Luksusta laineilla ja ratkenneissa housuissa: yö Big Cat -asuntolaivassa

Kaupallinen yhteistyö: Saimaa Holiday Oravi Village.

Big Cat -luksusasuntolaiva Oravin kanavassa.

Seison pehmeällä kokolattiamatolla, lasken repun selästäni. Katson puhtautta kiiltelevää keittiötä edessäni, katettua ruokailupöytää, nojatuoleja, valtavista ikkunoista avautuvaa järvimaisemaa. Tässä on sauna ja tässä wc, tästä säädetään kotiteatterijärjestelmää ja tästä lattialämmitystä, täältä löytyvät pyyhkeet ja ruoanlaittovälineet ja pesukoneet. 

Seison luksusasuntoveneessä ja vieressäni sen omistaja kertoo minulle kuinka kaikki siellä toimii, sillä minun on tarkoitus viettää täällä yö. 

Riisun takkini sillä sisällä tulee kuuma. Kun takki on jo naulassa, muistan yhtäkkiä että toppahousuni ovat aivan rikki. Niissä on haaroissa iso reikä josta täyte pursuaa ja kangas repsottaa puoleen reiteen asti. 

Laivan omistaja selittää nyt aluksen energiataloudesta ja ekologisuudesta - kesällä ja aurinkoisella säällä sähkö tulee aurinkopaneeleista, muutoin akkuvirralla ja satamassa sähköverkosta, likavedet otetaan tarkasti talteen ja suodatetaan moneen kertaan eikä mitään päädy järveä likaamaan - hän on minuun selin ja yritän epätoivoisesti peitellä housujen reikää ja toivon ettei hän huomaa sitä kääntyessään. 

Kerronko painajaisuntani? Ei, kaikki tuo tapahtui minulle oikeasti viime viikolla hiihtolomallani Oravissa. Eikä se suinkaan painajaista ollut vaikka housut olivatkin rikki vaan päinvastoin eräänlaista hienoa valveunta: pääsin viettämään yön luksuasuntolaiva Big Catissa, jota Saimaa Holiday Oravi Village vuokraa tällä hetkellä Oravin kanavan rannassa. 

Yö aluksessa on osa hiihtolomaamme. Saavuimme mökillemme hiihtoloman alussa, jolloin pakkanen oli paukkunut viikkokausia. Siispä tiesimme, mikä meitä odotti: jäätyneet vesiputket ja siten elämä ilman vesivessaa. 

Meillä on toki mökillä myös ulkohuusi, mutta sattuneista syistä yritämme välttää sen käyttämistä mahdollisimman paljon (lue halutessasi aiheesta postaus Savusauna, avanto ja ulkohuusi - suomalaista extreme-vapaa-ajanviettoa)

Kolmen lapsen kanssa elämä ilman vesihanaa ja sisävessaa voi tuntua hankalalta, mutta oi, lapset ovat maailman sopeutuvampia ihmisiä, jotka ottavat muuttuneetkin olosuhteet ihanan luontevasti. 

Meillä aikuisilla oli paljon vaikeampaa, etenkin italialaisella miehelläni jolle kylmyys yhä vieläkin on selvästi jotain erilaista kuin meille suomalaisille. Eikä se tietenkään minullekaan mukavaa ollut, puskapissalla käynti pakkasessa ja viimassa. Äkkiä siinä kylmä tulee. 

Mutta puskapissalla käynnistä seurasi myös toisenlainen, yllättävä harmi. Kerran kyykistyin kai liian nopeasti ja korkean hangen takia liian haaralleen, sillä kuului iloinen risahdus vain, kun toppahousuni ratkesivat. 

Ainoat toppahousuni jotka matkassa olivat mukana! Ja oikeastaan ainoat muutenkin. Eivät ne olleetkaan kuin 20 vuotta vanhat, hyvin palvelleet housut (huomaa etten panosta talviulkoiluvaatteisiin!), mutta eivätpä olisi voineet hajota huonommalla hetkellä. 

Housut rikki, voi itku!

