"Ennen" ja "jälkeen" - korona on vedenjakaja ja kollektiivinen painajaisuni, josta ei pääse hereille. Mitä voimme tehdä auttaaksemme toisiamme?

Valo avaa kevätkukat ja antaa toivoa.
Kun eilen julkaisin 7.3. kirjoittamaani mutta koronakriisin takia julkaisematta jäänyttä blogikirjoitustani, minulle tuli yllättäen oudon haikea olo sitä lukiessa.

Tekstiä kirjoitti ihminen, joka oli kyllä tietoinen koronan vaarallisuudesta ja uhkan suuruudesta, olihan hän seurannut Italian tilannetta läheltä ja tuottanut blogiin tekstiä aiheesta pienen romaanin verran. Mutta se ihminen oli vielä täydellisen tietämätön siitä, mitä oikeasti tulee tapahtumaan. Kaikki oli silloin vielä "ennen."

Pelkäsin toki jo pitkään, että tilanne tulee menemään Suomessa ja muuallakin maailmassa yhtä vaikeaksi kuin se Italiassa jo oli. Olin kuullut ystäviltämme ja sukulaisiltamme Italiasta, millaista karanteeniarki on, he olivat kuvailleet sen yksityiskohtia niin tarkasti, että nyt kun ne olosuhteet ovat täällä, minusta tuntuu kuin olisi elänyt ne jo. Että kaikki olisi jo ihan tuttua.

Se on outo ja kummallinen olo. Epätodellinen. Onko se kaikki nyt tosiaan myös täällä ja koko maailmassa, onko tämä totta? Tuntuu kuin eläisi loputtomassa kollektiivisessa painajaisunessa, josta ei pääse hereille. Aamulla herätessäni saatan ensimmäiseksi huomata ja ajatella, että verhojen takana on jo valoisaa, ja sitten heti muistan: korona. Se ei ollutkaan unta.

Kolme viikkoa sitten kirjoitettu blogiteksti kuuluu nyt toiseen aikaan, ja nyt elämme täysin uutta aikakautta. "Jälkeen". Tai jos ihan tarkkoja ollaan, elämme vielä keskellä kriisiä ja katastrofia, joten siinä mielessä "jälkeinen aika" on vasta tulossa. Mutta nyt elämme jo aikaa koronan maailmanlaajuiseen uhkaan heräämisen jälkeen. 

Herätys tapahtui isossa mittakaavassa aivan yhtäkkiä, päivässä tai parissa. Yhä useammat maat ilmoittivat rajoituksista, rajojen sulkemisista, koulujen ja päiväkotien sulkemisista, joukkokokoontumisien kieltämisistä. Maailmantalous alkoi syöksyä. Se oli niitä puolentoista viikon takaisia aikoja, kun Suomessa pääministeri Sanna Marin asteli Säätytalon portaita alas toimittajien luo sen jälkeen, kun eduskuntaryhmät olivat kokoontuneet kriisikokoukseen päättämään siitä, aletaanko valmiuslain käyttöönottoa valmistella vai ei.

Tästä olen kirjoittanut postauksessa 13.3. otsikolla Miksi hallituksen pidättäytyminen "spektaakkeleista" on loukkaus jokaista suomalaista kohtaan.

Tuskin koskaan maailmanhistoriassa on ollut niin yhtäkkistä ja nopeasti tapahtunutta vedenjakajaa, joka jakaa maailman "ennen" ja "jälkeen". Yhtäkkiä, muutamassa päivässä, maailma heräsi tajuamaan. Yhtäkkiä suuri osa suomalaisista tajusi, mitä korona todella on ja mitä meillä on edessä. Että maailmamme muuttuu juuri nyt huimaavalla vauhdilla, tulee muuttumaan yhä eikä juuri mikään tule olemaan ennallaan sitten joskus kun tämä on ohi.

Kukin on herännyt asiaan omassa tahdissaan ja omalla tavallaan, kuka ei ole vieläkään herännyt ja tajunnut eikä ehkä koskaan tulekaan heräämään ja tajuamaan. Meitä on niin moneen junaan, ja se on vain hyväksyttävä ja muistettava yrittää kunnioittaa tätä erilaisuutta, niin turhauttavalta ja surulliselta kuin se usein voikin tuntua.

Lapset käsittelevät tilannetta ja uusia asioita piirtämällä. Kuvassa he tekevät piirrustusta,
jossa "mehiläiset pelastavat maailman ja vievät pahat ihmiset auringon valoon."


Elämme isossa kriisissä niin kollektiivisesti kuin yksityisesti. Ihmiselle on annettu hyvät psyyken puolustusmekanismit kriiseistä selviämiseen, mutta monella ne varmasti nyt ovat kovilla. Itse kuvaan sairastumistani ja perheeni sairastumista kokemuksena, joka on kuin henkisen mankelin läpi kulkeminen. Jouduin mankeliin tietyn muotoisena, ja tulin sieltä ulos täysin toisena.

