Virkistävä vappu keskustassa ja kadonneen ylioppilaslakin arvoitus

Aurinkoista vappua! 
Äiti miksi kaikilla on noita valkoisia hattuja? kysyi esikoinen eilen kotvan verran Esplanadilla käveltyämme, pyrkimyksenä päästä Mantan lakitusta katsomaan. Pyrkimykseksi se sitten jäi, väenpaljous oli niin suurta, että vain suurella röykeydellä ja armottomalla kyynärpäätaktiikalla olisi päässyt enää eteenpäin.

Mutta lakituksen kuulimme kyllä, ja tavallan näimmekin. Tuhannet valkolakit nimittäin tärisivät ihmisten heilutellessa niitä ilmassa ilohuutojen säestyksellä, kun Manta sai lakkinsa. Se oli aika vinha näky, samoin kuin Eteläesplanadin lakkimeri Kauppatorille päin katsottuna.

Kylläpä meillä riittää ylioppilaita! Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin lakki oli merkki etuoikeutettuun kansanosaan kuulumisesta ja pienten piirien ulottuvilla olevasta korkeakoulutuksesta.  En voinut välttyä siinä lakkimeren keskellä ajatukselta, että kuten niin moni muukin asia, niin valkolakkikin on kokenut arvonalennuksen muuttuessaan yleiseksi, tavanomaiseksi ja kaikkien ulottuvilla olevaksi asiaksi. Kyllä olisi sata vuotta sitten herroilla ollut ihmettelemistä tämän päivän meinigissä, jossa noin puolet ikäluokasta kirjoittaa ylioppilaaksi. Vertailun vuoksi, 1800-luvun lopulla puoli prosenttia ikäluokasta suoritti ylioppilastutkinnon ja vasta 1950-luvulla tutkintojen määrä lähti reippaaseen nousuun.

Mutta ylioppilaslakkiin liittyvä "arvonalennus" on pelkästään positiivinen juttu:





On vain hyvä, mitä useampi voi kouluttautua ja toteuttaa unelmiaan. Kun lapseni tulevat siihen ikään että alkavat miettiä tulevaisuuttaan, suosittelen ilman muuta heille lukiota, jos vain suinkin haluavat. Paitsi että lukio on hyvä lisäaika ammatinvalinnan miettimiseen, on tunnettu tosiasia, että ylioppilaiskirjoituksiin pänttäävä nuori on enemmän täynnä yleistietoa kuin ehkä koskaan sen jälkeen elämänsä aikana. Nimenomaan yleissivistävänä kouluna lukio puoltaa paikaansa, vaikka sen tarpeellisuudesta keskustellaankin aika ajoin ja puhutaan mahdollisimman aikaisen ammattiin valmistumisen puolesta.

Eilen oli ensimmäinen kerta vuosiin, kun uskaltauduin Helsingin keskustaan vapunaattona. Lasten aikana en ole ollut siellä kertaakaan, ja muutenkin edellistä kertaa saa etsiä jonnekin sinne kaksituhattaluvun alkuvuosiin saakka. Vapunpäivänä olemme kyllä joinakin vappuina Kaivarissa käyneet kävelyllä, mutta muutamana viime vappuna nekin ovat jääneet, suureksi osaksi siksi että keskimmäisemme syntyi toinen toukokuuta ja vaput ovat pyrkineet muuttumaan hänen syntymäpäiväjuhliensa ajankohdiksi.

Kolme seppää olivat saaneet vihdoinkin vaatetta. 

Nyt saimme kimmokkeen keskustavapulle, sillä mieheni työpaikka järjesti työntekijöilleen ja heidän perheilleen vappujuhlan toimistolla. Oli muuten mahtava tapahtuma! Tarjolla oli todella herkullinen vappubuffet ravintolatason ruokineen ja ihana vappuinen jälkiruokanapostelupöytä, jota erityisesti lapset arvostivat kovasti. Olen kovasti mieltynyt mieheni uuden työpaikan kulttuuriin, siellä työntekijät otetaan todella mahtavasti huomioon ja erityisplussaa siitä, että puolisot ja lapset ovat tervetulleita kaikkiin firman juhliin. Sellaisessa työpaikassa kelpaa työskennellä, ja ilmapiiri varmasti kannustaa puristamaan itsestään työntekijänä parhaimmat esiin ja vähän ylikin.

Hiukan hämmennyin, kun juhlissa juttelin erään toisen työntekijän puolison kanssa ja hän tuli kysyneeksi, että kumpi teistä on täällä töissä. Niin, hänelle se olisi voinut olla meistä kumpi tahansa, tietenkin, mutta minua kysymys huvitti. Minäkö täällä töissä? Minun taipumuksillani ja matematiikantaidoillani? No, jos olisin koodausalalla niin varmasti tänne hakisin, mutta ei, minä en ole täällä töissä, minä jolta menee vähän sormi suuhun jo tokaluokkalaisen koodauksen alkeita -tehtäviä katsellessa.

Lapsille vappu isin työpaikalla oli riemukas kokemus. Siellä serpentiinin, vappupallojen, diskomusiikin välkkeen, karkki- ja munkkikulhojen keskellä heille syntyi varmasti ihan väärä mielikuva isän työkuvasta, mutta ei tuo liene niin vaarallista. Epäreilua, teillä on fatboy-säkkituolejakin täällä vaikka kuinka monta ja pöytäkiekkopeli ja lautapelejä, lapset protestoivat eivätkä olisi halunneet lähteä kotiin ollenkaan isin ihanasta työpaikasta. Minäkin haluan tänne isona töihin, keskimmäinen ilmoitti suupielet munkkisokerissa, käsi karkkikulhossa ja toinen täynnä mansikoita.

Buffetin jälkeen oli Mantan lakituksen vuoro, ja huomasimme että toimistolla viettämämme parin tunnin aikana keskustan kadut olivat täyttyneet ihmisistä, vappupalloista - ja ylioppilaslakeista. Oli ihmeen virkistävää nähdä pitkästä aikaa suomalaista vappuhumua. Virkistävää siksi, että olin niin iloisesti yllättynyt sen luonteesta. Ihmiset olivat iloisia, eivät sekaisin, rentoutuneita, eivät sammuneita. Ja aurinkokin paistoi kuin ihmeen kautta iltaa kohden, vaikka puoli päivää oli ollut ihan pilvistä.

Yritys oli kova...

...mutta tämän lähemmäs Mantaa emme eilen päässeet.

Oli siis tyydyttävä Espan puistossa kävelyyn.
Tietysti vaikutti, että olimme aikaisin liikkeellä eli kuuden aikaan, jolloin Mantan lakitus tapahtui. Meininki oli aikaisen kellonajan takia vielä suht siistiä, ja vasta rautatieaseman kulmilla kotimatkalla kuuluivat ensimmäiset örinät ja näkyivät ensimmäiset harittavat silmät huojuvissa ihmisruumiissa. Mitä keskustassa sen jälkeen tapahtui, kun lähdimme seitsemän pintaan kotiin, sitä en tiedä mutta osaan kyllä kuvitella.

En nimittäin usko, että suomalainen vapunvietto on pohjimmiltaan muuttunut siinä reilussa kymmenessä vuodessa, joka edellisestä keskustassa viettämästäni vappuaatonillasta on kulunut. Tai niistä 18 vuoden takaisista ajoista, jolloin italialainen mieheni oli juuri tullut Suomeen ja ihasteli keskustan täyttävää karnevaalitunnelmaa (eikö suomalaisten pitänyt olla juroja ja hillittyjä?) mutta myös äimisteli keskelle keskustan nurmikkoja pissaavia ihmisiä, bussipysäkille sammuneita juhlijoita ja oksennuksia keskellä katuja. Mitä suomalaisille oikein tapahtui tänä yhtenä kahtena päivänä vuodessa, mistä koloistaan kaikki oikein tulivat ja täyttivät kadut, niin että hetken ajan Helsinki vaikutti joltakin aivan toiselta maailmankolkalta kuin kylmältä pohjoiselta pikkukaupungilta.

