Massan mukana jättibileissä

Tämä voisarvi syötiin roomalaisessa kahvilassa.
Äsken söimme aamiaisen ulkona terassilla. Leikimme että ollaan Roomassa ja että kotiterassi on kahvila, kukin teki tilauksensa, cappuccino, latte caldo con cacao, latte freddo, cornetto con nutella, ja sitten "tarjoilija" toi kaiken tarjottimella keittiöstä asiakkaille.

Innostuimme moiseen, koska pitkästä aikaa heräsimme auringonpaisteeseen, ja oven aukaisun jälkeen totesimme, että terasilla on ihan oikeasti lämmin, eikä vain ikkunasta näyttänyt siltä. Lämpö, tässä heinäkuussa harvinainen ilmiö, on tullut Helsinkiin hetkeksi takaisin.

Tunnelma lähenteli autenttista lasten riitely- ja kiukkukohtauksineen kaikkineen, toi otti isomman voisarven, epistä, mäkin haluuuun (et saa ollenkaan jos huudat noin), äääää, mä haluuuun.... Kunnes tunteet saatiin hallintaan ja rauha taas laskeutui, ja ohi menivät meidän vanhempien ajatukset siitä, että eipä tulevaisuudessa enää järjestetetä tällaisia leikkejä, miten kerta kaikkisen ahdaskatseinen ja kiittämätön kiukuttelija, koska ei tajunnut hetken ainutlaatuisuutta eli sitä, että etätöitä tekevä isä läksi aamutuimaan hakemaan kahvilasta voisarvia ja ehti vielä leikkiä perheen kanssa kahvilaa ennen töiden aloitusta (etätyön etuja!)

Kokemus kaikkinensa oli siis melko lähellä italialaista vastinettaan, aamupalahetkeä aurinkoisen kahvilan terassilla. Rakastan tällaisia hetkiä:



Kun Italia tulee lähelle tai on tunne, että tämähän on melkein kuin olisi Roomassa! Varsinkin tällaisena aamuna, keskellä ennätyskylmää heinäkuuta, se on kuin odottamaton lahja. Tai yllätyskutsu hauskoihin  juhliin, joihin ei odottanut saavansa kutsua vaikka toivoikin, ja sitten kuitenkin sai.

Kun aamiaisen jälkeen keskustelimme vielä lapsien kanssa tyhmästä riitelystä siitä, kuka saa isoimman voisarven, yritin selittää heille miten tärkeää olisi oppia arvostamaan tällaisia yhteisiä kivoja hetkiä. Eihän se lapsille helppoa ole, kun he elävät niin hetkessä ja tunteessa kiinni ja tuijottavat isointa voisarvea niin tiiviisti etteivät näe kokonaisuutta, mutta sanoin heille että pikku hiljaa sitä oppii.

Voi aloittaa sillä, että miettii tätä ihanaa lämmintä koko perheen aamiashetkeä ja sitä, että sitten joskus pimeänä kylmänä marraskuun aamuna voi vain haaveilla aurinkoisesta aamiaisesta lämpimällä kotiterassilla, isä on jo aikaa sitten avannut oven pimeyteen ja painunut työpaikalle, sataa ehkä kaatamalla ja ainoa mikä muistuttaa menneestä kesästä, ovat kuihtuneet kukat terassin ruukuissa.

Sellaiset aamut ovat kuin kutsu juhliin, joihin tiesi ja pelkäsi saavansa kutsun vaikka ei olisi halunnutkaan.

Cappuccino Ciampinon markkinoilla.
Joskus ajattelen, että elämä on kuin suuret, kaoottiset ja mielivaltaiset, joskus makaaberitkin juhlat. Kaikki on kutsuttu ilman että kysyttiin halua osallistua, kieltäytyä ei voi ja sitten joutuu olemaan mukana juhlien loppuun ja purjehtimaan koko juhlajoukon läpi, etsimään sen sohvaryhmän tai pöytäporukan, jossa tuntee olonsa vähiten ulkopuoliseksi.

Juhlissa on paljon huoneita ja sokkeloisia käytäviä, eteenpäin on mentävä sillä mukavimpaankaan sohvaryhmään ei voi loputtomaksi ajaksi jäädä sillä muuten juhlat menevät ohi ja liikaa jää näkemättä, ja ellei pidä jatkuvasti varaansa tai erehtyy ovesta, on vaarassa eksyä, joskus peruuttamattomasti. Tai sitten yllättyy iloisesti, kun umpikujaksi luullun oven takana avautuvatkin suurimmat juhlasalit parhaimmilla näkymillä.

Tällaisina yllätyslämpiminä kesäpäivinä 13 asteen koleuden jälkeen on helppo ajatella, että nyt tuli avattua hyvän huoneen ovi - vaikka oikeasti se taisi avautua ihan itsestään. Läheskään kaikkia valintoja ei voi tehdä itse, tai vaikka näennäisesti näyttäisi, että tekee tietoisen valinnan, on moni asia kuitenkin sattuman kauppaa tai niin monen yhteisen asian summa, ettei sitä kykene hahmottamaan. Sattuman, jopa katasrofaalisen, mahdollisuus on aina pidettävä mielessä elämässä, se että kaikki voidaan viedä silmänräpäyksessä. Mutta juuri siksi on niin tärkeää pitää pää kylmänä valintojen edessä, säilyttää ajattelu kirkkaana, onhan se ainoa keino hallita maailman kaoottisuutta, eli säilyttää tyyni suhtautuminen sattumaan ja valintoihin, niihin väärältäkin vaikuttaviin.

Toinen keino kaaoksen hallintaan on muistaa ja hyväksyä, että valintasi eivät läheskään aina ole omiasi, ei vaikka niin kuvittelisitkin - ei tahtosikaan tavallaan ole omasi. Mieti vaikka niitä monia tilanteita, joihin varmaan sinäkin olet törmännyt (minä ainakin olen)ja joissa huomaat, että juuri se elämäntyyli/vaatemuoti/ideolgia/ammattiala/jokapäiväisen elämään liittyvä pieni tapa jne., joka sinusta on alkanut tuntua kiehtovalta ja kiinnostavalta, juuri sinulle sopivalta, onkin sillä hetkellä joko tulossa muotiin tai sitten jo nyt tosi cool.

Vielä jokin aika sitten kaikki kolmannen lapsen hankkivat huomasivat, että Suomessa kolme alkoi olla uusi kaksi. Kunnes sitten muotiin tuli ympäristötietoinen korkeintaan yksi lapsi  -ajattelu, ja mediasta saadaan lukea, että syntyvien lasten määrä jatkaa laskuaan kuin lehmän häntä.

Vuosi, pari sitten kaikki huomasivat, että heillä on liikaa tavaraa ja alkoivat konmarittaa, kunnes se alkoi tuntua neuroottiselta sukkientaittelulta ja naurettavalta tyhjien hyllyjen palvonnalta. Nyt keskitytään siihen, ettei osteta liikaa eikä varsinkaan muovia. Ja huhuja liikkuu, että konmaritus olisi pian taas palaamassa, saa nähdä...

Entä onko sinustakin tuntunut viime aikoina, että haluat matkustaa enemmän kotimaassa tai korkeintaan lähteä reppureissulle Eurooppaan, vähentää muovinkäyttöäsi ja syödä enemmän kasviproteiinien lähteitä? Oletko viime vuosina haaveillut uranvaihdosta tai jopa toteuttanut sen?  Haluatko vaihtaa kovat arvosi pehmeämpiin, käytätkö kasvimaitoja, juotko värillistä lattea, uskotko mindfulnessin voimaan? Pyöräiletkö työmatkat? Harrastatko polkujuoksua?

Niin aika moni muukin. Kaikki asioita, jotka ovat viime vuosina nousseet muotiin ja onneksi ovatkin, kaikki (ehkä värillistä lattea lukuunottamatta!) hyviä ja tarpeellisia asioita ympäristön, luonnon ja meidän ihmisten hyvinvoinnin kannalta, jotka tietysti kulkevat käsi kädessä tiukemmin kuin me tämän ajan ihmiset varmaan tajuammekaan.

Rooman-lomalla kahvilassa aperitiivilla oli näin runsaat tarjottavat.

 Ja sitten on vielä vaatemuoti! Tällä viikolla ostin alennusmyynneistä kivan farkkuhameen, josta olin haaveillut jo silloin kun se roikkui normaalihintaisena kaupan hyllyllä. Puolella hinnalla raaskin sen ostaa, ja kiva hame onkin, varmaan uusi lempihameeni. Juuri tuo pituus on nyt muotia, huomautti siskoni kun näki uuden hameeni. Ai, ihan totta. En ollut kuullutkaan. Hameen pituus on kyllä jotenkin outo, puoleen sääreen ja olen käyttänyt viimeksi sen pituisia hameita joskus kaksikymmentävuotta sitten, sen jälkeen se on tuntunut ummehtuneelta ja säären kummasti katkaisevalta, tanttamaiselta pituudelta.

Mutta niin vaan minulla nyt on juuri sen mittainen hame, upouusi, ja heti kuulen sen olevan muotia! Ei näytä enää ummehtuneelta, ei näyttänyt kaupan sovituskopissa kaiken ihanteellisessa valossa näyttävien myyntilamppujen alla eikä näytä nyt kotonakaan. Ällistyttävää.

Vähän sama kuin housunlahkeiden pituuden ja leveyden kanssa. Jossain vaiheessa piti olla vain ja ainoastaan leveät lahkeet, mielellään Miss Sixtyä, kaikki muu näytti silmiin rumalta. Varsinkin pillifarkut. Kaksikymppisenä vannoin, etten koskaan pukisi ylleni pillifarkkuja.

Sitten pillimuoti palasi, lahkeenpituuskin lyheni ja monipuolistui, kunhan vain oli pilliä. Ja kohta pukeuduin pilleihin minäkin ja vannoin, etten koskaan enää käyttäisi leveälahkeisia. Nyt leveiden lahkeiden paluuta on povattu jo jonkin aikaa, mieliä muokattu muutokselle sopiviksi.

Todennäköisesti jossakin vaiheessa pukeudun leveälahkeisiin taas minäkin. Pillien kanssa meni useita vuosia, ennen kuin silmä tottui ja mieli sopeutui. Onneksi kaapissa on edelleen tallella ne vanhat misssixtyt, tulee ainakin halvaksi tämä muoti.

Tämä kahvilakuva on Anzion rantakahvilasta.

Niin moni asia on ajateltu puolestamme valmiiksi, pureskeltu helpommaksi omaksua ja aseteltu eteemme niin, että astumme sille ihan huomaamattamme. Uudet, tuoreelta ja oman pohdinnan tulokselta tuntuvat asiat on oikeastaan joku toinen jo luonut ja pyöritellyt massoille sopiviksi pulliksi, muokannut mielipiteet niille otolliseksi. Yksilöllisyytemme on pitkälti harhaa ja yksilölliset valintamme mainonnan ja mielipidevaikuttajien aikaansamaa massatoimintaa. Eikä siinä välttämättä mitään vikaa ole, jos vain mainonta ja mielipidevaikuttajat ovat oikealla asialla. Kriittisyyttä toki tässä tarvitaan, ja massojen voima piilee juuri siinä että ne saattavat herkästi vaihtaa sitä, ketä seuraavat ja kuuntelevat.

Mainontaa ja muuta propagandaa on ympärillämme niin paljon, ettei sitä tajuakaan, puhumattakaan tiedosta ja "tiedosta". Nykypäivänä ei olekaan vahvoilla se, joka osaa hankkia tietoa ja tietää paljon, vaan se joka osaa suodattaa valtavasta tietomäärästä sen, mikä on oikeasti oleellista. Ja erottaa, mikä on omien valintojen ulottuvilla ja mikä ulottumattomissa eli mihin kannattaa yrittää vaikuttaa ja mille ei mitään mahda.

Tässäkin ollaan Italiassa kahvilassa - Autogrillin kahviossa aamupalalla.

Sää on yksi niistä asioista, joka kuuluu viimeksi mainittuun kategoriaan. Sään arvaamattomuus turhauttaa usein, etenkin tällaisina kesinä jolloin lämpötila kieppuu 15 asteen tuntuamassa päivästä toiseen ja jostakin puhaltaa jatkuvasti kylmä tuuli - ikään kuin kylmää ei vuoden aikana tarpeeksi tulisi muutenkin.

Tästä päivästä näyttää tulevan kokonaisuudessaan lämmin. Kirjoittamiseen syntyneiden taukojen aikana on ehditty käydä leikkipuistossa kesäruokailussa (spaghettivuokaa, lasten lempparia), tehdä kotihommia ja syödä aikuisten lounas (mansikka-halloumisalaattia). Ja koko ajan on aurinko paistanut ja hellemekossa tarjennut.

Leikitään nyt sitten hetken, että on hellekesä, ennen kuin säätiedotusten lupailemat kylmät säät taas huomenna palaavat.

PAROLA DEL GIORNO: moda (f) = muoti






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Miksi kaksi on ideaali lapsiluku ja pyykkikone ei ole tehnyt meistä onnellisempia

Häviäjät nukkuvat, menestyjät heräävät kello 4.30?