Maailman paras synttärilahja: yö Oravissa Aurora Hut -igluveneessä luonnon, jään ja lumen keskellä
Kaupallinen yhteistyö: Oravi Village
Avaan silmäni. Kaikkialla on valkoista, hiljaista, lumenpehmeää. Täytyy olla varhaista, sillä valo on vielä varovaista mutta kumminkin kaikkialle ulottuvaa, kirkasta kevättalven aamun valoa. Se tulvii vastustamattomasti sisään, sillä seinät ympärilläni ovat lähes pelkkää ikkunaa.
Yläpuolellani avautuu lasikaton läpi valkoinen pilvitaivas, edessäni levittäytyy yhtä valkoinen, silmiinkantamaton jäänselkä. Valkoisuuden katkaisee vain horisontin tumma metsänrajanauha ja siellä täällä siintävät saaret.
Missä oikein olen, ajattelen sekunnin sadasosan verran, mutta sitten tietenkin muistan.
Olen keskellä Saimaata, jään päällä Oravissa, Aurora Hut -iglumajassa, kaukana kaukana kaikesta, ennen kaikkea elämän arkipäiväisyydestä ja rutiineista. Kello on seitsemän aamulla ja olen minilomalla sanan parhaimmassa merkityksessä. Tämä on elämys joka peittoaa monen muun.
Erityisesti näinä korona-aikoina en keksi juuri parempaa tapaa lomailla ja irtautua arjesta. Keskellä jään autiutta ei ole ongelmia turvavälien kanssa, hotellihuone on yksityisistä yksityisin eikä ole riskiä joutua väkijoukkoihin. Kotimaanmatkailua kaiken lisäksi, jälleen yksi uusi osoitus siitä ettei tarvitse lähteä ulkomaille hienoja asioita kokeakseen. Oravi Village vuokraa Aurora Hutia nyt ensimmäistä talvea ja kesää, ja meillä on onni saada ensimmäisten joukossa kokeilla siellä nukkumista.
Tältä maisema Aurora Hutissa näytti kello 7 aamulla... |
Vieressä unenlämmin tyttäreni kääntää kylkeä ja vetää untuvapeittoa tiukemmin korvilleen, vaikkei oikeasti edes tarvitsisi. Ulkona on kymmenen astetta pakkasta, mutta sisällä Hutissa on kaksikymmentä astetta lämmintä ja enemmänkin saisi säädettyä, jos haluaisi.
Annan tytön nukkua ja asetun selälleni katselemaan lasikaton läpi taivaalle. Illalla olimme kovasti toivoneet näkevämme tähtiä, villeimmissä haaveissa jopa revontulia joita näillä taivailla talvisaikaan silloin tällöin näkyy. Mutta meille sattui paksun pilvipeitteen ja lumipyryn yö, eikä taivas suostunut avautumaan edes yhden tähden verran. Vain kuu häälyi hetken ajan näkyvissä pilvien lomassa, joten uskottava se oli: yllämme tosiaan leviää taivas eikä mikä tahansa valkoinen katto.
...ja tältä maisema näytti kello 8.30. |
Valmistaudu yllätykseen, jollaista et taatusti ole ennen kokenut, sanoin tyttärelleni pari viikkoa sitten. Se on etukäteissyntymäpäivälahjasi ja saat sen kun menemme hiihtolomalla mökille. Viime keväänä tyttö täytti kymmenen vuotta, ja etukäteen suunnitellut hienot, ensimmäisiä pyöreitä vuosia juhlistavat synttärit Triplan Surf Housessa vaihtuivat koronaeristykseen ja -rajoituksiin.
Tänä vuonna saat siitä korvaukseksi lahjaksi jotakin, joka on parempaa kuin mikään surffailu surffikeskuksissa, sanoin tytöille. Ja kun alkuviikosta saavuimme mökille, pyysin häntä pakkaamaan reppuun yöpaidan ja hammasharjan sekä Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjan, jonka olimme juuri hakeneet kirjastosta lomalukemiseksi.
Sitten lähdimme tarpomaan sakeassa lumipyryssä mökiltä kohti Oravi Villagea ja sen Oravin kanavan Ruukinrannassa sijaitsevaa vastaanottoa. Sieltä meidät ohjattiin järven jäälle. Tarvoimme polulla polvenkorkuisessa hangessa, kaukana valkoisuuden keskellä erottui musta pieni piste. Aurora Hut.
Tämä on sinun synttärilahjasi, sanoin tytölle kun kipusimme sisään pikkuruiseen 12-kulmaiseen igluveneeseen. Täällä meillä on aikaa lukea vaikka kymmenen lukua Harry Potteria. Lapsi henkäisi ihastuksesta ja häneltä meni hetki ennen kuin hän todella uskoi sen: saamme todella nukkua täällä yön! Aurora Hutissa yöpyminen on ollut tytön haave jo pitemmän aikaa, aina siitä lähtien kun saimme tietää että tällaisia tähtitaivaan alla nukkumisen mahdollistavia majoja on olemassa.
Kaukaa katsottuna Aurora Hut on pelkkä pieni tumma piste jäällä. |
Esimerkiksi juuri merkkipäivien juhlistamiseen tällainen elämys on todella hyvä vaihtoehto. En usko, että juuri parempaa tapaa juhlistaa syntymä- tai hääpäiviä voisi ollakaan juuri nyt, tässä maailmanajassa ja tilanteessa.
Ei isoja juhlia, ei ihmisjoukkoja, ei hälinää ja vauhtia. Tämä on paljon parempaa, ainakin minulle: maiseman peittävän lumen hiljaisuus ja pehmeys, yhteistä aikaa maailman tärkeimmän ihmisen eli oman lapsen kanssa, lasikaton takana taivas ja vaikka pilvet sen peittävätkin, siellä jossakin tähdet ja kuu ja revontulet. Kaikkea ei aina voi silmillä nähdä, riittää kun tietää että siellä se on. Ja jo siitä tietoisuudesta tulee lämmin ja hyvä olo.
Kuten meille tuli, kun pötköttelimme saunan ja illallisen jälkeen sängyllä ja luimme neljättä lukua putkeen Harry Potteria. Luetaanko vielä yksi, kysyin neljännen luvun jälkeen. Tottakai!
Lopulta luimme vielä kuudennen ja seitsemännenkin luvun, joimme iltateetä ja napostelimme herkkuja, ja siinä vaiheessa illan hämäryys oli jo sakeutunut yön tummuudeksi. Lumi ja taivas erottuivat silti tummansinisenä samettisena hohteena lasien takaa, edelleen pyrytti lunta eikä edes yön pimeys saanut sitä kaikkea kokonaan varjoihinsa. Jos sammutimme valot, kaikki erottui ulkoa vieläkin selvempänä, melkein valkoisena taivaanrannan metsänreunaa vasten.
Saunarakennus ja ravintola Ruukinranta Oravissa. |
Ei olisi malttanut mennä nukkumaan. Olisi sääli sulkea silmänsä kaikelta tältä ja herätä aamulla, kun yö olisi jo ohi. Mutta uni tuli vastustamattomasti tytölle. Minä jäin taistelemaan unta vastaan ja tuijottamaan kattoon, kuu erottui taas heikosti pilvien takaa ja jo se sai katseen nauliintumaan itseensä.
Miltähän mahtaisi tuntua nähdä tähtitaivas juuri nyt, niin kuin selkeinä öinä on mahdollista nähdä? Puhumattakaan revontulista. Sen täytyisi olla jotakin ihmeellistä.
Kun jo tämäkin oli. Aurora Hutissa nukkumiseen ei edes ole huonoa tai väärää säätä. Maisema muuttuu sään ja vuodenaikojen mukana ja samoin tunnelma.
Meille sattui lumipyry-yö. Ja kun hiljaisuus lapsen nukahdettua laskeutui, sen kuulin: oudon rahisevan ja rätisevän äänen, kuin sata pientä nuotioita olisi palanut kipinöitä paukahdellen jossakin hyvin kaukana.
Kuuntelin. Ritinä jatkui. Tuliko se jäältä? Tämä ei varmaankaan ollut sitä jään paukahtelun ääntä, jota Hutissa kovalla pakkasella meille kerrottiin voivan kuulua. Tuliko se jostakin majan laitteista? Lämmityslaite hurisi laivan hyttiä muistuttavasti, mutta rätisevää ääntä en onnistunut yhdistämään lasi-iglun toimintoihin.
Se oli lumisade, tajusin. Lukemattomat pienet lumihiutaleet osuivat lasikattoon ja valuivat pois. Siitä se ääni tuli. Ja nyt kun sen tajusin, se oli unettava, rauhoittava ääni. Ajattelin lunta jota tuli koko ajan lisää järven jäälle, pakkasta ja pyryä joka pyörteili kaikkialla ulkona ja kinosti nietosta iglun laitamille.
Ajattelin lämpöistä sänkyä jossa pötköttelin, sitä kuinka olimme saunoneet ja uineet avannossa ja tarponeet pyryssä ja polvenkorkuisessa hangessa pimeyden keskellä takaisin iglulle, ja se kaikki on meille elämyksellistä eksotiikkaa joka tuntui nyt jälkeenpäin ihanasti iholla ja jäsenissä lämpönä ja raukeutena.
Aurora Hut loistaa yön pimeydessä valohelmen lailla. Aurora Hut saa energiansa aurinko- ja biopolttokennosta. Lämmitys toimii dieselillä. |
Ajattelin maailmanaikaa ja -paikkaa jossa elämme ja sitä, että meille kaikki tällainen on rentouttavaa elämystä, mutta vain muutama sukupolvi sitten täällä eläneille ihmisille kylmyys, jää ja ja lumi oli vihollinen jota vastaan oli taisteltava. Elämä oli selviytymistä, ankaraa fyysistä työtä ja jokapäiväisen leivän syrjässä vaivalla pysymistä. Pellon raivaamista, savupirtin lämmitystä, myllykivien pyöritystä, pettuleivän puremista.
Isoäitini pyöritti täällä Oravissa kymmenpäistä katrastaan, synnytti saunaan, pesi pyykit järvessä, hoiti karjan ja huushollin, kantoi vedet. Minä palaan tänne juurilleni ja pääsen nauttimaan lämmöstä ja ylellisyydestä, joista menneet sukupolvet eivät voineet haaveillakaan tai edes kuvitella sellaisia olevan olemassa.
Sitä kaikkea ajattelin Aurora Hutin sängyllä maatessani ja tuijottaessani valkoista taivasta ja siellä pilvien välistä erottuvaa kuuta, sitä samaa jota menneet sukupolvien ketjut ovat näiden korpien keskellä minua ennen tuijottaneet. Osaanko olla riittävän kiitollinen kaikesta siitä mitä meillä nykyajan ihmisillä on? Ainakin yritän, vaikka tuskin pohjaan asti koskaan tajuan kuinka onnekas olen - harva nykyajan ihminen varmaankaan tajuaa. Niin usein mielummin keskitymme valittamiseen ja lisämaterian haluamiseen, sen sijaan että olisimme tyytyväisiä siihen yltäkylläisyyteen mikä meillä on.
Kuu yläpuolellani hävisi taas pilvien taakse. Ehdin juuri ja juuri vielä ajatella, miten ihanaa oli katsella sitä täältä lämpimästä sängystä peiton alta vailla huolta että leipä tai päreet loppuvat, kun jo nukahdin, tähän maisemaan:
Lapsi vieressäni alkaa heräillä, ja näen että hetken ajan hän ei muista missä on. Sitten muistaa, hymyilee ja raottaa verhoa vieressään (olemme pitäneet koko yön kaikki verhot auki lukuunottamatta tytön pääpieluksen vieressä olevaa verhoa). Sataa vieläkin lunta, hän toteaa ja oikeassa hän on: lumisade on alkanut heikkona uudelleen.
