Koronakriisin vaikutus Italian turismiin: Venetsiassa ilmaisia aperitiiveja ja Roomassa hotelli, jossa hinnan päättää asiakas

Haluaisitko aamiaisen hotellin kattoterassilla ja hotelliloman Roomassa
 itse päättämälläsi hinnalla? (Kuvan hotelli ei liity tapaukseen)
Olihan se tiedossa, että koronavirusepidemia painaa taloutta maailmanlaajuisesti ja erityisesti Italiassa, jossa on tällä hetkellä Euroopan suurin koronakeskittymä.

Mutta silti piti hieraista silmiä, kun katse osui Hotel delle Provincen ilmoitukseen Facebook-sivuillaan: Vieni da noi, decidi tu il prezzo eli tule meille, sinä päätät hinnan.

Rooman Tiburtinassa, Termini-rautatieaseman läheisyydessä sijaitseva neljän tähden hotelli toden totta lupaa asiakkaalleen, että nyt on tullut se hetki, jota moni on ehkä jo pitkään odottanut: mahdollisuus viettää loma Roomassa ja nähdä ikuinen kaupunki - ja hotellin hinnan päätät sinä uloskirjautumishetkelläsi, sen mukaan mitä haluat maksaa saamastasi palvelusta. Menet siis hotelliin, vietät siellä haluamasi ajan ja kun päätät lähteä kotiin, kerrot hinnan jonka olet valmis maksamaan. Incredibile!

Hotellin maaliskuun ajan jatkuva kampanja kertoo, millaisessa ahdingossa matkailu Italiassa tällä hetkellä on. Pahin koronavirusepidemia jyllää Pohjois-Italiassa, ja siellä hyvinkin saattaa hotelleilla olla samanlaisia kampanjoita joista en ole vain kuullut.

Mutta virus leviää. Eiliseen iltaan mennessä tartunnat Lazion alueella ovat nousseet jo 14:ään. WHO on julistanut koko Italian epidemia-alueeksi, ja eilen myös Suomen THL teki saman julistuksen ja kehotti samalla välttämään Pohjois-Italiaan matkustamista.

Koska kukaan ei halua meitä [italialaisia] eikä kukaan halua tulla ulkomailta luoksemme, ajattelin taistella tätä tsunamia [koronakriisi] vastaan ja antaa tilaisuuden sinulle, joka ehkä olet jo pitkään haaveillut matkasta Roomaan, mutta lykännyt sitä aina, kotikulmilla kun on...Nyt on tullut hetki jota olet odottanut! (Vapaa käännös otteesta hotellin sivuilta)

Kyse on siis kotimaanmatkailijoille suunnattu kampanja, mutta mikään ei estä ulkomaalaisiakin sitä hyödyntämästä - jos vain uskaltavat saapua maahan tai heillä on sille oman maansa viranomaisilta lupa.

Kampanja tietenkin laskee sen varaan, ettei kukaan arvioi saamaansa palvelua euron tai kahden arvoiseksi. Se ei laske kitsaiden tai häikäilemättömien ihmisten varaan vaan siihen, ettei kukaan kehtaa hilata hintaa liian alas listahinnoista ja että tyhjiä huoneita saadaan täytettyä tyhjää paremmalla hinnalla.

Aurinko Rooman kattojen yllä. Näkymä Via Condotti-kadulle.


Venetsiassakin kaikonneita turisteja yritetään houkutella erikoisella kampanjalla: piazza San Marcon alueella paikalliset yrittäjät ovat päättäneet tarjota joka päivä klo 17-20 ilmaisen aperitiivin jokaista ostettua aperitiividrinkkiä kohden. Käytännössä tarjous on siis muotoa osta kaksi, maksa yksi. Tervetuloa takaisin Venetsiaan per brindare insieme alla ripartenza di Venezia eli nostamaan malja Venetsian uudelleennousulle! Piazza San Marco siete voi, l’aperitivo lo offriamo noi, San Marcon aukio olette te, drinkin tarjoamme me, kuten kampanjan slogan kuuluu.

