Hiusteni kunto huononee vuosi vuodelta - miksi näin käy? Vastaus on lopulta aivan selkeä, kunhan sen vain haluaa nähdä

 Kävin eilen pitkästä aikaa taas kampaajalla. Oikein odotin sen jälkeistä freesiä olotilaa, tunnetta että hiukset ovat hetken ajan hyvin ja huolettomat. Sellaiset ne kampaajan käsittelyn jälkeen aina ovat, seuraavaan pesuun saakka.

Sen jälkeen on taas oiottava, suoristettava, harjattava, kyllästettävä hiukset kosteuttavilla hoitotuotteilla, jokaisen pesun jälkeen, jos haluaa hiusten näyttävän edes suurin piirtein siisteiltä.

Jos niiden antaa kuivua käsittelemättä, ne kihartuvat villiksi kiharoiksi, jotka näyttävät siltä kuin olisin juuri saanut mojovan sähköiskun.

Kiharalookiksi niistä on ehkä yhden illan ajan, jos kunnolla levittää hiusöljyä pahinta pörröisyyttä tasoittamaan. Viimeistään kun ne harjaa, muistuttaa lopputulos vuoristolampaan villaa.

Nykyisin suoristan hiukseni joka pesun jälkeen eli noin kerran viikossa. Pesuväli on hiuspohjan hyvinvoinnin asiantuntijoiden mukaan aivan liian harva: vähintään 3-4 kertaa viikossa olisi parempi. 

Tällaiset hiukseni ovat nykyään pitkän ja kalliin kampaamokäsittelyn jälkeen. 

Liekö harva pesuväli osasyynä siihen, että vuosien mittaan hiukseni ovat tulleet sellaiseksi kuin ne nyt ovat: karheiksi, pörröisiksi, rutikuiviksi, sellaisiksi että kehystäessään laittamattomina kasvojan ne saavat minut näyttämään luolan perukoilta kömpineeltä luolanaiselta. 

"Hiuksesi ovat kauttaaltaan todella kuivat ja vahingoittuneet", ilmoitti kampaajani eilisellä käynnillä. "Hoidatko niitä tarpeeksi?"

Ai että hoidanko? Ostan kalleimpia hoitoaineita ja lämpösuojia ja ylihintaisia suoristusrautoja, joiden tekniikan luvataan olevan mahdollisimman hellävarainen hiukselle (Dyson). Annan kultaakin kalliimman hiusnaamion vaikuttaa tupla-ajan ohjeisiin nähden, käytän hiusöljyä, suojaan hiuksiani auringossa aurinkosuojin.

En voisi tehdä yhtään enempää enkä tuhlata enää yhtään lisää hiusten hyvinvointiin. 

Ulkoisten hoitojen lisäksi pidän huolta siitä, että syön terveellisesti ja monipuolisesti. Liikun raittiissa ulkoilmassa. Nukun hyvin ja riittävästi. Stressaan toki vähän väliä eri asioista, ja stressin sanotaan olevan hiusten hyvinvoinnin vihollinen numero yksi, mutta lähinnä hiustenlähdön näkökulmasta.

Omat hiukseni eivät niinkään harvene, vaan kuivuvat ja hamppuuntuvat koko ajan lisää.

Jos tätä menoa jatkuu, minun on pian leikattava pitkät hiukseni polkkatukaksi - asia jonka olen koko elämäni sanonut tekeväni sitten, kun pitkät hiukset eivät enää ole niin terveet, että näyttäisivät hyviltä. 

Se hetki alkaa lähestyä pikku hiljaa.

Mutta miksi, oi miksi juuri nyt?

Muistelen kaiholla aikoja, jolloin ainoa hiusten vaatima hoitotoimenpide oli pesu - silloinkin harvoin välein, kerran tai kaksi viikossa. Annoin hiusten kuivua, ja ne olivat tuuheat, kiiltävät ja aina kuin kampaajan vastaanotolta juuri tulleen näköiset.

Ja vaikka ilmankosteus olisi joskus tehnytkin tepposet ja hiukset olisivat pörrööntyneet, ei se tehnyt lopputuloksesta homssuisen ja epäsiistin näköistä. Minulla oli vain hetkeksi tavallista kiharampi look. 

20 vuotta sitten kiharat eivät näyttäneet vielä epäsiisteiltä, 
sillä hiukset olivat hyväkuntoiset ja kosteutetut. 

Toisin on nyt. Kampaaja saa juuri ja juuri hiukset näyttämään edes etäisesti siltä, miltä ne nuorempana näyttivät aivan luonnostaan.

Hiusten kunnon huononemiseen iän myötä on asiantuntijoilla monia selityksiä: hormonitoiminnan muutokset, lähestyvät vaihdevuodet estrogeenin tuotannon vähentymisineen ja testosteronin tuotannon lisääntymisineen (ja sen myötä hiusten harvenemisen myös naisilla), sairaudet, lääkkeet, ruuan imeytymisen heikkeneminen, ulkoiset tekijät kuten värikäsittelyt ja kuumakäsittelyt, auringonvalo, hiuspohjan kuntoon heikentävästi vaikuttavat tekijät kuten erilaiset hiussprayt. 

Varmasti nämä kaikki pitävät paikkaansa. Itse en hiuksien latvoja värjää kuin viimeisessä hädässä, mutta imeytymisasioita, hormoniseikkoja ja muita iän tuomia rasitteita en voi estää. Suurin hiussyntini on suoristaminen, mutta senkin teen ylihintaisella laadukkaalla suoristusraudalla ja yhtä ylihintaisilla laadukkailla lämpösuojatuotteilla. 

Lopulta hiusten kunnon huononemiseen iän myötä on olemassa kaiken kattava, erittäin luonnollinen selitys: hiukset ovat lisääntymisbiologian näkökulmasta suuri yksittäinen houkutin, joka kertoo yksilön olevan vahva, terve ja lisääntymiskykyinen. 

Hiusgeenejä on toki monenlaisia, mutta noin pääsääntöisesti nuorilla ihmisillä on vahva, kiiltävä ja hyväkuntoinen tukka. Sellainen on tällä hetkellä tyttärelläni, 13-vuotiaalla. Hänen hiuksensa kiiltävät ja säteilevät pesujen jälkeen tai milloin vain muutenkin tavalla, jota itse en saisi aikaan edes sadan euron olaplex-käsittelyillä.

Omat hiukseni kuivuvat ja hamppuuntuvat, koska biologian näkökulmasta niitä ei enää tarvita: olen lisääntymiskauteni loppupäässä ja sitä paitsi saanut jo kolme jälkeläistä (tätä kehoni ei toki ota huomioon; kehot ovat aina valmiita lisääntymään lisää niin kauan kuin aikaa on ja toimivat vaistotasolla sen mukaisesti).

Tämä 23 vuoden takainen kuva toimii minulle haikeana muistona
hyvistä hiuspäivistä. Tuohon aikaan uin järvessä päivittäin, pesin tukkaa halpissampoolla, hoitoaineen unohdin enkä koskaan laittanut hiuksia mitenkään. Silti ne kiilsivät kuin rasvattuna ja kasvoivat lähes takapuoleen saakka!

Turhamaisen pinnallisuuden kannalta asia on tietysti ikävä, sillä emmehän me nykyihmiset elä jatkuvan lisääntymisvaiston vallassa. Hiukset olisi kiva saada pitää kiiltävinä ja vahvoina, vaikka ei olisikaan halua tai tarvetta lisääntyä, mutta sitähän keho ei huomioi, se toimii biologian lakien alla.

Onneksi kuitenkin ovat kampaajat, nuo taikurit, jotka saavat loihdittua kuivista ja elottomista hiuksista edes hetkeksi taas vahvan ja terveen näköiset. Ja niin kauan kuin elämä on sen verran kevyttä, että tällaisista asioista jaksaa kantaa huolta tai pitää niitä tärkeinä, ei kaikki loppujen lopuksi ole vielä aivan surkeasti eikä elämä kokonaan ohi. 

Niin kauan kuin on hiushuolia, niin kauan on (täyttä) elämää, voisi melkein sanoa. Siksipä olen onnellinen huonokuntoisiksi menneiden hiukseni aiheuttamasta hämmennyksestä ja tarpeesta saada ne jälleen hyväkuntoisiksi. 

Se osoittaa, että olen yhä elossa; että elämää yhä on jäljellä, siitäkin huolimatta että biologian näkökulmasta hiuksiani ei enää tarvita.

Tässä kuvassa näkyy jäätelön takana osa tyttäreni hiusten kiillosta. Kadehdin mutta enemmän ihailen hänen ainaista hyvää hiuspäiväänsä ja muistan omani vielä liian hyvin. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Savusauna, raskaus ja häkämyrkytys: ainekset pahimpaan painajaiseeni

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Polttavia hetkiä Välimeren rannalla - mitä tehdä, kun meduusa pistää?

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä