Alastonuinnin kiusallinen käänne: paikalle pysäköi vene ja mitä sitten kävikään?

Yleensä sentään uin uimapuku yllä, kuten tässä kuvassa.

Koska minulla ei näköjään ole parempaakaan tekemistä, lueskelin äsken Ilta-Sanomien klikkiotsikkoja. Ajauduinpa siinä lukemaan juttua alastonuinnista mökillä ja siitä aiheutuneista kiusallisista tilanteista. Kuka on ottanut tavakseen uida aina mökkirannassa alasti joko karkoittaakseen tai houkutellaakseen katsojat, uimarin ja mahdollisten katsojien iästä ja sukupuolesta riippuen; kuka vannoo kohteliaisuuden nimiin ja neuvoo kysymään muilta läsnäolijoilta etukäteen, sopiiko alastonuinti; kuka perää maalaisjärjen käyttöä asiassa.

Alastomana uiminen on tunnetusti ihanaa, aivan toista kuin uikkarit päällä polskuttelu. Kukapa sitä ei tekisi mielellään, tuntisi veden viileyden aivan kaikkialla ihollaan ja kehollaan? Minä ainakin pidän siitä, ja uin alasti aina jos tilaisuus tulee ja suinkin vain kehtaan - aika harvoin siis. Viimeksi joskus, ööö, en oikeastaan edes muista.

Ilta-Sanomien juttu huvitti minua, sillä oma tarinani, se jonka nyt aion kertoa, sopisi hyvin sen jatkoksi. Nimittäin juuri päättyneellä mökkiviikollamme Saimaan rannalla sain päähäni pitkästä aika jättää uikkarit naulaan. Tilaisuus siihen vaikutti ihan täydelliseltä: oli myrskyinen, kylmä ja kaatosateinen päivä, viima kävi pohjoisesta eli järveltä ja aallot löivät rantaan kuin merellä ikään. Eihän kukaan tällaisena päivänä edes olisi ulkona eli vastaranta olisi aivan tyhjä. Koko päivänä oli myös näkynyt vain vähän veneliikennettä, kuka nyt vesilläkään liikkuisi, sateessa ja tuulessa.

Saunoin yksin, sillä ilma oli jopa tyttärelleni, mahdottomalle vesipedolle, liian kylmä. Italialainen mieheni taas ei tule saunaan, ei edes savusaunaan kuin pakon edessä eli kun mökillä on pakko peseytyä. Olin lämmittänyt saunan oikein kuumaksi sillä koko päivä oli ollut yhtä palelua, ja alun perin tarkoitukseni oli itsekin pysytellä pääasiassa saunan lämmössä.

Mutta sitten tajusin naku-uintitilaisuuteni tulleen. Vesisade oli hetkeksi lakannut, mutta pohjoistuuli puhalsi yhä ja vedenpinta velloi. Missään ei näkynyt ihmisen ihmistä, ei veneen venettä. Hipsin ilkosen alastomana rantaan, tunsin tuulen tavallisesti uimapuvun peittämillä ihoalueilla ja säpsähdin veden kylmyyttä varpaissa. Sitten se kumminkin tuntui ihmeen lämpimältä, ainakin vähemmän kylmältä kuin olin ajatellut. Vain kylmältä, mutta ei jäiseltä kuitenkaan.

Juuri kun olin polviani myöten vedessä, näin niemen takaa ilmestyvän moottoriveneen. Niinpä tietenkin! Se ajoi kovaa,  lähestyi lähestymistään ja tiesin että kohta se hiljentäisi vähän kanavaa lähestyttäessä, mutta ei kuitenkaan niin paljon ettenkö pystyisi hyvin uida ja pysyä veden alla kunnes se olisi mennyt ohi. Näin laskeskelin. Kahlasin siis veteen ja lähdin uimaan.

Kylmä vesi tosiaan tuntui ihanalta iholla, oli kuin olisin saanut kosketuksen luonnolliseen puoleeni jonka nykymaailman siveyssäännöt ovat turruttaneet sitten lapsuusvuosien. En muistanutkaan että alasti oli niin mukava uida. Tätä pitäisi harrastaa useammin. Eikä vesi ollut ollenkaan niin kylmää kuin myrskysäässä sen olisi kuvitellut olevan, pystyisin aivan hyvin uimaan tavanomaisen lenkkini toista laituriamme kohti ja vähän sen ohi, sitten takaisin ja toiseen suuntaan kaislikkoon päin saman verran. Siinä ajassa vene huristelisi kevyesti ohi.

Mutta silloin vene pysähtyi niille sijoilleen. Ainakin minusta tuntui siltä. Se hidasti vauhtiaan niemenkärjen ohitettuaan juuri sillä samalla sekunnilla kun sukelsin veteen. Harvat veneet tekevät niin, ne hidastavat vasta paljon myöhemmin eli reilusti mökkimme ohitettuaan vaikka merimerkkien mukaan alennettu nopeusrajoitus on voimassa jo mökkimme kohdalla.

Pohjoistuuli puhaltaa, veneilijöitä ei näy, naku-uinnille siis!