Uudelleennousua Italian turismi tarvitsisikin. Italiaan ei kovin moni näinä päivinä halua eikä varsinkaan maan pohjoisosiin, sillä yhä vieläkin jatkuu sama kaava uusissa koronatartunnoissa ympäri maailman: tartunnan saanut oli juuri palannut Pohjois-Italiasta. Eilen esimerkiksi Ruotsin yhdeksän uutta tartuntatapausta olivat kaikki Pohjois-Italian matkaajia.

Miksi epidemia jyllää juuri Italiassa, siihen ei vieläkään ole löydetty pätevää selitystä. Italiassa suosittu teoria on, että virus on maassa päässyt jylläämään jo pitemmän aikaa, ehkä jo viime vuoden puolella, ja vasta alkuvuodesta tapauksia alkoi tulla päivänvaloon. Vähäoireisia tai influenssan piikkiin laitettuja, testaamattomia tautitapauksia voisi siis olla enemmän kuin tiedetäänkään. Italiassa arvellaan, että näin on myös monessa muussa maassa, mutta testejä ei vain tehdä yhtä runsaasti kuin Italiassa.


Tammikuussa päiväkävelyllä Via Condotti -kadulla turisteja vielä riitti.

 Jos kuitenkin ajatellaan, että koronaa on enemmän vain Italiassa, niin miksi juuri siellä? Italiaan toki matkustaa turisteja ympäri maailman, Kiinastakin runsain määrin, mutta niin matkustaa moneen muuhunkin eurooppalaiseen maahan. Miksei Ranska, Espanja tai Kreikka?

Jorvin sairaalan teho-osaston ylilääkäri Tero Varpulalla on asiaan oma näkemyksensä: ”Italiassa itsekin vierailleena ei sinänsä yllätä, että asia on onnistuttu sössimään juuri siellä", hän sanoi pari päivää sitten Helsingin Sanomissa.

Maan suurimman lehden sivuilla lääkärin suulla lausuttuna kuulostaa todella oudolta kommentilta. Missähän paikoissa hän on Italiassa vieraillut, kun on tuommoinen kuva maan terveydenhoitotilanteesta syntynyt? Italiassa ehkä junat ovat usein myöhässä, mafialla on liikaa valtaa, korruptio syö tehokkuutta ja tapaamisajoissa on puolen tunnin akateeminen vartti, mutta terveydenhuolto siellä kyllä pelaa siinä missä Suomessakin. Ylimieliseen asenteeseen ei suomalaisilla hoitojonoilla ja -tuloksilla ole varaa eikä muutenkaan.

Elin itsekin joskus siinä harhaluulossa, että italialainen maine rennosti ottavana siestakansana ulottuisi aivan kaikkeen yhteiskunnassa. Kokemukset ja tiedon karttuminen italialaisesta terveydenhuollosta ovat kuitenkin osoittaneet, että hoitoon pääsee siellä jopa nopeammin kuin Suomessa, hoito on ilmaista ja lääkäreitä on asukasta kohden enemmän kuin Suomessa ja monessa muussa maassa (Italialla on viidenneksi eniten lääkäreitä asukasta kohden koko Euroopassa eli 4 lääkäriä 1000 asukasta kohden).

Syövänhoito on Italiassa Euroopan tehokkainta (paranemisprosentilla mitattuna) ja omalääkäreiden (medico di famiglia) muodostava "portinvartijavaikutus" on toimiva ja pitää esimerkiksi kroonisia sairauksia (astma, diabetes) potevien sairaalahoitoon hakeutumisen tarvetta Euroopan matalimpiin kuuluvimpana.

Keskipäivän aurinko Piazza del Polololla Roomassa.

