Vuosi talviuintia takana - onko terveysvaikutuksia näkynyt?

Avannon hyinen syli odottaa.

Eilen Tapaninpäivän aamuna elämä tuntui hetken ajan jokseenkin täydelliseltä: istuin saunan lauteilla, varpaita ja koko jalkoja kipristeli suloinen lämpö, itse asiassa koko keho kuohui lämpöä sisältä ja ulkoa.  Kylmän kangistamat jalat alkoivat ihanasti sulaa. 

Olin juuri astunut saunan lauteille suoraan avannosta, ja voin vakuuttaa heitä joilla asiasta ei ole kokemusta, että harva asia tuntuu yhtä mukavalta.

Ensin olin ottanut hyvät löylyt ja lämmöt saunassa. Laittanut jalkaani lauteilla lämmenneet villasukat ja päähäni villapipon, hartioille ison pyyhkeen ja astunut höyryävänä ulos saunasta. Ulkona pohjoistuuli puhalsi järveltä päin, viime päivät on täällä mökillä taas tuullut pohjoisesta - lämpötila oli painunut viiteen pakkasasteeseen. (Lue pohjoistuulesta esimerkiksi viime kesän teksti Pohjoistuuli vai etelätuuli? Tunnelmia valon keskeltä ja tarina tuulesta, joka tuo mukanaan tuoksuja jostain kaukaa)

Edessä oli muutamien kymmenien metrien matka avantolaiturille, juuri sopiva lämpötilojen tasaamiseksi mikä on tärkeää avantouintia saunan kanssa harrastaessa. Kipitys ruohokentän poikki, pienen metsäkaistaleen halki, sitten muutama askel metsäpolkua jäiselle, lumiselle laiturille. 


Villasukat olivat siinä vaiheessa jo luovuttaneet lämpönsä ja tuuli puhalsi villapipon rei`istä läpi. Sydän rinnassa takoi kuten se aina takoo kun tietää että kylmä kyyti on edessä. Pyyhe laiturille ja sukat veks, ja tuuli pureutui iholle sillä samalla sekunnilla. Onneksi olin käynyt rikkomassa avantoon yön aikana muodostuneen jääpeitteen jo aiemmin, joten pääsin ilman viivytyksiä veden hyhmäiseen syliin.

Kun jalat osuvat veteen, ei kumma kyllä tunnu kovin kylmältä. Tämä on sitä tottumista, karaistumista, tiedän sen. Keho on jo tottunut tähän. Vedän henkeä, astun alemmas, istahdan alas, ja sitten olenkin jo kokonaan vedessä. Avanto ei ole suuren suuri, vaan niin pikkuruinen että mahdun siinä juuri ja juuri ojentamaan jalkani. Mökkiranta on matala niin että uimisesta ei oikeastaan voi puhua vaan istumisesta. Mutta asiansa se ajaa. 

Veteen pujahtaessani olen vetänyt syvään henkeä ja nyt vedessä puhallan rauhallisesti ulos. Henki ei enää salpaudu kuten harrastuksen alkuaikoina, mutta hengitysrytmi meinaa joka kerta vähän kiihtyä. Ei ihme, sillä keho siirtyy kylmään veteen joutuessaan välittömästi stressitilaan, kylmäshokkiin, ja kaikki elitoiminnot keskittyvät tilanteesta selviämiseen. 



Saa tehdä töitä, että pystyy näkemään hetken kauneuden ja keskittymään sen kokemiseen. Jään reuna, miten jännältä se tuntuu kun sitä sormella sivelee, ja miten kaunis onkaan maisema tästä näkökulmasta käsin: alhaalta vedestä, pää aivan pinnan yläpuolella. Avannon reunan läpikuultava jää muuttuu kauempana harmaaksi ja valkoiseksi, se kimaltelee hennosti. Olen maiseman sisässä, osa sitä. 

Parasta on kuitenkin ääni, rosoinen liplatus, se mikä syntyy kun tuulen järvenselältä puhaltamat aallot osuvat jään reunaan ja sen alle; järvi on keskeltä vielä auki, vain ranta on jäässä. Olen kuunnellut ääntä rannassa jo aiemmin aamulla, ihmetellyt sen voimakkuutta, ja nyt avannossa se tuntuu resonoivan vielä aivan uudella tavalla, kumeammin ja  voimakkaammin. 

Viisitoista, kuusitoista, lasken pitkiä sekunteja. Tarraan jäähän - voi luoja kun se kylmää - heiluttelen jalkoja, nostelen varpaita vedenpinnan yläpuolelle. Jos oikein pinnistelee, voi melkein kuvitella olevansa kylpyammeessa. Kaksikymmentäkaksi, kaksikymmentäkolme. Olen ottanut talviuidessa tavaksi laskea sekunteja, jotta tiedän suurinpiirtein vedessä viettämäni ajan. Se oli etenkin alkuvaiheessa hyvää meditaatiota ja mielenhallintaa, jonka avulla vedessä ylipäätään pystyi olemaan. 


Olen käynyt talviuimassa vuoden verran. Oikeastaan harrastus alkoi toissa syksynä, sen jälkeen kun jo monta talvea mielessä oli muhinut ajatus aloittamisesta. Olisi niin hienoa pystyä siihen, ylittää itsensä, uida kylmässä vedessä! Olen todella kylmänarka, joten ehkä siksikin aie jäi moneksi vuodeksi toteuttamatta. Muistona kangasteli vuosien takainen juttukeikka avantouinnista,  ainoasta talviuintikokemuksestani siihen asti, jonka ajankohdaksi kuvaajan kanssa tulimme sopineeksi talven kylmimmän päivän, - 22 astetta. 

Sen jälkeen ei pitkiin aikoihin tehnyt mieli avantoon. Mutta joku kipinä siitä jäi. Muistan vieläkin sen mahtavan tunteen, jonka vallassa olin kun kävelin avannosta saunalle päin. Mihin olin hävinnyt kaikki kylmyys ja pakkanen? Minulla oli niin lämmin, ettei ollut mikään kiire saunaan vaikka etukäteen olin ajatellut juoksevani sinne nopeammin kuin Bolt. 

Se oli sitä euforiaa, josta kaikki avanto- eli talviuinnin harrastajat puhuvat. Se on ihan todellinen tunne, siitä ei turhaan puhuta. 

Euforian perässä lähdin toissa syksynä pyöräilemään kohti Munkkiniemen rantaa uintiaikeissa. Kävin uimassa koko sen syksyn, vain noin kerran viikossa tosin, mikä on harrastukseen oikeasti hurahtaneille aika vähän. Tammikuussa sairastuin pitkään flunssaan ja heti sen perään todennäköisesti koronaan, josta toipuminen se vasta kestikin, koko pitkän kevään ja pitkälle kesään saakka. Sen talven uinnit oli uitu.


Tänä syksynä aloitin uudella innolla jälleen. Tällä kertaa tosissani: enää ei kerta viikossa riittänyt vaan parhaimmillaan olen polkenut meren rantaan jopa 4 kertaa viikossa ja nyt mökkiviikolla joka päivä. Karaistumista ja edistymistä on tapahtunut huimasti: veteen meno on helpottunut ja nyt vedessä menee parhaimmillaan toista minuuttia, kun alussa lähinnä vain kastauduin. 

Kolmenkymmentäneljä, kolmekymmentäviisi. Reidet alkavat kipeytyä kylmästä, se on usein toistuva ongelmani tässä harrastuksessa. Hengitys on jo tasaantunut, mutta tuuli puhaltaa ikävästi takaraivoon. Yli puoli minuuttia on kelpo aika tällaisissa olosuhteissa, ja 30 sekunnin sanotaan usein olevan minimi jotta terveysvaikutuksia avantouinnista saadaan.

Niin, mitä terveysvaikutuksia tällaisesta hulluudesta voi muka olla? Vilustuminen ja kylmettyminen tuntuisivat paljon todennäköisemmiltä seuraamuksilta jäiden seassa lillumisesta. Se mitä avantouinnista kuitenkin tiedetään on, että se usein rentouttaa, lieventää stressiä ja laskee verenpainetta. Kun keho joutuu kylmään veteen, se käyttää veressä olevat stressihormonit kylmäshokista selvitäkseen - ja vedestä nousee stressittömämpi, rentoutuneempi ihminen. 



Puhutaan, että kylmä karaisee ja vahvistaa vastustuskykyä. Monet pitkän linjan avantouimarit kertovat, että eivät ole sairastuneet flunssiin sen koommin. Tosin on heitäkin, jotka sanovat että flunssia on entiseen tapaan. Itselläni talviuinti ei ole vastustuskykyä sen kummemmin lisännyt, olinhan viime keväänä sairaampi kuin koskaan elämässäni! 

Mutta olekin vasta aloittelija, ja kuluneen syksyn aikana flunssia itse asiassa ei ole ollut, vaikka lapset ovat olleet sairaana useaan otteeseen ja yleensä heiltä kaikki taudit imen. Pari kertaa kurkkukipu on meinannut aamuisin pukata päälle, mutta olen selvinnyt siitä vähällä, käytännössä flunssattomana.

Vasta kevätkauden jälkeen voi kuitenkin vasta sanoa, onko talviuinnilla mahdollisesti ollut vaikutusta vastustuskykyyn. Mutta muita kiintoisia vaikutuksia harrastuksella on kyllä ollut. 

Tässä niistä kaksi selkeintä:

1. Kehon lämmöntuotanto on kasvanut. Aikaisemmin olen ollut kauhea vilukissa sisätiloissa talvisin. Kahdet sukat päällekkäin, villasukat totta kai, ja paksut vaatteet. Mielellään vielä viltti päälle. Tänä talvena on ollut toisin: minulla on lämmin ja suorastaan kuuma sisällä koko ajan. Varsinkin uintipäivinä! Shortsit ja teepaita ovat vakiosisävaatteet, enkä välttämättä tarvitse edes sukkia. Ja silti on koko keho lämmin, niitä yleensä itsepintaisesti kylminä pysytteleviä ruumiinosia eli varpaita, sormenpäitä ja pakaroita myöten. 

