Korona auttoi minut eroon makeanhimosta - mutta mitä se teki kropalleni ja mikä on saanut ihoni hehkumaan?

Koronan jälkeen kaikkialla on valoa.
Siitä on nyt neljä kuukautta ja yksi viikko, kun sairastuin koronaoireisesti. Tästä sairaudesta olen seikkaperäisesti kertonut blogissa ennenkin, mm. teksteissä Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissäni ja Kolme viikkoa koronaoireilua. Näin tauti alkoi, eteni ja paraniMonen muun omituisen ja yllättävän jälkiseuraamuksen lisäksi, joita koronasairastelu elämääni toi, ruokailu-
tottumukseni ovat heittäneet häränpyllyä.

Kaikki alkoi totaalisesta makuaistin ja ruokahalun häviämisestä, joita sairausaika toi tullessaan. Lähes kolme viikkoa kului, että sain alas juuri palaakaan ruokaa, ja mitä hyvänsä söinkin ei mitään makuja erottunut, oli sitten kyse suklaasta tai pastasta.

Paino lähti siinä tippumaan hyvin nopeasti, kuten minulla aina käy jos vähänkään energiavajetta tulee. Samaan aikaan vietin noin kuukauden verran pääasiassa sängyn pohjalla, ja saatoin lähes silmin nähdä, kuinka juoksijan jaloistani lihakset päivä päivältä surkastuivat.

Noihin aikoihin ystävälliset naapurimme ja veljeni toivat meille ruokakasseja oven taa, ja hyvin usein ruokakauppatoivelistassa oli suklaalevy tai pari. Niistä saatavan helpon energia voimin vältin täydellisen kuihtumisen.

Mutta kuten sanottua, suklaa ei maistunut yhtään miltään. Tähänastisen elämäni yksi oudoimpia tunteita: olla maistamatta ja nauttimatta suklaan syömisestä. Suklaa- ja muu sokeririippuvuus on ollut seuralaiseni niin kauan kuin muistan, niistä lapsuuden päivistä lähtien jolloin totuin syömään irtokarkkeja, salmiakkia ja kaikenlaista makeaa lauantai-iltojen ja lopulta myös jokaisen muunkin päivän ratoksi. Nyt se on yhtäkkiä poissa.

Välillä ennenkin olen onnistunut pääsemään makeanhimosta hetkeksi eroon. Olen kokeillut herkkulakkoja monia kertoja ja tiedän, että kun vain jaksan noin viikon olla ilman, mieliteko makeaan häviää ja sitä on helpompi hallita. Täytyy vain jaksaa ne riuduttavat illat, jolloin suunnilleen ainoa asia jota pystyt ajattelemaan on kaapissa tai kaupan hyllyllä lymyilevä suklaapatukka tai leivos. Yleensä en jaksa, vaan jossakin vaiheessa iltaa, kun lapset ovat menneet nukkumaan, annan periksi ja syön herkut suihini iltateen seurana.

Herkkulakot tai makeansyönnin vähentämiset ovat kuitenkin yksi toisensa jälkeen päättyneet huonosti. Kaikki on alkanut alusta ja palannut vanhaan, ja niin olen jälleen syönyt jokailtaisen suklaapatukan tai lakupussin vaikka kuinka tiedän, kuinka epäterveellistä, keholle haitallista ja hölmöä se on.

Nykyään herkkuja karkkien sijasta ovat vaikkapa savustetut muikut, joita
söimme viime viikonloppuna Linnansaaren kansallispuistossa.

Koronaoireilun aikana herkkuhimo häipyi kokonaan. Tilalle tuli oliivihimo, josta olenkin kirjoittanut postauksessa Oliivihimo - auttavatko oliivit koronassa toipumisessa? Se jatkuu yhä, syön oliiveja edelleen päivittäin samoin kuin kaikkea muuta terveellistä: avokadoa, pähkinöitä, kauden tuoreita kasviksia, marjoja. Mieliteot kohdistuvat suolaiseen, eivät makeaan. Mieheni on vanhasta tottumuksesta ostanut minulle lempilakupussejani ja suklaatani, mutta nyt niitä on kaapissa monin kappalein avaamattomana. Ei vain kerta kaikkiaan ole mitään halua syödä niitä. Iltaisin saatan syödä muutaman oliivin ja kuten aina, juoda kupin camomillateetä, mutta siihen se jää.

Muutenkin koronaoireilusta toipuessani huomasin, että kehoni on ikään kuin siirtynyt toiselle tasolle, lähemmäs itseään: söin päivän aikana ravitsevaa ruokaa ja tulin siitä sopivan kylläiseksi. Iltaisin en ahtanut itseeni ylimääräisiä, epäterveellisiä valkoisia sokereita ja aamulla heräsin miellyttävään, luonnolliseen näläntunteeseen, joka yleensä puuttuu jos illalla on tullut syötyä liikaa tai liian energiapitoista ruokaa.