Syytä siihen, miksi korona on levinnyt Euroopassa juuri Italiassa, voi vain arvailla. Arvailuja voi esittää, ja ehkä syitä on monta. Itse veikkaan, että vahvoilla on ihan vain sattuman osuus. Paljon turisteja, paljon matkailijoita, paljon mahdollisuuksia altistumisille ja ripaus huonoa tuuria. Ensimmäisten tautitapausten havaitsemisen jälkeen Italian toimet epidemian hillitsemiseksi ovat olleet laajamittaisia. Kokonaisia kouluja on suljettu, yleisötapahtumia peruttu ja tällä hetkellä yli 1000 ihmistä on kotikaranteenissa.

On vain niin, että kun tauti alkaa levitä, sitä alkaa olla mahdoton pidellä. Jos altistuneita riittävän pitkään pääsee kulkemaan vapaasti ympäriinsä, tartuntojen lisääntyminen on vain ajan kysymys. Se on nähty ja nähtäneen jatkossa myös Suomessa.

Suomessa tosin tunnutaan hypätyn ronskisti ehkäisyvaiheen yli epidemiaan varautumis- ja hoitamisvaiheeseen. Mitä sitä nyt ehkäisemään, jos on vähänkään riskiä ylilyönteihin, me suomalaisethan olemme niin rauhallista ja järkevää kansaa. Emme me missään Italiassa sentään ole, jossa sössitään, vaan Suomessa, maassa jossa ensin otetaan kaikki vastaan ja sitten vasta tajutaan, että emme taidakaan pystyä hoitamaan tätä kaikkea, olisikohan enemmän pitänyt tehdä ennaltaehkäisevästi.


Tietysti on toivottava, ettei edellä mainittu tapahtumakulku koronan kohdalla Suomessa toteudu. Jotkut ovat sitä mieltä, että Suomessa on ymmärretty oleellisin: uuden koronaviruksen leviämistä ei voi enää estää, joten parempi keskittyä epidemian hallintaan eikä hössöttää toivottomasta ennaltaehkäisystä.

Toisten mielestä tämä taas on hölmöä luovuttamista. Epidemian leviämisen estäminen kaikin keinoin toisi kallisarvoista lisäaikaa lääkeiden ja rokotteiden kehittämiseen ja viruksen tutkimiseen. Ja jos tautitapauksia tulee yhtäkkiä paljon, minkään maan terveydenhoitojärjestelmä ei sitä vältämättä kestä, kun jo tehohoitopaikat loppuvat kesken.

Koronasta tiedetään vielä aivan liian vähän, jotta mahdollisen maailmanlaajuisen pandemian vaarallisuutta voi vielä luotettavasti arvioida. Joka tapauksessa kuolleita tulisi paljon, ei pelkästään vanhuksia vaan myös kaikenikäisiä aikuisia, joilla on jokin koronan vaaralliselle muodolle altistava perussairaus tai tekijä, kuten astma, diabetes tai korkea verenpaine. Lapsille korona on nykytiedon mukaan vaarattomampi, mutta entä astmalapsille tai heille, jotka ovat juuri toipumassa vaikkapa influenssasta?

Auringonlasku Piazza del Polololla.

On siis varmaan ihan viisasta olla matkustamatta Pohjois-Italiaan tällä hetkellä. Ei Venetsiaan, vaikka siellä saisikin ilmaisen aperitiivin. Roomankaan en juuri nyt lähtisi, vaikka voisin päättää itse hotelliyön hinnan. Mutta monet silti yhä matkustavat. Kun on tottunut vapaaseen ja omien mielihalujen täydelliseen toteuttamiseen perustuvaan matkailuun ja liikkuvuuteen, voi olla vaikea suhtautua ajatukseen, että yhteisen hyvän vuoksi ei lähde jonnekin, minne ehkä haluttaisi lähteä.

Eurooppalaisissa lintukodoissa asuvat ihmiset ovat monella tapaa uuden edessä koronaviruksen kanssa. Enkö voikaan aina mennä ja lähteä sinne minne haluan? Onko minun ajateltava muitakin kuin itseäni valinnoissani? Tapahtuuko maailmassa vakaviakin asioita, jotka koskettavat myös minua?

