Koronavirus laittaa hidastamaan tahtia - ympäristö kiittää

Mies toi kaupasta kuivamuonan lisäksi myös tulppaaneja.
Muutama viikko sitten tulivat ensimmäiset laiskat laineet. Maininnat tiedotusvälineissä, lyhyet uutiset. Uusi virus, kruunua muistuttavasta ulkonäöstään korona-nimensä saanut, tuttujen kausikoronavirusten aiemmin ihmisillä tuntematon sukulainen.

Mikä lie virus, onhan näitä nähty, sarsia ja mersiä, lintuinfluessaa ja ebolaa. Sinne ovat kaikki jääneet kauaksi meistä, paikallisiksi epidemioiksi, vaikka niin on ensin peloteltu.

Ja kun uutiset Kiinan karanteeneista ja lopulta karanteeneista myös Italiassa kantautuivat, niille oli helppo jopa naureskella. Italiallekin, vaikka se oli jo paljon lähempänä meitä kuin Kiina. Tyypillistä hätäilyä ja panikointia niiltä, jotka menevät mukaan mihin tahansa vouhotukseen.

Uusi koronavirus (josta erotuksena muista koronaviruksista käytetään nimeä covid-19) ei kuitenkaan ole mers ja sars. Se ei ensinnäkään ole aivan yhtä tappava, mutta se on nyt levinnyt paljon laajemmalle kuin nuo kaksi muuta koronavirusta. Covid-19 tai ainakin sen uhka koskettaa nyt isoa osaa maailman asukkaista, siinä missä monet muut tartuntatautien leviämisuhkat ovat jääneet lyhytaikaisiksi ja paikallisiksi.

Suomessakin puhutaan jo nyt mahdollisista poikkeustoimista koronavirukseen liittyen, kuten matkustus- ja liikkumisrajoituksista. Suomalaiset eivät ole sellaisiin tottuneet, mutta ehkä meidän olisi syytä valmistautua ajatukseen, että lähitulevaisuudessa sellaisia kohtaamme.

Itse olen ollut jo pitkään koronauutisointia seuratessani sitä mieltä, että karanteeneja saattaa hyvinkin olla kohta myös meillä,  tai oikeastaan toivottavasti on, jos tauti täällä leviää. Viileiden politiikkokasvojen ja terveysviranomaisten lausuntojen alla Suomessa on varmasti käynnissä kiihkeä valmistautuminen epidemian kohtaamiseen.

Ekonomistit ja osakkeenomistajat pelkäävät etenkin viruksen taloudellisia seuraamuksia, ja voi olla ne ne tulevatkin olemaan koronaviruksen vaarallisin seuraamus. Talouskriiseistä ei koskaan seuraa mitään hyvää; puutteen, poikkeustilan ja hädän kohtaava kansa on arvaamaton kansa.

Vaikutukset talouteen ovat jo nyt huomattavia. Finnair on heti talousvaikeuksissa, kun lentoja perutaan ja jätetään varaamatta. Kuka enää haluaa matkustaa, varsinkaan Italiaan, kun tilanne on mikä on? Suurin osa ensimmäisistä tartunnoista uusissa maissa, viimeisimpänä Irlannissa ja Luxemburgissa, on Milanon seudulla viime aikoina matkustaneilla henkilöillä.

Milanon seudulla hotellien täyttöaste on 20%, kun yleensä se tähän aikaan vuodesta on 90%. Puolet Rooman hotelleiden varauksista on peruttu maalis-huhtikuulta. Kuka onkaan harkinnut kevätmatkaa (Pohjois-)Italiaan, ei varmasti sitä enää suunnittele. Tai ainakin hyvin harvat enää suunnittelevat.



Turismin lisäksi autoteollisuus kärsii, kun epävarmuuden keskellä auto on usein juuri se ensimmäinen keskisuuri ostos, joka jätetään tekemättä. Kuka viitsii laittaa rahojaan autoon, kun oma terveys ja koko elämä saattaa olla vaarassa ja talousnäkymät sumeita kuin Pekingin savusumussa? Kiinassa automyynti onkin laskenut peräti 92 prosenttia. 

Ostoksilla käyminen vähenee muutenkin, kun ostoskeskuksissa pyöriminen voi tarkoittaa viruksen saamista, eikä nettishoppailu korvaa kaikkea kulutusta.

Oma mututuntumani on, että myös nettishoppailu laantuu poikkeustilanteen edessä. Netin kautta tai kaupasta, ketä kiinnostaa ostaa uuden muodin mukainen vaate tai jokin mitätön hilavinkutin, kun mielen päällä on niin paljon isompia ja vakavampia asioita, elintärkeitä. Kuten huoli iäkkäistä vanhemmista, omasta itsestä (onkohan minulla tai läheiselläni jokin yleiskuntoa heikentävä infektio, tekeekö perussairauteni minusta riskiryhmää), huoli lapsistakin, vaikka luojan kiitos uusi koronavirus on nykytiedon mukaan kaikkein vaarattomin lapsille. Vain yksi alle 20-vuotias on kuollut tautiin, kun koko maailmassa kuolemia on yhteensä 2941 (tilanne 29.2.)

Mikä voisi ympäristön kannalta olla parempaa kuin se, että matkustusinto hiipuu, kulutus laskee ja tehtaiden tuotanto vähenee? Meille ihmisille se ei tietenkään ole välttämättä hyvä asia, vaan taloudelliset vaikutukset voivat olla suorastaan katasrofaaliset. Mutta maapallon hyvinvointi - ja loppujen lopuksi siten myös ihmisen hyvinvointi -  on monessa muussakin kohtaa täysin vastakkainen ihmisen toimien kanssa, se on jo pitkään tiedetty.  Kukaan ei maailmanlaajuisia tartuntatauteja toivo (paitsi linkolalaiset), mutta totuus on että kaikki mikä hillitsee ihmisten kulutusta ja saastepäästöjä, on ympäristölle hyväksi.

On arvioitu, että Kiinassa hiilidioksipäästöt ovat kolmessa viikossa pienentyneet käsittämättömät 150 miljoonaa tonnia viime vuoteen verrattuna. Se vastaa kolmikertaisesti Suomen vuosittaisia kasvihuonekaasupäästöjä. Kiina yksinään tuottaa neljänneksen maailman hiilidioksipäästöistä, joten se mitä Kiinassa tapahtuu, on ratkaisevaa koko maapallon kannalta.


Osa tämän päivän ruokaostoksistamme. Kaikkea mitä tavallisestikin ostamme,
mutta tänään vähän enemmän kaikkea.

Tsunamiksi paljastumaisillaan oleva, tuntemattomasta liikkeelle lähtenyt ja aluksi petollisen huomaamaton jättiaalto on muutamassa viikossa muodostunut pääuutiseksi kaikkialla maailmassa. Tämä ei ole sars eikä mers, tämä on pahempi, sillä vaikka tappavuus ei ole suuren suuri ja kausi-influenssankin on vaarallinen, moni silti kuolee, monen elämä pirstoutuu ja taloudelliset vaikutukset voivat olla valtavia. Kausi-influenssaan ollaan totuttu, se ei heilauta pörssikursseja eikä aiheuta paniikkia. Uuden vaaran edessä ihminen on aina eri tavalla kauhuissaan ja paljas.

Itsekin kun herään aamulla, käyn ensimmäiseksi tarkistamassa uutissivustot ja Italian terveysministeriön sivut, joissa on päivitetty tilanne Italian tautitilanteessa. Tavallisesti en mieti uutisia ensimmäiseksi aamulla vaan teen paljon kaikkea muuta ja vasta sitten tarkastan koneelta edellisen illan kirjoitukseni, Facebookin ja ehkä vain pääotsikot Hesarin ja YLE:n sivuilta.

Kun lähetin äsken mieheni ruokaostoksille, ohjeistin häntä kuin sotaanlähtijää. Tee ostokset mahdollisimman nopeasti. Ja älä varsinkaan, missään tilanteessa, erehdy koskemaan nenääsi tai muutenkaan kasvojasi. (Pöpökammoinen olen aina ollut!)

Osta vähän enemmän pastaa ja tomaattikastiketta (jota meillä aina menee runsaasti, lue aiheesta juttu Tomaattikastikeonnellisuusindikaattori) kuin tavallisesti, ihan varmuuden vuoksi. Pari pakettia riisiä. Vaippoja ja vesipulloja vähän enemmän. Vessapaperia, joka on lopussa, ota samalla kaksi jättipakkausta. Jonkun verran tölkkiruokaa, sitähän meillä on muutenkin aina kaapissa varmuuden varalta. Ja pari kynttilää ulkolyhtyä varten.

Ei mitään liioittelua, emmehän me nyt hysteerisiä sentään halua olla, mutta ihan vähän vain varaudutaan. Jos sellainen ihme sattuu että vielä löydät, osta desinfiointipyyhkeitä. Saippuaa pari pulloa, sitä on aina hyvä olla.

Ja pääsiäisreissu Roomaan meiltä ihan varmasti peruuntuu, muutenkin epävarma, mutta korona oli viimeinen naula sen suunnitelman arkkuun. Yhden perheen Helsinki-Rooma-Helsinki -lentojen hiilidioksidipäästöt vähemmän ilmakehässä. Jäämme Suomeen,  juhlimme pääsiäistä kotosalla, käperrymme tiukemmin arkielämäämme, pieneen, tavalliseen ja onnelliseen, ilman uutuusvaatteita ja shoppailua "kevään piristykseksi".

Ihminen hidastaa tahtia, ympäristö kiittää.

Lue myös muut koronaviruksesta kirjoittamani teksti:
Koronavirus on levinnyt Italiaan. Tuleeko se meillekin, täytyykö alkaa täyttää ruokakaappeja?
Hyvää laiskiaista - ja tyyneyttä ja rauhallisuutta! (Koronaviruksesta osa 2)
Terveysviranomaisten ohje koronaviruksen estämiseksi: "Älä mene sairaana töihin" - helpommin sanottu kuin tehty



(Sillä välin kun kirjoitin tätä ja laitoin perheelleni ruokaa, mieheni palasi ruokakaupasta. Onpa outoa, hän sanoi. Vessapaperihyllyt olivat aivan tyhjiä Prismassa. Jäljellä oli vain huonolaatuisinta paperia. Riisillä, pavuilla ja linsseillä on myös ollut kysyntää - ei ollut jäljellä. Pari viimeistä paputölkkiä oli hyllyperältä päätynyt ostoskärryyn. Jauhoa sentään löytyi, vaikka Italiassa kuulemma juuri jauhohyllyt ovat olleet erityisen tyhjiä, liekö syynä pelko että joudutaan pastan ja pizzan tekoon kotona, jos kaupasta loppuvat ja ravintolat menevät kiinni. Käyttämämme pulloveden monipakkaukset olivat loppu. Kynttilät olivat vähissä. Desinfiointipyyhkeitä ei tietenkään enää löytynyt. Meidänlaisiamme hölmöjä(?) vaivihkaisia varautujia on siis muitakin.)


Lopuksi Italian koronavirustilanne eilisillalta 29. helmikuuta:

1049 sairastunutta (13 eri maakunnassa) joista:

543 kotikaranteenissa
401 sairaalahoidossa
105 teho-osastolla
29 kuollutta
50 taudista parantunutta

(Lähde: salute.gov.it)

PAROLA DEL GIORNO: legge marziale (f) = poikkeustila esim.sodan aikana


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija. Unohtumaton rakkaustarina keskitysleiriltä - jotta emme unohtaisi

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Savusauna, raskaus ja häkämyrkytys: ainekset pahimpaan painajaiseeni