Uunijäätelödilemma: Kuumaa vai kylmää?

Jäätävän hyvää uunijäätelöä.
Jotta arki ei menisi liian auvoiseksi, riitelimme mieheni kanssa seuraavasta erittäin tärkeästä aiheesta: kylmän ja kuuman kokemisen eroista. Kiistely sai alkunsa miehen juoksulenkistä, jonka hän suoritti kahdeksan miinusasteen lämpötilassa vaatetuksenaan lämpökerrasto, vuorelliset verkkarihousut, paksu fleecehuppari ja paksuin komerosta löytyvä toppatakki sekä tietenkin korville vedetty pipo ja talvikäsineet.

Vihjaisin hänen kuoriutuessaan lenkin jälkeen vaatekerroksistaan, että taisi tulla lenkillä vähän liian kuuma. Vastaus oli että päinvastoin, oli niin jäätävän kylmä että pahaa teki. Vihjailin lisää, että vauhti oli  varmaan sitten melko hiljainen, mutta sport-trackerikin todisti, että normivauhdissa mentiin ja vielä välillä lumihangessa. Epäilin heti, että riidan tuoksu ilmassa oli saanut hänet inttämään tahallaan vastaan.

Koska itse hikoilen kuin pieni possu pienimmästäkin urheilusta, oli vaatetus ja lämpötila mitä tahansa, en voinut uskoa, ettei napajäätikköasussa ollut tullut liian kuuma.

Tosin jos minulta tällä hetkellä kysytään, mikään paikka maailmassa tai ainakaan kodissani ole tarpeeksi lämmin, mutta se onkin jo toinen juttu:

Ylläni on kolmet villasukat, flanelliyöpuku, villapaita, miehen ylisuuri fleeceyöpaita, villakaulaliina sekä -hattu, sekä jalkojeni lämmikkeenä kaksi untuvapeittoa. Ja silti paleltaa. Vähäinenkin liike saa horkan pahenemaan, ja vain vimmainen bloginkirjoitusinnostukseni tekee mahdolliseksi sen, että kykenen puoli-istuvaan asentoon sängyssä ja pieneen liikkeeseen sormillani. Tosin ammattini puolesta kotitoimistossani olen tottunut tuottamaan tekstiä vaikka yrjöämpäri toisessa kainalossa, mutta eri asia toki on, minkälaatuista tuotosta (ruudulle) syntyy.

 Kyseessä on nytkin poikkeustila eli kuumetauti, mutta hyvin se antaa perspektiiviä aiheeseen eli lämpötilojen kokemisen ihmeelliseen maailmaan. Kuumaa vai kylmää -riitamme miehen kanssa jatkui noin vartin, jonka jälkeen minun olikin jo painuttava sängynpohjalle yltyvää tautia potemaan. Riidan loppupäätelmä oli, että meitä on monenlaisia tässäkin asiassa. Mieheni mielestä kasvoilla tuntuva viima tarkoittaa sitä, että on kylmä, ja silloin tuntee kylmää vaikka olisi missä vaatteissa tahansa. Minusta taas miinusasteiden lukumäärä on yhdentekevää, jos vain on oikein pukeutunut, eikä minulla ole talvivaatteissa kylmä, vaikka kasvoilla tuuleekin.

Tulimme siihen lopputulokseen, että kyseessä on myös kulttuurinen näkökulmaero. Italialainen on enemmän tottunut ajattelemaan, että pakkasen puolelle painuva lämpötila on jotakin hirmu kylmää, eivätkä siinä vaatteet auta. Suomalaiselle kylmä on pelkkä pukeutumiskysymys.

 Tosin Rooman seudulla ei voi monesti talvella välttyä ajatukselta, että paikalliset eivät aina edes yritä tosissaan suojautua kylmältä vaatteiden avulla, vaan kylmillä ilmoilla mielummin minimoivat ulkonaolon. Ne vähät pakolliset ulkoilut, jotka on tehtävä, suoritetaan jonkinmoinen tikkitakki yllä, ehkä huivi kaulassa, mutta usein kunnon lämpimästä hatusta ja hanskoista ei ole tietoakaan. Näkyy toki paljon toppatakkejakin, mutta ne ovat usein auki tai ainakin mainitut lämpimät asusteet puuttuvat. Ja mitä tekee lämpimimmälläkään takilla, elleivät pää ja kädet ole kunnolla suojattu kylmältä?

Mutta kun tullaan Suomeen tai muuhun oikeasti kylmään paikkaan, jokaisella on paksut hiihtotakit, moonbootsin tyyppiset superlämpimät kengät ja kaikenlaista villavarustetta - joskus jopa kesälläkin. Sille on suomalaisena helppo naureskella, mutta hyvähän meidän on nauraa, kun asumme Napapiirin tuntumassa ja voimme vain haaveilla Italian vuoden ympäri (ainakin melkein) miellyttävästä ilmastosta.

Kuin sattumalta söimme riidan päätteeksi jälkiruuaksi uunijäätelöä - loistava tilaisuus käydä vielä kerran läpi kylmä vai kuuma -keskustelua. Miten on, onko uunijäätelö kylmää vai lämmintä? Päällä uunissa lämmennyt ja hieman ruskistunut marenkikuorrute, sisällä pehmeäksi sulaneita kylmiä jäätelönpalasia ja osittain haaleaksi lämmenneitä, osittain kylmänä säilyneitä päärynänlöhkoja.

Tässä asiassa italialainen kulttuuripiiri voitti kirkkaasti, sillä italian kielestä löytyi dilemmaan ihan oma sanansa ratkaisuksi: semifreddo. Se tarkoittaa jäätelöntapaisia jälkiruokia, jotka eivät kuitenkaan ole ihan yhtä kylmää kuin jäätelö edes pakastettuna, sillä niissä on mukana joko kermavaahtoa, marenkia tai vatkattua kananmunankeltuaista. Lisäksi semifreddon annetaan sulaa jonkin aikaa huoneenlämmössä ennen nauttimista. Vaikka ihan samasta asiasta ei olekaan kyse, uunijäätelö on mielestäni ilmiselvä semifreddo eli sopiva sekoitus kylmää ja lämmintä, puolikylmää hyvää.

Vähän sama kun juoksee korvia myöten topattuna kahdeksassa pakkasasteessa ja viimassa: kasvoilla tuntuu kylmältä ja sisäänhengittäessä tuntee, että kirpakkaa on, mutta sisällä vaatteiden alla hiki ihanasti ja treenauksen tehokkuudesta kertoen valuu (sillä valuihan se miehellänikin, lopulta hän sen tunnusti).

PIPARI-PÄÄRYNÄUUNIJÄÄTELÖ (neljälle)

1 litra vaniljakermajäätelöä
3 kananmunanvalkuaista
reilu 1 dl tomusokeria
2 kypsää makeaa päärynää
ohuita pipareita, esim. Annas

Valmista marenki: vatkaa kananmunanvalkuaiset ja tomusokeri kovaksi ja kiiltäväksi vaahdoksi. Peitä uuninkestävän astian pohja pipareilla. Paloittele jäätelö ja kuoritut päärynät ja laita lomittain astiaan. Peitä marengilla. Paista uunissa 250 asteessa sen verran, että marenki saa hiukan väriä. Tähän riittää muutama minuutti. 








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Me emme halua emmekä voi - miksi jäin pois penkkariajeluista lukiossa?

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Minun kokemukseni ei ole sinun kokemuksesi, onneksi - ajatuksia lestadiolaisuudesta

Lapsiluku täynnä - miksi harrastaa enää seksiä?

Jos ei lähde, voi katua loppuelämänsä. Miksi se tuli mieleeni Triplan Surf Housessa?