Työpaikan etäpikkujoulut - parhaimpia vai huonoimpia käytäntöjä, jonka korona on tuottanut?

Etäpikkujoululook.
Viime viikonloppuna pääsin mukaan itselleni harvinaiseen tapahtumaan, työpaikan pikkujouluihin. En tietenkään oman työpaikkani, koska työskentelen freelancerina ja kotiäitinä, vaan aistimaan mieheni firman pikkujoulutunnelmaa. 

Yleensä ei sinne puolisoilla ole asiaa, mutta tänä vuonna se(kin) asia on toisin. Kyseessä olivat etäpikkujoulut tietokoneen ruudun ääressä. Jännästi se tunnelma sieltä vaan valui koko kotiin, varsinkin kun työpaikka kustansi pikkujouluaterian josta riitti jaettavaa koko perheelle. Jättihampurilainen laitettiin neljään osaan, bataattisipsipussin kanssa tehtiin kristillinen tasajako, tandoorikanasta riitti kahdelle aikuiselle ja juomapuoleltakin löytyi monenlaista tölkkiä limppareista vahvempiin joulujuomiin. 

Tyttären kanssa laitettiin vähän parempaa päälle (mekot), ihan vain siksi kun oli juhlafiilistä ilmassa eikä tänä vuonna mihinkään oikeisiin joulujuhliin päästä mekkoja pukemaan.

Ja kun ruokalähetti tuli ovelle, oli se kuin pieni joulupukin saapuminen konsanaan. Saatuaan ruuat eteensä mieheni istui koko illan tiiviisti tietokoneen ääressä kuulokkeet korvilla, ruutu oli täynnä pikkuruisia päitä kukin omassa neliössään. Jutteli ja nauroi, kuunteli ja nauroi taas. Hauskaa tuntui olevan.

Myös lapsista oli hauskaa viedä isälle sipsejä ja juomista, ja jännittävää kun työkaverit näkivät ja moikkasivat. Eihän tämä nyt ihan samaa ollut kuin työpaikan yleensä järjestämissä upeissa koko perheen halloween- ja vappujuhlissa, mutta siihen nähden että ajat ovat mitä ovat, tyhjää parempi kuitenkin. 

Tunti toisensa jälkeen kului ja siellä se isi vaan istui edelleen, haukkaili sipsejä ja nosteli lasia. Ei varmaan ihan huonot bileet kuitenkaan, kun noin pitkään viihtyy, ajattelin. Onpa isillä pitkä kokous, keskimmäinen tuumi ja kun kuopus alkoi nostaa etusormeaan huulille ja komentaa riehumaan innostuneita isosisaruksiaan olemaan hiljaa, isillä on miitinki, tajusin että oli aika selittää lapsille ettei tämä nyt mikään oikea kokous ollut. Nyt saa pitää ääntä taustalla, eikä kokous häiriinny vaikka lasten mekkalointia kuuluu viereisestä huoneesta.

Pikkujoulukuusi. 

Etätyöaikaan nimittäin toistuva tilanne on se, että miehellä on etäkokous ja jollakin keinolla on lapset saatava pidettyä edes suurinpiirtein hiljaisena ja pysymään poissa työhuoneesta. Tunnustan, että olen välillä käyttänyt kyseenalaisiakin keinoja tässä eli "uhkaillut" pomolla, joka ei tykkää siitä että isi ei pysty keskittymään kokoukseen jos ramppaatte siinä ovella ja meluatte...

Monesti lähdemme vaikka ulos pihalle koko konkkaronkka, mutta tällä kertaa siihen ei ollut tarvetta. Lapset saattoivat vapaasti rampata huoneessa ja näyttäytyä webbikamerassa, eikä kenenkään keskittyminen häiriintynyt, ainakaan toivottavasti. 

Itse pysyttelin kameran edestä poissa mutta pikkujoulutunnelmasta noin muuten kyllä nautin. Avasin limsatölkin ja herkuttelin tandoorikanalla, ihmettelin jouluista pitsimekkoa ylläni ja mietin, milloinkahan koittaa aika jolloin taas pääsen kodin ulkopuolellakin tällaisia mekkoja käyttämään. 

