Seitsemän koronasyntiä - korona-aikana tekemäni asiat, jotka eivät siedä päivänvaloa

Käytä maskia, pese käsiä.


Korona-aika vilisee suosituksia, rajoituksia, sääntöjä ja ohjeita. Suomessa sentään ei vielä sakon uhalla joudu tekemään tai olla tekemättä asioita, toisin kuin toisessa kotimaassamme Italiassa, mutta sosiaalinen paine siihen, mikä on "oikeaa" korona-ajan käytöstä, voi olla molemmissa yhtä kova. 

Suomessa puhutaan koronasynneistä, kun viitataan tekemisiin jotka rikkovat voimassa olevia suosituksia tai rajoituksia. Jos kerrot käyneesi baarissa (juuri nyt ne ovat tosin kiinni samoin kuin ravintolat), kampaajalla, kylpylässä tai mikä pahinta - ulkomailla - sinua paheksutaan.  Jos pidät juhlat tai tapaat ystäviä, sinua paheksutaan. Maskien ja rokotusten ympärillä velloo ihan oma, vertaansa vailla oleva syyllistämis-, lynkkays- ja tuomitsemisilmapiirinsä. 

Koronasynnin käsitettä on hiukan arvosteltu, varsinkin sen jälkeen kun joku toimittaja meni määrittelemään synnin anteeksiantamattomaksi teoksi - sitähän se nimenomaan ei ole, vaan ennen kaikkea anteeksiannon ja armon alainen asia.   

Synti on kristinuskon oppien mukaan Jumalaa vastaan rikkomista tavalla tai toisella, mutta uskova saa armosta kaiken anteeksi, pahimmatkin synnit, kunhan nöyrtyy, katuu, tekee parannuksen ja ottaa armon vastaan. Tosin nykyään uskotaan laajalti myös armoon ilman noita edellä mainittujakin (paitsi viimeistä kohtaa), eli että kaiken saa lopulta anteeksi eikä kukaan joudu helvettiin. 

Anteeksiantoonkin tarvitaan rakkautta.


Minuakin hiukan huvittaa koronarajoitusten rikkomisen nimittäminen synniksi, ja teenkin sen tässä postauksessa vahvasti pilke silmäkulmassa. Synti on minulle jotakin paljon pahempaa kuin maskin käytön laiminlyöminen tai ystävien tapaaminen vastoin suosituksia. 

Synti on sydämen kylmyyttä, rakkauden vaihtumista vihaan, välinpitämättömyyttä hädän ja epäoikeudenmukaisuuden edessä, rakkauden kaksoiskäskyn unohtamista ja kaikkea sitä, mikä siitä versoo. 

Toki koronarajoitusten rikkomisessa voi nähdä elementtejä edellä luetelluista synnin määritteistä. Suosituksia noudattamaton on tavallaan välinpitämätön ihmiskunnan hädän suhteen ja unohtaa rakastaa lähimmäistään, sillä koronan riehuessa lähimmäinen kärsii. Tosin tiukoista rajoitteistakin aiheutuu monien mielestä pitemmän päälle kärsimystä. 

Olkoon niin tai näin, monet pitävät koronarajoitusten rikkomista ja muitakin koronan leviämistä mahdollisesti edesauttavaa tekoa nyt eräänlaisena syntinä, pahana tekona jota ei saa anteeksi. Tuntuu jopa, että jotkut ajatukset ovat näinä aikoina "väärin", puhumattakaan mielipiteistä. Lisäksi korona-aika voi muuttaa käytöstä tavoilla, jotka eivät välttämättä ole niin mairittelevia. 

Jostakin syytä minulle tuli tänä aamuna cappuccinon ääressä tarve tunnustaa koronasyntini. Niitä on peräti seitsemän, ainakin (kaikkia syntejähän ei oma silmä näe): 

1. Olen käyttänyt samaa maskia uudelleen: kangasmaskia ilman pesua välissä tai kertakäyttömaskia kaksi kertaa, jos olen ajatellut että maski on lojunut käyttämättömänä tarpeeksi monta päivää (=pöpöt oletettavasti kuolleet). 

Nyt se on tunnustettu. Voitte aloittaa raatelun, kunhan muistatte että rikka toisen silmässä on paljon helpompi nähdä kuin malka omassa ja että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.  Lyönkö nimittäin vaikka vetoa, etten ole ainoa tätä - ja muitakin - koronasyntiä tehnyt?

Itse asiassa maskeihin liittyen, jos mihin, olisi niin helppo sanoa sääntöjä rikkoessaan koska muutkin tekevät niin. Tuskin missään muussa koronaan liittyvässä ohjeistuksessa tai rajoituksessa tehdään niin paljon virheitä ja lipsahduksia kuin maskeissa: kuka pitää niitä välillä leuassa, kuka koskettelee niitä likaisilla käsillä, kuka käyttää liian pitkään samaa jne. 

Siinä mielessä ymmärrän, että joku kyseenalaistaa koko maskien tarpeellisuuden ja tehokkuuden, sillä väärinkäytösten yleisyydestä on helppo tehdä virhepäätelmä, etteivät ne auttaisi lainkaan pandemian hillitsemisessä. 

Armon loiste valaisee synkimmänkin pimeyden.


2. En viitsi pitää järjestystä yllä kotona. Miksi vaivautua, kun vieraita ei kuitenkaan voi kutsua kylään?

Tämä synti ei ole pahimmasta päästä, mutta tunnustan kumminkin. Tavarat saavat olla hujan hajan, vaatekasat tuolien selkänojilla ja lasten leikit päivästä toiseen lattialla. Eikä ole mitään muita paineita siivota kuin mahdollinen oma kyllästyminen siihen, että huoneessa ei mahdu enää muuta kuin pomppimaan lelujen yli. Vapauttavaa!

Siivoan kyllä toki kotia, imuroin, pesen ikkunoita, luuttuan ja pyyhin pölyjä eli likaista ei ole, mutta siitäkään ei tarvitse ottaa samalla tavalla paineita kun vieraita ei ole tiedossa. Omaa porukkaa pölykoirat nurkissa eivät häiritse.

3. Minussa on herännyt koronakiukku kanssaihmisiäni kohtaan: Tuleeko bussiin joku ilman maskia ja alkaa vielä yskiä takanani? Kiukustun ja alan ajatella rumia. 

Tai ohittaako joku minut kadulla liian läheltä eli hihat hipoen ja huutaa äänekkäästi ja aeorosolit lennellen kaverilleen? Siitä vasta kiukustunkin ja alan ajatella erittäin rumia. 

Ja vielä: Näenkö sivusta tai mikä vielä pahempaa, sanooko joku minulle aivan avoimesti, ettei ole muuttanut käytöstään lainkaan koronan takia eikä aio muuttakaan? Suorastaan suutun ja punaiseksi muutun. 

Mutta sitten alan tarkkailla itseäni, sillä tämä koronasynti on selkeästi lähimpänä oikeaa syntiä. Miksi kiukustun ja suutun? Niin, oi miksi? Mistä tämä kiukku kumpuaa? Näinkö helposti ihmisen saa nousemaan toistaan vastaan? Onko tämä sitä samaa mekanismia, joka tapahtuu jokaiselle populaatioltaan ylikasvaneelle lajille: tulee tauteja, yksilöistä tulee agressiivisia, kaaos kasvaa, kunnes tungos vähenee ja tasapaino ympäristön kanssa on taas saavutettu.

Totuus (ja synti) ovat kuin virtaava vesi:
se murtautuu lopulta aina esiin, viimeistään keväällä.


4. Minulla on ollut suositusten vastaisesti myös muita kuin ei-välttämättömiä, aivan lähimmän perhepiirin kontakteja, myös sisätiloissa. 

Tai no, kuka tämän nyt määrittelee, onko rakkaiden ystävien tai kummitytön tapaaminen todella pitkästä aikaa välttämätöntä tai ei. Jokin asia voi olla välttämätöntä, vaikkei pystyisi koronarajoitteiden vahtijoille eikä edes itselleen perustelemaan, miksi niin on.

5. Ajattelen, että monessa kohtaa elämäni on parantunut korona-aikana enkä haluaisikaan entistä normaalia takaisin. 

Kaikki odottavat kiihkeästi paluuta normaaliin. Mutta minä olen nauttinut (lähes) joka päivästä koronapandemian aikana eli kuulun siihen joidenkin syvästi inhoamaan olen ennenkin viettänyt runsaasti aikaa kotona ja pidän yksinolosta, minua eivät siis rajoitteet häiritse -ihmisten joukkoon.

