Mustaa kuin laku

Porvoon mustaa lakritsia.
Musta on kaunis väri, vaikkei se kai väriopin mukaan virallisesti väri olekaan - ja monikäyttöinen. Jos hiukset ovat vähän huonosti tai olemus kaipaa lisää uskottavuutta, riittää kun pukee ylle mustan villa- tai päällystakin, ja lopputuloksesta tulee heti ripauksen tyylikkäämpi ja asiallisempi. Jos on tarvetta näyttää hoikemmalta, musta auttaa siihenkin. Mustalla voi sulautua massaan, kun ei halua erottautua. Musta selkeyttää, viimeistelee ja kokoaa yhteen vaikka punakeltaraidalliset housut ja ruutupaidan, jos sellaiset haluaa yhdistää.

Mutta ennen kaikkea musta on monimerkityksellinen väri. Muistan vieläkin, kuinka hämmennyin ensimmäisissä italialaisissa häissäni, kun huomasin monien muiden vieraiden pukeutuvan mustaan. Olin aina ajatellut mustan olevan surun väri ja häävaatteissa ehdottomasti kielletty. Sain kuitenkin kuulla, että Italiassa se on - tietenkin! - myös tyylin väri. Itse olin ilmaantunut kyseisiin häihin punasävyisessä mekossa, ja myös poskeni punastuivat jälkihäpeästä lukiessani myöhemmin italialaisesta värioppaasta, että punaiseen puketunut naisvieras häissä viestittää olleensa sulhasen kanssa suhteessa.

Mustan syvemmät ja vaarallisemmat merkitykset tulevat esiin esimerkiksi Fazerin lakritsipakkauksissa, joissa tunnetusti ei enää saa näkyä mustaa piparimallista kasvoa, "laku-pekkaa". Lakritsi on mustaa, mutta mitä tahansa mielleyhtymiä siitä ei saa syntyä. 

Rasismi ei ole oikein eikä toisen ihmisen halventaminen tai tuomitseminen ihonvärin perusteella, mutta kuka loukkaantuu enemmän piparia kuin ihmispäätä muistuttavasta nauravasta hahmosta lakritsipakkauksen kyljessä? Ilmeisesti moni. Suomalaiseen herkkänahkaisuuteen tottuneena minun olikin tarkistettava moneen kertaan kuulleeni oikein, kun ensimmäistä kertaa kuulin erään italialaisen lastenlaulun sanat:

Kyseessä on suosittu tuutulaulu, jota voisi verrata suomalaiseen Tuu tuu tupakkarullaan, jonka sisältämästä tupakka-sanasta muuten jotkut siitäkin vetävät herneen nenäänsä täällä Suomessa. Mitähän tapahtuisi, jos he kuulisivat tämän mukavan pikku lurituksen:
Ninna nanna, ninna oh, questo bimbo a chi lo do? Lo darò alla Befana, che lo tiene una settimana, o lo darò a un uomo nero, che lo tiene un anno intero. --- 
Eli vapaasti suomennettuna:
Aa tuuti lullaa, kenelle annan tämän lapsen? Annan hänet loppiaisnoidalle, joka pitää hänet viikon ajan, annan hänet mustalle miehelle, joka pitää hänet kokonaisen vuoden. ---

Laulusta on olemassa useita versioita, joissa lasta annetaan milloin kenellekin, milloin minkäkin väriselle miehelle ja milloin miksikin ajaksi, mutta kyseinen versio taitaa olla se alkuperäisin ja suosituin. Paitsi että Suomessa laulu olisi aivan taatusti kielletty aikoja sitten, se on lasten tuutulauluksi varsin kummallinen. Vaikea kuvitella, että lapselle tulee uni silmään, kun viimeiseksi illalla on peloteltu noidilla ja - niin - mustilla miehillä. Kun tarkemmin ajattelee, suorastaan hämmästyttävän avointa rasismia, lastenlaulussa!