Pelot, huolet, niin henkilökohtaiseen kuin globaaliin tilanteeseen liittyen, ovat minulla olleet erityisesti monina yön tunteina niin suuria, että olen tarvinnut niiden hallitsemiseen kaikkia mielenhallintakeinojani, joita elämäni aikana olen oppinut, mm.kolmen luomusynnytykseni aikana käyttämiäni. Kokemuksenvaihtoni muiden koronaoireita potevien ihmisten kanssa on osoittanut, etten ole ainoa jolla näitä pelkoja ja hätää on ollut ja yhä on. 

Mikä määrä huolta ja pelkoa on monilla vielä edessä, kaikilla heillä jotka tartunnan tulevat saamaan, kaikilla riskiryhmiin kuuluvilla tai sellaisilla, jotka vakavamman tautimuodon tulevat perusterveydestään ja nuoresta iästään huolimatta saamaan?  Tai jotka pelkäävät että saavat? Korona on usein pitkä, viikkoja kestävä tauti jossa vakavampi tautimuoto tulee vasta toisen sairausviikon aikana. Ne ovat pitkiä päiviä ja viikkoja odottaa ja miettiä, millaisiksi oireet mahtavat kehittyä. Oireiden tarkkailun määrä on melkoinen, samoin kuin sen pohtiminen, mikä oireilussa mahdollisesti on psykofyysista ja mikä oikeasti taudin aiheuttamaa.

Tiedän tarkkaan heidän kärsimyksensä, olenhan käynyt sen kaiken jo läpi ja käyn osittain yhä. Esimerkiksi luulin useiden päivien ajan keuhko-oireiluni ja painon tunteen rintalastan päällä olevan henkistä painoa ja oireilua, mutta sitten ymmärsin koronaoireita käsittelevien tieteellisten tekstien ja toisaalta astmaa sairastavien ystävieni kuvailuista, että juuri siltä tuntuu kun keuhkoissa on oireita ja  hapensaanti ei ole normaalilla tasolla. Keuhkojen ohuuden ja "paperisuuden" tunne, jota en koskaan ennen elämässäni ollut kokenut, on keuhko-oiretta.

Pelko ei välttämättä poistu senkään jälkeen, kun itse on sairastanut, varsinkin kun Suomessa testaaminen on niin surkealla tolalla ja harva voi olla 100% varma, että tauti todella on ollut koronaa. Ja jos on ollutkin, niin tuleeko immuniteettia varmasti, kuinka kauan se kestää, voinko saada tämän vielä uudelleenkin? Joka tapauksessa heti oman sairastamisen jälkeen huolen painopiste siirtyy läheisiin ja tuttaviin, joiden sairastumisen puolesta pelkää. Tällaisiin asioihin monet tarvitsevat ja tulevat tarvitsemaan paljon tukea. Ja sitä me jokainen voimme toisillemme antaa, olemalla henkisesti läsnä, kuuntelemalla ja olemalla myötätuntoinen. Unohtamalla halumme kantaa kaunaa, olla ilkeä ja piikitellä, vähätellä toisen tunteita ja tilannetta, haastaa riitaa.

Jokaisella on oma tapansa suhtautua ja käsitellä kriisejä, ja monilla on varmasti vielä kriisien ja traumaattisten asioiden kokemiseen kuuluva kieltämis- ja vähättelyvaihe päällä. Monet keskittyvät vielä riitelemään ja kiistelemään siitä, miten pitäisi ja olisi pitänyt toimia, ja vaikka pohdinta tämän asian ympärillä on toisaalta hyödyllistä ja jopa toivottavaa, niin sen täytyisi kuitenkin pysyä rakentavana.

Meillä on tämä lasten piirtämä toivon viesti ikkunassamme
ohikulkijoiden iloksi ja muistutukseksi.


Erilaisuutta sääntöjen ja suositusten noudattamisessa ja yhteisen vastuun jakamisessa on paljon, ja tässä maailmantilanteessa on suorastaan jokaisen velvollisuus muistuttaa toista annettujen ohjeiden noudattamisesta. Jokaisen velvollisuus on nyt pienentää viruksen leviämisen riskiä ja vauhtia, vaikka ei omasta hengestään välittäisikään. 

On vain suuri riski, että muistuttamisesta tulee ilkeämielistä panettelua ja "kyttäämistä", samoin kuin on suuri riski että asiaa vähättelevät ja ymmärryksen puutteesta kärsivät panettelevat ja vähättelevät koronaa jo sairastavia ja sitä enemmistöä, joka oman osuutensa yrittää moitteetta hoitaa.

Ainoa mitä tässä tilanteessa tarvitsisimme on rakkaus, ja kaikki mitä se pitää sisällään: myötätunnon, empatiakyvyn, toisista välittämisen, vastuun ja toisaalta myös huolien jakamisen. Vihalla, suuttumuksella, halveksinnalla ja ylimielisyydellä ei koskaan saa mitään hyvää aikaan eikä varsinkaan toivomaansa lopputulosta.

Jotkut pitävät yliromanttisena tunteellisuutena ylläkuvattua ajattelua ja sitä, jos uskoo koronakriisin lopulta kaikesta kärsimyksestä huolimatta tuovan ihmiskunnalle myös jotain hyvää. Kyynisyys, skeptisyys ja pessimismi ovat näinä aikoina vahvoilla, valitettavasti.