Mutta minkä vastauksen tyttären alussa esittämään valkolakkikysymykseen annoinkaan? Miksi kaikilla on noita valkoisia hattuja?

Tietysti selitin ensin, että valkoinen lakki on ylioppilaslakki, jonka saa sellainen henkilö joka on käynyt lukion ja lukenut itsensä ylioppilaaksi. Miksi lakkia sitten pidetään vappuna, siihen en osannutkaan antaa järkevää vastausta. Se on perinne, siinäpä kai se.

Vaikka olen henkeen ja vereen perinneihminen, ylioppilaslakkiperinnettä vapun asusteena en ole koskaan omaksunut. Oma ylioppilaslakkini makaa jossakin hyllyn perällä pölyttymässä, en edes tiedä missä. Pitkään päätökseni olla pitämättä lakkia vappuna oli jonkinlaista hölmöä nuoruuden kapinamieltä, en kyllä tiedä mitä vastaan, mutta nykyisin en voisi käyttää lakkia vaikka haluaisinkin - en nimittäin ihan oikeasti enää löydä sitä. Se on kaikkien näiden vuosien aikana piiloutunut kotiimme liian hyvin.

Asia ei kuitenkaan sureta minua, sillä kuten sanottua, ylioppilaslakkiperinne ei ole oikein minun juttuni. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ylioppilaaksi pääseminen olisi jotain sellaista, jota pitäisi edes vappuna erikseen korostaa. Tiedän toki, että asialla on historiansa, menneisyydessä valkolakki oli ihan oikeasti symboli jostakin paremmasta, merkki siitä, että ihminen oli päässyt elämässään eteenpäin ja kohonnut yhteiskunnan arvoasteikossa ylöspäin. Silloin lakkia varmasti mielellään näyttelikin aina kun oli tilaisuus.

Mutta jos ja kun lapseni noudattavat suositustani lukioon menosta ja pääsevät ylioppilaaksi, suosittelen kyllä myös sen jälkeen pitämään ylioppilaslakin tallessa. Onhan se nyt tyhmää päästää se häviämään, olkoonkin ettei sitä esineenä tai sen käyttämistä vappuna perinteenä arvosta.

Vaan eipä ole ensimmäinen kerta, kun elämässäni teen jotain tyhmää suuressa halussani olla muka jotenkin erilainen! Varsinkin nimenomaan lukioon näitä tyhmyyksiä tuntuu kasautuneen, jossa jätin niin vanhojentanssit kuin penkkariajelun väliin näyttääkseni jotakin olematonta olemattomalle yleisölle.

Illalla kotona alkoivat omat vappubileemme, diskopallo sai taas käyttöä ja ilta venyi erinäisissä, synttärijuhlien valmisteluun tai vappuun liittyvissä puuhissa yli puolenyön, lapsetkin valvoivat yli kymmeneen.

Huh, aamulla teki herääminen kuopuksen kanssa kello kuuden jälkeen vähän tiukkaa, mutta aamucappuccinon jälkeen olin jälleen valmis siirtymään uusin voimin kohti vapunpäivää ja synttärijuhlia!

Hauskaa vappua kaikille!

Eilisen iltapalaa.






PAROLA DEL GIORNO: primo maggio = vappu (ensimmäinen toukokuuta) La festa dei lavoratori si celebra il primo maggio. Buon primo maggio! Työväen juhlaa vietetään ensimmäinen toukokuuta. Hauskaa vappua!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohtaaminen lentokentällä, 17 kilon painonpudotus ja kosinta jota ei koskaan tullut

Näin meillä (itse)opittiin kuivaksi - tarvitseeko lapsi erikseen pottatreeniä?

Apua, näin unta exästäni (ja tätä ei sitten kerrota miehelleni) - mistä unet kertovat?

Helvetinpelko lapsena, unettomuus ja särkynyt ruukku - kuinka opin nukkumaan pelkäämättä

Vauvanvaatteet ovat turhia ja 7 muuta asiaa, jotka kolmas lapsi on opettanut