Mytologiaa ja muuta kirjasivistystä lapsille (ja vanhemmille)

Sellon kirjaston italiankielistä lastenkirjavalikoimaa.
Suomen kirjastojärjestelmä on ihan huippua. Meillä on kirjastoja vähän joka kulmalla ja jos ei ole, niin kirjastoauto ajaa paikalle. Ja tietysti meillä on nyt myös Oodi! Jossa muuten emme vieläkään ole ehtineet lasten kanssa piipahtaa, vaikka sitä niin kehutaan ja etenkin sen lapsiystävällisyyttä. Mutta kun se on niin lähellä, niin aina ajattelee, että kyllä sinne kerkeää... Sellaista se usein on, kun asuu liian lähellä jotakin yleisömagneettia. Miehenikin, koko nuoruusikänsä Roomassa asunut mies, kävi Colosseumilla sisällä vasta 30 vuoden kypsässä iässä eli minut tavattuaan.

 Mutta jos on Oodi vielä näkemättä, niin muissa kirjastoissa käymme senkin edestä. Eniten lähikirjastossamme, mutta myös viiden minuutin junamatkan päässä sijaitsevassa Sellon kirjastossa sekä satunnaisesti muissa kirjastoissa, kuten Töölössä.

Rakastan kirjoja, en voisi kuvitellakaan elämääni ilman niitä ja lukemista. Jos pitäisi hatusta heittää yksi pieni arkinen esine, jota arvostan kaikkein eniten, niin se voisi hyvinkin olla kirja. Lisäksi haaveilen kirjailijan ammatista, vaikka se on ehkä huonoiten palkatuin ammatti mitä Suomesta löytyy, joitakin onnekkaita poikkeuksia lukuun ottamatta.

Tämän arvostuksen ja rakkauden haluan välittää myös lapsilleni toivoen, että heillekin muodostuu yhtä läheinen suhde kirjoihin. Siinä apuna on esimerkiksi juuri se, että käymme usein kirjastoissa, ostamme kirjoja myös omaksi ja sitten tietysti luemme paljon.

Omien lapsien saamisen jälkeen kirjojen maailmassa minulle avautui aivan uusi lehti:

Lastenkirjojen maailma. Ja vieläpä kahdesta kulttuurista, Italiasta ja Suomesta. Vaikka pidämmekin miehen kanssa kiinni siitä periaatteesta, että luemme lapsille kirjoja vain omalla kielellämme ääneen, mikään ei estä minua lukemasta italialaisia lastenkirjoja itsekseni tai liittymällä kuuntelijoiden joukkoon, kun mies lukee.

Sellon kirjaston lastenkirjalöytyjä viime kirjastoreissulta.

Eniten pidän yhdestä tietystä aihepiiristä, nimittäin Kreikan ja Rooman mytologiaa lapsille kuvaavista kirjoista. Niitä löytyy italialaisista kirjakaupoista paljon erilaisia,  huomattavasti enemmän kuin Suomessa edes kirjastoista. Totta puhuen en täältä ole vielä löytänyt yhtäkään, saa vinkata jos jollakin on sellaisista tietoa.

Italiassahan mytologiaa opetetaan lapsille kouluissa ensimmäisistä luokista lähtien, toisin kuin Suomessa. Olkoonkin suomalainen koulujärjestelmä kehuttu ainakin vielä toistaiseksi ulkomaita myöten, niin tässä asiassa italialainen systeemi vetää pidemmän korren. Itse en koulussa ennen lukiota saanut minkäänlaista opetusta antiikin mytologiaan liittyen tai jos sainkin, niin se ei ollut sellaista, että olisi jäänyt tunnollisellekaan oppilaalle mieleen. Lukiossakaan historian kurssitarjonta aiheesta ei muistaakseni pullistellut.

Niinpä eurooppalaiseen yleissivistykseen kuuluvat monet sanat ja sanonnat, kuten punainen lanka, Akilleen kantapää ja Troijan hevonen, avautuivat kunnolla minulle vasta aikuisuuden kynnyksellä, tarkemmin sanottuna kun kiinnostukseni historiaan syventyi lukioiässä ja sen jälkeen yleisen historian opinnoissa yliopistossa.

Ilolla seuraan, kuinka nuo sanonnat ja monet muut antiikin mytologian tarinat ja opetukset tulevat omille lapsilleni tutuiksi jo taaperoiästä alkaen. Olemme ostaneet heille aihepiirin kirjoja Italian-matkoilla, ja tällä hetkellä yksi heidän lempikirjojaan on Odissea in rima -niminen, Odysseyksen tarinan riimimuodossa kertova teos. Sen löysimme tuiki tavallisesta suomalaisesta kirjastosta, Sellon kirjastosta, jossa on muuten hienot kokoelmat italiankielistä kirjallisuutta.


Kirja on täynnä seikkailuja, verisiäkin, kuten koko antiikin mytologia oikeastaan on: yksisilmäisiä kyklooppeja, lumoavasti laulavia mutta saaliinsa julmasti surmaavia seireenejä, vihollisen lävistäviä nuolia, vaaroja ja vauhtia. Aluksi ajattelin, että mitähän lapset mahtavat tuumia tuommoisesta verenvuodatuksesta ja julmuudesta, mutta kuten sanottua - siitä on tullut heidän lempikirjojaan. Lapsethan tunnetusti rakastavat pientä jännitystä ja sitä tunnetta, kun jokin hirviö on oikein ällöttävä, mutta silti sitä tekee mieli katsella.

Lisäksi kirjan teksti on hienosti muotoiltua riimirunoa, ja sitä lukee ja kuuntelee mielellään. Herää väistämättä kiinnostus lukea alkuperäinen Odysseia ainakin Paavo Castrènin, ehkäpä jopa Otto Mannisen haastavampana heksametrisuomennoksena.

Toinen uusi mytologiasuosikkimme on Mitologia per bambini -kirjasarjan kirjat, joita hankimme viimeisimmillä Rooman-reissuillamme edicolesta eli lehtikioskeista, joissa sitä myytiin viikoittain ilmestyvänä sarjana.




Ilman näitä italialaisten lasten sivistäjäkirjoja olisi minunkin mytologiatietämykseni paljon vähäisempää, ja sekin mitä vuosia sitten opinnoissani olen sisäistänyt, olisi painunut käyttämättömänä jonnekin unohduksen hämärään.

Mutta jos Italiassa opitaankin mytologiaa jo alakoulussa, niin kirjojen lukijoina tai kirjastojen käyttäjinä eivät italialaiset suomalaisille pärjää. Täältä löytyvän tutkimuksen mukaan vain 15% italialaisista on viimeisen vuoden aikana käynyt ainakin kerran kirjastossa. Suomessa vastaava prosenttiluku on 67. Tosin Italian kohdalla vaihtelu maakuntien välillä on suurta: näyttää siltä että pohjoisessa luetaan enemmän, sillä mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä suuremmat ovat kirjastoa käyvien määrät väestöstä ja päin vastoin. ( esim. Trentino 36% ja Campania 6,6%)

Kotiäitinä kiinnitin totta kai huomiota, että tilastoissa näkyy erikseen kotiäitien luku- ja kirjastokäyntitottumukset. Italialaisista kotiäideistä 51% lukee (kuinka paljon, sitä ei sanota), mutta vain 6% käy kirjastoissa. Tässä asiassa suomalaiset kotiäidit ovat varmasti erilaisia! Luulisin nimittäin, että minun laillani isolle osalle kotiäideistä (tai -isistä) kirjastokäynnit ovat tärkeä arkielämän rutiini.

Edellä mainitussa tutkimuksessa käy ilmi, että 37% italialaisista lukee vain 1-3 kirjaa vuodessa. Lähes puolet italialaisista lukee 4-12 kirjaa vuodessa, ja vaivaiset 3 % enemmän kuin 31.