Tämä jatkuu edelleen. Nyt tunnistan, milloin minulla on  oikeasti nälkä ja muuten pysyn ruuasta erossa. En tarvitse ruokaa enää tunteideni tai mielialojeni tyynnyttämiseen tai tottumuksen mukaiseen naposteluun. Syön sen verran mitä tarvitsen ja niitä ruoka-aineita joita keho kertoo minun tarvitsevan: vitamiineja, antioksidantteja, hyviä rasvoja, energiaa, kaikkea mitä sairaudesta toipuva keho tarvitsee. Olen enemmän tasapainossa kehoni kanssa kuin muistan tuskin koskaan olleeni. 

Voi siis sanoa, että korona auttoi minut eroon makeanhimostani. Mutta mitä se teki kropalleni? Kaikkia vaikutuksia en ehkä tiedäkään. Koronan aiheuttamista pitkäaikaisoireista ja -vaikutuksista tiedetään koko ajan enemmän, ja yhä tuskailen heikon keuhkokapasiteetin kanssa. Pitkäaikaisin jälkioire, huimaus, on vasta muutaman viikon ollut poissa. Mutta sen minkä varmasti tiedän on, että korona vei kehostani lähes seitsemän kiloa, kasan lihaksia (en ole siis vieläkään pystynyt aloittamaan kunnolla treeniä ja juoksemista), paljon fyysisiä voimia ja henkisiä voimia.

Uiminen luonnonvesissä on tämän hetken suurimpia nautintoja.
Eilen uimme Pikkalan hiekkakuopalla Kirkkonummella.

Mutta mitä kaikkea olen myös saanut tilalle? Paljon! Migreenini on vähentynyt. Pääsäryistä kärsin aiemmin usemman kerran viikossa, nyt niitä ei ole ollut sairastumiseni jälkeen kuin kaksi kertaa. Krooninen alaselkäsärkyni on pysynyt poissa jo kohta kolme kuukautta (ihme!). Ikään kuin olisin yhtäkkiä nuorentunut kymmenen vuotta. 

Korona-aika on ollut elämäni suurimpia mullistuksia, loppumattomien pohdintojen ja arvojen uudelleenjärjestelyn ja -kirkastumisen aikaa, jota en rankkuudestaan huolimatta antaisi pois. (Lue aiheesta esimerkiksi postauksista Kollektiivinen viisaus ja suurten muutosten aika. Korona on ihmiskunnalle tarjottu kärsimyksentäyteinen tilaisuus muuttua ja muuttaa maailma paremmaksiKoronakriisin opetuksia: pärjään kahdella vaatekerralla ja muita kulutuspaaston oivalluksia ja Onko Jumala kuollut?).

Niin kehoni kuin mieleni on puhdistunut: olen saanut lakaistua elämästäni paljon kaikkea turhaa ja tarpeetonta, kuten ulkoisia paineita, huomisesta huolehtimista ja toisten liiallista miellyttämistä. Näin lockdownin ainutlaatuisena maailman seisahtumisena, jossa piili valtavan paljon opetuksia jokaiselle - mutta joihin ehkä vain harva tarttui ja pelkästään odotti paluuta "normaaliin". (Lue aiheesta tekstini Mistä koronavirus sai alkunsa, milloin voimme palata "normaaliin"? Vastaus on epämiellyttävämpi kuin uskotkaan)

Olen ymmärtänyt kuinka lyhyt ja arvaamaton elämä on, ja että kaikkein tärkein asia on elää jokainen hetki sitä arvostaen ja sovussa itsensä ja läheistensä kanssa. Ellei ihminen on yhteydessä ja harmoniassa toisiin ihmisiin, millään muulla ei ole väliä.

Fyysisestikin olen puhdistunut: en syö enää valkoista lisäainesokerimössöä karkin ja suklaan muodossa, kuten aiemmin jopa päivä tein. Kaikki mitä syön, on ravitsevaa ja herkullista ruokaa, sitä mitä ihmisen on tarkoitettu syövän. En tarvitse enää valkoista sokeria tunteakseni herkuttelevani.

Lopputulos? Montakin. Ihoni hehkuu ja on hyvinvoivempi kuin ehkä sitten nuoruusvuosien. Se on ravittu ja kosteutettu sisältäpäin. Niinpä riittää että laitan sille kevyttä kosteuttavaa voidetta ja on kuin se olisi siistiksi ja tasaiseksi meikattu. Hiukseni ja kynteni kasvavat taas vauhdilla, vaikka kevään aikana jouduin leikkaamaan hiuksia 15 senttiä latvojen mentyä niin kuiviksi ja elottomiksi ettei vastaavaa ollut koskaan vielä tapahtunut. En joutunut leikkaamaan kynsiäni entiseen tapaan, mutta nyt taas joudun, useamminkin kuin tavallisesti.

