Lihasta luopumisen aika (karnevaalin loppu)

Kasvisruokaa lautasella.

Laskiaistiistain ilta. La sera di Martedi grasso. Italiassa päivää kutsutaan lihavaksi tiistaiksi, sillä karnevaali on rasvaisen herkuttelun aikaa. Tänään on karnevaaliajan viimeinen päivä, paastoon ollaan laskeutumassa, huomenna alkaa 40 päivän kieltäymyksien ja itsehillinnän aika aina pääsiäiseen asti.

Viime postauksessa vihjailin, että tänä vuonna saattaisin minäkin alkaa paastota. En ole koskaan ennen paastonnut pääsiäisen alla, mutta nyt tuntuu että voisi olla sen aika. Minulla on tunne, että haluan laittaa itseäni koville, koetella, harjoittaa pientä itseruoskintaa. 

Alkuvuodesta olin somepaastolla. Lupailin uutenvuotena kaikenlaista (lue siitä postauksesta Kolme uudenvuodenlupaustani), kuten kirjan kirjoittamista tämän vuoden aikana. Sille lupaukselle kuuluu huonoa, olen saanut mitättömät 15 liuskaa tekstiä aikaiseksi. Minua vaivaa jonkinlainen kirjoitusblokki, joka näkyy täällä blogissakin. Luottamus itseeni kirjoittajana horjuu, samaten vaivaa tunne että kaikki kirjat on jo kirjoitettu ja tarinat kerrottu. Mistä minä enää repisin jotakin uutta ja ennennäkemätöntä, tai osaisin vääntää vanhat tarinat niin kiehtovaan muotoon, ettei niitä olisi jo siinä kerrottu?

Karnevaalin lopun illassa on jotain alakuloista. Päivä oli kyllä huikean aurinkoinen kuten usein näinä aikoina ja henkilökohtaisella tasolla aika onnellinen: tehokkaan työaamupäivän jälkeen olimme lasten kanssa pulkkamäessä (tietenkin) ja söimme sen päälle laskiaispullat. Ennen kuin aurinko alkoi laskea, ehdin vielä hiihtämäänkin, ja maisemat olivat näin upeat: 


Mutta karnevaali on nyt ohi, eikä vain italialainen karnevaaliperinteen mukainen juhla vaan juhlat monessakin mielessä. Siltä minusta on jo pitkään tuntunut. Koronapandemia on ollut vain viimeinen niitti sille tunteelle. Ihmiskunta on suurien muutosten äärellä, eikä niistä ole vielä tiedossa vasta kuin ohut aavistus. Moni elämäntapamme itsestään selvältä tuntunut asia, kuten jatkuva kuluttaminen ja lihansyönti, saattaa pian olla mennyttä aikaa. 

Nyt ulkona vallitsee sinisen hämärän viimeinen hetki joka on kääntymässä pimeyden puolelle. On tullut aika päättää: ryhtyäkö paastolle? 

Kyllä! Ja koska olen viime aikoina seurannut mielenkiinnolla Kirkko&Kaupunki -lehden lihasyöntiä käsittelevän Kari Kuulan kolumnin ympärille syntynyttä kohua (kolumnisti vertasi lihan tehotuotantoa saatanan tuhotöihin ja keskitysleireihin ja sanoi, ettei kristityn pitäisi osallistua eläinten kaltoinkohteluun sillä se ei ole Jeesuksen esimerkin mukaista), tuntuu että sopiva paastoamisen kohde on liha.

Kolumni ja sitä seurannut suomalaisten karjankasvattajien nousu takajaloilleen on kasvattanut intoani vähentää lihan syöntiä. En voi valitettavasti linkittää kolumnia tähän, sillä Kirkko&Kaupunki poisti sen sivuiltaan maataloustuottajien reaktion takia. Hassua asiassa on se, että kolumni ei edes arvostellut suomalaista lihantuontanosysteemiä vaan sen näkökulma oli globaali; suurimmat ongelmat eläinten kohtelussa ovat muualla maailmassa, kuten kaikki varmasti tietävät. 


On enemmän kuin ymmärrettävää, että suomalainen maatalousväki pillastui kolumnista, sillä onhan arvostelun kohteena sen oma elämäntyö ja -tapa. On meneillään murrosvaihe, jossa ympäristön ja maapallon kantokyvyn kannalta kestämättömät tavat ja teollisuudenalat joutuvat väistämättä ensin arvostelun alle ja sitten muuttumaan. Muutos on aina vaikeaa ja aiheuttaa vastarintaa ja halua kaikin keinoin pitäytyä vanhassa. 