Olisin tietysti voinut ajaa Savonlinnaan housuostoksille, mutta nyt korona-aikoina se ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Tyydyin toivomaan, ettei rikkinäisissä housuissa tulisi liian kylmä eikä repeämä siitä enää suurentuisi (mitä se pikku hiljaa koko ajan kuitenkin teki). Mieheni kanssa vitsailimme, että oli asiassa hyväkin puoli: kohta puskapissamminen onnistuisi housuja riisumatta. 

Tämän lievän epämukavuuden keskeltä tupsahdin äkkiä aivan toiseen todellisuuteen. Elämysmatkailu tyttäreni kanssa sai siis jatkoa Aurora Hut -yön jälkeen (lue siitä halutessasi postaus Maailman paras synttärilahja: yö Oravissa Aurora Hut -igluveneessä luonnon, jään ja lumen keskellä) luksusasuntolaiva Big Cat issa. 

Täysin varusteltu, 50 asumisneliön vesillä kulkeva asunto saunoineen, kotiteatterijärjestelmineen ja satelliittikanavineen. Kesäaikaan katolla toiset 80 neliötä oleskelutilaa ja grillaussaareke. Pesukone pesee niin pyykit kuin tiskit, kaikki kodin mukavuudet ovat siinä kätesi ulottuvilla. 

Ja meille kun jo juokseva, lämmin vesi ja sisävessa oli sillä hetkellä ylellisyyttä! Hyvästi puskapissat ja jäätyneet kädet, hyvästi tiskiveden lämmittäminen vedenkeittimellä ja muutoinkin vedenkäytön kaikenlainen minimointi, jota tietysti sinänsä pitäisi aina automaattisesti harrastaa mutta varsinkin nyt, sillä alkulomasta mökillä myös keittiön viemäriputki oli jäässä eikä vettä voinut laskea tiskialtaaseen.

Pöllämystyneenä kaikesta näkemästäni - noin isoa televisiota meillä ei ole edes kotona, makuuhuone oli hulppea kuin hotelleissa, näkymä isoista ikkunoista oli niin lähellä sielunmaisemaani että riipaisi -  saatoin vain kuvitella miltä tuntuisi ajella keskellä Saimaata tämän paatin kyydissä keskellä Suomen kauneinta kesää.  

Istahdin sohvalle vähän varovaisesti ja katsoin tytärtäni joka tuntui heti sopetuvan paljon paremmin kuin minä. Olimme nyt jääneet kahden laivaan ja tyttö tanssahteli kokolattiamatolla innoissaan, äiti tämä on aivan upea ja ihana paikka, hypähti istumaan punaiselle nojatuolille sillä dramaattisesti ympäri pyörähtäen, Jatkoon! Katso näitä tuoleja nämä ovat kuin Voice on Finlandissa, laittoi puhelimensa laturiin ja alkoi näprätä kaukosäädintä ja etsiä kanavia: täällähän on vaikka mitä. Italialainen suosikkiohjelma Me contro te löytyi tuossa tuokiossa, ja hän jäi lumoutuneena katselemaan sitä jättiruudulta.

Minua veti enemmän puoleensa ikkunoiden maisema, ja tietysti olin häikäistynyt laivan keittiöstä, jossa tosiaan oli aivan kaikki tarpeellinen. Jääkaappi ja hyllyt olivat täynnä ruokaa ja tarvikkeita, olisin voinut ruveta vaikka pullaa leipomaan. 

Mutta tietenkään en ruvennut. Olin luksuslaivalla jossa en halunnut ajatellakaan leipomista tai muita kodin askareita. Vaikka koti-ihminen ja ruuanlaittoa rakastava osa-aikakotiäiti olenkin, joskus haluan minäkin kotihommista lomaa! 

Sen sijaan ryhdyin lämmittämään saunaa. Kyllä, laivassa todella on puusauna, se oli iloinen yllätys minulle sillä olin varautunut hengettömään sähkösaunaan mitäänsanomattomine sähkösaunalöylyineen. 

Tuli pesään vain ja pian liekit roihusivat humisten kiukaassa. Kompaktin kokoinen sauna lämpeni nopeasti, ja pääsimme heti laivaelämyksen alkajaisiksi sen löylyihin. Ihana tuoksu täällä, tyttö kommentoi ja oikeassa hän oli, olin kiinnittänyt tuoksuun huomiota heti saunaan astuessani: se tuli kajataisesta katosta, ehkä kauneimmasta saunan katosta jonka olen ikinä nähnyt:

Ja tietysti menimme myös avantoon. Sellainen oli hakattu jäähän muutaman askelen päähän laivasta, ja kaikki avantouintia harrastavat tietävät, että tämä jos jokin on luksusta. Sitä se ainakin minulle oli. Sauna ja avanto muutaman metrin päässä toisistaan, oi autuutta. 

Tyttäreni on kova saunoja ollakseen vasta kymmenenvuotias, mutta ei vielä vedä vertoja äidilleen. Hän lähti jatkamaan suosikkisarjansa katselua, kun minä vielä pitkään makasin saunan lauteilla katajakattoa tuijotellen ja ajattelin, miten ihmeellisesti elämä heittelee: nyt se on paiskannut minut tällaiseen paikkaan, saan saunoa tässä katajan tuoksu nenässäni ja jäseniäni kipristelee avannon jälkeinen veriä kuohuttava rentous, minua odottaa illallinen tyttäreni kanssa luksuslaivassa ja voimme taas lukea Harry Potteria niin monta lukua kuin jaksamme.

Ja niin me teimmekin. Nautimme lohikeittoa, hirvenlihapullia (tein poikkeuksen lihapaastossani) ja hillolettuja, paistoimme pizzat illalliselle vieraaksi tulleille muille perheenjäsenille eli miehelleni ja pikkuveljille, ja kun he lähtivät mökille nukkumaan, pääsimme jatkamaan Aurora Hutissa alkanutta Harry Potter -lukumaratonia. 

Lukemista häiritsi vain laivan valtava kanavatarjonta, jossa tyttö ei malttanut olla surffailematta. Siinä konkretisoitui, kuinka tehokkaasti iso ruutu vetää lapsen huomion puoleensa. Ja aikuisenkin: Myös mieheni käytti ison osan laivallaoloajastaan television katseluun (sen jälkeen kun oli taas huokaillut laivan makuuosaston nähdessään, että myös täällä, aivan kuten Aurora Hut -iglumajassakin, olisi mukavaa viettää sitä romanttista aikaa vaimon kanssa kahdestaan).

Voiko illallista tämän upeammassa maisemassa nauttia?

Hirvenlihapullia, perunasalaattia ja vihersalaattia...

...ja täyteläistä lohikeittoa.

Sitten Harry Potteria...

...sängyn testaamista. Pehmeä ja mukava!

Lopulta saimme kuitenkin luettua peräti neljä lukua Potteria. Juuri ennen nukkumaanmenoa joimme iltateet, emme olisi malttaneet mennä nukkumaan mutta lapsen silmät painuivat väkisin kiinni. Luetaan sängyssä vielä yksi luku, ehdotin. Avasimme päiväpeiton ja pujahdimme valkoisten tuoksuvien lakanoiden väliin, mutta se kaikki oli niin mukavaa ja pehmeää että ehdin tuskin Liekehtivän pikarin avata kun tyttö jo nukkui. 

Vastustin houkutusta nukahtaa minäkin ja hipsin takaisin oleskelutilaan. Keitin vielä yhden kupin teetä ja istuin sohvalle. Ikkunoista avautui yöntumma, jään ja lumen kuitenkin tenhoavasti valaisema maisema, jonka keskellä tuikki siellä täällä valo kanavan varren taloista ja pihoista. Jää suli Oravin kanavassa vauhdilla, laineet melkein liplattivat jo laivan ympärillä ja laivaväylämerkkeja ympäröivät sularenkaat. 

Laivan ikkunoiden takana ilta tummui...

...ja muuttui talvisen yön hämäryydeksi.

Voisiko tällaiseen luksukseen tottua? Sitä mietin ankarasti teekuppi kädessäni kuten olin vähän väliä miettinyt koko illan aikana. Voisinko minä tottua? Minä joka en ole koskaan luksukseen perään haikaillut enkä kysellyt, päinvastoin ajatus sen keskellä elämisestä on aina tuntunut vieraalta ja turhalta. Minä jolle luksus tarkoittaa sitä pääsee luonnon keskelle mökille, Lappiin vaeltamaan tai Dolomiiteille pariksi yöksi automatkalla Roomaan. 

Luksus sinänsähän on aivan turhaa, emme tarvitse sitä välttämättä selvitäksemme tässä elämässä. Mutta ripaus luksusta silloin tällöin, tottahan se iloa tuottaa, ja kaikki mikä tuottaa iloa on lähtökohtaisesti hyvä asia. Iloa kun ei ihmiselämässä useinkaan ole liikaa, päinvastoin, vaikka elämmekin yltäkylläisessä hyvinvointiyhteiskunnassa, joten miksei sitä hankkisi itselleen silloin kun voi - kunhan ei iloa hankkiessaan vahingoita omaa sisintään, muita ihmisiä tai ympäristöä. 

Mutta voiko luksukseenkin tottua, niin että se ei enää oikein edes tunnu missään? Tällaisiin laivoihinkin? Mietin luksuslahteja joita olen nähnyt elämäni aikana esimerkiksi Italian hienostokaupunkien (Capri, Porto Cervo, Amalfi) satamissa ja sitä miten minua ei ole koskaan erityisemmin houkutellut päästä niihin sisälle.

Mietin luksusasuntolaivaa jossa juuri nyt olin, ja tajusin miksi tämä kuitenkin oli houkutellut. Tässä luksuslaivassa on jotain erilaista. Sen ulkomuoto on kaukana luksusjahtien mahtipontisesta ja uhoavasta virtaviivaisuudesta, siitä jota kalliissa autoissakin käytetään korostamaan omistajan asemaa ja varakkuutta (tai egoa). Big Cat on ulkoapäin sympaattinen ja helposti lähestyttävä, tyylikäs mutta ei pröystäilevä ja se luo mielikuvan kiireettömästi järvellä etenevästä asuntolaivasta jonka omistajilla tai asukkailla ei ole tarvetta korostaa sitä, että heillä on sellainen laiva. 

Big Catin rakenne muistuttaa katamaraania:
alla on ponttoonia, runko on kevyttä ja jäykkää
komposiittia. Matkanopeus on kahdeksan solmua.
Laiva on valmistettu Savonlinnassa. 

Jos minulla olisi määrättömästi rahaa, tällaiseen luksusasuntolaivaan voisin hyvin haksaahtaakin. Ainakin vuokraisin sitä pidemmäksikin ajaksi kuin vain yhdeksi yöksi. Ajelisin järvellä koko tulevan koronakesän kaukana viruslingoista, asuisin siellä lomat tai miksei vaikka etätöitäkin täällä tekisin sillä puitteet siihen ovat erinomaiset, saunoisin ja nauttisin luonnosta jonka keskellä olisin ja silti saisin nauttia myös nykyihmiselle välttämättömyyksiksi muodostuneista mukavuuksista. 

Sillä tottahan se on, vaikka olisi kuinka vaatimaton ja vähään tyytyvä ihminen, niin mukavuudet, ah, kuka niistä enää osaa nykyaikana luopua. Saavutetuista etuoikeuksista luopuminen on suunnattoman vaikeaa ja siksi se onkin tällä hetkellä yksi maapallon kohtalonkysymyksistä.

Olinhan juuri itsekin kokenut, kuinka hankalalta tuntui elää ilman vesivessaa ja juoksevaa vettä, vaikka vasta vähän aikaa sitten (vähemmän kuin sata vuotta sitten) ihmiset Suomessa elivät olosuhteissa, jotka meille tarkoittaisivat täyttä kurjuutta ja joissa pelkästään ulkohuusi olisi ollut yltäkylläistä luksusta, puhumattakaan sähköllä käyvästä vedenkeittimestä tai muista härveleistä, joita entisajan ihmiset eivät osanneet kuvitella tai kaivata. 

Ja minulle, nykyajan ihmiselle, tämä asuntolaiva on yltäkylläistä luksusta, jotakin mitä en ollut osannut kaivata mutta nyt kun sitä koin, ymmärsin viehätyksen joka tällaisessa elämässä piilee. Asuisin tällaisessa laivassa oikein mielelläni vaikka aina! En kaipaisi muuta, sillä mitäpä sitä ihminen muuta osaisi kaivata kuin lämpimän kodikkaan sopen, välttämättömät mukavuudet, rakkaansa ympärilleen ja jos kaupan päälle saisi vielä luonnon ympärilleen josta vain isot, säältä tarvittaessa suojaavat ikkunalasit erottavat, niin eikö siinä olisi jo hurjan paljon - tai oikeastaan aivan kaikki, mitä ihminen tarvitsee? 

Vai tottuisiko tähänkin, kuten ihminen aina kaikkeen tottuu, hienoimpaan ja helpoimpaankin elämään, ja alkaa taas haluta lisää? 

Pohdiskelija luksusasuntolaivan yössä.

Kello lähenteli jo kahta yöllä, kun yhä sipsuttelin luksuksen syvintä olemusta pohtien kokolattiamatolla ympäriinsä ihan vain siksi, koska se tuntui niin mukavalta paljaiden jalkojen alla. Räpläsin radiokanavia, kuuntelin hetken yöklassista, sitten kasarikanavaa mutta sieltä tulvivan nostalgian määrä (Alphavillen Forever young, Bonnier Tylerin Total Enclipse of my Heart) laittoi minut vaihtamaan takaisin klassiselle. Välillä luin kirjaa, elin todellista äidin omaa luksusaikaa.

Mieleeni alkoi siinä lukiessa ja hiljaisuudesta nautiskellessa pujahtaa outoja ajatuksia: Mitähän suunnitelmia meillä olikaan ensi kesäksi, ai niin Italian-matka koronatilanteen salliessa, hmm, olisikohan niissä suunnitelmissa rakoa pienelle luksusasuntolaivalomalle? 

Nyt on parasta mennä nukkumaan, tajusin siinä vaiheessa ja kömmin tyttäreni viereen pehmeiden lakanoiden väliin, katselin hetken aikaa hänen nukkuvia kasvojaan ja sitten pimennysverhojen raosta ja nerokkaasti maiseman suljettuinakin paljastavien sälekaihtimien läpi ulos lumisen yön hämärään. Ja kun suljin silmäni, en nähnyt enää mitään sillä uni kaappasi minut mukaansa. 

Aamulla heräsimme häikäisevään valoon, joka tulvi verhojen raosta ja piirtyi raollaan olevasta makuuhuoneen ovesta viiruksi matolle. Aurinko. 

Söimme herkullisen, laivayöhön kuuluvan aamiaisen auringon valossa ja lämmössä, aukaisimme ovea terassille ja haistelimme kanavalta puhaltavaa raikasta aamuilmaa. Luimme vielä kaksi lukua Potteria, sitten vähän aamupiirrettyjä totta kai, ja yhtä itsestään selvästi aamusaunan lämmitys ja vielä kerran pulahdus avantoon. 

Sitten se oli ohi, yömme luksusasuntolaivassa. Puimme ulkovaatteet, vedin ratkenneet toppahousut takaisin jalkaani. Kokosimme kimpsumme ja kirjauduimme ulos, kiitimme Saimaa Holiday Oravi Villagea upeasta yöstä ja kävelimme takaisin mökille. 

Vesi toimii taas! Mökillä odottavat perheenjäsenet ilmoittivat. Putket ovat sulaneet, pääsimme taas sisävessaan ja voimme ottaa vedenkeräysämpärit rännien syöksyputkien alta pois. Hyvästi puskapissat ja lumen sulatus käyttövedeksi. Hyvästi vähällä vedellä tiskaaminen. Avasin saunamökin hanan aivan kuin en olisi uskonut ennen kuin näen ja katsoin siitä juoksevaa vettä. Näky sai väkisinkin hymyilemään. Mitä luksusta! 

Big Catin suihkutilat...

...ja wc-tilat.

Katolla on kesällä grillikatos ja 80 neliötä oleskelutilaa.

Big Catin pohja on jäänkestävä joten 
sitä ei tarvitse talveksi nostaa vedestä.