En ole tarvinnut tähän mitään taikatemppuja tai tehotuotteita. Vain terveellistä, yksinkertaista ruokaa, (etenkin oliiveja!) ja sisäistä hyvinvoinnin tunnetta. Onnea jokaisesta päivästä, auringosta, valosta.



 Ja nyt, neljä kuukautta sairauden jälkeen, uskallan melkein sanoa että voi paremmin kuin koskaan, ainakaan pitkiin aikoihin. Nukun yöni hyvin, herään virkeänä aamun sarastukseen ja tunnen olevani kehooni ja mieleeni yhteydessä joka hetki. Kuulen sydämeni lyövän ja veren virtaavan suonissani ja tiedän, että nyt on minun aikani elää, nyt eikä joskus myöhemmin. On meidän kaikkien aika elää juuri nyt. Toteuttaa haaveet, sopia riidat, löytää ja tavata sielunkumppani ellei vielä ole löytänyt, nauttia jokaisesta auringonnoususta ja -laskusta ja kaikesta siitä kauniista, jota luonto joka päivä tarjoaa.

Mitään ei pidä turhaan lykätä myöhemmäksi, sillä myöhemmästä ei kukaan tiedä, sen on koronakriisi osoittanut. Korona, jonka on sanottu olevan vasta pientä esimakua ja harjoitusta niistä mullistuksista, jotka meitä ehkä jo aivan lähitulevaisuudessa odottavat: ilmastonmuutoksen seuraukset (joukkosukupuutto on jo käynnissä, pölyttäjäkato, kuivuus, helleaallot, ilmastopakolaisuus), aurinkomyrskyt, superbakteerit, kemiallisilla tai biologisilla aseilla tehtävät terrori-isku.

Korona ehkä vei minulta juoksukunnon ties kuinka pitkäksi aikaa, mutta minulla on yhä jalat ja voin kävellä niillä, vaeltaa luontopoluilla ja polkea pyörän polkimia. Voin uida, ja sitä olen tänä kesänä tehnytkin, nyt kun meille on suotu tällainen lämmin kaunis kesä juuri silloin kun kaikkien täytyy viettää se kotimaassa. Ja kuin parahiksi olemme huomanneet, että meillä on Suomessakin hiekkarantoja ja paikkoja joissa uida. Mökkirannan lisäksi (lue aiheesta edellinen postaus Alastonuinnin kiusallinen käänne: paikalle pysäköi vene ja mitä sitten kävikään?)   olen uinut muun muuassa Kaitalammella ja tietenkin Itämeressä, joka likaisuudestaan huolimatta on kumminkin (murtovesi)meri ja sen rannalla on paikoittain jopa hiekkaa.

Kesän valoa Kaitalammella
Korona vei siis myös makeanhimoni, ja toi tilalle ihanan olotilan, jossa voi kävellä minkä tahansa karkkihyllyn tai suklaakipon ohi tuntematta vastustamatonta himoa saada syödä kaiken suuhuni. Olen vihdoin päässyt tilanteeseen, jossa yhden karkin syöminen ei aiheuta ketjureaktiota joka ei lopu ennen kuin pussi on tyhjä. Ja tiedän että se voi olla ihan totta kun joku sanoo, etten pidä suklaasta.

En sairauteni jälkeen nimittäin ole syönyt yhtään suklaapalaa. Koska en vain pidä sen mausta enää. Ajatuskin suklaan syömisestä tuo mieleeni päivät, jolloin söin mautonta suklaata lähes henkeni hädässä vain saadakseni jostakin energiaa, sillä tunsin kuinka päivästä toiseen käyttämäni pyjaman housut alkoivat pudota päältä. Päivät jolloin tyttäreni toi minulla suklaata sänkyyn teen kanssa ja sanoi että äiti,  säästin nämä sinulle, syö niin paranet ja jaksat nousta sängystä. 

Nyt lähden syömään aamiaista. Munakokkelia, mansikoita, kauramaitocappuccinoa ja voisarvea. Kun muu perhe laittaa voisarven väliin Nutellaa, minä nautin omani ilman sillä se on niin sietämättömän makeaa. Jos viitsisin, voisin mielummin laittaa sinne vaikka - oliiveja!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Maskilla vai ilman? Ensimmäinen kerta kasvomaskin kanssa oli elämäni hikisimpiä kokemuksia

"Ennen juoksin puolimaratonin alle kahteen tuntiin, nyt puolen tunnin hölkkä tekee tiukkaa". Koronasta toipuminen voi kestää hyväkuntoisellakin kuukausia.