Ei silti, että hirvittävä ikävä olisi, sillä mitä enemmän kotona olen tämän vuoden ajan viettänyt aikaan (eli todella paljon), sitä enemmän kotona tunnun viihtyvän. Erakoituvalle ja introvertille luonteelleni tällainen puolipakollinen kotonaolo on aiheuttanut sen, että koti tuntuu entistä paremmalta paikalta. Tuskin edes muistan, miltä tuntuu joutua sosialisoimaan jossakin kekkereillä tai kissanristiäisissä, poissa omalta maaperältään eli kotimaisemista. Osaisinko edes enää sellaista elämää?


Illan mittaan päät ruudulla vähenivät, kun juhlijoista yksi toisensa jälkeen vetäytyi lähetyksestä. Kenen lapset olivat kuulemma vaarassa villiintyä liikaa ja äitiä tarvittiin olohuoneen puolella, kuka lähti saunaan, kuka oli muuten vain väsynyt. Lopulta ruudulla puhui enää kymmenisen päätä, ja siinä vaiheessa miehenikin jo poistui pikkujouluista. Kello oli jotain kahdeksan tai yhdeksän välillä. Melko inhimillinen aika pikkujoulujen lopetukselle!

Tosin ei mieheni niissä tavallisestikaan myöhään keiku, vähän puolen yön jälkeen yleensä kiltisti firman juhlista kotiin palailee oman vaimonsa viereen, mutta näin aikainen pikkujoulujen päätös on jo todella säyseää. Siitä ei saisi minkäänlaista perheriitaa aikaiseksi sitten millään. 

Tarinat kertovat, että pikkujoulut ovat monille vuoden vauhdikkainta aikaa. Perheellinen tai ei, ilta saattaa venyä pitkälle yöhön, juomia tulee helposti nautittua aivan liikaa ja teot voivat olla sen mukaisia. 

Toista on etäpikkujoulujen aikana. Ei pelkoa että puoliso haksahtaisi hemaisevaan kollegaan buffetin ääressä tai "myöhäistyisi" viimeisistä busseista. Kaikki tapahtuu kotona, lasten ja armaan puolison silmien alla, eikä pienintäkään riskiä että juhlija eksyisi väärään vuoteeseen tai joisi kollegoiden yllytyksestä liikaa.

Sillä aikaa kun isi on pikkujouluissa työhuoneessaan, 
muu perhe voi vaikka leipoa pipareita. 

Äkkiseltään ajateltuna, eiväthän nämä etäpikkujoulut ole lainkaan huono idea vaan päinvastoin parhaimpia käytäntöjä joita korona on tuottanut, ainakin kotiin jäävän puolison näkökulmasta. Kuinka monta alkoholijuomaa vähemmän sitä tuleekaan nautittua, kun kollegat eivät olet fyysisesti vieressä yllyttämässä? Kuinka monta syrjähyppyä jäisi tekemättä, kun juhlitaan etänä eikä kännipäissään tule tehtyä tyhmyyksiä? Kuinka paljon vähemmän perheriitoja ja sekoiluja, kiistoja ja krapuloita?

Juhlijan näkökulma voi kuitenkin olla toinen. Eiväthän kaikki kuitenkaan tee syrjähyppyjä tai juo liikaa. Eikä tietenkään ole sama asia juhlia kotona koneen ääressä, jossa periaatteessa voi kököttää vaikka kalsarit jalassa, kunhan yläosa on suurin piirtein asiallinen. Kotona, jossa etätyöläinen muutenkin viettää tätä nykyä 24 tuntia vuorokaudessa, ulkoiluja ja kaupassakäyntejä lukuunottamatta. 

Pikkujoulujen, kuten muidenkin juhlien pohjimmainen viehätys on kuitenkin siinä, että laittaudutaan, lähdetään kotoa jonnekin muualle, noustaan arjen yläpuolelle. Ollaan hetkeksi joku muu kuin äiti tai isä, jonka lapset villiintyvät samassa tilassa tai viereisessä huoneessa ja ottavat osansa vanhempansa huomiosta. 

Kotonakin voi tietysti päästä juhlatunnelmaan, pukeutua ja ottaa pari arjesta irrottavaa drinkkiä tai muuten vain rentoutua, mutta onko se sama asia? Me kotijoukot pääsimme tänä vuonna maistamaan osamme isin työpaikan pikkujouluista ja se oli hauskaa, mutta onko etäpikkujouluista laajemmassa mittakaavassa korvaamaan oikeita, kasvokkain tapahtuvia juhlia? 