Luemme vielä kaksi lukua Harry Potteria, mikä ihana kiireetön lukumaraton meillä on ollutkaan, ja syömme sitten eiliseltä illalliselta jääneitä rapeakuorisia ruisleipiä. Ruukinrannassa odottaa Aurora Hut-yöhön kuuluva aamiainen, mutta ennen kuin sinne asti pääsemme, teemme kävelyretken jäällä ja ihmettelemme kaikkea sitä lumen määrää. Polveen asti ja ylikin! Saa kaivaa oikein kunnolla ennen kuin jää tulee näkyviin.
Enkeleitäkään ei voi kunnolla tehdä, koska vartalo uppoaa lumeen. Milloin olemme nähneet näin paljon lunta, emme ehkä milloinkaan, ei ainakaan tyttäreni ja omissa muistoissanikin täytyy mennä aika kauas tällaisen lumimäärän muistaakseen. Tarkemmin sanottuna yksitoista vuotta taaksepäin, muistan sen hyvin, sillä kannoin silloin kohdussani tytärtäni, esikoistani, häntä jonka kanssa nyt peuhaamme lumessa.
Aurora Hut -aamiainen koostui täytetystä sämpylästä, tosi herkullisesta lämpimästä punaherukka-mansikka-mustikkasmoothiesta, hedelmistä, mehusta ja jogurista. Hyvältä maistui! |
Check out on kello 12, ja sitä ennen ehdimme vielä kirmailla lumessa ja käydä sitten hakemassa tavaramme Hutista. Mökiltä mukaamme on liittynyt loput perheestä eli armas aviomieheni ja kaksi pikkuveljeä, jotka tulevat ihmettelemään igluvenettä ja joille isosisko ylpeänä esittelee kokemustaan. Täällä me luimme kymmenen lukua Harry Potteria ja joimme iltateet (herkuista ei puhuta etteivät veljet tule kateellisiksi). Ja nukuimme yön!
Mieheni katselee haikeana mukavan pehmeän näköistä parisänkyä ja pohdiskelee ääneen, kuinka mukavaa olisikaan viettää täällä myös romanttinen yö kahden kesken vaimon kanssa, ja oikeassahan hän on. Meillä ei ole täällä lastenhoitajaa mailla eikä halmeilla, mutta jos olisi, viettäisimme varmasti Aurora Hutissa yön ihan kahdestaankin. Paikka on omiaan romantiikalle, tuoreelle tai vanhalle rakkaudelle tai vanhan parisuhteen elvyttämiselle ja kaikelle siltä väliltä, mutta meidän kohdallamme se jää nyt toiseen kertaan. Tällä kertaa Aurora Hut -yö oli syntymäpäivälahja tyttärellemme, ja mieluinen lahja olikin: Äiti, tämä oli maailman paras synttärilahja, tyttäreni huokaa kun teemme lähtöä.
Parempi kuin Harry Potter -nuket ja barbit (joita hän on toivonut)? Kyllä, parempi kuin mikään muu. Se on aika paljon sanottu se.
Kiitokset Oravi Villagelle upeasta ja ikimuistoisesta Aurora Hut -yöstä! Tästä linkistä www.oravivillage.com voi lukea enemmän Aurora Hutista ja sen vuokrauksesta ja yöpymisestä Saimaan jäällä (ja kesäaikaan aalloilla).
Vaikka Aurora Hut on pieni, on siellä kuitenkin kaikki tarpeellinen: mukava sänky, säilytystilaa pikkutavaroille ja vaatteille, pienenpieni keittiönurkkaus ja wc. |
Kommentit
Lähetä kommentti