Hei me päästiin koronatestiin! Mutta miksi testaaminen olisi ollut tärkeää myös maaliskuussa?


Tänään toteutui asia, joka maaliskuussa oli yhtä vaikea saavuttaa kuin kuun pinta tavalliselle ihmiselle. Lapseni pääsi koronatestiin, jo toinen jäsen meidän perheestä. 

Vertaus kuumatkaan on tietysti yliampuva, mutta joltain sinnepäin se tuntuu. Maaliskuussa perheellämme oli klassiset koronaoireet ja mahdollinen tartuntaketju tiedossa, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta testiin ei päässyt. Juuri siinä vaiheessa kaikki testiovet menivät kiinni, kun epidemia alkoi pahentua ja Suomen silloinen onneton testikapasiteetti paljastui. 

Hämmästyttävintä oli kuitenkin terveydenhuollon henkilökunnan ja myös monen blogilukijani asenne, kun asiasta tänne blogiin avauduin. Koronan mahdollisuus haluttiin torpata kokonaan ja keksiä tilalle mitä tahansa muuta sairautta, joka aiheuttaa joko ylipäätään tai juuri tänä vuonna juuri samantyyppisiä oireita kuin korona. Vaikka nyt jo tiedetään ja jopa THL myöntää, että keväällä suuri määrä ihmisiä sairasti tietämättään koronan, koska testikapasiteetti oli niin huono eikä testejä voinut kaikille oireileville tehdä. 

Tällä hetkellä testataan kaikki oireilevat. Vain yksi oire koronaoirelistasta riittää testiin pääsemiseksi eli vaikkapa vatsaoireet. Meillä oli keväällä koko kattaus: kuume,  kurkkukipu, lihaskivut, pääkipu, kuiva hakkaava yskä, hengenahdistus, järkyttävä suun kuivuus ja jatkuva jano, painon tunne rinnalla, ripuli, huimaus, makuaistin häviäminen, hikoilukohtaukset, raajojen puutuminen ja pistely... 

Tästä mahtavasta oirelistasta ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä mitä tuli yrityksiin saada vastakaikua koronaepäilyille tai huolille siitä, että mahdollinen korona olisi vakavaoireisempi ja pahimmassa tapauksessa lääkärinhoitoa vaativa. Miten korona tähän nyt liittyy, oli piikittelevin kommentti, joka terveydenhuoltohenkilökunnalta tuli, kun oli eri tahoihin yhteydessä ja yritin hakea apua oireisiimme ja mahdollisuutta testiin. 

Koronatestissä Kaaren kattoparkin drive in -asemalla.

Lapsista pahiten oireili 10-vuotias esikoinen, pikkuveljet selvisivät päivän, parin lievällä lämmönnousulla ja kurkun kivistelyllä tai pienellä kuivalla yskällä.  Itselläni kovat oireet kestivät lopulta reilut 3 viikkoa, jälkiväsymys ja kokonaisvaltainen toipilaisuus pitkälti toista kuukautta, ja lopullinen toipuminen taudista esimerkiksi juoksukuntoon vei kuukausia. Lähes joka talvi influessan ja muutaman flunssan sairastavana en ole koskaan kokenut lähellekään mitään vastaavaa. 

Miksi testiin pääseminen maaliskuussa olisi ollut niin tärkeää? Tauti mikä tauti, nythän se on ohi, saattaa joku ajatella. Mutta kun kyseessä on ihmiskuntaa koetteleva tuntematon virus joka on aiheuttanut nykyaikana ennennäkemättömän pandemian, niin totta ihmeessä sitä haluaa tietää onko itsellä juuri sen aiheuttama tauti vai ei! Uskon että ihan jokainen olisi kiinnostunut tämän tietämään. Tutkimustyötä ja sitä kautta uudesta viruksesta tiedon lisäämistä ajatellen jokaisen testatun tautitapauksen taas luulisin olevan tilastoissa arvokas, ihan jokainen. 

Lisäksi rassaa se, että iso osa kanssaihmisistä ajattelee, että korona on korona vasta kun testillä niin todistetaan. Vaikka itse olisi asiasta kuinka varma, epäilijöitä aina riittää sekä heitä, jotka tahallaan haluavatkin olla eri mieltä eivätkä esimerkiksi ihan vain sympatiseerata ja ajatella, että koska testivarmuutta ei ole, diagnoosin voi tehdä oireperusteisesti.  

Omien kokemusteni perusteella ja muutenkin en itse lähde missään nimessä kyseenalaistamaan, jos joku kertoo minulle vakuuttuneensa siitä, että sairasti keväällä koronan jota ei vain testattu. Se olisi toisten ajatusten, tuntemusten ja itsetuntemuksen mitätöimistä tai ainakin turhaa vastakkainasettelun ja negatiivisuuden lisäämistä, jota varsinkin some on muutenkin täynnä. 