Jätän pallon sinulle, lukijani. Mitä sinä olet mieltä? 


Kommentit

  1. Nuo pettämiset ja riitelyt.. ne on pullossa olevia asioita ja pulpahtavat tavalla tai toisella pintaan eli jos ei pikkujouluissa niin sitten jossain muussa tilanteessa. peetäminen on merkki parisuhteen paskasta tilasta, ongelmista ja riitely nyt yleensä, pikkujouluissa hyväkin ehkä tuulettaa päätää, sielua ja mieltä kun voi sitten avautumisen laittaa kännin piikkiin. Tosin fiksumpi tapa olisi puhua asiat selviksi jo ennen bileitä mutta yheisöjä on monenlaisia, toisissa kehoitetaan avautumaan , toiset sulkeentuneempia ja niin edelleen.

    Muutoin kyllä kannatan tätä ideaa, se että vanhemmat pikeasti viettävät aikaansa nykyisin kotona on minusta siunaus lapsille, nykysukupolven pensakoille tämä tulee olemaan sukupolvikokemus, se vuosi kun faija ja äiskä olivvat saatavilla, opettaa paljon niin lapsille mutta varsinkin aikuisille. Toivon etätöiden lisääntymisen olevan pysyvää sillä läsnäolevat vanhemmat estävät nuorta joutumasta hukkaan paljon enemmän kuin mitkään yhteiskunnan toimet.. Jopas innostuin paasaamaan, heh ;)

    Asiaan palatakseni, eihän se sama asia ole, virtuaalibileet, mutta jännä välitila kokemuksena, ei ole kotona läsnä vaan tietoisuus on vahvasti bileissä, sinä keskustelussa ja tunnelmassa, mutta silti istuu kotona. Ja pääsee bileistä kotiin ajatuksen nopeudella ja siihen verrattuna valonnopeus on etenavauhtia=) Vähemmän varmaan tulee juotua alkoholia, on helpompi kieltäytyä ja helpompi hämätä, aamulla sitä asiantilaa kiittää. On puolensa ja menee vaihteluna mutta kyllä lopultakin kunnon biletys vaatii paikallaoloa, ryhmän kokonaisvaltaisen älämölön aistimista muutoin kuin kuulemalla vaan jos ei pääse niin onhan se kiva edes koneen kautta käväistä bileissä.
    Sitten kun saadaan jakattua itsemme dekkiin niin voidaan järjestää bileet tietokoneen uumenissa, bittiavaruudessa (Willian Gibson - Neurovelho, sci-fi-kirja jonka maailmassa ihmiset voivat siirtää tietoisuutensa internettiin, suositttelen vahvasti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pohdit tätä(kin) asiaa! Olen samaa mieltä tuosta pettämisestä ja muustakin, juuri noin ajattelen miten kirjoitat. Erityisesti tuo että vanhempien etätyö ja sitä kautta läsnäolo on koronavuoden aikana ollut ihan huippujuttu! "Läsnäolevat vanhemmat estävät nuorta joutumasta hukkaan paljon enemmän kuin mitkään yhteiskunnan toimet" - niin totta, voisiko sitä paremmin enää ilmaista. Se on siunaus, oikeassa olet.

      Itselleni tämä kotonaolon lisääntyminen koronan takia ei ole ollut ollenkaan huono juttu, vuosi on ollut perheenä ainutlaatuinen ja olemme viettäneet aikaa yhdessä enemmän kuin ehkä ikinä. Toki ymmärrän että monille perheille se voi olla ahdistavaakin, jos on ristiriitoja ja ongelmia eikä kotonaoloon olla totuttu, mutta kuten kirjoitit, vanhempien tulisi olla enemmän läsnä lastensa elämässä. Se on parasta mitä voi lapselleen antaa.

      Mielenkiintoinen tuo ajatus bittiavaruusbileistä... Itse olen myös sitä mieltä, että tulevaisuudessa (valitettavasti?) tulee olemaan sellaista, että virtuaalitodellisuudessa siirrymme paikasta toiseen ja se on kuin oikeasti olisi siinä paikassa. Toivon etten itse sellaista aikaa näe!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Pimeyden ja kriisin keskellä loistaa valo

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Surusta, herkkyydestä ja vihollisen rakastamisesta