Kaikki sympatia italialaisille, joiden tärkeä elinkeino eli turismi on tällä hetkellä vaikeuksissa. Kaikki sympatia myös tuhansille italialaisille, jotka tällä hetkellä elävät koronan ehdoilla, karanteenissa kodeissaan tai menehtynyttä läheistään surren. Haluaisimme kovasti olla nyt Roomassa mieheni vanhempien tukena, mutta juuri nyt emme matkusta, vaikka meille olisi siihen hyvä syy. Monella muullakin olisi varmasti tälläkin hetkellä hyvä syy matkustaa, ainakin omasta mielestään.

Lue appivanhempiini liittyen tammikuun teksti Elämää antibioottiresistenti E.colin kanssa ja ajatuksia italialaisesta isovanhemmuudesta

Mutta käsi sydämelle: täytyykö meidän ihmisten todella matkustaa niin kauhean paljon kuin mitä olemme tottuneet tekemään? Voisiko joskus sittenkin vain jäädä, vaikka polttelisi lähteä? Minäkin luulin kerran, että lähteminen olisi ainoa mikä tekee onnelliseksi, mutta onko se sittenkään niin? (Lue aiheesta parin viikon takainen teksti Jos ei lähde, voi katua loppuelämänsä)

Täysikuun hetki Via Venetolla. Vasemmalla 400-luvulla
rakennettu Porta Pinciana, Aurelianuksen muurien portti.

Ympäristölle koronan kaltainen matkustusta ja kulutusta hillitsevä asia on pelkästään myönteinen asia, kuten kirjoitin muutama päivä sitten tekstissä Koronavirus laittaa hidastamaan tahtia - ympäristö kiittää. Vaikutukset taloudelle ovat sitten eri juttu, ja toisaalta talouden kriisiytymisen vaikutukset voivat loppujen lopuksi olla ympäristölle tuhoisampia kuin normaalin taloustilanteen tuottamat päästöt.

Kun resurssit pienenevät ja niitä on jakamassa yhä suurempi joukko, lopputuloksena on yleensä aina jotain ympäristölle haitallista. Kansainvaellukset syntyvät pienenevistä resursseista ja sodista, joista useimmat ovat historian saatossa olleet taistelua - resursseista. Mutta sodat eivät useinkaan lisää resursseja, päinvastoin. Niitä palaa sodissa entistä enemmän tuhkaksi taivaalle, hiiliodiksikuormaksi ilmastolle.

Sama pätee siihen, kun kriisitilanteen tai taantuman jälkeen siirrytään taas elvyttämään taloutta. Tulee nousuhuuma, kun jokainen haluaa rikastua ja elää enemmän kuin ennen kriisiä, saavuttaa vähän paremman elintason. Nähdä kaikki ne maat ja paikat, kokea kaikki ne asiat, jotka on vannonut näkevänsä ja kokevansa, jos tästä kriisistä selvitään. 

Kun maailman miljardit köyhyydestä keskiluokkaan siirtyvät ihmiset ympäri maailmaa haluavat pyykinpesukoneen, taulutelevision ja Italian-matkan, kalleimman hinnan maksaa ympäristö. Ja esimerkiksi Venetsia, joka on jo nyt ajoittain hukkumassa mereen. Ehkä sitä olisikin syytä mennä katsomaan, nyt kun se vielä on mahdollista? Saisi sen ilmaisen aperitiivinkin...

Lue myös muita koronaviruksesta kertovia tekstejäni:

Koronavirus on levinnyt Italiaan. Tuleeko se meillekin, täytyykö alkaa täyttää ruokakaappeja?
Hyvää laiskiaista - ja tyyneyttä ja rauhallisuutta! (Koronaviruksesta osa 2)
Terveysviranomaisten ohje koronaviruksen estämiseksi: "Älä mene sairaana töihin" - helpommin sanottu kuin tehty


PAROLA DEL GIORNO: gratis = ilmainen Non esiste pranzo gratis. = Ilmaisia lounaita ei ole.

