Hiljainen piha, tyhjät aurinkoläikät - Rolle in memoriam

Vaikka siihen kuinka yrittää valmistautua tietäen sen väistämättömänä olevan edessä, ei siihen koskaan ole valmis. Oman koiran kuolema on paitsi uskomattoman kipeä tapahtuma, myös pikakelaus koiran kanssa vietettyihin vuosiin. Ehkä osasyy kipuun onkin juuri siinä: paitsi että luovut koirasta, jätät hyvästejä koko sille ajalle, jonka koira on elämässäsi ollut.

Rolle oli ylioppilaslahja isältäni - jo siinä muisto, joka saa kyyneleet silmiin. Nyt jo edesmenneen isäni kanssa Rolle oli hyvä kaveri ja silmissäni näkyy vielä yhä joskus heidän hahmonsa kävelyllä lähimetsässä. Kun isäni kuoli, Rolle etsi häntä vimmatusti talon joka kolosta, saunasta ja sohvien altakin, kunnes luovutti, juoksi ulos eikä suostunut astumaan moneen kuukauteen tassullaan isän taloon. Odotti vain pihalla kun kävimme talolla ja katseli pihatielle kuin odottaen häntä palaavaksi.

Tuo sama katselupaikka aidanvierustalla pensaiden alla on nyt tyhjä. Samoin koko piha on tyhjä ja hiljainen. Kysyn itseltäni vähän väliä:

Miten niin pieni ja välillä pippurinenkin koira voi jättää niin ison aukon lähtiessään vihreämmille lenkkipoluille?  Miten outoa, kun pihalta ei enää kuulu sen haukkua. Miten sitä haukkua nyt niin kaipaakin, vaikka siihen usein menetti hermonsa, etenkin jos lapsi oli juuri päiväunilla?

Ja välillä olen kuulevinani sen nimilaatan kilinää, tassujen rapinaa ja jopa vinguntaa jostakin. Tuossa se tapasi istua ja tarkkailla reviiriään, tuossa aamuauringon ensiläikässä se usein oli heti ottamassa aurinkokylpyä, paksukarvainen pörröturkki vaikka oli. Päivän mittaan se siirtyi auringon perässä ja etsi aina lämpimimmät ja mukavimmat kohdat.

Vielä toissapäivänä se viipotti pussihousut vilkkuen takapihan aidalle vinhaa vauhtia mahtavasti rähisten, kun koira tai muuten vain epäilyttävän näköinen kulkija meni ohi. Kukapa meidän pihaa nyt vartioi, kun päättömän itseluottamuksen omaava pikkuärrimurrimme on poissa?

Viimeiset vuodet olivat vanhenevan koiran kanssa välillä hankaliakin, mutta ei niitä hankaluuksia enää muista. Jäljellä ovat ne paremmat muistot ja ajat. Nuoren koiran kanssa tehdyt retket, seikkailut ja leikit. Tuntien lenkit keskuspuistoon, lukemattomat yhteiset kävelyt. Välillä sateessa ja harmissakin, mutta aina ulos lähdettiin.

"Pikkusiskon" eli Nera-cockerin saapuminen, hössöttävä pieni pentu jota Rolle sai tosissaan komentaa ja paimentaa. Viha-rakkaussuhdehan siitä kehittyi. Nyt meitä olikin lenkillä yksi enemmän - ja eilisestä eteenpäin taas yksi vähemmän.



Pian alkoivat Italian-reissut koirien kanssa. Moni koira ei olekaan ajanut neljä kertaa autolla Euroopan läpi Roomaan asti ja vielä lomaillut kahteen kertaan Sardiniassa (viimeisimpinä vuosina Rolle-vanhus on jo jäänyt kotiin, kun me muut olemme tehneet autoreissuja).
Pysähdys Pohjois-Italiassa autostradan varrella talvella 2007.

Kesäreissulla hotellissa Trentinossa vuonna 2009.

Ostian rannalla kevättalvella 2008.

Sardinian kuuman auringon alla vuonna 2008.