Nyt vene eteni matelevalla vauhdilla ja saatoin vaikka vannoa, että kannelta tiirailtiin rantaamme kohti. Vesi alkoi pistellä jalkoja, se ei vielä kangistanut, mutta jos vene jatkaisi moista matelemistaan, alkaisi kyllä pian kangistaa. Oli alkanut uudelleen ripotella sadetta ja tuuli tyrskäytteli myös järvivettä kasvoille, kun kauhoin eteenpäin myrskyssä. Minähän uisin vaikka maailman tappiin, en nousisi ylös vedestä ennen kuin vene oli mennyt ohi.

Mutta silloin vene vasta hidastikin vauhtiaan. Eikä vaan hidastanut, vaan ihan totta todella vaikutti jääneen paikoilleen keikkumaan, niin hitaasti se enää eteni. Oliko se sammuttanut jo moottoritkin? Ääntä ainakaan ei kuulunut, mutta saattoi olla että pohjoistuulen puhallus vain peitti sen alleen.

Nautinnollinen tunne alastomalla iholla oli alkanut uhkaavasti muuttua jäätäväksi. Niinkö paljon uikkarien alaosa kuitenkin lämmitti, ettei tällaista jäätymisen tunnetta ne yllä tuntunut, vaikka kuinka kylmässä vedessä ui? Koko alavatsaani särki kylmästä. Jalkojakin jo ihan tosissaan kangisteli. Olin uinut paljon kauemmin kuin olin aikonut, varmaan ainakin jo kymmenen minuuttia ja tajusin, että minun täytyisi uida toinen mokoma mikäli mielin odottaa että vene ajaisi ohi. Näin kannella ainakin kaksi ukkoa, en halunnut kuvitella heidän aivoituksiaan - enkä yhtäkkiä varsinkaan joutua jäätymään heidän takiaan tässä koko ajan kangistavammaksi käyvässä kylmyydessä.

Jos he kerran olivat päättäneet parkkeerata mökkirantamme eteen veneellään vain siksi että näkivät minun menevän alastonuinnille, olkoon sitten niin. Minähän nousisin tästä vedestä ja menisin saunan lämpöön, sen sijaan että jäätyisin kuoliaaksi vain siksi että pelkäsin vilauttaa heille paljasta peppuani. Mistä lähtien muka alastomuus on suomalaisessa mökki- ja saunakulttuurissa lakannut olemasta mutkatonta ja luontevaa? Ja toisaalta, mistä lähtien alastonuimarien tirkistely on ollut millään tavalla sopivaa tai mainittuun mökki- ja saunakulttuuriin kuuluvaa?

Niin nousin vedestä kuin mitään ei olisikaan, enkä välittänyt enää yhtään vaikka siellä olisi kuinka monta ukkoa tuijottamassa takapuoltani. Jos se suo heille kylmään lauantai-iltaan vähän lämpöä, niin otan sitten vaikka päivän hyvänä tekona, hahhah.

Saunan jälkeen olo on aina rento, naku-uinnin jälkeen ehkä vielä enemmän!
Saunan lämpöön päästyäni katselin saunan ikkunasta, kuinka vene kiihdytti vauhtiaan ja jatkoi matkaansa normaalilla kanavanopeusrajoitusvauhdilla. Viimeistään se ratkaisi sen, etten todellakaan ollut kuvitellut vaan vene oikeasti oli hidastanut sen takia, että oli nähnyt naisen alastonuinnilla. Tai sitten kyse oli vain sattumasta, heiltä loppui bensa tai jotain.

Argh, kiukku hetkeksi kuohahti. Tämänhän voisi ottaa vaikka #metoo -asiana. Mutta en ottanut. Kiukkukin laantui ja vaihtui taas huvitukseen. Ei tämä ole sukupuolesta kiinni, loppujen lopuksi. Yhtä hyvin asetelma olisi saattanut olla toisinpäin; naisia intopiukeina tirkistelemässä, kun alaston mies meni uimaan ja odottamassa, että tämä tulisi vedestä pois. Ilta-Sanomien jutussakin mainittiin naisista, jotka sattumoisin aina tulivat laiturille juuri kun vastarannan nuori uros aloitti naku-uintinsa.

Toivottavasti minua tirkistelleillä miehillä ainakin oli ollut hauskaa. Lopulta minua ainakin huvitti koko juttu, huomata että niin suuri on alastomuuden voima että se saa ihmiset sellaisiin hölmöyksiin mökkivesistöillä. Ikään kuin maailma ei olisi muuallakin paljaita peppuja täynnä niille jotka niitä haluavat katsoa...

Saunan jälkeen mökkituvassa kerroin tapauksesta miehelleni. Hän tietenkin alkoi kiehua mustasukkaisuudessaan, ensin syytti minua alastonuintipäähänpistostani ja sitten sadatteli veneen kyydissä olleita miehiä. Siinä vaiheessa minä enää nauroin koko jutulle, olinhan löytänyt siihen rennon otteen jo aiemmin ja muutenkin sauna oli rentouttanut minut niin täydellisesti etten sellaisessa mielentilassa ota mistään pulttia. Enkä maininnut miehelleni, että olin käynyt naku-uinnilla vielä monta kertaa uudestaankin, niin mukavaksi se oli osoittautunut. Tällä kertaa ilman tirkistelijöitä.

Hetken päästä naku-uintini jälkeen rannalla näytti tältä. Melkein teki mieli lähteä uudelleen uimaan.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Helsinki-Rooma, 4. matkapäivä: Italian aurinko ja uusi koronatodellisuus

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Kesäilta Haltialan auringonkukkapelloilla. Niin kauan kuin on auringonkukkia, on myös toivoa.