Kärsin kaamosmasennuksesta, apua! Mutta onko sittenkään aihetta huoleen?

Päivät ovat juuri nyt lyhyitä ja lehtien väriloisto häviämässä.
On tyypillistä, että se iän myötä pahenee. Oireita ovat unentarpeen ja ruokahalun kasvu, surullisuus, ärtyneisyys, väsymys, aikaansaamattomuus ja toivottomuuden tunteet. Oireet alkavat ilmetä lokakuussa ja jatkuvat kevääseen ja valon lisääntymiseen asti ja toisin kuin muissa masennustyypeissä, oireet ovat pahimmillaan iltapäivisin. 

Nämä ovat kaamosmasennuksen tyypillisiä määritelmiä ja kuvailuja. Kaikki paitsi ruokahalun lisääntyminen ovat kuin suoraan omasta elämästäni viime viikkojen aikana. Sillä kellonlyömällä kun palasimme Italian auringosta lokakuun viidentenä päivänä, sisäinen ja ulkoinen elämäni on noudatellut yllä olevien määritelmien kaltaista kulkua. 

Talven pimeydestä taas olen kärsinyt jo vuosia ja miettinyt miten tuntuukin, että pimeyden käy vuosi vuodelta raskaammaksi. Oma iso osansa tällä on tietenkin lumettomuudella, ja erityisesti viime talven täydellinen lumen puuttuminen oli jotakin joka imi voimat ja löi keuhkoista kaiken hapen, kuvaannollisesti ja konreettisestikin keväällä sairastetun koronan myötä. 

En ole silti koskaan aikaisemmin ajatellut, että saattaisin kärsiä kaamosmasennuksesta. Ehkä en varsinaisesti siitä kärsikään, vaan pelkästään lievemmästä muodosta eli kaamosoireilusta. Olenhan kuitenkin toimintakykyinen ja pystyn iloitsemaan asioista, kuten lapsistani,  läheisistäni, harrastuksista ja esimerkiksi kynttilän valosta pimeydessä (lue aiheesta mm. teksti Sytytin takapihan pimeyteen kynttilän - ja toivoin heti että olisin tehnyt sen jo aiemmin!)

Lisäksi iloitsen ja nautin nukkumisesta! Kaamosoireiluun kuuluu oleellisena osana väsymys ja unentarpeen lisääntyminen, ja se on totisesti huomattu. Iltaisin ja usein jo iltapäivisin oikein odotan hetkeä, jolloin pääsen nukkumaan. Kolmelta iltapäivällä ilta on vielä toivottoman kaukana, mutta illallisella helpottaa: melkein nukumaanmenoaika jo. Usein nukahdan kuopusta nukuttaessani ja sitten nukun kuin tukki 8-10 tuntia. Esimerkiksi eilen simahdin heti yhdeksän jälkeen, havahduin yöllä vain kerran hereille ja seuraavaksi avasin silmäni kello 6.15, aivan pirteänä ja levänneenä. 

Pimeys ympärillä oli tietysti kauhea, mutta siihen alkaa pikku hiljaa jo tottua. Hiivin keittiöön ja näin suolalamppujen himmeän valon olo- ja takkahuoneessa, jouluvalotkin meillä jo palavat. Ulkona pimeydessäkin tuikki valo: kynttilä terassilla. Laitoin teeveden lämpiämään. Avasin koneen ja aloin kirjoittaa, näytön kalpea kylmä keinovalo valaisi kasvoni enkä millään muotoa kuvitellut, että se valo antaisi mitään signaalia aivoilleni aamun valkenemisesta. Siihen oli vielä pitkä aika. 




Voi siis olla, että täytän kaikki kaamosmasentuneen kriteerit, mutta olen oppinut erään käänteentekevän asian: näkemään valon, en pimeyttä sen ympärillä. Siksi en ole onneton, vaikka lääketieteelliset masennuksen oireet vaivaisivatkin. 

Lisäksi ja mikä vielä tärkeämpää, näen kaamosoireilun ehkä maailman luonnollisimpana asiana, jopa toivottavana. Se osoittaa, että ihmisessä on yhä jäljellä alkuperäistä luontoaan, sitä joka elää harmoniassa ja samassa tahdissa ympäröivän luonnon kanssa. Pimeässä ja talven kylmyydessä ei kuulukaan olla yhtä energinen ja aikaansaava kuin kesän valossa; se olisi vastoin luontoamme. Talvella pohjoisen ihmiset rauhoittuvat, keskittyvät energian säästämiseen ja voimien keräämiseen. Mielialan laskeminen on tärkeä ja tarkoituksenmukainen osa tätä prosessia.


Nyt kun olen kirjoittanut tekstin voi alkaa valmistautua siihen, että muu perhe herää. Valmistan munakokkelia koko porukalle ja nautin oman osuuteni siitä oliivien ja avokadoviipaleiden kera. Ja tietysti kauramaitocappuccinon. En juuri nyt voi juoda sitä ulkona auringonpaisteessa kuten kesäaamuina, mutta iltapäiväcappuccinot toisinaan juon ja usein jopa auringonpaisteessa, ja se on jo enemmän kun voin pyytää.

Että valoa kuitenkin on, sitä aina on, pimeimpäänkin vuodenaikaan. Ja tänä nimenomaisena marraskuuna vuonna 2020 vielä tavanomaista enemmän, kun aurinkoinen päivä on seurannut toistaan. 

Tässä lopuksi muutamia kuvia marraskuun valosta: 






Kommentit

  1. Osuvasti kirjoitit, lunta odotellessa täälläkin yhtä pimeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, toivotaan todella että sitä lunta tulisi pian...Siihen asti vaikka kynttilöitä poltellen. Kyllä tämä tästä! Hyvää talven ja kaamoksen aikaa!

      Poista
  2. Hoppas allt är bra nu i dessa Corona tider <3

    Här kommer några supertips från mig <3

    Min favorit:

    https://invite.bestsecret.se/VZS-8D3-K3M?c=se&utm_campaign=copylink_invitation&utm_medium=copylink&utm_source=invitation&utm_content=registration

    Även:

    https://campadre.se/tipsa/7817?utm_source=mgm&utm_medium=sharelink&utm_campaign=7817

    Jag handlar genom denna sidan för att få pengar tillbaka:

    www.refunder.se/b/Spara50länk https://invite.bestsecret.se/VZS-8D3-K3M?c=se&utm_campaign=copylink_invitation&utm_medium=copylink&utm_source=invitation&utm_content=registration

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Hiiriperhe vintillä ja rotanruumis seinässä - elämämme luontokappaleiden kanssa

Minun valintani: Kuopus täytti kolme vuotta ja jatkan yhä kotiäitinä