Helteinen heinäkuu
Jo aamulla kello kahdeksalta ulko-oven avatessa tuoksuu alkavalle hellepäivälle. Lämpimälle, yön ajaksi hieman virkistyneelle kesäilmalle. Vähän niin kuin Italiassa, paitsi että tuoksusta puuttuu ilmassa leijuvat savuaromit ja muut (liikenne)päästöt. Täällä kotipihalla saasteiden hajun korvaa vastaleikatun nurmikon tuoksu. Ei hassumpaa.
Vaikka edelleen pihalta puuttuu jotakin oleellista eli Rolle, jaksaisin silti istua loputtomiin aamuaurinkoisella pihalla ja haistella sen tuoksuja. Sen verran harvoin Suomessa on tällaisia aamuja, jotka tuntuvat sulattavan joka ikisen talven aikana kertyneen vaivan ja harmin. Unohtuvat kaikki ne lukemattomat aamupalelut, jolloin sängystä nousemisen jälkeen pitää heti etsiä villatakki hartioille.
Olisikohan elämä kokonaisuudessaan parempaa ja onnellisempaa, jos olisi aina näin lämmintä ja aurinkoista?
Siihen on vaikea vastata. Se ainakin on varmaa, että kun harvemmin on helteiltä, niitä osaa paremmin arvostaa. Italiassa kesiä viettäneenä tiedän, että jo yli kuukauden jatkuva helle alkaa uuvuttaa, monia varmaan jo lyhyempikin lämpöaalto. Aina löytyy niitä, jotka valittavat kuumuudesta, vaikka lämpömittari näyttäisi juuri ja juuri hellerajalle asti enemmän kuin kaksi päivää peräkkäin.
Tällaisina helleaamuina ainakin minusta tuntuu, että kaikki on juuri nyt jotenkin enemmän mallillaan kuin tavallisesti. Olo on haikean onnellinen; nämäkin hellepäivät ovat ohikiitäviä. Katson jäljellä olevaa koiraamme, joka läähättää varjossa jo aamusta ja mietin, kuinkahan monta hellekesää saamme sen vielä pitää luonamme. Toivottavasti mahdollisimman monta.
Katson hiekkalaatikolla leikkivää esikoista ja mutustelen äskettäin kuulemaani, vanhemmille suunnattua sanontaa: muista, että sinun arkesi on jonkun lapsuus. Nämä ovat niitä minun tyttäreni päättymättömiä lapsuudenkesiä, jolloin oli aina helle ja joka päivä syötiin mansikoita ja meloneita. Toivottavasti arkeni jättää hyvät lapsuusmuistot.
Ainoa asia, mikä näinä päivinä on harmittanut, on ulko-oven viereen pesiytynyt ampiaisyhdyskunta, mutta sekin asia tullaan hoitamaan tänään pois päiväjärjestyksestä, kun tuholaistorjuja saapuu eliminoimaan pesän. Huomisesta lähtien saammekin taas nauttia kesäaamuista etupihalla, kun ei tarvitse enää pelätä pesäänsä puolustavien kiukkuisten ampiaisten hyökkäyksiä. Sori vaan ampiaiset, mutta tänä kesänä valitsitte pesäpaikkanne väärin.
Leppoisien hellepäivien soisi jatkuvan vaikka loputtomiin. Silti ne joka kesä menevät ohi, ennemmin tai myöhemmin. Suomessa yleensä ennemmin.
Niin ovat menneet ohi nämäkin menneiden kesien autereiset lomapäivät Oravissa, maailman parhaassa hellepäivienviettopaikassa, jossa valitettavasti en nyt ole:
Vaikka edelleen pihalta puuttuu jotakin oleellista eli Rolle, jaksaisin silti istua loputtomiin aamuaurinkoisella pihalla ja haistella sen tuoksuja. Sen verran harvoin Suomessa on tällaisia aamuja, jotka tuntuvat sulattavan joka ikisen talven aikana kertyneen vaivan ja harmin. Unohtuvat kaikki ne lukemattomat aamupalelut, jolloin sängystä nousemisen jälkeen pitää heti etsiä villatakki hartioille.
Olisikohan elämä kokonaisuudessaan parempaa ja onnellisempaa, jos olisi aina näin lämmintä ja aurinkoista?
Siihen on vaikea vastata. Se ainakin on varmaa, että kun harvemmin on helteiltä, niitä osaa paremmin arvostaa. Italiassa kesiä viettäneenä tiedän, että jo yli kuukauden jatkuva helle alkaa uuvuttaa, monia varmaan jo lyhyempikin lämpöaalto. Aina löytyy niitä, jotka valittavat kuumuudesta, vaikka lämpömittari näyttäisi juuri ja juuri hellerajalle asti enemmän kuin kaksi päivää peräkkäin.
Tällaisina helleaamuina ainakin minusta tuntuu, että kaikki on juuri nyt jotenkin enemmän mallillaan kuin tavallisesti. Olo on haikean onnellinen; nämäkin hellepäivät ovat ohikiitäviä. Katson jäljellä olevaa koiraamme, joka läähättää varjossa jo aamusta ja mietin, kuinkahan monta hellekesää saamme sen vielä pitää luonamme. Toivottavasti mahdollisimman monta.
Katson hiekkalaatikolla leikkivää esikoista ja mutustelen äskettäin kuulemaani, vanhemmille suunnattua sanontaa: muista, että sinun arkesi on jonkun lapsuus. Nämä ovat niitä minun tyttäreni päättymättömiä lapsuudenkesiä, jolloin oli aina helle ja joka päivä syötiin mansikoita ja meloneita. Toivottavasti arkeni jättää hyvät lapsuusmuistot.
Ainoa asia, mikä näinä päivinä on harmittanut, on ulko-oven viereen pesiytynyt ampiaisyhdyskunta, mutta sekin asia tullaan hoitamaan tänään pois päiväjärjestyksestä, kun tuholaistorjuja saapuu eliminoimaan pesän. Huomisesta lähtien saammekin taas nauttia kesäaamuista etupihalla, kun ei tarvitse enää pelätä pesäänsä puolustavien kiukkuisten ampiaisten hyökkäyksiä. Sori vaan ampiaiset, mutta tänä kesänä valitsitte pesäpaikkanne väärin.
Leppoisien hellepäivien soisi jatkuvan vaikka loputtomiin. Silti ne joka kesä menevät ohi, ennemmin tai myöhemmin. Suomessa yleensä ennemmin.
Niin ovat menneet ohi nämäkin menneiden kesien autereiset lomapäivät Oravissa, maailman parhaassa hellepäivienviettopaikassa, jossa valitettavasti en nyt ole:
Kommentit
Lähetä kommentti