Mutta lihansyönnin vähentäminen ja lopulta siitä luopuminen on tulevaisuutta. Jossakin vaiheessa siitä tulee ehkä pakko tai itsestään selvyys, varsinkin jos saadaan kehiteltyä halpa ja tehokas keino tehdä lihaproteiinia bioteknisesti eli valmistaa pihvi suoraan solusta ilman vaivalloisia ja eläimen kannalta ikäviä välivaiheita.

Usein minusta jopa tuntuu, että sadan vuoden kuluttua ihmiset katsovat taakse historiaan meidän aikaamme eivätkä saata ymmärtää, miten pystyimme kohtelemaan eläimiä niin julmasti kuin nyt kohtelemme, kuinka saatoimme syödä tehotuotettua lihaa ja eikö mieleemme tosiaankaan tullut, että siinä oli jotain väärää, moraalitonta ja suorastaan sairasta. Niin kuin me nyt katsomme vuosisatojen taakse orjakaupan aikaa tai muita ihmiskunnan julmuuksia, joita aikanaan pidettiin normaalina asioina ja jopa "edistyksenä". 


Neljänkymmenen päivä paasto lihasta ei pelasta maailmaa, mutta siitä minä nyt aloitan. Kasvissyöjäksi ryhtyminen on kummitellut mielessäni niin kauan kuin muistan, ja oikeastaan vaivihkaa olen yhä enemmän siirtynyt siihen suuntaan. En enää Italian-anoppilassakaan syö pihvejä, ja appi on kauan sitten lakannut niitä tarjoamasta eli luovuttanut minun suhteeni (Lue aiheesta vuosien takainen postaus Kasvissyöjän pakollinen pihvi)

Usein ajattelen, että ilman lapsia varmasti olisin jo kasvissyöjä. Lasten takia tulee syötyä jauhelihaa ja kanaa lähes päivittäin, mitä ei varmasti itsekseen tulisi tehtyä, sillä niistä saa niin hyvin nopeita ja maistuvia ruokia. 

Nyt aloitan oman lihasta luopumiseni. Väsään itselleni rinnalle kasvisversiot lasten ruuista ja katson, onko se niin vaivalloista kuin miltä etukäteen tuntuu. 


Mutta onko omalla piperrykselläni mitään merkitystä? Tämä ajatus hiipii väistämättä mieltä vaivaamaan.  Tulee helposti toivoton olo, kun ajattelee omaa mitättömän pientä valintaansa kaikkien niiden miljoonien ja miljoonien ihmisten rinnalla, joille pihvi on elintason mittari ja saavutettu etu ja niitä toisia miljoonia ja miljoonia, jotka eivät malta odottaa että pääsevät köyhyydestä päivittäisen pihvin ääreen. 

Niitä miljoonia joilla ei ole aikomustakaan vähentää lihansyöntiä, ei kanan, ei naudan, ei lepakoiden tai koiranlihan. Vaikka kaikki länsimaat lakkaisivat syömästä nyt lihaa, olisiko sillä suurta vaikutusta, kun muu maailma elää lihanhimossaan?  

Aina jankutetaan siitä, että pienikin teko ratkaisee. Pienistä puroista kasvaa suuri virta jne. Nämä latteat jankutukset ovat silti ihan totta.

Sitä paitsi, vaikka kaikki muut ihmiset hölmöilisivät, täytyykö sinunkin hölmöillä? Eikö omalla valinnalla itsessään ole arvoa, ja eivätkö omat valintasi kuitenkin ole se asia, jonka kanssa juuri sinä ja omatuntosi joudut elämään? 

Ja vielä: lakkaisitko rakastamasta ja haluamasta tehdä hyvää, vaikka ympärilläsi muut vihaisivat ja tekisivät pahaa? Etkö mielummin olisi kirkas ja puhdas pieni puronliru kuin osa pohjamutiin asti haisevaa saastunutta jokea? 

Lihansyönnin pois jättäminen ei tietenkään ole mikään pyhimysteko eikä sillä pidä hakea itselleen kunniaa, mutta niin monessa asiassa ihminen menee virtaavan veden mukana ja vasta kun jokin kunnolla havahduttaa - törmääminen muoviroskiin tai kuolleisiin kaloihin, ehkä? - hän huomaakin kuinka haisevassa vedessä sitä ollaan. 

