Kaksplussan verkostoblogien joulukalenteri: Kymmenen askelta italialaiseen jouluun


Tervetuloa Kaksplussan verkostoblogien joulukalenterin 19. päivän luukkuun! Olemme suomalais-italialainen perhe, joten on luontevaa että kerron postauksessa italialaisesta joulusta.

Oletko koskaan ajatellut, miltä suomalainen joulunvietto näyttää "iloisemmista" maista tulevien silmissä? Nämä laahaavat, melankoliset joululaulut, tunnelmointi pimeydessä kynttilän valossa, hiljentyminen jouluenkelin tai kuusen tai kinkun ääreen, mikä kullekin joulussa tärkeintä on.

Minulle, vannoutuneelle tunnelmajoulufanille ja surullisimpienkin joululaulujen rakastajalle tutustuminen italialaiseen jouluun on ollut kasvattava ja avartava asia, joskus vaikeakin, etenkin niinä jouluina jotka olemme viettäneet mieheni kotikaupungissa Roomassa. Joulutunnelmaa on ollut vaikea löytää, ja vasta vuosien totuttelun jälkeen olen alkanut hivenen tottua.

Mutta on italialaisessa joulussa toki paljon hyvääkin. Me olemme yhdistäneet omaan jouluumme mielestämme parhaat puolet suomalaisesta ja italialaisesta joulusta, ne mistä eniten pidämme.

Tässä listattuna muutamia kuriositeetteja italialaisesta joulunviettotavoista. Tee niin kuin minä ja kopioi itsellesi mieluisimmat, jos haluat jouluusi jotakin italialaista!

1. Jouluaatto on tavallinen arkipäivä

Muistan vieläkin järkytyksen jonka valtaan jouduin, kun olin ensimmäistä joulua Roomassa kolmetoista vuotta sitten. Oli jouluaatto, kello oli kaksi iltapäivällä, ajattelin juuri haikeana Suomessa julistettua joulurauhaa, kun anoppi raahasi minut viime hetken ostoksille. Pari juttua vielä puuttuu, joulukakut naapurille ja aattoaterian kala, lähdetään hakemaan, hän sanoi, ja sitten mentiin!

Ajoimme ruuhkaisia teitä lähimpään kauppakeskukseen, ja meno liikenteessä oli kuin pahimman suomalaisen juhannusruuhkan aikaan kerrottuna kolmella. Kauppakeskukseen pääsimme neljän pintaan, ja siellä viiletimme kaupasta ja kerroksesta toiseen kellon käydessä jo kuutta, väkeä oli kuin pipoa. Jouluaattona! Siihen aikaanhan kaikkien pitäisi olla jo visusti kotona, kynttilöiden ja glögin ääressä, jouluateriaa päättelemässä tai joulusaunassa, mitä vain mutta ei keskellä ihmisvilinöitä kulutusjuhlassa. Lapsena pöyristyin jo siitä, kun isäni tapansa mukaan lähti viime hetken lahjaostoksille aattoaamuna, kovalla kiireellä ennen joulurauhan julistamista.

Mutta jouluaatto onkin Italiassa ihan tavallinen päivä, se valkeni minulle vasta silloin. Illalla syödään juhlavammin, mutta varsinainen juhla koittaa jouluyön alkaessa ja joulupäivänä. Siitä se joulu alkaa!

Olemme lasten kanssa askarrelleet suomalais-italialaiseen joulukuuseemme Italianlippunauhan.


2. Jouluaattona syödään vain kalaa

Jouluaattona Italiassa ei syödä lihaa lainkaan. Kyse on vanhasta katolilaisesta perinteestä, joka juontaa juurensa paastoon. Ajan myötä pitkät paastot ja ruuasta täydellinen kieltäytyminen ovat kutistuneet kristillisten pyhien aattoina noudatettavaksi kevennykseksi, giorni di magro. Nykyaikainen aattoruoka ei tosin ole kevennystä nähnytkään, sillä vaikka liha on kiellettyjen listalla, kalaa ja mereneläviä syödään kaikissa sen herkullisimmissa muodoissaan: pastakastikkeiden seassa, paistettuna, keitettynä, friteerattuna. Lisäksi herkutellaan esimerkiksi juustoilla. Joka maakunnalla on omat tyypilliset aattoruuan kalareseptinsä, joista jokainen perhe valitsee omansa, maakuntarajojen yli.