Sardiniassa vilvoittelua auringon laskiessa.
Sardiniassa loma-asunnon ovella.

 Roomassa Rolle on viettänyt yhteensä puoli vuotta elämästään. Se on koiran vuosissa paljon se!

Campidogliolle vievillä portailla.
Piehtarointihetki Il Vittorianon edessä.

Circus Maximuksella riitti tilaa ja ihmeteltävää.

Tiirailua Forum Romanumille.


Turistikoirat.

Rolle ja Rooman katot.
Kun Italian-matkoilta selvittiin kotiin, pääsivät koirat taas omiin tuttuihin ympyröihin. Etenkin Rolle osasi aina ottaa rennosti. Reissun jälkeen tämä oli tuttu näky:

Onnellisimmillaan Rolle kuitenkin varmaan oli kesäreissuilla Oravissa, jossa sai koko ajan olla vapaana - ja soutuveneessä!




Rolle oli terve koira, mutta vanhuus toi mukanaan ikävän vaivan takapuoleen, uusiomuodostuman. En tarkkaan edes tiedä, mikä se on, mutta lopulta takapuoli tulehtui niin pahasti, että loppu tuli  kamalan nopeasti, parissa päivässä. Eläinlääkäri epäili alkavaa verenmyrkytystä, joka oli saanut alkunsa kivuliaasta, ärhäkästä ihotulehduksesta.

Loppu tulee aina yllättäen, liian pian. Pahin hetki eli koiran nukuttaminen ja hengityksen lakkaamisen seuraaminen on onneksi ohi, mutta vasta nyt alkaa sen tajuaminen, mitä kaikkea tarkoittaa elämä ilman yhtä perheemme jäsentä. Haikeus ja kaipuu jäävät - ja muistot.

Lepää rauhassa Rolle! Sinua hoitaneen eläinlääkärinkin sanoin - olit ainutlaatuinen. Toisaalta maailman lempein ja viisain, toisaalta uskomaton ärripurri. Hyvää matkaa sinne jonnekin, ikuiseen auringonpaisteeseen ja loppumattomien jauheliharuokakuppien ääreen!

Kommentit

  1. Kiitos sulle rakas Anna liikuttavan ihanasta muistokirjoituksesta ja suloisista kuvista!Kiitos kaikista niistä ihanista hetkistäjoita sain kokea Rollea hoitaessa "varaäidin"roolissa viimeisinä vuosina!Hyvää matkaa R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan varaäidille hoitoavusta Italian-reissujen aikana ja muulloinkin! Rollelle taisivat olla juhlahetkiä ne ajat sinun hoidossasi, kun sai jatkuvasti herkkuja ja kaiken huomion... Kuvia on meillä runsain mitoin onneksi lisääkin, tervetuloa niitä katselemaan.

      Poista
  2. Hyvä että olet ottanut paljon kuvia niin jää hyvät muistot. Kiva että koira pääsi Italian reissullekin mukaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kuvat auttavat edes vähän ikävässä. Rolle oli aikamoinen matkustelija totta tosiaan, Saksan-laivalla ja Sardinianlautalla joka paikassa mukana. Nyt kuljemme Helsinki-Rooma -väliä enää yhden koiran kanssa, ennen kuin sekin tulee liian vanhaksi pitkille ja kesällä kovin kuumille automatkoille. Yllättävän hyvin sujuu reissaaminen koirien kanssa, hankalia paikkoja ovat esim. huoltoasemat kesäkuumalla, kun ei tietysti voi jättää autoon odottamaan mutta kaikkiin huoltoasemiin ei saa tuoda sisällekään. Ulkoterassit on silloin hyvä vaihtoehto, mutta niitäkään ei ole ihan kaikissa pysähdyspaikoissa. Rooman keskusta on koirille vähän liian hälisevä paikka, emmekä siellä usein niiden kanssa olekaan olleet. Eurin kaupunginosa puistoineen on paljon parempi, ja erityisesti Via Appia Antican puistoalue on koirien kanssa ihan ykkönen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin