessa korkeassa silmänpaineessa sen suurempaa riskiä olekaan kuin silmän sokeutuminen.

Ruokahalu tässä kaikessa menee, eikä ihme. Painetipat aiheuttavat sivuvaikutuksena pahoinvointia, ja huolestuminen silmän ja näkökyvyn tulevaisuudesta vie mennessään viimeisenkin nälän tai innon valmistaa ruokaa. Kurjaan oloon tekee mieli vain napsia kaikenlaista hyvää, kuten suklaata ja salmiakkia, onneksi myös sentään eilisiä valkosuklaa-kookoslumipalloja, joiden valmistusaineisiin kuuluvat myös ravinteikkaat gojimarja, kylmäpuristettu kookosöljy, cashew-pähkinä ja rusina.



 Onneksi myös mies pitää huolta valmistamalla herkullisia salaattejaan ja kantamalla kotiin kanankoipia ja sisäfilepihvejä. Se sen sijaan ei auttanut, että hän äsken muistutti minua tilanteeseen täysin sopimattomasta italialaisesta sanonnasta: jos jokin maksaa oikein paljon, Italiassa sanotaan sen maksaneen yhden silmän päästäsi, qualcosa ti costa un occhio. Tiedän kyllä ilman sanontojakin, miten arvokkaan asian kanssa olen tekemisissä.

Sehän tiedetään, että hyvin syömällä hankalimmatkin asiat näyttävät ainakin hiukan vähemmän hankalilta, ja se pitänee paikkaansa nytkin. Toisaalta, toiset sanovat myös niin, että jos ei ole nälkä, ei pitäisi syödäkään, vaan kuunnella kehon viestejä ja antaa tarvittaessa ruuansulatuselimistölle lepoa. Mikähän tässä tilanteessa olisi se oikea tapa?

Vihreän teen voiman olen viimeistään nyt huomannut. Kun oikein hermostuttaa ja huolettaa niin, että pahimmillaan kädet tärisevät, kupillinen teetä auttaa aina. Varsinkin uusi teelöytöni, Morrin jasmiininmakuinen vihreä luomutee. Sen luvattiinkin auttavan, kun tarvitaan kirkasta mieltä ja selkeyttä, eikä lupaus ollut turha. Jo kupin pitäminen kädessä ja jasmiinintuoksuisen höyryn haisteleminen rauhoittaa ja selkeyttää villinä laukkaavia ajatuksia.

Tähän käy tosin myös tavallinen vihreä pussitee, sen huomasin Eiran sairaalan käytävällä, kun olin juuri saanut tietää silmän valoilmiöiden johtuvan taas rajusti nousseesta silmänpaineesta. Tärisin kauttaaltani säikähdyksestä ja aloin jo voida pahoinkin, osittain vahvojen painelääkkeiden takia. Käytävän kahviautomaatista valutettu kuuma vesi ja teepussi tekivät ihmeitä, ja kun hoitaja seuraavan kerran käveli ohi, panikoivan potilaan tilalla tuolilla istui rauhallinen asiakas teemuki kädessään.

Rauhoittumista totisesti tarvitaan näinä päivinä, aina siihen asti kunnes muutun kirurgin pioneeriongelmapotilaasta jälleen normaalisilmäiseksi ihmiseksi. Voi isi, kuinka sinua taas tänäänkin joulukuun kolmantena tarvittaisiin kuuntelemaan ja kannustamaan kummallisiin tilanteisiin joutunutta tytärtäsi.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Miksi päiväkoti ei ole sairaan lapsen paikka ja miksi suositus koronatestituloksen odottamisesta kotona on oikein

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Kesäilta Haltialan auringonkukkapelloilla. Niin kauan kuin on auringonkukkia, on myös toivoa.

Helsinki-Rooma, 4. matkapäivä: Italian aurinko ja uusi koronatodellisuus