Suomalaisista olisi mielenkiintoista löytää vastaavat tilastot. Nopealla haulla netistä en sellaisia kuitenkaan löytänyt. Vahva tuntuma on, että suomalaisten luvut olisivat ainakin jonkin verran korkeampi kuin italialaisten. Italiassa harvemmassa kodissa olen nähnyt kirjahyllyä, ja jos sellainen on, niin se on pieni tai ainakin puolityhjä kirjoista. Tuttavapiirissäni kaikki yritykset viritellä keskustelua kirjoista ovat tyssänneet yleensä siihen, ettei kukaan muu ole lukenut tai kuullutkaan kirjasta jonka otan puheeksi. Olen kysellyt vähän kaikilta, ja tähän mennessä olen ollut ainoa, joka on lukenut  Elena Ferranten, tämän hetken kuuman italialaisen kirjailijanimen kirjoja. Monelle hänen nimensä ei ole edes tuttu.

Edelleen muuten jatkan Elena Ferranten kirjojen suosittelua. Ne vain ovat niin hyviä, niissä on jokainen sanan kohdallaan ja lukiessa tulee tunne, että juuri tällaista tekstin ja kerronnan kuuluukin olla. Mieheni, joka kuuluu tavallisesti 1-3 kirjaa vuodessa lukeviin italialaisiin, luki kaikki neljä Napoli-sarjan kirjaa parissa kuukaudessa.

Joka tapauksessa olen huono arvioimaan, onko italialaisten lukemien kirjojen määrä suuri vain pieni, koska itse olen sellainen lukutoukka että luen noin 150 kirjaa vuodessa!

Plus tietenkin ne lastenkirjat päälle. Eiväthän ne aina mitään lukuelämyksiä ole, vaan joskus päin vastoin tuntuu, että voiko näin sekavasta/oudosta/synkästä kirjasta pitää kukaan lapsi tai aikuinen. Mutta enemmistö on hyviä, suorastaan loistavia. Loistava lastenkirja on mielestäni sellainen, että siitä saa irti iloa ja hyötyä sekä lapsi että lukija.

Kuten esimerkiksi nuo jo mainitut mytologiaan sijoittuvat lastenkirjat. Suomessa vastaavia "hyötylastenkirjoja" ovat Mauri Kunnaksen monet teokset. Varmasti hyvin moni suomalainen on oppinut suurimman osan 1800-luvun arkielämää ja tarve-esineistöä koskevasta tiedostaan Koiramäki-sarjasta. Itselleni Seitsemän koiraveljestä -kirjan lukeminen oli oivallinen oppitunti klassikosta, jota koiraversio mitä suurimmalla uskollisuudella myötäilee. Myönnän, että en Seitsemää veljestäni ole koskaan loppuun asti saanut luettua, mutta koiraversion myötä heräsi tähän halu ja päättäväisyys.

Ja Kalevala! Ah, tuo iki-ihana kansalliseepoksemme, jota kovinkaan moni suomalainen tuskin on kannesta kanteen lukenut. En minä ainakaan, hyi mikä häpeä! Asiaan tulee pikapuoliin kohennusta, sillä bongasin tämän kirjan punavuorelaisen divarin ikkunasta ja kävin ostamassa aikomuksenani kääriä se pakettiin tyttärelle, kun hän reilun viikon kuluttua täyttää yhdeksän:



Eiköhän minunkin yleissivistykseni tämän teoksen myötä taas hiukan kasva. Mitä tekisinkään ilman lastenkirjoja! Ainakin olisin - niin, sivistymättömämpi.

PAROLA DEL GIORNO: biblioteca (f) = kirjasto L`abitudine di frequentare le biblioteche in Italia non è molto diffusa. = Kirjastoissa käyminen ei ole Italiassa kovin yleinen tapa.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa