Pakkaamisen aikavarkaat ja muita Roomanlähdön tunnelmia
 |
| Laukku täyteen ja Roomaan mars! |
Joka kerta kun matkalle lähtö on edessä, päätän saman asian: nyt aloitan aikaisin. Olen järjestelmällinen ja käytännöllinen äiti, joka valitsee lasten vaatteet väriteemoittain niin, että kaikki sopii yhteen ja mukaan otettavien vaatteiden määrä minimoituu, äiti joka silittää vaatteet ja konmarikäsittelee sukat, jotta menevät pienempään tilaan matkalaukussa.
Pakkaa lääkelaukun valmiiksi ja muistaa ottaa sinne mukaan erikokoiset laastarit, lääkkeen joka vaivaan ja rasvan jokaista eri ihottumatyyppiä varten.
Miettii kooltaan ja viihdytysarvoltaan ideaalit lelut ja viihdykkeet lento- tai automatkoja varten ja pakkaa ne käytännöllisesti eri kassiin kuin vaipat, vaihtovaatteet, kosteuspyyhkeet ja muu tarpeellinen sälä (koska kun tarvitset jompaa kumpaa, on se tarvitsemasi tietysti kassin pohjalla ja joudut kääntämään koko laukun sisällön ympäri).
Ja eväiden kanssa sama homma: niillekin käytännöllisesti oma kassinsa, eikä niin että kirsikkatomaatit löytyvät lopulta vaihtovaipasta tai tiputtava vesipullo on kastellut kaikki varavaatteet. (Paitsi jos kyseessä on lentomatka, silloin eväsasia on ajateltava uudella ja monimutkaisemmalla tavalla: miten saat mukaan kaikki lasten lempieväät, kun mitään nestemäistä ei saa viedä lentokentän turvatarkastuksesta? Toisena vaihtoehtona ostaa kaikki kentältä ja maksaa siitä enemmän kuin koko perheen illallisesta lomakohteessa.)
Miten sitten käytännössä matkavalmisteluni sujuvat?
Paljon huonommin! Ja kaoottisemmin. Olen pakkaamisessa (kin) sellainen henkilö, joka saa paremmin aikaan paineen alla eli kun deadline hengittää jo niskaan. Hyvissä ajoin aloittaminen kutistuu mielikuvasuunnitteluksi eli ajatuksissani päätän, että sen ja sen vaatteen otan mukaan, lääkkeet laitan siihen pussukkaan ja ne ja ne lelut ovat juuri parhaita ja tällä hetkellä lasten suosikkeja, ne on otettava mukaan.
Sitten viimeisinä hetkinä ennen matkalle lähtöä liidän ympäri kämppää ja etsin niitä mielikuvissani hohtaneita vaatteita ja suosikkileluja laatikoiden ja kaappien uumenista, lääkkeet ja voiteet tungen lähimpään löytyneeseen maskipussiin ehkä vasta lähtöaamuna (voi missä onkaan bebanthen, pärjättäisiinkö ilmankin, pakko pärjätä!)
En siis ole kovin organisoitunut matkallelähtijä. En ole koskaan ollut, silloinkaan kun tarvitsi huolehtia vain omista tavaroistaan. Mutta aina ollaan matkalle ajoissa selvitty ja laukkuun on tullut mukaan suurin piirtein kaikki tarvittava.
Sitä paitsi tärkein mottoni pakkaamisessa on, että kunhan passit, rahat, vaihtovaatteet matkalle, yhdet annokset päänsärkylääkettä ja jotain syötävää tulee mukaan, niin se jo riittää. Mikä tahansa muu jääkin matkasta, sen voi hommata matkakohteesta. Jos joku niistä ihanista yhteensointuvista vaatteista jää kotiin, niin jääköön. Onko sillä oikeasti muka väliä, sopivatko lapsen shortit ja paita yhteen? Ei! Se mikä ratkaisee on käytännöllisyys, kaikki muu on esteettistä plussaa (on tietysti ihanaa pukea lapsi myös kauniisti) ja voi tarvittaessa jäädä pois.
Kun matkalle lähtöjä on paljon (me teemme 2-4 Italian matkaa ja keskimäärin kaksi mökkimatkaa vuodessa), tulee pakkaamiseen väkisinkin jotain rutiinia. Silloin on helpompaa, vaikka asiat tehtäisiin viime tipassa. Italian-matkoissa suuri etu on myös se, että matkustamme lasten mummolaan, joka on tavallaan toinen kotimme ja sieltä löytyy ja saa kaiken tarvittavan ja liikaakin. Yleensä matkustamme sinne laukut puolityhjinä, ja sitten ne palaavat liikakilojen kanssa (kiitos Fiumicinon lentokenttähenkilökunnalle, joka on useamman kerran katsonut sormien läpi ylikiloja ja olemme säästyneet 55 euron lisämaksulta).
Nyt kun lähtöpäivä on huomenna, olen kerrankin ollut ajoissa ja laittanut valmiiksi lasten vaatteet. Tosin vasta epämääräisiin kasoihin laukkujen viereen...Lääkkeet ja lentokonepuuhalelut vielä puuttuvat, mutta tässähän on vielä ruhtinaallisesti koko päivä aikaa.
 |
| Huippuorganisoitua pakkamista: tässä ovat poikien vaatteet... |
Ja ne omat vaatteet. Ne jäävät nykyään aina viimeiseksi! Kuinka haaveilisinkaan siitä, että voisin rauhassa kokeilla kaikkia niitä kesävaatteita, joita talven jäljiltä vasta olen alkanut kaivaa kaapista (onko minulla tällainen vaate, tällaistako mekkoa käytin viime kesänä ja näin lyhyitä shortseja, miten nuhjuiselta ne nyt näyttävätkään).
Sen sijaan tulen todennäköisesti illalla tunkemaan laukkuun joitakin vaatteita kiireen vallassa, ja vasta lentokoneessa muistan että siellähän ne lempikesävaatteet olivat, siellä toisessa kaapissa johon en ehtinyt vielä edes kajota.
Onneksi Roomassa ei ole kaupoista ja vaatteista pulaa, ja markkinoilta saa ihania rättejä pikkurahalla! Ekologista touhua tämmöinen ei tietysti ole, mutta myönnän, tässä asiassa olen ajassamme vallitsevan konsumerismin uhri: edellisen kesän vaatteet näyttävät aina niin aikansa eläneiltä, ja huonolaatuiset halvat vaatteet toki helposti sellaisiksi jopa yhden kesän käytön jälkeen muuttuvakin.
Mutta siihen asti kun minulla on varaa (sen lottovoiton jälkeen!) ostella viidensadan silkkipaitoja ja tuhannen euron kesämekkoja, niin tähän on tyydyttävä. Tai sitten kuljettava niissä vanhoissa nuhjuisissa kesävaatteissa, mikä kyllä sekin onnistuu, ei siinä mitään. En ole onneksi koskaan ollut täydellisyyden tavoittelija tyylissä.
 |
| ...ja tässä tytön. |
Tällä kerralla matkan alla on ollut tavallista enemmän aikavarkaita. Paitsi että perheessämme on riehunut vatsatauti ja itsekin podin sitä kolme päivää ja vasta tänään alkaa olla vähän normaalimpi olo, on elämäni tämän hetken ylivoimaisesti suurin aikavaras, lukeminen, estänyt ideaalia pakkaamistahtia.
Tasapainottelen elämässäni jatkuvasi kolmen aikaa vaativan asian välillä: lasten, lukemisen ja kirjoittamisen. Jos annan jollekin enemmän aikaa, se on kahdelta muulta pois. Lisäksi nämä kolme asiaa jakautuvat siten, että vastakkain on oikeastaan kaksi poolia, lapset ja lukeminen/ kirjoittaminen. Lapsille menee enin aika, totta kai ja pitääkin mennä, mutta se mikä jää, jakautuu lukemisen ja kirjoittamisen välillä.
Tämän viikonlopun aikana olen pitänyt lukuspurttia ja kirjoittanut vähemmän, ja olen saanut luettua neljä kirjaa. Mutta se on ollut kaikki pois pakkaamisesta! Ja paljon aikaa on mennyt tietysti myös vatsatautipotilaiden hoitoon ja omaan oksentamiseen...
Kotiakin pitäisi siivota, kun äiti on sairaana tapahtuu nimittäin kauheita myös kodin siisteystasolle. Niin ainakin meillä, jossa asuu epäjärjestyksen suhteen erittäin ja ihanan välinpitämätön mies. Hän kyllä urhoollisesti koittaa pitää järjestystä yllä ja omien sanojensa mukaan ei muuta teekään kuin siivoaa ja järjestelee, mutta meillä on kovin erilaiset näkemykset tästä hänen kanssaan!
 |
| Keittiömme pöytää eiliseltä sen jälkeen, kun sitä oli jo vähän "järjestelty". Kuvassa ei näy kaikki se pinttynyt lika ja kahvikupin renkaat, joita pöytään on kiinnittynyt... |
 |
| Olohuoneessa sama homma, eivätkä pölykoirat ja likatahrat erotu kuvassa lattiasta. |
Kun aika on näin tiukilla, ei toivoisi siihen enää yhtään aikavarasta lisää. Olen siis karsinut siitä, mikä on vähiten tärkeää: somettamisesta. Minun on muutenkin ollut vaikea sopeutua tähän yhteen nykyelämän suurimmista taistelukentistä, sosiaaliseen mediaan. Kun siihen lähtee mukaan, huomaa yhtäkkiä olevansa todella kuin keskellä eräänlaista taistelukenttää: mitä useammin muut twiittaavat tai päivittävät instaa, sitä useammin sinunkin on, jos haluat pysyä pinnalla. Jos olet aktiivinen facebookissa tai instassa vain kerran päivässä tai päivität väärään kellonaikaan, päivityksesi haihtuu muiden päivitysten tulvaan. Jos et pidä jatkuvasti varaasi, vaivut sosiaalisen median laitamille etkä sieltä enää nouse - ellet ole valmis uhraamaan aikaasi ja paljon.
Kaikki ne kauniit ja hienot instatilit, facebook-sivut ja blogikokonaisuudet, joita muilla on! Onnellisia ovat he, joilla on minuutissa sata tykkäystä ja kymmenen jakoa. Paljonko aikaa ja panostusta vaaditaan, että sellainen onnistuu? Itse nostan käteni pystyyn jo heti alkuun, laitan puhelimen pöydälle - ja lähden pakkaamaan.
PAROLA DEL GIORNO: fare le valigie = pakata matkalaukut
Kommentit
Lähetä kommentti