Rooman parasta pizzaa Castel Gandolfossa, joulukauden juhlaa Italiassa ja yöllinen noita-akan vierailu


Tänä aamuna meillä herättiin jännittyneissä tunnelmissa ja aikaisin - hyvä että unta oli yöllä saatu. Jokainen yön risahdus ja portaiden narahdus kiinnitti huomion. Onko se la Befana, loppiaisnoita? Nytkö hän tulee lahjoineen ja rikkinäisine sukkineen?

Italialainen loppiainen on suomalaista vastinettaan mukavampi - ainakin lasten näkökulmasta. Paitsi että juhla on jotenkin isomman ja tärkeämmän tuntuinen kuin Suomessa, italialaiset lapset saavat loppiaisena lahjoja. Juuri kun joulupukin käynnistä on selvitty, tulee loppiaisnoita, joka tuo sukat täyteen tuomisia lapsille.

Ensimmäiseksi aamulla lapset ryntäsivät alakertaan joulukuusen luo. Olisiko siellä lahjoja, tietenkin olisi, he tiesivät sen mutta jännitys kalvoi silti, mitä jos ei olisikaan. Jos Befana olisi sittenkin unohtanut käydä, tai vielä pahempaa, hän olisi käynyt mutta jättänyt pelkkiä hiilenpaloja, kuten tuhmille ja tottelemattomille lapsille hänellä on tapana jättää, tai niin ainakin vanhastaan lapsia on peloteltu.

Tämähän on kun toinen joulu! Onneksi olemme puoleksi italialaisia, lapset ovat joskus todenneet, muuten meillä ei olisi Befanaa. Niinhän se on, en ollut itsekään mokomasta loppiaisnoidasta kuullutkaan ennen mieheeni tutustumista. Olisipa omassakin lapsuudessani ollut tällainen ylimääräinen lahjajuhla, eihän sitä olisi uskonut todeksikaan.

Nyt kun Rooman-lomamme alkaa kiertyä viimeisen viikkonsa puolelle, voi todeta että olemme viettäneet todella joulupainotteista lomaa. Italialainen joulu on monessa kohdin erilainen kuin suomalainen, mutta yhdessä asiassa se voittaa suomalaisen vastineensa kirkkaasti: joulunaika on pidempi ja täyteläisempi. Joulunodotus ja tietenkin itse joulunpyhät, uusivuosi ja loppiainen muodostavat yhden pitkän juhlakauden, il periodo delle feste, eikä joulutunnelma tyssää viimeistään Tapaninpäivään kuten Suomessa. Joulukoristeet, jouluvalot ja joulutapahtumat pysyvät paikoillaan ja käynnissä siitä huolimatta, että itse joulu on jo mennyt.

Niinpä olemme saaneet nauttia todella jouluisesta lomasta, ja mikäs sen mukavampaa kaltaiselleni jouluihmiselle. Lämmin auringonpaiste ei tosin vastaa käsitystä suomalaisesta joulutunnelmasta, mutta ei sen väliä, olen jo alkanut tottua kaikkeen tähän värikkyyteen ja välkkeeseen ja tavallaan jopa pitää niistä.

Lisäksi etenkin lapsille loma on ollut todellinen opetusmatka joulun alkuperäiseen merkitykseen. Olemme nähneet suunnilleen sataviisikymmentä seimeä tällä matkalla. Sata niistä Vatikaanin sadan seimen näyttelyssä (lue siitä lisää edellisestä postauksesta), loput siellä täällä ympäri Roomaa.

Viimeksi eilen näimme kaksi, ja ehkä kaikista näkemistämme hienoimmat. Ensimmäinen oli mummolan lähikorttelin presepe artistico, taideseimi, kokonaisen miniatyyrikylän kokoinen kompleksi, jossa oli parikymmentä liikkuvaa hahmoa ja vuorokaudenaikojen vaihtelua imitoiva muuttuva valaistus.







Toinen hieno seimikokemus oli elämäni ensimmäinen elävä seimi, il presepe vivente lähikirkon sisäpihalla, josta satuimme kävelemään illansuussa ohi juuri kun esitys oli alkamassa. Kolmen vartin pituisessa esityksessä käytiin läpi koko Jeesuksen syntymän tarina Gabriel-enkelin Marialle ilmestymisestä siihen hetkeen, kun Maria ja Joosef palasivat Jeesus-lapsen kanssa takaisin Nasaretiin Egyptin-paosta sen jälkeen, kun enkeli oli ilmoittanut syntynyttä juutalaisten kuningasta vainonneen kuningas Herodeksen kuolleen.

Näytelmä oli viihdyttävä, sympaattinen ja lapsia kovasti kiinnostava aitoine vauvoineen, karitsoineen ja kanoineen. Mukana oli roomalaisia sotilaita miekkoineen, paimenia ja tietysti kolme itämaan tietäjää, jännitystä ja ihmeellisiä hetkiä. Seurasin kasvavan ällistyksen vallassa, kuinka lapset istuivat istumistaan kuin naulittuna paikoilleen eivätkä osoittaneet minkäänlaisia herpaantumisen tai kyllästymisen merkkejä.

Pienin kyllä lopulta nukahti kesken kaiken, mutta se johtui päiväunien väliin jäämisestä eikä näytelmästä. Nyt on nähty kaikki mahdolliset ja mahdottomat seimet, totesimme kotiin palaillessamme kylmänkirpeäksi käyneessä italialaisessa talvi-illassa. Kylmä pureskeli paljaita sormenpäitä ja hansikkaat oli kaivettava laukusta, lapset vetivät pipojaan tiukemmin päähänsä ja olin tyytyväinen siitä, että olin vetänyt pienimmän jalkaan välikausihousut ennen ulos lähtöä. Tuli sitten viimeinkin niillekin käyttöä, matkalaukussa tähän asti pölyttyneille. Yöksi luvattiin pakkasta, ja aamuilman perusteella nollan alapuolella varmaan onkin käyty.





Kaikkein joulutunnelmaisin hetki tällä lomalle on koettu kuitenkin muualla kuin seimen äärellä. Muutama päivä sitten vietimme illan Castel Gandolfossa, pienessä kylässä Albano-järven rannalta kohoavilla kukkuloilla.

Kylä on kuuluisa paavin kesäasunnon sijaintipaikkana, ja kesäasunnon pääsisäänkäynti onkin komeasti kylän keskusaukion laidalla. Nyt joulunaikaan aukion keskellä kohosi myös komea joulukuusi, koristeluissaan ja valojensa väreissä täysin suomalaistyylinen, samoin kuin koko piazzan ja kapeiden tunnelmallisten pääkatujen jouluvalaistus. Ehkä siksi se kaikki tuntui niin ihastuttavalta, satumaiselta ja tutulta yhtä aikaa.

Castel Gandolfon piazzaa, oikealla paavin kesäasunnon sisäänkäynti.

Vasemmalla Berninin suunnittelema, vuonna 1661 valmistunut kirkko,
Parrocchia di S.Tommaso in Villanova
.

Näkymä Castel Gandofosta Albano-järvelle, joka myös lago di Castel Gandolfona tunnetaan.









Kävelimme pitkin idyllisiä, joulukoristeisia katuja, lapset juoksentelivat piazzalla, kävimme kuuntelemassa nokkahuilujoulukonserttia Gian Lorenzo Berninin suunnittelemassa barokkikirkossa, ihastelimme yöllistä maisemaa Albanojärvelle, nautimme aperitiivot piazzalla ja sitten puoli kahdeksalta, heti kun ravintola aukesi, tietenkin söimme hyvin. Paikka oli vanha tuttu ravintola Sor Capanna, josta olemme jo kohta kahdeksantoista vuoden ajan käyneet saaneet lähestulkoon koko maailman parasta pizzaa. Ainakin Rooman parasta. Täydellinen, rapea ohut pohja, maukas tomaattikastike ja juuri oikea määrä hyvänlaatuisia täytteitä.

Jälkiruuassakaan ei ollut moittimista: panna cottaa Nutella-kastikkeella ja lämmintä omenahillomuffinia vaniljakreemillä.

Sor Capanna-ravintolan ovi.








Palasimme kotiin vatsat täydempinä ja tyytyväisempinä kuin kertaakaan tällä lomalla. Naureskelimme miehen kanssa sitä, että meidät taidettiin ravintolassa tunnistaa taas: olemme kanta-asiakkaita niin pitkän ajan takaa, ensin pariskuntana, sitten ison mahan ja lopulta vauvan kanssa, pikku prinsessa kasvoi, välillä oli mukana isovanhempia, myös Suomesta saakka, välillä ystäviä, lopulta toinen lapsi ja sitten kolmas. Pieni pöytä ei enää riitäkään.

Tänään loppiaisena ahtaudumme taas isovanhempien pieneen autoon ja suuntaamme kohti Rooman keskustaa. Befana-noita paitsi tuo lahjoja, myös vie juhlakauden pois, mutta vielä tänään on odotettavissa juhlatunnelmaa vähän siellä sun täällä. Varmasti näemme vielä muutaman seimenkin, tanto per cambiare, ikään kuin emme olisi niitä jo nähneet.




PAROLA DEL GIORNO: epifania (f) = loppiainen, arkikielessä la Befana

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Hiiriperhe vintillä ja rotanruumis seinässä - elämämme luontokappaleiden kanssa

Minun valintani: Kuopus täytti kolme vuotta ja jatkan yhä kotiäitinä