Sama muutos on tapahtunut yöllä: ennen nukuin paksussa yöpuvussa ja kahdet sukat jalassa, nyt voisin nukkua vaikka alasti ja lähes nukunkin, mutta silti usein peiton alla tulee kuuma. 

Muutos on todella huomattava ja ihmeellinen. En tiedä onko siitä sen kummemmin hyötyä, mutta onpahan ainakin lämmin!

2. Mieli on pirteämpi. Tämä on toinen selkeä vaikutus. Siinä on tietysti osansa itse uimisella ja sen tuomalla jälkieuforialla ja itsensä voittamisen tunteella (vaikka tottumista tapahtuu, itsensä tosiaan joutuu joka kerta voittamaan, että uskaltaa veteen!), mutta myös kaikella siihen liittyvällä: pyörämatkalla rannalle, usein ystävän tai tyttären kanssa, lämpimän juoman nauttiminen rantakallioilla jälkeenpäin, lämmittävä sauna kotona. Talviuinnissa yhdistyy ulkoilu, päivänvalosta ja luonnosta nauttiminen, yhteinen tekeminen lapsen tai ystävän kanssa. Mikä sen paremmin voisi piristää, ei mikään. 

Tätä harrastusta en ihan heti ole jättämässä. 

Heti uinnin jälkeen on tärkeä pukeutua
 lämpimästi, kuten tässä kuvassa.
Sitten voikin nauttia
jälkieuforiasta koko loppupäivän! 





Kommentit

  1. Heh...viime kesänä pääsin reiteen asti, sit alkoi ketuttaa. En tiedä miksi mutta vanhemmiten olen alkanut ahdistua veteen menosta. pentuna tuli uitua huvikseen ja monasti, koulussa uimahallissa. Hmm...

    Oot kyllä vähän järkeä vailla kuten muutkin avantohöyrähtäneet, en tosin kiistä vaikutuksia, varmasti voi paremmin avannon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla joka kerta tulee päähän sama ajatus kun olen siinä laiturilla menossa veteen: on tämä hullun hommaa. Ja silti menen. Hullu mikä hullu. =)

      Poista
  2. Ihan mahtava harrastus! Olen itse aloittanut vatsa marraskuun alussa, käynyt kahta päivää lukuunottamatta joka ikinen päivä. Yleensä ensimmäiseksi aamulla, mutta nyt kun olen töissä, niin aamuvuorojen sattuessa heti töiden jälkeen kotimatkalla. Ja ilman saunaa! Ihan paras harrastus. Väitän että nyt jo on tuo oma palelu vähentynyt ja kylmänsieto yleensä parantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja sullahan on hyvin alkanut kun olet heti noin usein käynyt uimassa. Nopeasti sitä tottumista tapahtuu, jostakin luin että kymmenen kerran jälkeen keho alkaa karaistua ja tottua. Minäkin yleensä ilman saunaa uin Helsingissä merenrannalla ja siinä rannalla vaan vaihdan vaatteet. Mökillä oli ihan luksusta kun sai uida saunan kanssa. SItä kannattaa joskus kokeilla kun tilaisuus tulee!

      Poista
  3. Ihan mahtava harrastus! Olen itse aloittanut vatsa marraskuun alussa, käynyt kahta päivää lukuunottamatta joka ikinen päivä. Yleensä ensimmäiseksi aamulla, mutta nyt kun olen töissä, niin aamuvuorojen sattuessa heti töiden jälkeen kotimatkalla. Ja ilman saunaa! Ihan paras harrastus. Väitän että nyt jo on tuo oma palelu vähentynyt ja kylmänsieto yleensä parantunut.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä. Luin tän muutama päivä sit ja siitä asti jo aiemmin kytenyt ajatus roihahtanut oikeen liekkiin!! Mäki haluun. Taidan toteuttaa omassa saunassa, meillä kun on amme johon mahtuu pulahtamaan. Ehkä jo tänään illalla eka kokeilu. Hanasta saa 4°c vettä, sitä aame täyteen, ehkä saunasta ensin hetkeksi ulos vilvottelemaan ja sit pulahdus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, kiva että tykkäsit ja sait innostusta! Varmasti onnistuu kotikylppärissä kokeilu, mahdollisimman kylmää vettä vaan ammeeseen. Mutta kun tilaisuus tulee niin käy luonnovesissä myös. Siinä on ihan oma fiiliksensä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Hiiriperhe vintillä ja rotanruumis seinässä - elämämme luontokappaleiden kanssa

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Savusauna, raskaus ja häkämyrkytys: ainekset pahimpaan painajaiseeni