Neljävuotiaan superpäivä: lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen tapahtui saman päivän aikana

 


Flunssan sairastaminen on aina vähän kurjaa, etenkin lapsiperheessä joissa tauti usein kiertää perheenjäsenestä toiseen. Meillä on parhaillaan kuopus kipeänä, viime viikolla oli keskimmäinen. Mutta nyt jos koskaan voi sanoa, että nämä kuopuksen flunssapäivät eivät todellakaan ole menneet "hukkaan", vaikka tiiviisti kotosalla ollaankin jouduttu olemaan.

Päinvastoin. Eilinen, jolloin ensimmäiset flunssan oireet alkoivat näkyä, osoittautui todelliseksi ihmeiden päiväksi - ei ollenkaan tyypilliseksi flunssapäiväksi, jolloin kyllästytään sisätiloissa ja yritetään keksiä lapselle jotakin viihdykettä. 

Oikeastaan päivässä oli niin paljon ihmeellistä, että ihmettelen sitä yhä vieläkin. Kaikki alkoi lounaspöydässä, jossa nuhainen nelivuotias pyöritteli ruokahaluttomana pennepastaansa ja sanoi, ettei ole nälkä. Haluaisin mielummin lukea jotain, hän sanoi.

Luetaan kirjoja kunhan äiti on saanut syötyä, sanoin hänelle ja tyrkkäsin viihdykkeeksi ensimmäisen lehden joka käteeni osui, Yhteishyvän ruokareseptivihkon. Lue vaikka siitä mitä ruokaa tehtäisiin sitten kun olet saanut ruokahalusi takaisin, kehotin. 

En kyllä ikinä olisi arvannut, miten kirjaimellisesti hän kehotukseni otti. Hän avasi lehden ja alkoi tavata: k-a-n-a-p-u-l-l-a-t  j-a l-e-h-t-i-k-a-a-l-i-p-e-s-t-o. Äiti tässä lukee kana! hän ilmoitti riemastuneena. 

Minulla oli mennä pennepasta väärään kurkkuun. Mitä olin juuri kuullut? Oliko hän ehkä lukenut noita reseptejä tietämättäni ennenkin isosisarusten kanssa ja muisti ulkoa? Ei se voinut olla, olinhan ottanut lehden esiin vasta myöhään edellisenä iltana eikä lapsilla muutenkaan ole tapana ruokalehtiä lukea. 

Laitoin epäuskoisena lapsen lukemaan seuraavan sivun reseptin, ja sitä seuraavan. 


Hän luki ne kaikki läpi, jokaista äänettä ponnekkaasti painottaen. Y-l-i-h-e-l-p-o-t  k-a-l-a-p-u-l-l-a-t. P-e-r-u-n-a-v-e-l-l-i  j-a r-i-p-o-t-t-e-e-t.

No nyt on iso hetki käsillä, ajattelin sydän täynnä äidin iloa ja ylpeyttä. Oma pieni kuopusvauvani lukee! Hyvä etten itkua siinä alkanut tuhertaa, silmät nyt toki kostuivat. S-i-n-ä  o-l-e-t  ä-s-s-ä-k-o-k-k-i, poika tavasi. Sinä olet ässä! hän sitten toisti riemastuneena ja vähän huvittuneenakin sanojen merkityksestä. Miksi siinä niin sanotaan? Odotapa vain, olisin halunnut vastata hänelle, tulet pian huomaamaan että moni kirjoitettu teksti on aika järjetön sanomaltaan. Varsinkin jos ei lue ajatuksella koko tekstiä eikä ymmärrä sen asiayhteyttä. 

Isäkin tuli etätyöhuoneestaan mukaan iloitsemaan ja juhlimaan lapsen isoa ja tärkeää saavutusta. Onko tosiaan totta, että nyt olemme saaneet kolmannenkin lapsemme lukutaitoiseksi, se tärkeä etappi on hänelläkin saavutettu? Tutti e tre alfabetizzati!

Jäimme mieheni kanssa keittelemään lukutaidonoppimisespressoja ja lapsi lähti pöydästä olohuoneen puolelle touhuamaan omiaan. Kahvit juotiin, mies jatkoi töitään ja koska lapsi niin hyvin viihtyi omissa puuhissaan, käytin tilannetta hyödyksi ja aloin tehdä omalla koneella töitä minäkin. 

Kylläpä se kauan siellä yksin viihtyy eikä mitään ääntä edes kuulu, ajattelin kun hyvä tovi oli kulunut. Varmaan nukahtanut sohvalle, potilasrukka. Menin varovasti kurkistamaan olohuoneen ovelle, mutta ei hän siellä mitään nukkunut, vaan kyykisteli lattialla hyvin keskittyneesti jotakin piirrellen. 



Mitä sinä piirrät, kysyin. En minä piirrä, minä kirjoitan, lapsi ilmoitti. Kun menin katsomaan, olisi taas mennyt ruoka väärään kurkkuun jos olisin sillä hetkellä jotain syönyt. EREDITA. USA. FORNO. Paperilla luki isoin harottavin kirjaimin. (eredità = perintö, myös perheemme suosikkitietovisan nimi joka tulee joka ilta Rai Uno -kanavalta, forno tarkoittaa uunia)

Sitten poika kirjoitti muitakin sanoja, kuten kotka, cornetto (voisarvi) ja oman nimensä. En osannut muuta kuin katsoa pöllämystyneenä sivusta. Mistä hän oikein on kaiken tuon oppinut? Kirjaimia hän on kyllä ennenkin piirrellyt, mutta että kokonaisia sanoja. Sehän on jo aivan toinen taito kuin "pelkkä" kirjainten raapustaminen. 

Koulusta tullut esikoinen tiesi ilmoittaa, että hän oli jo "ajat sitten" opettanut pikkuveljen kirjoittamaan oman nimensä. Muut sanat olivat siis ilmeisesti jälkiseurausta noista isosiskon opeista, mutta muutoin kukaan ei ole sen kummemmin ole kuopusta opettanut. 

Sen sijaan hän on viettänyt runsaasti aikaa ahkerasti kirjoittavan ja piirtävän ekaluokkaa käyvän isoveljensä seurassa (eli käytännössä jopa tuntikausia joka päivä), katsellut vierestä mitä veli tekee ja käytellyt itse kynää siinä sivussa. Mallioppimista parhaimmillaan, siis. 

Ainoa mitä minä olen viime viikkoina harrastanut hänen kanssaan kirjaimiin liittyen on jääkaappimagneettikirjaimien kanssa leikkiminen, jonka varjolla olen opettanut lapselle miten mikäkin kirjain äännetään. En siis sitä että H-kirjain on hoo tai L-kirjain äl, vaan itse äänteet.

Mikä sivumennen sanoen mielestäni on paljon tehokkaampi keino opettaa lapsi lukemaan kuin opetella kirjainten nimiä, jos nyt tehokkuutta tässä asiassa kaipaa. 

Oikeastihan lukemisen ja kirjoittamisen oppimisella ei mielestäni ole mikään kiire enkä siksi olekaan näitä taitoja aktiivisesti lapsilleni opettamalla opettanut, vaikka kotiäiti olenkin. Mutta ken haluaa tehokkaan oppimetodin lukemiseen, niin tämä on sellainen. Opeta äänteitä, ei kirjainten nimiä. Näin ekaluokkalaisemmekin oppi aivan itsekseen lukemaan neljä ja puolivuotiaana, Nalle Puh -leikkitietokoneesta kirjainten äänteitä kuunnellen (kone toisi kirjainta painettaessa sen äänneasun). 


Kuopuksen kanssa olin päinvastoin ajatellut, että hän on vielä hyvin kaukana lukutaidosta ja varmaan sitten joskus esikouluiässä oppisi. Vielä kesällä häneltä kun oli kirjaimet ihan hukassa ja hyvä jos abc:n tunsi. Vähän aikaa sitten hän ei edes millään meinannut muistaa, mikä olikaan kirjain ja mikä numero. Tämän takia oikeastaan jääkaappimagneettikirjaimia aloinkin hänelle opettaa, että edes muistaisi kirjainten ja numeron erot. 

Siksi tämä yhtäkkinen harppaus ja suorastaan salamannopea oppiminen tuntuu aivan ihmeelliseltä. Ihmeelliseltä osoitukselta siitä, miten ihmisaivoissa oppi muhii ja taidot kehittyvät todella kuin ihmeen lailla, neuronit tekevät työtään ja kasvattavat uusia hermoyhteyksiä. Pala palalta kyvyt karttuvat ja pam - yhtäkkiä kokonaisuus hahmottuu eli tässä tapauksessa kirjaimet muuttuvat merkityksettömistä kuvioista eläviksi. 

Se on aina yhtä suuri ihme, kun pieni ihminen jotain näin suurta oppii. 

Illalla lapsi halusi mennä aikaisin vuoteeseen. Hän totesi olevansa hyvin väsynyt, koska oon kipeä ja sitten opin myös lukemaan ja kirjoittamaan. Kurja juttu tuo flunssa, mutta noin muuten ei mikään huonompi päivä. Vähemmästäkin väsyttää!  



Lue myös toinen lukemaan ja kirjoittamaan oppimista käsittelevä tekstini 

"Kotihoidettu eskarilainen on osannut jo 2 vuotta lukea ja kirjoittaa." Varhaiskasvatuksen tai sen puutteen vaikutus kouluvalmiuksiin, onko sitä?






Kommentit

  1. Ihana juttu!! Olen jotenkin , varsinkin tuon kuopuksen kohdalla, ujuttautunut seuraamaan touhuja ja nyt koen iloisia tunteita täälläkin, jännä tunteensiirtymisfiilis. Hyvin väsynyt oli varmaan enemmän kuin vähättely sillä kyllä on aivoissa ollut hutkintaa kun on kirjaimia kokoonpantu linjalla ja sitten onkin linjat menneet uusiksi ja tuuppaa kokonaisia sanoja, lauseita. Huikeaa!! Kerro kuopukselle että internetissä* joku taputtaa sua nyt olkapäälle ja kehuu*
    Hurmaava kakara näin kauempaa, kun jää kaikki huonot kiukunpuuskat pois...mutta luulen että läheltäkin katsottuna jää vielä plussalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron ilman muuta kehut hänelle! Onhan nää naperot aika mahtavia ja heidän kasvunsa seuraaminen elämän parasta antia, ja oon iloinen että sinäkin oot näitten tekstien kautta päässyt mukaan tunnelmaan. Tuo lukemisen ja kirjoittamisen oppiminen on todella kiehtova asia, siinä tosiaan on aivoissa hutkintaa niin kuin ilmaisit kun siihen asti mykät symbolit lapsen silmissä yhtäkkiä alkaa elää. Siinä on melkein jotain maagista. =)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Pimeyden ja kriisin keskellä loistaa valo

Surusta, herkkyydestä ja vihollisen rakastamisesta

Hiiriperhe vintillä ja rotanruumis seinässä - elämämme luontokappaleiden kanssa