Mutta niiden edessä ei pidä luovuttaa. Nyt on jo huomattavissa, kuinka poikkeusolot ovat lähentäneet monia, on haudattu vanhoja kaunoja, on löydetty lähimmäisenrakkauden ja toisista välittämisen tärkeys ja merkitys. Ymmärretty vihdoin hidastaa ja pysähtyä sen äärelle, mikä elämässä on oikeasti tärkeää: läheiset ihmissuhteet, luonnonsuojelu, oma koti ja se, että pidämme yhtä.

Monet ovat nyt tajunneet, että luonnon tuhoaminen ei voi jatkua siten kuten se tähän mennessä on jatkunut. Monet ovat ymmärtäneet, ettei rahaa kannata ylenpalttisesti haalia ja kasvattaa tileillä, kun elämän jatkuvuudesta ja eläkepäivistä ei ole mitään varmuutta - etenkään nyt.

Ja monet ovat huomanneet, kuinka suuri merkitys on kaikkein pienimmilläkin välittämisen ja rakkauden teoilla: sillä kun vie eristyksissä tai karanteenissa olevan oven taakse ruokaa, kun lähettää naapurille hyvänhuomenen viestin ja kysyy: mitä sinulle tänään kuuluu?, kun soittaa läheiselle ja muistaa kerrankin sanoa, niin pitkästä aikaa ettei muista milloin viimeksi on sanonut: rakastan sinua ja olet minulle tärkeä. 

Olen jo hyvin pitkään uskonut ja uskon yhä, että rakkaus, välittäminen ja myötätunto leviävät ja kasvavat kaiken aikaa, ja ne leviävät ja kasvavat paljon nopeammin ja voimallisemmin kuin virus.

Ja niin kauan kuin on rakkautta, on myös toivoa.

Lue kirjoittamiani korona-aiheisia tekstejä: 

Koronaeristysarkea osa 1: etäkoululaisen digiloikka, kaloreiden ja kauppakassin metsästystä sekä pölypallojen keskeltä nouseva toivo

Kaksi viikkoa ilman hiustenpesua, yleisessä vessassa ovet auki ja tapaaminen yöpuvussa roskakuskien kanssa - oudoimmat tilanteet joihin korona on minut laittanut

Suurimmasta kivusta syntyvät elämän kauneimmat hetket - tänään täytän 10 vuotta äitinä

Kirja on koronakaranteenilaisen paras kaveri ja ikkuna maailmaan - entä kuinka selitän nykytilannetta lapsilleni?

"Isovanhempamme lähtivät sotaan maansa puolesta, ja te valitatte koska teidän täytyy pysyä kotisohvallanne"

Paljonko saan blogista palkkaa, kirjoitanko koronasta rahan takia sekä maailma, jossa lääkäriin ei pääse

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Yöllinen soitto hätäkeskuskeen - korona on tällä hetkellä päivystyksessä "kirosana"

Hoitohenkilökuntaa ilman maskeja, ihmiset jonottava viimassa - tämä on todellisuus Laakson koronaterveysasemalla

Meillä sairastetaan ehkä koronaa ja pelottaa että lapsellani on vakava tautimuoto. Olisi sata muutakin huolta ja kysymystä, mutta mistä saamme tietoa ja apua? 

Minulla voi olla korona mutta en pääse testiin ellen mene sairaalakuntoon

Tällaista on arki karanteeni-Italiassa - tyhjät kadut, autiot piazzat, taskussa kulkuluvat. Tämä voi olla edessä Suomessakin, mutta sekin on parempi olla tekemättä tarpeeksi

Tässä syy miksi hallituksen pidättäytyminen "spektaakkeleista loukkaa jokaista suomalaista

Miksi koronavirus ei ole vain mikä tahansa influenssa, vanhusten tauti tai Italian vaiva, vaan vaarallinen kaikille meille

Koronavirus on levinnyt Italiaan. Tuleeko se meillekin, täytyykö alkaa täyttää ruokakaappeja?

Hyvää laiskiaista - ja tyyneyttä ja rauhallisuutta! (Koronaviruksesta osa 2)

Terveysviranomaisten ohje koronaviruksen estämiseksi: "Älä mene sairaana töihin" - helpommin sanottu kuin tehty

Koronakriisin vaikutus Italian turismiin: Venetsiassa ilmaisia aperitiiveja ja Roomassa hotelli, jossa hinnan päättää asiakas

Miehet ja vanhukset enemmistönä kuolemantapauksissa - Italian koronaviruskuolemat numeroina ja tunnelmia maskien takaa

Koronaviruspelkoa Roomassa: "Kiinasta tulevilta pääsy kielletty"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Oliko minulla korona vai ei?

Nyt muutetaan Italiaan! Virtaavan veden odottamaton seuraamus Nurmijärven Myllykoskella

Menneisyyden kummallisuuksia: kihloihin Firenzen väentungoksessa ja onni jonka tajusimme vasta kun se oli ohi