Ikuiseksi ehkä-koronaksi jääminen on siis rankkaa paitsi henkisesti (varmuus on aina varmuus), se voi myös aiheuttaa muita ikäviä konkreettisia jälkiseuraamuksia. Nykyään tiedetään long-covidin olemassaolo eli että joillekin ihmisille korona aiheuttaa pitkäkestoisia oireita. Ne voivat aiheuttaa jopa työkyvyttömyyttä, ja byrokratian kiemuroiden takia olisi tärkeää tietää, onko niiden aiheuttajana testillä todettu korona eli yleisvaarallinen tartuntatauti. 

Lisäksi saat herkästi luulosairaan leiman lääkärin vastaanotolla, kun valitat long covid -oireista eikä sinulla ole positiivista testitulosta taustalla. Monet lääkärit eivät vielä ole tietoisia koronan pitkäkestoisista jälkioireista ja saattavat suhtautua vähättelevästi potilaaseen - varsinkaan jos tautia ei koskaan testillä todettu. 

Saa nähdä, olenko itse seuraavana koronatestivuorossa;
kun lapset sairastavat, usein itsekin sairastun.
Viime päivinä on tuntunut, että tauti
tekee tuloaan, mutta toistaiseksi tee on pitänyt
sen loitolla.

Nyt ajattelen maaliskuista testiinpääsy-yritysepisodia menneisyyden painajaisena. Oli omaa hölmöyttäni, että en tajunnut tilannetta vaan yritin testiin kaikin keinoin. Yksinkertaiseen päähäni ei vain mahtunut ajatus, että uuden pandemian kynnyksellä kieltäydyttäisiin testaamatta ihmisiä, joilla hyvinkin saattoi olla juuri kyseinen tauti. Miten taudin leviämisestä voitaisiin pysyä mitenkään kärryillä, jos ei testata?

Testikapasiteetistahan se oli kiinni, mutta asia valkeni kokonaan vasta vähän myöhemmin. Suomella ei yksinkertaisesti ollut välineitä ja osaavaa henkilökuntaa koronatestien tekoon sillä hetkellä. 

Ja se on ihan ymmärrettävää. Jos olisi heti sanottu, että oireet täsmäävät ja saattaa olla koronaa, mielellämme testaisimme mutta kapasiteettia ei ole, asiaan ei olisi liittynyt mitään traumaattista. Nyt siihen valitettavasti liittyy. Kohtasin nimittäin niin paljon ikävää suhtautumista terveydenhuoltohenkilökunnan puolelta ja vähän muualtakin, ettei se hevin unohdu. Nuo nyt ovat minkä tahansa flunssan oireita! Miten korona tähän muka liittyy? Hyvin sinä pystyt puhumaan pitkiä lauseita, et voi olla kovin huonovointinen. Todennäköisesti on jotakin aivan muuta kuin koronaa.

Ja: Mitä sinä kuormitat terveydenhuoltoa, pysy kotona vain äläkä juokse lääkärille, mitä sitten vaikka sinulla on rintakipuja ja pelkäät keuhkokuumetta, ohjehan on että niin kauan kuin kotona pärjää, kotona pitää myös pysyä. Vasta hengenhädässä otetaan yhteyttä terveydenhuoltoon. 

Ihmisen hätää, potilaan huolta ja tarvetta tulla kuulluksi ja ymmärretyksi ei pitäisi kuitenkaan koskaan kohdata näin. Kenenkään ei pitäisi, mutta ei etenkään koulutetun terveydenhoitohenkilökunnan. 

Tänä talvena yritän pitää taudit loitolla vahvistamalla 
vastustuskykyä mm. talviuinnin avulla. Käyn meressä 2-4 kertaa viikossa. 

Testiin pyrkiminen ja koronaepäilyihin vastakaiun odottaminen oli voimien hukkaamista, mutta toisaalta sen kautta valkeni arvokas oppi: ihminen on yhteiskunnan rattaiden hampaissa vain yksi pieni mitätön hiekanjyvä, etenkin poikkeusaikoina. Suomen terveydenhoitojärjestelmä on korkeatasoinen ja vakavasti sairas saa yleensä erinomaista hoitoa, mutta huonolla tuurilla voit myös jäädä oireittesi kanssa aivan yksin, vaikkei olisi mitään varmuutta, ovatko ne vakavia vai eivät.

Yhtä asiaa en kuitenkaan anna itselleni tuossa maaliskuisessa painajaisessa koskaan anteeksi: raahasin kuumeisen ja voimattoman lapsen Laakson koronaterveysasemalle siinä luulossa, että nyt testi ainakin häneltä otettaisiin, koska neuvontapuhelimessa näin annettiin ymmärtää. 

En ajattele vieläkään mielelläni sitä, että laitoin lapseni kokemaan jotain sellaista: näkemään maskikasvoisten potilaiden kaatuvan taksista ja jonosta maahan, seisomaan kuumeisena ulkona viimassa ja sitten vetoisessa välieteisessä, jossa seisoi useita potilaita yhtä aikaa ilman maskeja pöpöjään toisiinsa levittelemässä. (Se oli Laakson korona-aseman ensimmäinen aukiolopäivä ja moni asia oli puutteellisesti suunniteltu; puutteet korjattiin nopeasti jo seuraavasta päivästä alkaen.)

En ajattele mielelläni sitäkään, että laitoin hänet odottamaan lääkärin vastaanotolle pääsyä yskivänä ja niin heikkona, ettei istuminenkin oli liian rasittavaa. Että laitoin hänet kuuntelemaan, kuinka äiti selitti koko hänen sairauskertomuksensa ja paljon sellaistakin, mitä en olisi lapsen korville halunnut kuuluvan, mutta pakko oli, koska ajattelin testiin pääsyn olevan kiinni siitä, miten realistisesti omat ja tytön rajut oireet ja tartuntaketjut selittäisin. 

Jos vain olisin tiennyt ja kokonaisuudessaan sisäistänyt, ettei testiin päässyt kuin ulkomaanmatkoilta riskialueilta 14 vuorokauden sisällä palanneet, terveydenhuollon henkilökunta tietyin rajoittein tai testillä todettuun koronapotilaaseen suorassa konktaktissa olleet, en olisi todellakaan viitsinyt nähdä vaivaa kertoa ynseällä lääkärille huoliani, pelkojani ja sairautemme käänteitä. 

Pystytkö varmasti nielemään ja hengittämään noin punaisella ja turvonneella kurkulla, lääkäri kysyi lapseltani kurkun tutkittuaan. No, hengissähän tuo siinä oli. Tyttö nyökkäsi ja lähdimme kotiin: testikriteerit eivät täyttyneet. Teillä on varmasti vain influenssaa. En voi vieläkään ajatella tätä ilman kiukkua ja surua, vaikka äärimmäisen kiltti ja harvoin kiukustuva olenkin. En vain voi. 

Lisäksi vahvistan vastustuskykykyä ulkoilemalla paljon.

Eilen soitin koronaneuvontapuhelimeen ja olin valmistautunut pitkään haastatteluun. Mutta tuskin olin ehtinyt mainita sanat kurkkukipu ja korkea kuume, kun terveydenhoitaja jo tiedusteli, pääsemmekö testiin omalla autolla ja mikä näytteenottopaikka olisi sopivin. 

Lähes häkeltyneenä kaiken helppoudesta sopertelin jotakin ja saimme testiajan sovittua. Pari hassua minuuttia puhelimessa, ja se oli siinä: lupa tulla testiin. Luin muistilapulle kirjoittamaani kellonaikaa ja testipaikkaa pitkän aikaa katse tyhjänä ja mietin, miten päälaelleen asiat tässä maailmassa saattavatkin kääntyä kahdeksassa kuukaudessa. 

Aamulla ajoimme Kaaren drive in -asemalle, jossa Terveystalon työntekijät ottivat meidät vastaan. Tikkua pyöräytettiin nenässä ja that`s it. Tulos luvattiin vuorokauden kuluessa. 

Sitä odotellessa. En usko koronaan tällä kertaa, mutta mistäpä sitä toisaalta voi tietää. Parahiksi eilen napsahti lapsen koulusta viestiä, että viime viikolla koulun tiloissa on ollut myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö. Toisaalta myös se on jo käynyt selväksi, että koronatestitkään eivät sataprosenttisesti totea tautia. Jopa joka viides tapaus saattaa jäädä testeillä huomaamatta, sillä virus liikkuu kehossa eri paikkoihin eikä varsinkaan alkuvaiheen jälkeen useinkaan enää ole nenänielussa, josta testi otetaan. 

Testikään ei siis aina tee autuaaksi eli anna täyttä varmuutta, onko koronaa vai ei. Mutta onneksi nyt on edes mahdollisuus testiin. Se on kevään kokemusten jälkeen aivan ruhtinaallista. Melkein kuin todeksi tullut kuumatka.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Koronatestissä! 9 kuukautta sitten kiihkeästi toivomani asia toteutui vihdoin - miksi en osaa olla siitä iloinen?

Vesisynnytys, elämäni kauneimpia kokemuksia: unenomainen synnytyskertomus neljän vuoden takaa