Kuinka aamucappuccinosta tuli asia joka pitää minut hengissä ja kuinka täydellinen cappuccino valmistetaan

Kesällä aamucappuccinon juominen onnistuu ulkona auringonpaisteessa.
Kuulun niihin ihmisiin, joiden aamu ei lähde käyntiin ilman kahvia. Tarkemmin sanoen cappuccinoa.  Ja nyt aion kertoa, kuinka täydellinen cappuccino, se jota joka aamu juon, valmistetaan. Se on samalla tarina siitä, kuinka aamucappuccinosta on elämäni varrella tullut asia, joka suunnilleen pitää minut hengissä, jota varten en voisi olla ja etenkin jota ilman aamuni olisivat usein huomattavasti paljon nihkeämpiä.

Teen sen aina saman kaavan mukaan: ensin keitän moka-keittimellä espresson, sitten lämmitän kauramaidon levyllä pikku kattilassa noin 80 asteeseen. Kaadan lämpimän kauramaidon korkeaan kuppiin, suosikkikuppiini josta en luovu eli punaiseen (totta kai!) Iittalan Taika-sarjan kahvikuppiin. Mukin pitää olla korkea, sillä vaahdotan maidon maidonvaahdottimella niin että se lopulta yltää melkein kupin reunoille asti. Olen todennut, että IKaffe -merkkinen kahvikauramaito on tähän tarkoitukseen kaikkein paras. Se vaahtoaa eniten eikä siinä ole joillekin kauramaidoille tyypillistä rakeisuutta koostumuksessa.

Kun vaahto on valmis, lisään suunnilleen espressokupillisen verran kahvia. Mitä synkempi ja pimeämpi aamu ja mitä väsyneempi olen, sitä enemmän espressoa. Voi niitä kaikkia vahvan kahvin aamuja, minulla ei todellakaan ole teitä ikävä. Silloin todella joskus tuntuu, että ilman cappuccinoani en tästä elämästä hengissä selviä.

Yksinkertaisimmillaan täydellinen cappuccino siis valmistuu edellä kuvatulla tavalla. Jos haluaa olla aivan tarkka ja oikeaoppinen, suhteen pitäisi olla 1/3 espressoa, 1/3 lämmintä maitoa ja 1/3 maitovaahtoa. Omassa cappuccinossani vaahdon osuus on ylimitoitettu ja maitoa tulee aavistuksen verran enemmän kuin espressoa, mutta lopputulos on silti hyvä. Pääasia että saan aamucappuccinoni. Muuten ei aamusta tule mitään, ja välillä tuntuu ettei koko elämästäkään.

Näin aamuni ovat alkaneet jo noin viisitoista vuotta, tarkkaan en muista. Ensimmäiset parikymmentä vuotta elämästäni en juonut kahvia missään muodossa lainkaan. Olen teeihminen, sanoin aina kaikille kun tarjottiin kahvia. Kahvin maku oli mielestäni kamala eikä täsmännyt lainkaan sen houkuttelevan aromikkaan tuoksun kanssa.

Sitten tapasin italialaisen mieheni ja ryhdyin käymään hänen kanssaan treffeillä helsinkiläisissä kahviloissa. Hän joi tietysti aina espressoa ja yritti tarjota minullekin. En pidä kahvista, sanoin aina. Kannattaisi kokeilla, voit tykästyä, hän sanoi, ja minä pudistin nauraen päätäni. En ole koskaan juonut kahvia, et saa päätäni kääntymään, sanoin hänelle ja puristin teekuppiani. (Tästä aihepiiristä eli mieheni tapaamisesta ja kahviin tykästymisestä olen kirjoittanut myös tekstissä Ettemme hukkaisi toisiamme arkeen: parisuhdeaikaa ja nostalgiaa käsi kädessä)


Pian matkustin Italiaan ja "uskalsin" paikallisessa kahvilassa viimein tilata espresson. Seuraavassa kahvilassa cappuccinon. Tuleva anoppini tarjosi minulle kotona keitettyä espressoa ja kohteliaisuudesta maistoin. Joka kyläpaikassa käteeni iskettiin ennemmin tai myöhemmin espressokuppi.

Niin kai totuin, eikä kahvi mielestäni enää ollutkaan pahaa. Havaitsin myös, että cappuccinon maitovaahto on aivan mahtava juttu ja olisin oikeastaan voinut juoda pelkästään sitä vaahtoa.  Italian anoppilan alakerran kahvilassa kahvilanpitäjä oppi nopeasti mieltymykseni ja muistaa yhä vieläkin aina valmistaa cappuccinoni tuplavaahdolla.