Laulusta näkee joskus englanninkielistä käännöstä, ja musta mies on siinä korvattu sanalla bogeyman, suomeksi ilmeisesti jotakuinkin mörkö. Italialainen mörkö on spauracchio, joka ei tietenkään rimmaa yhtä hyvin anno interon kanssa kuin uomo nero, mutta jonkin verran rimmaa kuitenkin. Ihan varmasti löytyisi jokin keino mustan miehen korvaamiseen, mutta Italiassa kukaan ei tunnu moista vaativan. Jos sanat ovat omaan ajattelutapaan liian brutaalit, aina voi valita lastenlaulusta neutraalimman version - ja näin varmasti monet tekevätkin. Ja jos joku haluaa hoilata lapselleen mustasta miehestä, hoilatkoot.

Ilahduttavan suvaitseva asenne, jonka soisi leviävän laajemmallekin näinä aikoina, jolloin karkkikääreissä nähdään etnistä syrjintää, suvivirttä ei kohta uskalla laulaa eikä vapaasti voi kynääkään käyttää siinä pelossa, että joku siitä loukkaantuu.

Minkä version oma tyttäremme oppii Ninna nannasta? Uskokaa tai älkää, mieheni laulaa hänelle perinteistä musta mies -versiota. Olen siitä hänelle muutaman kerran huomauttanut, mutta turhaan. Omalta mammaltaan hän on laulun oppinut eikä osaa sitä muuttaa - ja miksi toisaalta pitäisikään? Ei ole miehestänikään mikään rasisti kasvanut eikä edes erityisen ennakkoluuloinenkaan, vaikka hän nukahti joka ilta laulua kuunnellen. Luulenpa, että moraali, etiikka, tapakasvatus ja suvaitsevaisuus ovat asioita, jotka opitaan aivan toisia reittejä kuin lastenlaulujen kautta, jos opitaan.

Mutta silti se musta mies lievästi särähtää korvaan joka kerta, kun sen kuulee, liekö seurausta suomalaisesta hysteriasta lakupekkojen ja suklaasuukkojen entisen, nykyään sensuroidun nimen suhteen.

Onneksi lempiherkkuni lakritsin makuun ei vaikuta se, mitä mielleyhtymiä sen väri ehkä joidenkin päässä aiheuttaa ja että jotkut toiset näkevät siinä suvaitsemattomuuden siemenen. Tänään meni taas pussillinen Porvoon lakua, tuota ihanan pehmeää, hampaisiin takertuvan tuoretta verenpaineen nostattajaa. Joskus lakusyöntisession jälkeen ihan päästä huippaa, ja usein mietinkin, olenkohan aikaa sitten ylittänyt lakritsin syönnin turvalliset rajat. Luultavasti olen.

Lakun jälkeen tekeekin mieli aina jotain oikein terveellistä, ja tietenkin raikasta vettä. Yleensä tomaatti maistuu harvinaisen hyvältä lakun jälkiruokana. Ilmeisesti keho tietää, että nyt tarvitaan jotakin kalium-pitoista ja vähänatriumista ja että tomaatti on korkeaa verenpainetta poteville täsmäherkku juuri edellä mainituista syistä johtuen.

Ryhdyin siis tekemään iltapalaksi tomaattibruschettaa, mutta kuinka kävikään, bruschettaleiväksi säästelemäni maalaisleivän kannikka oli päässyt kovettumaan homeeseen asti. Korvikkeena käytin Taika-ruispaahtoleipää, ja siitä tuli yllättävän hyvää! Paahtoleipäkin siis käy hätätapauksessa italialaisen bruschettaleivän raaka-aineeksi. Valkosipulinkynsi ei ehkä liu`u niin hyvin kuin pitäisi paahtoleivän paahtamisesta huolimatta hieman pehmeällä pinnalla, mutta kun hyvää oliiviöljyä lorauttelee ja tomaatteja kasaa päälle tarpeeksi, on melkein sama mikä leipä siellä alla on:


Paahtoleipäbruschetta luomutomaatilla ja ruispaahtoleivällä - ei hassumpi yhdistelmä!
















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Haluatko laihtua? Sairastu koronaan! (Oikeasti en suosittele...)

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

25 raskauskiloa, miksi ne tulivat ja miten ne lähtivät