Karnevaalit on ohi ja kuten juhlien jälkeen aina,
olo on hiukan alakuloinen ja haikea. Seinällä
komeilee venetsialainen karnevaalinaamio, matkamuisto
häämatkalta Venetsiasta. Tänä vuonna
naamiaisasut jäivät käyttämättä, kun karnevaali
vietettiin - missäs muualla kuin kotona vaan!



Kommentit

  1. Angstaan luopumis-sanaa otsikossa koska se on jotakin lopullista, olisiko lihaton nelkööt? Tai jotain.

    Jeesus meni erämaahan, näki halluja sekä paholaisen, 40 päivää ja yötä, koko lailla pitkä trippi. Mutta Johanneksen Ilmestys on vielä pidempi, olisiko ensimmäin muistiinmerkitty kunnon sienipölly?

    Jos kaikki suomalaiset sammuttaisivat tv-t ja muut ns. heräte-tilassa olevat laitteet, voitaisiin yksi ydinvoimaloidemme reaktoreista sulkea. Sen verran niistä pienistä kertyy;)

    Noin 99,999987% kaikesta on kierrätettyä eli yhdistellään asioita ja syntyy näennäisuutta, ihan oikeasti uusia havaintojakin tulee, vaan minimaalisesti. kirjoittamisessahan ei sinänsä uutta juurikaan synnytä mutta se tyyli! Loistavalla tyylillä saa niitä samoja asioita mitä ennenkin on tuputettu, läpi, jolloin syntyy tyhjiö jota voi taas täyttää, ehkäpä uudella.

    Jos ajatelisi kirjoitta rakkauslaulun ja tuumisi että eikös niitä jo ole niin...heh.

    Ainoa asia jonka luulen ihan itse keksineeni/valaistuneeni/ tajunneeni on se että meistä tulee henkiolento, siis ihmisistä, tästä liha/luusäkistä on päästävä jotta voidaan liikkua avaruuden halki ja takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio otsikosta, mutta sana oli tarkoituksella valittu tekstin laajempaa näkökulmaa ajatellen. Eli että maailma kokonaisuudessaan on tullut lihasta luopumisen (tai ainakin vähentämisen)aikaan. Oma lihasta luopumiseni kestää sen 40 päivää kuten Jeesuksen trippi (ekat päivät muuten meneet mukavasti, ei mitään ongelmaa =) ) , minkä myös voi ajatella neljänkymmenen päivän luopumisena. Mutta on totta, että luopuminen-sanassa on lopullinen vivahde...Ah, rakastan näitä sanojen vivahteiden kanssa pelaamista, se on mieliharrastuksiani.

      Ja niinhän se on, kirjoittamisessa kuten monessa muussakin samoja ajatuksia ja ideoita kierrätetään ja varioidaan. Mutta vaikka sen tietää, niin ei se välttämättä kirjoitusahdistusta helpota, kun se kunnolla päälle iskee! Tämä ahdistus ei tunnu rakkauslaulujen tekijöitä vaivaavan...

      Mielenkiintoinen tuo sinun tajuaminen/valaistuminen! Jotain tuon suuntaista itsekin ajattelen tai toivon. En suostu uskomaan, että tajunta ja elämä olisi vain neuronien virtaa ja fysiikan lakeja. Siinä tapauksessa elämästä menisi se vähäinenkin järki, minkä nyt siinä näen, haha.

      Poista
  2. Kiitos kauniista kirjoituksesta. Ihan samoja asioita olen pohtinut. Jatka vain kirjoittamista <3. Italian kielen opiskelijana kiinnostaa lukea italialaisesta kulttuurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja ihanaa, että pidit lukemastasi ja löysit itsellesi tuttuja pohdinnanaiheita. Kiitos myös kannustuksesta kirjoittamiseen! Varmasti jatkan vaikka välillä vaikealta tuntuukin, en osaa ilmankaan olla. Kiva kuulla että olet italianopiskelija, italia on kaunis ja suht helppokin kieli oppia. Kirjoitan varmasti jatkossakin italialaisesta kulttuurista aika ajoin, ja toivon mukaan pian pääsisimme taas Italiaan jolloin aina Italia-teema blogissa luonnollisesti vahvistuu.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Kuinka monesti viikossa italialainen perhe syö pastaa? Meidän perheen viikon ruokalista

Maailman paras synttärilahja: yö Oravissa Aurora Hut -igluveneessä luonnon, jään ja lumen keskellä

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?