Kolme lasta ja koira aamulenkille mars! Mutta mitä kaikkea sitä ennen tapahtuikaan...

Sadevarusteet mukaan ja menoksi.
Meillä on viikonloppuaamuisin käytössä vuoronukkumissysteemi miehen kanssa: minä herään kuopuksen kanssa, kun hänen päänsä pongahtaa pystyyn pinnasängystä kello kuuden ja seitsemän välillä ja siirryn hänen kanssaan olohuoneen puolelle noin klo 8.30-9 asti, jolloin on mieheni vuoro nousta sängystä ja minä painun jatkamaan unia.

Käytäntö on ihan kätevä, vaikka siinä on haittapuolensakin minun kannaltani. Uni ei välttämättä aina tule, kun sitä yrittää saada uudelleen kiinni parin tunnin valvomisen jälkeen. Toisin päinkään ei osia voi miehen kanssa vaihtaa, koska muutoin niin joustava ja mukautuva kuopus ei aamulla halua nousta sängystä ilman äitiä, muutoin tulee huuto joka herättää koko perheen.

Yleensä kyllä saan unen hyvin kiinni, varsinkaan talviaikaan ei ole mitään ongelmaa kun on säkkipimeää vielä aamuyhdeksältä. Nyt kevään korvilla huomaan, että valo tunkee vastustamattomasti pimennysverhon raoista ja saattaa aiheuttaa jopa sen, että herään ennen kuopusta seitsemän pintaan.

Tänä aamuna toive yhdeksältä uudelleen nukahtamisesta jäi toteutumatta, mistä lie johtuikaan, ehkä nenää kutittelevasta flunssasta, joka viime päivinä on minua vaivannut. Joka tapauksessa vietin tunnin sängyssä peittojen alla pimennysverhojen takana unentuloa tavoitellen, ja siinä samalla sain kuulostella tapahtumasarjaa, joka aiheutti niin suurta huvitusta, että viimeisetkin unenrippeet katosivat:


Muun perheen lähtöä aamu-ulkoilulle sateiseen loskailmaan. Menin petiin kello 9.15, ja siinä vaiheessa lapset olivat juuri saaneet päivävaatteet päälleen. Sen jälkeen olin pelkän kuuloaistin varassa:
(Isä) "Kenen nämä vihreät kurahousut ovat? Ovatko ne sinun, L? Mutta eikö sinulla ollut nämä punaiset ennen? Kyllä oli, silloin viime vuonna kun ne eivät olleet hänelle vielä pienet, toim.huom. 
(Esikoinen) "Tarvitseeko minunkin laittaa kurahousut, isä, miksi täytyy, minun haalarit pitää vettä, äiti sanoi."
(Isä)"Niinkö, onko muka noin, minulle äiti kyllä sanoi että kurahousut kaikille päälle. Kannattaa ne varmaan laittaa"
(Keskimmäinen) "Jos A ei laita kurahousuja, en laita minäkään!"
(Isä esikoiselle) "Laita kurahousut jalkaan!"
(K) "Missä minun kumisaappaat on?"
(Isä) "Tässähän nämä, ihan vieressä."
(K) "Ei kun haluan ne uudet, ne joissa on sammakoita."
(Isä) "Sammakoita? Missä sellaiset nyt muka ovat? Nämä toisethan ovat ihan yhtä hyvät, laita nyt ne vaan."
(K) "Ei, haluan sammakkokumpparit!"
(E) "Isi, nuo siniset ovat L:lle pienet, ne ovat G:n kumpparit."

Etsitään sammakkokumppareita molemmista eteisistä, edestakaisin kävelyä, kenkähyllyn kolistelua. 
Löytyvät. Kuopus kolistelee ovesta ulos, terassilta kuuluu ääniä kun hän juoksee kävelykärryn kanssa edestakaisin.

(K) "Isi mulla on vielä nälkä."
(Isä) "Juurihan me syötiin aamupalaa. Etkö syönyt tarpeeksi?"
(K) "En syönyt vielä jogurttia, vain leipää ja banaania."
(Isä) "Se saa luvan riittää. Saat sitten kahvilassa voisarven." Ovat menossa kävelylle lähikahvilaamme.
Itkua. 
(K) "ÄÄ-ää, mulla on nälkä!"
(Isä) "Sitten saat jäädä kotiin syömään etkä pääse kahvilaan. G on jo ulkovaatteet yllään ja odottaa ulkona eikä tässä voi enää odotella että rupeat syömään jogurttia."

Itku  - ihme kyllä - tyyntyy, keskimmäisellä on selvästi hyvä päivä tänään.

(E) "Isi, G on hävinnyt pihalta!"

Kaikki ryntäävät ulos ovesta. Loittonevia ääniä ulkoa, jotka sitten taas lähenevät, mukana kuopuksen protestiääniä.

(Isä) "Siellähän se oli kulman takana lätäkössä. Ei G lähde pihalta mihinkään, älkää säikäytelkö."

Mies häipyy taas ovesta ja kolistelee ulkovarastossa rattaita hakemassa. 

(E keskimmäiselle) "Hölmö, sinun piti laittaa haalari kurahousujen alle."
(K)"Ai miten niin?"
(E) "Ota nyt sen vaan pois ennen kuin isi tulee, se hermostuu kun huomaa että pitää taas riisua kurahousut."
(K) "Mutta isi sanoi, että kurahousut jalkaan."
(E) "Se tarkoitti, että haalarin päälle."

Keskimmäinen protestoi ja vähän vikunoi, mutta alkaa kuulua kurahaalarin riisumisesta aiheutuvaa kahinaa. 
Mies palaa sisään.

(Isä) "Mitä, vieläkö te olette täällä pelkissä päivävaatteissa."
(E) "En löydä kauluria."
(Isä) "Se onkin useammin hukassa kuin tallessa."

Avataan, pengotaan ja suljetaan pipolaatikoita. Ei löydy.

(Isä) "Voit olla ilman kauluria, siellä on plusasteita."
(Esikoinen) "Siltikin, vaikka mulla on ollut flunssaa?"

Pengotaan uudelleen niitä laatikoita. Etsitään olohuoneesta. 

(E) "Täällä se on, pianon päällä!"

  Siis missä??

(K) "Nyt mulla on haalari päällä. Olisiko pitänyt laittaa huppari alle?"
(Isä) "Etkö laittanut? Huoh, mutta ei, enää ei tarvitse alkaa laittaa! Mutta villasukat täytyy laittaa kumisaappaiden kanssa, onko teillä?"

Ääniä, jotka tulevat kumisaappaiden riisumisesta. Pipolaatikoita pengotaan taas. Villasukkia puetaan ja saappaat uudelleen jalkaan. Keskimmäinen kolistelee ovesta ulos. 

(Isä) "Nera, Neraa!"

Puolikuuro koiravanhuksemme on vielä saatava hereille. Noin kymmenen huudon jälkeen koira venyttelee nivelet naksuen  ja turkkia ravistellen paikalle. Innostuu uloslähdöstä ja alkaa hosua. Mies etsii hihnaa, hakee kakkapussit keittiön laatikosta. Sitten hän vetää itselleen takin niskaan naulakosta ja lähtee ulkovarastoon taas kolistelemaan. Muisti varmaankin siinä vaiheessa, että sadesuoja pitää ottaa vielä rattaisiin, se joka on ollut hukassa kun ei ole pitkään aikaan tarvittu. 
Hyvän aikaa kolisteltuaan hän vaikuttaa sen löytävän. Kuulen keskustelua ulkoa, ulko-ovi on edelleen auki. 

(E) "Isi eihän täällä sada enää vettä."
(Isä) "No niinhän se lumeksi juuri muuttui kun löysin sadesuojan."
(K) "Saadaanko pomppia lätäköissä?"
(Isä) "Saatte, nyt on kuravaatteet."
Ilonkiljaisuja. 
(Isä) "Kuka jätti oven auki, nyt Nera meni taas sisään."

Palaa takaisin sisään koiraa huutelemaan. Kymmenen huudon jälkeen koira innostuu uloslähdöstä uudelleen ja hössöttää ulos. Mies kävelee vielä ympäri taloa ja tuntuu etsivän jotain kodinhoitohuoneesta ja kuraeteisen hyllyiltä. Ehkä se löytyy, ehkä ei, joka tapauksessa hän viimein sulkee ulko-oven perässään ja hiljaisuus laskeutuu.
Tässä vaiheessa katson kelloa ja se näyttää 10.13. Lähes tunti on kulunut. Käyn ottamassa pari kuvaa siitä ihmeestä, että he ovat kaikki ulkona ja palaan takaisin pehkuihin, mutta ei se uni enää tule. 

Nyt istun keittiön pöydän ääressä caccuccinoa juomassa ja kirjoitan tätä. Kaksikymmentä minuuttia sen jälkeen, kun perhe oli lähtenyt ulos, kuraeteisen ovi vielä kävi ja mies nappasi jotakin hattuhyllyltä mukaansa. En ehtinyt kysyä mitä, mutta jotain tärkeää se ilmeisesti oli, koska piti palata niin pitkältä sitä hakemaan.

Ei ole aina helppoa uloslähtö, ei.

Sinne ne kuitenkin lopulta menivät:





 



PAROLA DEL GIORNO: passeggiata mattutina (f) = aamukävely, aamu-ulkoilu La passeggiata mattutina è un ottimo modo per cominciare la giornata. = Aamu-ulkoilu on loistava tapa aloittaa päivä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa