Tapaninaamun sauna ja muita perinteitä sekä yksi ällikältä lyönyt lahja

Rantasauna ja järvimaisema paketissa.
Mieleeni on vuosien takaa jäänyt eräs Tapaninpäivän aamu. Vietimme joulun sedän luona Oravissa, olin ehkä yhdentoista tai kahdentoista vanha, jos sitäkään. Tapaninpäivän aamuna aikaisin läksimme saunomaan, sisko, täti ja serkku. Naisporukalla kävelimme aamuhämärässä kohti sukulaisen saunaa, lumi narskui askeleiden alla samalla kun kajo taivaanrannassa voimistui hiljalleen vahvemmaksi valoksi.

Saunoimme poskemme ja ihomme punaisiksi, sen jälkeen pukuhuoneessa katselin kuinka serkku laittoi iholleen tuoksuvaa kosteusvoidetta, varmaan ulkomailta asti ostettua, ja sitä sain kokeilla minäkin. Kuinka se tuoksuikaan!

Sitten kävelimme takaisin sedän talolle, oli jo aivan valoisaa ja vaaleaa, päivä oli valjennut. Se oli elämäni ensimmäinen Tapaninaamun sauna. Siitä lähtien olen halunnut saunoa Tapaninpäivän aamuna, perinneihminen kun olen. Sain nimittäin tietää, että Tapaninaamun sauna on juuri sitä, vanhaa perinnettä. Savossa oli ennen vanhaan tapana käydä lämmittämässä naapurin sauna tapanina, ja kun se oli lämmin, herättää isäntäväki saunomaan eli toteuttaa ikivanhaa kekriperinnettä pyhien miesten saunottamisesta. 

Tapaninpäivä on muutenkin perinteisesti vähän hulluttelevampi päivä vakavaan Joulupäivään verrattuna. On käyty iloisella Tapanin rekiajelulla, poikamiehet ovat tapaninlankojen avulla selvitelleet sopivaa emäntää ja tapaninpukit eli Tahvanat ovat kierrelleet ovelta ovelle ryyppyä vaatimassa.

Meillä sauna lämpiää Tapaninaamuna oman väen voimin ilman naapureiden apua, eikä välttämättä edes ensimmäiseksi aamulla kuten perinne vaatisi vaan usein aamu-ulkoilun jälkeen, niin tänäkin vuonna.

Tapaninsaunassa palavat aina kynttilät, ja taustalla kuunnellaan joulumusiikkia, aivan kuten jouluaaton saunassakin.



Saunaan liittyy myös tämän joulun ylivoimaisesti upein lahjani. Ihmettelin kovasti pukin tuomaa ruskeaa, paksulla teipillä kokoon kursittua pakettia, joka muotonsa ja kokonsa puolesta muistutti lähinnä pulkkaa. Mitä tämä on, muistutus siitä että pulkkamäkeen ei tänäkään jouluna pääse?

Sitten sain paketin auki, ja tajusin. Ja oli kuin olisin siirtynyt ajassa taaksepäin, vanhoihin, parempiin aikoihin, sinne lapsuuden ensimmäisen Tapaninaamun saunan aikoihin ja maisemiin. Sedän talon olohuoneeseen, silloin kun se vielä oli entisellään.

Kun setä kolme vuotta sitten kuoli, en halunnut osallistua hänen talonsa ja irtaimistonsa repimiseen. En ollut paikalla irtaimistonjaossa, enkä ole halunnut vahingossakaan joutua todistamaan hävitystä, jota hänen talossaan toteutettiin heti kohta kuoleman jälkeen. En arvannut, että hänen taloansa kohti oli niin innokkaita hyökkijöitä, ja hyvin pian sen jälkeen kun tajusin ennaltasuunnitellun ja -päätetyn kuvion kokonaisuudessaan ja ymmärsin, ettei siihen oltu jätetty mitään rakoa kenenkään sanoa eriävää mielipidettään, en halunnut tietää asiasta enää mitään. Enkä edelleenkään halua.

Ne asiat ovat onneksi jo alkaneet siirtyä osaksi menneisyyttä ja muistoja, ja sukulaisteni toiminta selittyy erilaisilla arvoilla ja arvostuksen kohteilla. Se mikä minulle näyttäytyy yhtenä inhottavimmista asioista maailmassa, yli-innokkaana ja kiireisenä hyökkimisenä kuolleen ihmisen omaisuutta kohtaan, tunnesiteistä ja suvun yhteisistä muistoista viis, on jollekin toiselle vain järkevää laskelmointia ja käytännöllisyyttä, osoitus siitä ettei anna tunteiden, jos sellaisia itsellä ylipäätään asiaan liittyy, sotkea asioita joihin tunteet eivät kuulu.

Ainoa jota olen joskus vielä ajatellut, ovat setäni maalaamat taulut. Niitä oli muutama, setä maalasi ne talomaaleista yli jääneillä maaleilla, hänellä oli niin taidemaalaus kuin pianonsoitto hallussaan ilman yhtäkään alan oppituntia. Tiesin joidenkin tauluista päätyneen sisaruksilleni, joidenkin muille sukulaisilleni. En ollut halunnut osallistua irtaimistonjakoon, vaikka kaikki sedän talossa oli ollut minulle tunnearvoista ja tärkeää, kaikki ne "rojut" jotka serkkuni eli uudet omistajat naureskelivat kippaavansa saman tien kaatopaikalle. Olisin arvostaen pitänyt itselläni minkä tahansa hänen "rojuistaan", mutta jos olisin  voinut valita, ennen kaikkea jonkun hänen tauluistaan.

Nyt paketista paljastui sellainen, se ei ollutkaan pulkka. Lahja oli niin täydellinen yllätys, etten aavistanut sen sisältöä edes avatessani pakettia enkä siltikään,  vaikka minua oli varoitettu sisällön olevan herkästi särkyvää. Mikään ei ollut valmistanut minua tähän yllätykseen.

Taulussa on kuvattuna sauna ja se kaikkein rakkain ranta, aamunkajo idästä, jota setä keittiön pöydän äärestä joka aamu katseli. Piti nielaista kaksi kertaa ennen kuin sisäistin todella sen minkä näin: tämä on todella se taulu.

Ensi töikseni joulun jälkeen vien sen kehystämöön, nyt se tuskin pysyy kasassa itse tehdyissä hieman liian suurissa kehyksissään, ja laitan sen olohuoneen seinälle. En usko että koskaan tulen saamaan upeampaa lahjaa. On vaikea uskoa että tätä voi mikään ikinä ylittää. Kiitos sisko!


PAROLA DEL GIORNO: il giorno di Santo Stefano = Tapaninpäivä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kakkainen kotiinpaluu

Minun valintani: Kuopus täytti kolme vuotta ja jatkan yhä kotiäitinä

Elämää antibioottiresistentin E.colin kanssa ja ajatuksia italialaisesta isovanhemmuudesta

Lapsiluku täynnä - miksi harrastaa enää seksiä?

Vuosikymmenen ensimmäinen päivä: läpi aurinkoisen Rooman, läpi vuosien