Aluksi join cappuccinoa pelkästään kahviloissa, etupäässä Italian-reissuilla ja vain harvemmin Suomessa. Sitten jossakin vaiheessa ilostuin kovasti, kun tajusin voivani hommata maidonvaahdottimen kotiinkin. Sen avulla saisin italialaisen kahvilaelämyksen joka aamu kotonakin. Parhaiten vaahdottava ja hinta-laatusuhteeltaan mahtava maidonvaahdotin löytyi Ikeasta (olen testannut monia), ja nyt olen käyttänyt sellaista jo niin monta vuotta etten enää muista.

Joku on joskus ehdottanut, että hommaisin kotiin kunnon espresso- ja cappuccinokoneen. Mieheni joskus haaveilee sellaisesta, ja olemme Italiassa käyneet niitä liikkeissä katselemassa ja kokeilemassakin. En ole kuitenkaan koskaan vakuuttunut niistä. Niissä on kauhea huoltaminen ja puhdistaminen. Vaahto ei vedä vertoja minun vaahdolleni (kyllä vain, Ikean piskuinen vaahdotin peittoaa hienot kahvikoneet), enkä haluaisi sellaista isoa hökötystä keittiööni millään ilveellä. Olen juuri päässyt eroon suomalaisesta kahvinkeittimenjärkäleestäni keittiön pöytäpintoja täyttämästä, kun tajusimme ettei keitintä kannata pitää esillä vain satunnaisia vieraita varten. Itse kun emme suomalaista kahvia juo. Ja ainahan voimme keittää vieraillekin espressot.



Ja sitten vielä yksi tärkeä juttu. En luopuisi aamun rutiinista, cappuccinon valmistamisesta, vaikka mikä kone lupaisi tehdä asian kätevämmin puolestani. Minusta on ihastuttavaa täyttää moka-keittimen alaosa vedellä, sujauttaa suodatinosa paikoilleen ja napsauttaa espressopurkki auki, lusikoida tuoksuvaa jauhetta suodatinosaan ja kiertää kannuosa paikoilleen, kiristää lopussa vielä hyvin niin että kirskahtaa, ettei varmasti tirsku vettä välistä kun vesi paineella säiliöstä nousee.

Asettaa keitin levylle, ottaa kattila esiin ja mitata vajaan puolikkaan Taika-kupin verran kauramaitoa kattilaan. Odottaa että moka alkaa pulputtaa, tuntea vastakeitetyn espresson tuoksu nenässä ja alkaa lämmittää maitoa. Suristella vaahdottimella, nähdä kuinka neste muuttuu pehmeäksi huulia houkuttelevaksi vaahdoksi.

Istahtaa alas vaahtoa täynnä oleva kuppi kädessä, hörpätä ensimmäinen kulaus ja nuolaista vaahto pois ylähuulelta - ja alkaa kirjoittaa, joka minun kohdallani tarkoittaa suurinpiirtein samaa kuin hengittää. Kirjoitan nopeasti, sanat, lauseet ja ajatukset tulevat jostakin kuin itsestään enkä joudu käyttämään esimerkiksi blogikirjoitukseen enempää kuin puolisen tuntia aikaa. Ja sitten olen taas täynnä, vahvempi ja valmiimpi päivään. Ennen kuin ilta taas laskeutuu ja jatkan kirjoittamista, kun lapset nukkuvat.

Aamuni ei ala hyvin, ellen saa cappuccinokuppiani ja kirjoittamista, joko blogia tai muuta tekstiä. Olen ollut kymmenen vuotta kotiäitinä ja olen edelleen, tosin nykyään myös teen kirjoitustöitä kotoa käsin, joten aamukirjoittaminen on minulle mahdollista. Niinpä tänäkin aamuna keitin cappuccinoni ja kirjoitin tekstini ja tulen tekemään niin varmaan vielä hyvin monena elämäni päivänä. Jos lasketaan yhteen tekstit, jotka olen aamucappuccinon ääressä kirjoittanut, saataisiin varmasti tuhansia sivuja paksu kirja.

Ehkä jonain päivänä murto-osa kaikesta siitä päätyy kirjan kansien väliin. Siihen asti - uusia aamuja, aamucappuccinoja ja tekstejä kohti, kaikkia niitä jotka tulevat, syntyvät ja tulevat nautituiksi!

Lue lisää kirjoittamisestani (myös aamucappuccinon ääressä tehdystä) ja kirjoitustekniikoistani ja -prosessistani mm. näistä postauksista:  Miksi kirjoitan? Haaveita ja oivalluksia autofiktiosta ja Narsismia vai sisäistä paloa - mikä ajaa ihmisen avautumaan itsestään netissä ja autofiktiossa? ja erityisesti blogikirjoittamisesta teksti Onko blogitekstini lukijan joka sekunnin arvoinen?










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Haluatko laihtua? Sairastu koronaan! (Oikeasti en suosittele...)

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Maskilla vai ilman? Ensimmäinen kerta kasvomaskin kanssa oli elämäni hikisimpiä kokemuksia