3. Perinteisiä jouluruokia ei ole

Joulupäivänä, joulun pääaterialla, lihaa on taas pöydässä. Siinä missä suomalaisista ylivoimainen enemmistö pistää jouluna pöytään kinkun, laatikot ja rosollit, Italiassa ei ole samalla tavalla levinneitä tiettyjä jouluruokia. Joka maakunnalla on omia perinneruokiaan, joita varioidaan vapaasti. Tärkeintä on, että jouluaterialla syödään hyvin ja tuhdisti; esimerkiksi lasagne kuuluu monen italialaisen perheen joulupöytään, myös meidän perheessämme sitä syödään joka joulu. Muutenkin olen napannut italialaisuudesta jouluumme rentouden ruokien suhteen, eli ei ole vaarallista jos rosolli tai lipeäkala puuttuu tai jopa kinkku.

Toinen asia jonka olemme italialaisesta joulusta omaksuneet, on kiireetön ja pitkä jouluateria. Jouluna jos milloin, italialainen syö pitkän kaavan mukaan alkupalat, pastaruuan, liharuuan lisukkeineen ja jälkiruuat päälle.




4. Joululeivonnaisten lista: pandoro, panettone, pandoro, panettone

Jos jouluruuissa on Italiassa variaatiota, niin joululeivonnaisten osalta tilanne on juuri päinvastainen. Menetpä minne tahansa päin Italiaa joulunaikaan, et voi olla törmäämättä pandoro-joulukakkuun. Se on melko mitättömän makuinen, aavistuksen vaniljainen ja niin koostumukseltaan kuin maultaan täytekakunpohjamainen kuohkea kakku, ja suomalaisena on vaikea ymmärtää se suosion salaisuutta. Kaikki ne joulun ihanat mausteet, missä ne oikein ovat?

Kyse on tietenkin perinteestä. Ensimmäiset maininnat pandorotyyppisestä jälkiruuasta yltävät 1500-luvulle Venetsian tasavaltaan ja Dogejen ruokapöytään, mutta varsinainen joulukakku siitä tuli 1800-luvun lopulla, jolloin veronalainen leipuri Domenico Melegatti yhdisti vanhan tähtikakkuperinteen veronalaiseen joululeivontaperinteeseen ja taiteilija Angelo Dall’Oca Biancan piirustukset antoivat sille sen näihin päiviin asti säilyneen tähtipyramidimuodon.

Pandoron kanssa italialaisessa joululeivonnaistarjonnassa kilpailee vain panettone, toinen perinteinen joulukakku, joka on kuin kopio pandorosta - sillä erotuksella että panettonessa on rusinoita eikä siinä ole vaniljaista makua. Näitä kakkuja, panettonea ja pandoroa, myydään jouluna Italiassa lähes 55 miljoonaa kappaletta. Kun italialainen lähtee joulunaikaan vierailulle ystäviensä ja sukulaistensa luo, hän vie takuuvarmasti tuliaisina jomman kumman. Naapurit vaihtavat niitä keskenään, samoin kollegat ja hyvänpäiväntuttavat. Koko Italia on yhtä tähtikakkujen vaihtokauppaa, ja muutenkin joulun tärkeimpiä kysymyksiä on: pandoro vai panettone?


5. Seimi on joulukoriste numero yksi

Seimi on Italiassa joulun yksinoikeutettu tähti. Maallistuneita tai ei, perheessä on yleensä koristeena vähintään yksi seimi. Myös meidän kodissamme niitä on kolmin kappalein. Seimi on vanha katolilainen perinne. Ensimmäiset kuvat seimiastelmasta löytyvät jo 300-luvulta katakombien seinistä. Varsinainen seimiperinteen isä on Frasciscus Assisilainen, joka piti metsämessuja ja rakensi ensimmäisen seimiasetelman Greccion kylään vuonna 1223.

