Mistä tulit, punarinta, mitä viestiä tuot, kenen sielua kannat?

Puun varjoissa suojassa auringolta. Koivussa laulaa punarinta.
Tänä aamuna juon aamucappuccinoni ja kirjoitan blogitekstiä varjossa puun alla. Auringossa oli aivan liian kuuma. Lämpö tuhosi ajatukset ja sanat, enkä olisi ehkä saanut niitä ymmärrettäviksi lauseiksi. Sanatkin olisivat sulaneet, ehkä. Ja jos minulta otetaan pois sanat ja mahdollisuus laittaa ne lauseiksi, niin mitä minulle jää, ei mitään.

Niinpä tänään kirjoitan varjossa. Tässäkin on miellyttävän lämmin, aivan todella. Aurinko hivelee hiukan jalkojani, mutta vain vähän, juuri sen verran että tunnen sen polttavan lämmön. Vaikka kello on vasta yhdeksän aamulla! Ja olemme koti-Suomessa. Kotonakin voi siis todella olla tällaista, että lämpö tulee kaikkialle ja helle iholle. En lakkaa ihmettelemästä sitä. Että täällä kotona on sittenkin minulla kaikki, mitä voin kesältä toivoa, ei tarvitsekaan mennä Italiaan asti.

Pihakoivussa laulaa punarinta, on laulanut jo pitkän aikaa. Sen ääni on ihmeellisen kaunis, vihahteikas, heleä, vähän haikeakin. En tunnistanut sitä ensin, sillä en ole aiemmin kuullut tuota laulua pihallamme vaikka olemme lasten kanssa innokkaita linnunlaulubongareita. Ja nyt se laulaa siinä niin kovaa että tuntuu kuin sillä olisi pieni mikrofoni höyhenissään. Kysyin paremmin linnuista tietäviltä, ja he tiesivät kertoa linnun olevan punarinta.

Terve siis, punarinta, mistä siihen lensit? Koko kesänä en ole kuullut sen laulavan. Mutta nyt se vain jatkaa ja jatkaa.

Kansanuskomuksissa punarinnan sanotaan tuovan onnea. Intiaanikulttuurissa lintu symbolisoi auringon palaamista. Punarinta tuo lupauksen toivosta, ilosta, yksinkertaisuudesta, uudistumisesta, uudesta alusta. Jotkut uskovat, että sen silmää ympäröivä valkea rinkula symboloi profeetallista näkökykyä, selkeyttä ja suurta viisautta. "Elä, rakasta, naura ja ole onnellinen!" sen laulun sanotaan toivovan. (tiedot peräisin mustaasamettia.blogspot.com, wikipedia.com ja taivaannaula.org) Sellaista toivomusta seuraisin mielelläni. Selkeyttä ja viisauttakin kaipaisin, ja voi, profeetallisesta näkökyvystä puhumattakaan, niitä kaipaan aina mutta erityisesti juuri nyt, kun ajat ovat mitkä ovat.

Kun hiukan siirtyy, siellä se aurinko yhä vaan porottaa.
Vanhojen uskomusten mukaan punarinta on suorastaan taivaallinen viestituoja. Ja se laulaa koivussa yhä, olen katsonut kellosta että laulua on jatkunut jo yli 40 minuuttia. Mitä viestiä tuot, lintunen? 

Suomalaisen muinaisuskon mukaan ihmisen sielu voi lentää lintuna. Se on mielestäni kaunis ajatus. Olin lukiossa kun aloin ystäväni kanssa helliä ajatusta, että meitä tervehtimään tulleet linnut ovat ihmisten sieluja. Kun ruokimme sorsia Seurasaaressa tai näimme pikkulinnun lentävän lähellemme, mietimme keitä he olivat ja mitä mahtoivat meille haluta sanoa. 

Ajatus sai konkreettisen muodon sen jälkeen, kun isäni 13 vuotta sitten kuoli. Hän kuoli joulukuussa, ja siitä seuraavana keväänä huomasin, että kirjosieppo koputteli vähän väliä ikkunan takana. Ja aina takkahuoneen ikkunan, sen huoneen joka oli isän lempipaikka talossa ja jossa hänen tv-tuolinsa sijaitsi. Lintu tuli paikalle monena päivänä, viikkoina, aina uudelleen, aina samaan ikkunaan, koputteli nokallaan ikkunalautaa ja katseli sisälle. Sitten se siirtyi lähimpään pihlajaan aivan ikkunan viereen, ja katselimme siitä toisiamme.

Ja lohdutin itseäni ajatuksella, että edes hetken ajan hän tuntui olevan yhä läsnä. Rakkaan ihmisen sielu.

Kirjosieppo palasi aina saman ikkunan taakse joka kevät vuosikausien ajan. Aloin jo keväisin odottaa sitä, ja aina se jossakin vaiheessa siellä koputteli. Ja joka kerta lämpöinen ajatus läikähti hetken ajan: hei isä. Ennen kuin järki pyyhki sen pois, ainakin melkein kokonaan. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän tosin olen alkanut ymmärtää, että ajatus linnun muodon ottavista sieluista ei ehkä sittenkään ole muuta kuin se oikea osa ajatteluamme, johon järjen ei kuulukaan yltää. Järjellä on muutenkin ikävä tapa ja kyky tappaa pois paljon kaunista tässä elämässä.

Punarinta pihakoivussa laulaa yhä. On kulunut ainakin tunti ilman että sen laulu on hetkeksikään katkennut. Eikä sillä ole aikomustakaan lopettaa. Jos se joskus pitääkin pienen tauon, niin sen jälkeen sen laulu purkautuu entistä riemukkaampana, voimallisempana ja vastustamattomana. Huilumaiset osuudet vaihtelevat venyttelevien melodioiden kanssa,  kujerrus kohoaa korkeammalle, muuttuu liverrykseksi, kohoaa korkeuksiin asti ja sitten katkeaa äkisti - mutta vain sekunniksi tai kahdeksi, sitten ilmoille tulee taas ensimmäinen varovainen sointu, toinen, ja huilumainen laulu taas alkaa.

En voi muuta kuin kuunnella. Ja kysyä: mistä tulit punarinta, mitä viestiä tuot, kenen sielua kannat? 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Haluatko laihtua? Sairastu koronaan! (Oikeasti en suosittele...)

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

25 raskauskiloa, miksi ne tulivat ja miten ne lähtivät