 Mieheni tekee etätöitä, joten näen häntä paljon enemmän kuin aikaisemmin. Ei tarvitse suhata minnekään, tuntemattomia ihmisiä joutuu tapaamaan vain harvakseltaan (introvertille ihanaa) ja harventuneet tapaamiset ystävien ja läheisten kanssa ovat aidompia ja täydempiä hetkiä kuin ennen. Ihanaa kun ollaan kaikki vaan kotona, ovat lapsemme sanoneet monta kertaa tämän vuoden aikana. Ja niin sanon minäkin! 


6. Olen tutustunut koronaan liittyviin salaliittoteorioihin tunne vihollisesi -periaatteella ja hämmästyn joidenkin niiden aukottomuudesta ja kaikki todella täsmää -tunteesta, jonka ne aiheuttavat. 

Melkein tekisi mieli uskoa siihen, että kaiken takana on Bill Gates, 5G ja tavoite ihmisten merkitsemiseksi rokotusten avulla mikrosiruilla ja muuttamiseksi marionettinukeiksi (emmekö lopulta sellaisia jo ole...), mutta niin alas en sentään vielä ole vajonnut, että uskoisin. Mutta tunnen teorioihin vetoa, ihan jo siksi että ne ovat niin viihdyttäviä, joskin monista niiden seuraamuksista on hauskuus kaukana.  

7. Olen ajatellut usemmankin kerran, että koko tämä koronahärdelli on ihmiskunnalle ihan oikein, niin paljon kärsimystä kuin se aiheuttaakin. 

Olemme olleet tyhmiä ja välinpitämättömiä tulevaisuuden uhkien suhteen - joihin tartuntatautipandemia on kuulunut. Tämä on tarpeellinen oppitunti meille kaikille, ehkä kenraaliharjoitus vakavamman tautipandemian varalle (mietipä ebolan kaltaista tautia koronan tarttuvuudella); tämä on oppitunti rauhoittumisesta, kotiin jäämisestä, tyytymisestä, pienistä asioista iloitsemisesta eli kaikesta siitä, mitä tulevaisuuden pelastamiseksi tulee tehdä: vähentää kulutusta ja matkustusta, luopua jatkuvan talouskasvun ihannoinnista, pienentää elinpiiriä, muistaa että paras turva on omassa lähipiirissä ja perheessä ja sen hyvinvointiin kannattaa panostaa eikä pelästyä, jos joutuukin viettämään perheen parissa aikaa enemmän kuin ennen. 

Olemme aina valittaneet pikkuaisoista ja nyt vielä enemmän, kun rajoitukset aiheuttavat sitä sun tätä harmia (en voi bilettää, pyrähtää Karibialle tai viikonloppureissuille Euroopan pääkaupunkeihin, harrastaa vapaasti, laulaa karaokea, kuka nyt kokee mitäkin menettävänsä). Voi voi, elämä on arvaamatonta, ja vielä arvaamattomammaksi se tulevaisuudessa käy, kun ilmastonmuutoksen ja muiden ihmisten aiheuttamien ympäristökatastrofien seuraamukset konkretisoituvat. 

Kukaan ei ole luvannut, että elämä olisi helppoa ja jatkuisi aina ennallaan, että kaikki saavutetut etuoikeudet saisi pitää ja oman elintasonsa säilyttää muuttumattomana ja alati sitä kasvattaa. Myötätunto toki kaikille joiden terveys on kärsinyt, läheinen kuollut tai elanto on vaikeuksissa esimerkiksi ravintolasulkujen ja viihdealan rajoitusten takia. Tiedän täsmälleen mitä se tarkoittaa. Olenhan itsekin menettänyt työpaikan koronan takia. 

Silti ajattelen, että pandemia on ihmiskunnalle tarpeellinen havahtumisen paikka. Me tarvitsemme tällaisia töytäisyjä, jotka havahduttavat meidät välinpitämättömyydestä, vauhtisokeudesta ja ruususenunesta. 

Syntiin sortunut.
Nyt se on tehty,
koronasynnit tunnustettu!
Mitkä ovat sinun koronasyntisi?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Mistä tulit, punarinta, mitä viestiä tuot, kenen sielua kannat?

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin

Jäätelökesää ja lisäaineongelmia