Italian koronavirustilanne 3.3.2020 klo 18

2263 tartuntatapausta, joista:

79 kuollutta
1000 kotikaranteenissa
1034 sairaalahoidossa
229 tehohoidossa
160 taudista parantunutta












Kommentit

  1. Onhan toi aikamoista! Todellakin toivon, että tartunnat kääntyisivät laskuun, mutta taitaa tarttua tosi herkästi. Tästä jää italialle varmasti pitkäaikainen leima ja tuhoaa monta matkailualan yritystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä huono tilanne, siellähän on nyt päätetty kaikki koulut ja yliopistot sulkea maaliskuun puoleen väliin asti, ja annettu ohjeistuksia mm.että yli 75-vuotiaat eivät poistuisi kotoa ja että ihmisiin täytyisi pitää vähintään metrin etäisyyttä (mitenhän tämä onnistuu käytännössä??). Pelkään et tulee yhä leviämään, maailmanlaajuisesti. Pian ei ole Italia enää ainut "leimallinen".

      Poista
    2. Anna, tämänpäiväisessä tai eilisessä Helsingin sanomissa oli sivun juttu siitä, miten huonosti italia oli reagoinut tilanteeseen ja jopa ignoorannut sitä! Se yksi mies, joka käännytettiin kerta kerran jälkeen pois lääkäriltä ja sairaalasta, kunnes hänen vaimonsa muisti miehensä tavanneen muutama viikko sitten jonkun joka oli tullut juuti Kiinasta. Siellä oli ihan lausuntoja viranomaisilta, miten oli vähätelty, mutta se on kai nyt sitten jo otettu todesta. Tyttäremme&co rakastaa Espanjaa (ei ole tällainenluomublondi kuin minä) ja nyt he tähän aikaan yleensä varaavat lomansa, mutta hidastavat vielä kuukaudella. Kuulemma italialaiset ovat nyt vieneet koronan Espjaan oli Meri jostain lukenut. Lentokentät jo ovat ongelma, siellä liikkuu keitä vain...Ja minun ystäväni sai minut yhtenä päivänä noutopöytään, vaikka halusin a la carteen. Annoin periksi ja kohta mielipiteessä oli tänään selvitetty miksi just noutopöytä on koronapöytä!

      Poista
    3. Kiitos kommentista, Leena, kiva että löysit blogiini!Kyllä, näin kävi, eli että koronatartunnan saanut mies kävi kaksi kertaa lääkärillä ja aina vaan lähetettiin kotiin. Ei osattu epäillä koronaa, koska kontakteja Kiinaan tai muuallekaan riskialueille ei ollut, ennen kuin miehen tyttöystävä muisti että mies oli tavannut jokin aika sitten Kiinasta palanneen ystävänsä. Tässä töpeksittiin, mutta sama tilanne voisi tapahtua missä vain, erityisesti Suomessa juuri nyt, kun tuijotetaan pelkästään sitä, että onko palannut riskialueilta ja vasta sitten otetaan koronatestiä. Eli voi olla että oli vaan huonoa tuuria, että juuri Italiassa kävi näin. Jokunen viikko sitten ei vielä tiedetty läheskään niin paljon koronatilanteesta kuin nyt tiedetään. Lääkäreiltä selkeä virhearvio, nyt jälkikäteen se on helppo huomata.

      Pohjois-Italiasta korona on levinnyt ihan joka paikkaan, se on totta. Suomenkin kaikki tapaukset kytkeytyvät sinne. Mielestäni karanteeni Pohjois-Italiasta tulleille olisi ihan paikallaan. Ja noutopöytää välttäisin kyllä kaikin keinoin just nyt, tai ainakin pesisin hyvin kädet sen jälkeen kun olen ottanut yhteisillä ottimilla siitä ruokia...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin