Myrskyn jälkeen ja uutta myrskyä päin - ilmastonmuutos NYT

"Talvi"maisemia rankkasateen jälkeen.
Tänään kun istun aamucappuccinoni ääressä, tulee minulle tunne että hetki voisi olla toisinto viime maanantaista. Takana on myrsky-yö, tismalleen samanlainen kuin viikko sitten, jonka aikana tuuli piiskasi sadetta ikkunoihin, pyörteili vihaisina pyörteinä pihan puissa ja pensaissa, hakkasi vettä kattopelteihin tuulenpuuskien rytmissä välillä tasaisena kaatosateena, välillä äänekkäämpinä ropinaryöppyinä.

Havahduin tuulen vinkunaan ja sateen rummutukseen useamman kerran yön aikana, ja toistuva painajaisuneni eli takapihan suurten puiden ryskeinen kaatuminen kovassa myrskyssä tuntui sekoittuvan unihorteiseen todellisuuteen: eivät kai ne nyt oikeasti kaadu? (Tuosta painajaisestani voi lukea enemmän täältä)

Ensimmäisenä hiihtoloma-aamuna heräsimme hiljaisuuteen. Se tuntui melkein oudolta, kun koko eilisen päivän, ja melkein sitä edellisenkin, oikeastaan koko tämän koskaan alkamattoman talven, on satanut ja tuullut, satanut ja tuullut, satanut ja tuullut. 

Hiljaisuus. Joko taivas on laskenut kaiken vetensä, joko tuuli on saanut tarpeekseen? Onko meitä nyt piiskattu, riepoteltu, peloteltu tarpeeksi?

Ei se tietysti ihan ohi vielä ollut. Sade oli vain muuttunut normaaliksi, tasaiseksi sateeksi ja tuuli normaaliksi navakahkoksi ilmavirraksi troposfäärissä.

Aamucappuccinoa keittäessäni jopa aurinko pilkahti pariksi sekunniksi valaisemaan naapuritalon ja sen takaisen metsänreunan. Hetkellinen, lohduttava valo, kuin muistutus: emme olekaan täydellisessä pimeydessä, emme enää, näetkö, keität aamucappuccinoa ja on jo valoisaa. Enää et herää kahdeksalta sysipimeyteen, kaikki ne tämän talven täydellisen pimeyden myrskyaamut ovat nyt ohi - on vain koko ajan valoisampia myrskyaamuja.

Kun nyt puoli kymmenen aikaan katson ulos ikkunasta tätä kirjoittaessani - meillä on hidas, laiska loma-aamu - puiden oksat heiluvat tuulessa uudelleen voimistuvassa tahdissa. Säätiedotus lupaa, että myrskyn häntä palaa vielä keskipäivän tienoilla.

Mihin kaikki tämä vesi mahtuu, mikä maaperä sen jaksaa imeä? Mistä kaikki tuuli tulee, milloin sen voima nostaa roudattomasta maasta ensimmäisen pihapuun juuret? Onko puoli elämääni tasaisin väliajoin toistunut painajaisuni jonain päivänä totta? Aamu-uutisissa kerrottiin, että erityisesti kaatuvat puut ovat työllistäneet pelastuslaitoksia eri puolilla Suomea. Missä moottoritielle oli kaatunut puu, missä bussin päälle. Miksei siis pihallemmekin, ehkä, jonain päivänä.



Tänä talvena olen sen lopullisesti ymmärtänyt: ilmastonmuutos on täällä nyt. "Talvi" joka ei ole vieläkään terminen talvi, eikä suurella todennäköisyydellä tule olemaankaan, ainakin jos pitkän ajan sääennusteet pitävät paikkansa, voi vaikuttaa yksittäiseltä poikkeukselta ja joidenkin mielestä se sitä onkin, mutta se ei valitettavasti ole poikkeus.

Toisiaan seuraavat myrskyt Euroopassa ja Suomessa, Rooman-anoppilan parvekkeen painava kaapinrotjake jonka tuuli tempaisi kumoon ensimmäistä kertaa 30 vuoden aikana (mistä kerron enemmän täällä), täydellinen lumettomuus pääkaupunkiseudulla (kertaakaan ei ole ollut lunta säälittävää senttiä enempää, päivää, paria kauempaa), 27 asteen lämpötilat Torinon korkeudella Italiassa tammikuussa. Puhumattakaan maailmanlaajuisista ilmiöistä, hirmumyrskyistä, tulvista ja helleaalloista.

Kuka enää voi väittää, että tämä on normaalia sään vaihtelua? Varsinkin kun katsoo säätilastoja, huomaa että tendenssi lämpimämpään on selkeästi nähtävillä. Talvi ja kylmyys ei ole kokonaan katoamassa, mutta tämä talvi on esimakua siitä, mitä on tulossa. Nyt koimme ensimmäisen lumettoman ja termisen talvettomuuden talven, mutta viimeiseksi se ei jääne, kuten ei viime yön myrskykään. Olemme jo kulkemassa uutta myrskyä päin.

Ennennäkemättömistä sääilmöistä on tulossa rutiinia, kirjoittaa David Wallace-Wells kirjassaan Asumiskelvoton maapallo. Elämä lämpenemisen jälkeen. (Otava 2019) Kun nyt koemme myrskyjä,   joiden sanotaan olevan "pahimpia 500 vuoteen" tai sellaisia, jotka "toistuvat kerran vuosituhannessa tai 500 000 vuodessa", voimme virheellisesti ajatella,  että onneksi se koettiin nyt, seuraavaan on runsaasti aikaa ja tuhojen korjaaminen voidaan tehdä rauhassa tai toipua koettelemuksesta. Etenkin maailman köyhimmillä alueilla, joille iso osa näistä hirmumyrskyistä sattuvat, tällainen ajattelu on lohdullista.

Mutta mitä tapahtuu, kun kerran 500 vuodessa muuttuukin kerran 10 vuodessa? Tai joka vuosi? Tuleeko yhä pahemmista myrkyistä todellakin uusi normaali?


Wallace-Wells muistuttaa, että äärimmäisessä säässä ei ole mitään "normaalia". Se on ilmaston ilmiöiden alati paheneva äärireuna, ja se vyöryy jylisten meitä kohti. Meillä Suomessa äärireuna tarkoittaa lumettomia talvia etelässä, lisääntyviä lumimääriä Lapissa, siirtymistä termisestä syksystä suoraan termiseen kevääseen,  rankkasateita jotka saavat jokia tulvimaan, myrskytuulia jotka kaatavat puita moottoriteille ja katkovat sähköjä.

Muualla maailmassa se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi hurrikaani Harvey toi Houstoniin niin runsaan sateen, että sellaista tapahtuu todennäköisyyksien mukaan kerran 500 000 vuodessa. Tai sitä, että New York kärsii nyt 25 vuoden välein sellaisista tulvista, joita ennen koettiin 500 vuoden välein. EASACin (European Academies' Science Advisory Council) mukaan myrskyjen määrä on kaksinkertaistunut vuoden 1980 jälkeen. Historian perspektiivi sääilmiöihin on täysin toinen kuin ennen.

Ei siis ole harhaa, jos tuntuu siltä että jotain perustavanlaatuista muutosta on sääilmiöissä tapahtunut. Paitsi että kuulemme yhä useammin tulvista, hirmumyrskyistä ja helleaalloista, kuuntelemme yhä usemmin myrskytuulen pauhuntaa yöllä sängyissämme ja ajattelemme, että miten voikin sataa noin paljon, ja miksi, oi miksi, ei tule jo lunta.

Ilmastonmuutos on täällä NYT. Elämme todeksi tullutta uniaikaa, hetkeä jolloin voi huomata, että historia tapahtuu yhdessä hetkessä, juuri nyt. Sitä jolloin valtavat jäälohkareet irtoavat ikijäätiköistä, tuuli repii juuriltaan ikihonkia ja kokonaisia maa-alueita jää nousevan meren peittoon. Nyt, viimeistään, on aukaistava silmät.

Myrskyn jälkeen paistaa onneksi aurinko.

PAROLA DEL GIORNO: tempesta (f) = myrsky


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

"Kotihoidettu eskarilainen on osannut jo 2 vuotta lukea ja kirjoittaa." Varhaiskasvatuksen tai sen puutteen vaikutus kouluvalmiuksiin, onko sitä?

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Korona auttoi minut eroon makeanhimosta - mutta mitä se teki kropalleni ja mikä on saanut ihoni hehkumaan?

Neljänkympin kriisi ja elämää kuolemantuomion jälkeen