Keskiajalla ja 1500-luvulla seimi koki kukoistuskauden, jonka vaikutukset näkyvät tämänkin päivän seimiperinteessä. Tuolloin seimen rakentaminen sai suorastaan kilpailullisia piirteitä: käsityöläiset, kaupunginosat ja kaupungit kilpailivat siitä, kenellä on suurin ja kaunein seimi. Italialainen seimiasetelma ei nimittäin rajoitu pyhään perheeseen ja paimeniin, vaan mukana on koko ympäröivä kylä ja maaseutumaisema, ihmiset työn ja arjen touhuissa tallin ja seimen ympärillä.

Pahimpaan aikaan keskiajalla kirkonisät joutuivat puuttumaan seimitouhun liiallisuuteen ja rajoittamaan niiden rakennusinnostusta, jonka alle  heidän mielestään hukkui seimen hengellinen merkitys.

Nyky-Italiassakin seimi usein kasvaa vuosien myötä, kun perheessä hankitaan siihen uusia osia pikku hiljaa. Julkisissa tiloissa seimiä näkyy kaikkialla: kauppojen näyteikkunoissa, joulutoreilla, piazzoilla, tietenkin kirkoissa, jopa luonnon keskellä kunnianosoituksena Franciscus Assisilaiselle. Suurimmat seimiasetelmat kuvaavat kokonaista kylää.

Hiekkaseimi piazza di San Pietrolla eli Pietarinkirkon aukiolla.

Seimiasetelma pizzerian ikkunassa Roomassa.
.

6. Joulukuusi on muovikuusi ja tuodaan sisälle aikaisin

Joulukuusi on Italiassa yleensä muovinen. Siksi sen voi huoletta tuoda sisään jo aikaisin, ehkä jo joulukuun ensimmäisinä päivinä. Siinä se saa olla paikoillaan, välkkyvänä ja erittäin runsaasti, värikkäästi ja kimaltelevasti koristeltuna, ainakin loppiaiseen eli la Befanaan saakka. Ihastuin tähän italialaiseen perinteeseen heti kättelyssä, sillä pidän todella paljon joulukuusesta joulukoristeena mutta lapsena luulin, ettei kuusta kertakaikkiaan voi tuoda sisään kuin vasta aattona, kuten meillä tapana oli.

Ongelma Suomessa tietenkin on se, että täällä käytetään paljon oikeita kuusia, ja ne varisevat ikävästi jo parin viikon sisällä olon jälkeen. En ole kuitenkaan antanut sen häiritä, vaan olen poiminut tämän italialaisen perinteen innolla omaan jouluumme. Tuomme kuusen sisään vähintään kaksi viikkoa ennen aattoa, loppiaisena se on jo melko paljas mutta antaa olla, viimeiset neulaset karisevat kätevästi siinä kun kuusen kantaa ulos. Neulasia siivoan sitten vielä kesälläkin lattian nurkista, mutta ainakin olemme saaneet nauttia kuusesta yllin kyllin, italialaiseen tapaan!

Lisäksi meillä on pieni muovikuusi, ja sen tuomme sisään italialaisittain eli marras-joulukuun vaihteessa. Kutsumme sitä pikkujoulukuuseksi, ja se saa tehdä olohuoneessa tilaa oikealla kuuselle ja siirtyä takkahuoneeseen, sitten kun aika on.


7. Joulupukki tuo lahjat jouluyönä kuusen alle

Joulupukki ei Italiaan useinkaan ehdi aattona, vaan tuo lahjat kuusen alle. Lopputulos tästä on se, etteivät lapset malta nukkua jouluaamuna. Viime jouluna Roomassa olimme kello kuusi ylhäällä koko porukka, lapset ensimmäisinä ryntäsivät alakertaan ja repivät paketit auki sellaisella kiireellä, että isovanhempien selvittyä vuoteesta paikalle oli olohuone enää pelkkää paperikasaa. Niin sitäkö varten me jouluksi Italiaan tulimme ja raahasimme matkalaukullisen paketteja mukana, että isovanhemmat saisivat nähdä lasten riemua heidän avatessaan lahjoja? No, se ei sitten mennyt niin kuin suunniteltiin.

Henkilökohtaisesti pidän huomattavasti paljon enemmän suomalaisesta perinteestä, jonka mukaisesti lahjat jaetaan aattoiltana. Italiassakin tunnen pari lapsiperhettä, joiden luona joulupukki aattona vierailee, eli tapaa löytää myös Italiasta.

Eräänä jouluna ollessamme Roomassa ajattelin yllättää appivanhempani ja sukulaiset, ja pukeuduin joulupukiksi. Kun soitin ovikelloa kello seitsemän aattoiltana ja anoppi tuli avaamaan, ei hän laskenut minua sisälle, katsoi vain kuin halpaa varasta tai häiritsevää kerjäläistä. Ei osteta eikä anneta mitään, turha yrittää tai soitan poliisit! Eikä ollut tunnistaa, vaikka vedin parran kasvoilta. Epäluulo ovenkoputtelijoita kohtaan on Italiassa, murtovarkaiden maassa, syvällä.


Rooman-mummolassa kuusi on niin koristeltu, ettei oksia kunnolla edes näy alta.


8. Kynttilöitäkö? Haudalle, kyllä kiitos!

Kynttilöiden polttaminen ei Italiassa kuulu jouluun niin kiinteästi kuin Suomessa. Italiainen yhdistää kynttilät helposti hautajaisiin ja haudalle eli kuolemaan. Kun lähdimme joulua pakoon Italiaan isäni kuoleman jälkeen kolmetoista vuotta sitten ja sytyttelin joulukynttilöitä, anoppi tuli viereen tekemään ristimerkkejä ja lausui lohduttavia sanoja. Hän yhdisti kynttilät automaattisesti vainajan muisteluun, enkä siinä tilanteessa tuntenut halua alkaa korjata hänen käsityksiään.

Myöhemmin olemme keskustelleet asiasta, ja olen ymmärtänyt että Italiassa kynttilöitä sytytetään haudoille ja vainajille, ei niinkään joulun kunniaksi. Omassa anoppilassani kynttilöiden sytyttely on osoittautunut jopa vaaralliseksi. Ehkä koska niihin ei olla totuttu, niistä todellakin tulee paloturvallisuusriski. Jos olen erehtynyt joulupöytään kynttilän sytyttämään, niin ihan varmasti on vähintään jonkun hiha ollut syttyä palamaan.

Viime jouluna rohkenin sytyttää enää yhden kynttilän sivupöydälle huoneen perimmäisimpään nurkkaan, mutta annas olla, en ehtinyt edes joulukalan syöntiä aloittaa, kun liekit siellä jo loimusivat. Lapsemme tonttulakki oli tulessa! Se oli jäänyt tuolin selkänojalle, ja appeni oli epähuomiossa heittänyt sen sivupöydälle, epäonnisesti tietenkin juuri kynttilän päälle. Seurasi paniikki, hätä ja hirveä huuto, kaikki huitoivat ja vihdoin mieheni sai tulen tukahdettua lakkia lattiaan hakkaamalla. Huone oli täynnä savua ja tonttulakkinsa menettäneen lapsen lohdutonta itkua, mutta selvisimmepä säikähdyksellä. Vein kynttilän vähin äänin yläkertaan enkä tuonut sitä enää takaisin, tyydyin polttelemaan siellä itsekseni kaikessa rauhassa.


9. Mitä enemmän välkkyy ja kimaltaa, sen parempi

Suomalaiset jouluvalot ovat italialaisesta näkökulmasta tylsiä ja paikoilleen jähmettyneitä. Italiassa valot ovat värikkäitä ja välkkyvät, mitä enemmän sen parempi. Illan pimetessä valojen ja värien kaoottinen kakofonia paljastuu koko komeudessaan, ja onhan siinä kieltämättä katsomista, mutta ei siitä  suomalaiselle ensimmäiseksi joulu tule mieleen. Silmissä vilisee ja herkkäpäinen saattaa saada päänsäryn, mutta italialaiselle se on juuri sitä parasta joulutunnelmaa. Iloista, nopeatempoista ja värikästä.

Viime jouluna ripustin anoppilan parvekkeelle välkkymättömät, lämpimänvalkoiset valot, ja kadulta päin katsottuna ne näyttivät aivan kuin olisivat olleet rikki. Mikä niitä vaivaa kun ne eivät välky?tuli jopa omaan mieleeni, täysin järjenvastaisesti. Tajusin, että olin vain alkanut tottua kaikkeen siihen sekameteliin. Tasainen valo ja pysähtyneisyys tuntuivat sen keskellä poikkeustilalta, jopa viallisuudelta.

Välkkyväisyys on vaivihkaa hiipinyt myös meidän kotiimme. Pikkujoulukuusemme on jo pidemmän aikaa koristautunut välkkyviin valoihin, tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös varsinainen, aito joulukuusi. Tosin mukana ovat myös perinteiset suomalaiset kuusenkynttilät, eli varsinainen sekametelisoppa. (Lue lisää tämän vuoden joulukuusestamme, sen välkkeestä ja valojen kanssa tapahtuneista kommervenkeistä tekstistä Kuusenkynttilähakureissu ja sen loistavin lopputulos)

Pietarinkirkon aukion joulukuusi on suunnilleen ainoa koko Italiassa, joka ei välky eikä väreillä koreile.

10. Joulu on iloisten laulujen ja ilon juhla

Miksi kuuntelemme hautajaislauluja, ihmetteli mieheni ensimmäisinä Suomen-jouluinaan, ja samaa kysyi myöhemmin hänen äitinsä, kun soitin hänelle Italiassa suomalaisia joulusävelmiä. Italiassa joululaulut ovat järjestään iloisia ja duurivoittoisia, eikä muutenkaan joululaulurepertuaari ole niin laaja kuin Suomessa. Jingle Bells,  Caro Gesu Bambino ja Santa Notte (Jouluyö juhlayö) ovat joululaulujen top-3, ja siinä ne melkein ovatkin. Suurin osa joululauluista on englantilaisia hittejä, Santa Claus is coming to town ja muuta sellaista; omia perinteisiä joululauluja italialaisilla on hyvin vähän.

Muutenkin joulu on iloa täynnä Italiassa. Pois synkkyys ja masennus, joulu on riemuisa juhla! Värikkäät valot, iloiset laulut, karnevaalitunnelma, välke ja vilinä, niiden tarkoitus on kertoa että olemme iloisia Jeesuksen syntymästä - sehän on iloinen asia eikä synkistelyn ja hämärässä hyssyttelyn aihe; jouluna tarvitaan valoa, ei pimeyttä, pimeässä saamme sitten olla tarpeeksemme kun makaamme arkussa. Näin minulle anoppi aikoinaan on asian selittänyt.

Ja jouluyönä kello kaksitoista, kun Jeesus-lapsi tuodaan seimeen, monessa perheessä avataan kuohuviinipullo, hurrataan ja nostetaan laseja vapahtajan syntymän johdosta. Gesù bambino è nato, evviva! Buon Natale! 




Eilinen kalenteriluukku aukesi Hutimeni-blogissa ja huominen luukku aukeaa Laura "Hassu" -blogissa.

PAROLA DEL GIORNO: tradizioni di Natale = jouluperinteet

Kommentit

  1. Hauskoja tapoja ja tosiaan aika erilaista kuin Suomessa 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin =). Suurin ero mielestäni on tuon jouluvalopolitiikan lisäksi aaton merkitys; Suomessahan aatto on se tärkein, mutta Italiassa taas joulupäivä eikä aatto ole juuri mitään. Siihen on ollut vaikein asennointua Rooman-jouluinani.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miksi päiväkoti ei ole sairaan lapsen paikka ja miksi suositus koronatestituloksen odottamisesta kotona on oikein

Kesäilta Haltialan auringonkukkapelloilla. Niin kauan kuin on auringonkukkia, on myös toivoa.

Helsinki-Rooma, 4. matkapäivä: Italian aurinko ja uusi koronatodellisuus