Näin meillä (itse)opittiin kuivaksi - tarvitseeko lapsi erikseen pottatreeniä?

Meillä on kesän aikana ollut meneillään kuivaksiopettelun projekti. Ei mikään kunnianhimoinen ja ehdoton, mutta joka tapauksessa olen ollut melko varma että näin syksyn aluksi voisin kirjoittaa hienon postauksen siitä, kuinka meillä opittiin kuivaksi.

Ihmislapsen yksi merkittävimpiä etappeja kasvun tiellä on kuivaksi oppiminen. Siksi siitä tohistaan, pohditaan pottaharjoittelun sopivaa aloitusikää, metodeja ja intensiteettiä. Mitä pikemmin se parempi, moni vanhempi tuumii ja ihan syystä, sillä vaipanvaihto nyt ei vaan yleensä kuulu niihin hohdokkaimpiin lastenhoitorutiineihin. Ja kertakäyttövaipat ovat ympäristön kannalta tosi ikävä juttu.

Esikoisen kohdalla ajattelin minäkin, että vaipoista on syytä päästä mahdollisimman pian eroon. Ajattelin, että hyvään vanhemmuuteen kuuluu aktiivisuus tässä asiassa eli pottareeneissä. Aloitimme pottaan tutustumisen heti kun lapsi oppi istumaan, ja pitkät tovit hän siinä innoissaan istuikin ja katsoi piirrettyjä. Meni useita kuukausia ennen kuin pottaan ilmaantui mitään, enkä totta puhuen edes muista miten ja milloin potalla istuminen muuttui siinä tarpeilla käymiseksi.

Sitten melko pian hankimme myös pöntönpienentimen, ja lapsi alkoi potan lisäksi käydä pöntöllä. Nopeasti noin puolentoistavuoden iässä hän alkoi pitää pönttöä parempana kuin pottaa ja ilmaisi vessahädästään sanomalla "aakka, aakka" ja osoittamalla vessaan (pöntönpienennin oli ankanmuotoinen). Pian sen jälkeen hän ei tarvinnut enää vaippoja.

Toivoisin kovasti voivani kertoa hyviä vinkkejä siitä, miten opetimme tytön kuivaksi siinä iässä, mutta asiassa on eräs pieni mutta tärkeä ongelma:





En muista ollenkaan, millä metodilla hän oppi. Sen muistan, että kun tyttö oli 1v 9 kk, hän oli päiväkuiva ja saatoimme jättää päivävaipan pois. Vauvakirjaan olen merkinnyt tämän päivämäärän samoin kuin sen, että yövaippa jäi pois 2v 2 kk iässä, kertaakaan kastumatta. Totta sen siis täytyy olla.

En ole koskaan ollut lastenhoitoasioissa ylijärjestelmällinen tai loputtoman kärsivällinen, niin että jaksaisin ryhtyä tulkitsemaan vauvan vessahätäviestintää. Ihailen heitä, jotka juoksuttavat vauvaa syntymästä asti yötä päivää vessanpöntön päällä ja onnistuvat vaipattomuudessa, ihailen todella. Toivoisin että minulla olisi edes murto-osa heidän päättäväisyydestään ja kärsivällisyydestään lastenhoidossa.

Minä usein menen sieltä mistä on helpoin, niin kuivaksi opettelussakin, eli esikoisen pottaharjoittelu tarkoitti yleensä sitä, että hän istui potalla piirrettyjä katsomassa tai kirjaa lukemassa pitkiä aikoja ja minä saatoin sillä aikaa tehdä omia juttujani. Hän vain viihtyi siinä potalla niin hyvin.

Toisen lapsen kohdalla kuvittelin, että sama metodi toimisi kaikilla lapsilla ja olin varma, että poikanikin olisi ilman päivävaippaa viimeistään kahden vuoden iässä. Mutta eihän se niin mennyt! Toinen lapseni ei sietänyt pottaa silmissäänkään, puhumattakaan että olisi jaksanut istuskella siinä paria sekuntia kauempaa. Lopulta hän alkoi hermostua jo pelkästä potasta puhumisestakin. Ja kun hän viimein vähän innostui potasta, sattui ikävä onnettomuus eli hän istahti sille liian kovaa, niin että sukukalleudet iskeytyivät kipeästi potan etureunaan. Siitä jäi pitkäksi aikaa kauhea pottakammo. Kun hän oli reilut kaksi ja puolivuotias, luovutin kokonaan ja pistin potan komeroon.

Siellä se pysyikin. Hyväksyin ajatuksen kolmevuotiaasta vaipoissa, ja kuivaksi opettelumme rajoittui siihen että silloin tällöin puhuimme potasta, vessaan pissaamisesta ja siitä, että vaippaa ei voi pitää koko loppuelämää vaan siitä on ennemmin tai myöhemmin luovuttava. Poika suhtautui puheisiini välinpitämättömästi ja oli kuin ei olisi kuullutkaan. Ja jos hän jotain kommentoi, niin sitä ettei ikinä haluaisi pissata minnekään muualle kuin vaippaan.


Juuri kun olin ajatellut, että joutuisin jälleen kerran siirtymään isompaan vaippakokoon, poikani yhtäkkiä ilmoitti, että nyt hän on iso poika eikä tarvitse enää vaippaa. Se tapahtui kun olimme kesällä mökillä - poika oli silloin 3v ja 2 kk - ja olin vaivihkaa alkanut pitää häntä silloin tällöin ilman vaippaa siinä toivossa, että hän sittenkin suostuisi pissaamaan muualle kuin vaippaan. Pari kertaa hän oli sitä treenannut isänsä kanssa vessanvierustan pusikossa, katsellut mallia kuinka miehet pissaavat, mutta ei ollut suostunut itse kokeilemaan.

Ei ennen kuin ilmoitti, että nyt riitti vaipat! Ja hämmästyttävää kyllä, sen jälkeen vaipat todella jäivät - hän oppi kuivaksi siinä yhdessä hetkessä, aivan itse. Ilman mitään pottatreenailuja, ilman housujen kastelua, ilman turhauttavaa joka paikkaan pissaamista. Yöllä vaippaa vielä pidettiin joitakin kuukausia, mutta se kastui vain pari hassua kertaa ja sitten loppui kokonaan.

Nyt kolmannen kanssa mietin, mikä olisi hänelle sopivin tapa oppia kuivaksi. Kesän oli tarkoitus olla kuivaksi opettelun aikaa, mutta niin hän vain nyt syyskuussa edelleen tiiviisti käyttää vaippaa. Hän on nyt 2v 8 kk ja tykkää istua potalla, mutta myös pöntöllä pienentimen kanssa. Hänelle käy kaikki ja hän on innoissaan jokaisesta pottaan tai pönttöön tulleesta tuotoksesta, mutta sellainen hän on muutenkin, aina sopeutuva kaikki käy -tyyppi.

Tätä nykyä käymme yleensä pöntöllä ja potan olen jättänyt aikaa sitten pois, sillä se tuntuu enää vain turhalta välivaiheelta varsinaisen tavoitteen saavuttamisessa. Nykyisin olenkin sitä mieltä, että potta on aivan turha esine kuivaksi opettelussa. On paljon parempi odottaa, että lapsi on sen verran iso voidaakseen istua suoraan pöntöllä, aluksi ehkä pienentimen kanssa, sitten pian jo ilman. Siinä iässä hänen rakkonsa hallintakin yleensä on jo riittävän kehittynyt, jotta kuivaksiopettelu on hedelmällistä.

Kuopuksen kanssa en ota mitään paineita kuivaksi harjoittelussa. En ole edes ollut siinä missään vaiheessa kovain aktiiinen. Olen varma että riittää, että olen tutustuttanut hänet pönttöön ja kertonut hänelle, että jossakin vaiheessa vaippaa ei enää tarvita vaan ruvetaan tekemään tarpeet vessaan, niin kuin isosisarukset ja äiti ja isä tekevät. Esimerkin voima on todella suuri, ja erityisesti isoveljen ja isän vessassakäyntiä kuopus oikein mielellään seuraa sivusta - ja ihastelee ja kehuu heitä, kun pissa alkaa lorista: hienosti tulee pissa, hyvin osaat!

Keskimmäisen kanssa opin, että lapsi kyllä jättää vaipan pois kun on valmis - aktiivisella harjoittelulla se ehkä voi tapahtua joitakin kuukausia tai jopa yli vuoden aiemmin, mutta ei välttämättä. Ja loppujen lopuksi onko sillä niin väliä? Miksi tuhrata kuukausikaupalla aikaa pottaharjoitteluun, jos lapsi ei vielä ole valmis kuivaksi? Rakon ja suolen hallintahan on kyky, joka kehittyy iän mukana ja kypsyysaika vaihtelee lapsen mukaan. Lisäksi lapsen luonne vaikuttaa asiaan. Monesti sanotaan, että tytöt oppivat pidättämään aiemmin kuin pojat, ja ainakin meillä se on selkeästi mennyt niin.



Neuvoni lapsensa kuivaksi opettelun kanssa tuskaileville ja miksei myös kiirehtivillekin olisikin, jos minulta kysyttäisiin, että ole ihan rauhassa. Käytä lasta potalla, jos siltä tuntuu, mutta vaikka et jaksaisi käyttää, niin ei se mitään. On oikeastaan aivan sama, haluatko käyttää aikaasi potan kanssa puuhasteluun vai et - ja heille jotka haluavat, kaikki kunnia, sillä kyllä se hyvää ajanvietettä ja lapsen ja vanhemman suhdetta vahvistavaa tekemistä on.

Mutta ajan voi käyttää muuhunkin, kuten rentoon yhdessäoloon tai sitten keskustelemiseen siitä, että jossakin vaiheessa vaipat jäävät pois. Hyvin monessa lapsen kehitykseen kuuluvassa etapissa - kuivaksi opettelu, kiitoksen sanominen, vuoron odottaminen ja monet muut sosiaaliset taidot - lapsella on omat herkkyyskautensa ja aivojen kehityksestä riippuvainen aikansa eri taitojen oppimiseen.

Esimerkiksi monia ryhmätaitoja vanhemmat mielellään lähettävät lapsensa opettelemaan päiväkotiin, mutta ei loppujen lopuksi ole niin suurta väliä, osaako lapsi vielä kolmevuotiaana sanoa kiitoksen tai olla hermostumatta, kun toinen nappaa lelun häneltä pois (osaako moni aikuinenkaan, by the way).

Ensimmäisinä elinvuosina lapsen aivot eivät yksinkertaisesti ole vielä niin kehittyneet, että hän kykenisi käyttäytymään empaattisesti ja ymmärtämään sen, että maailma hänen ympärillään pyörii ja jatkaa kulkuaan silloinkin, kun hän ei ole paikalla ja että se aiheuttaa hänelle tiettyjä rajoitteita ja vaatimuksia (en voi jälleen olla lisäämättä että kykenevätkö kaikki ikuisetkaan...). Näitä asioita pikku hiljaa harjoitellaan.

Eskari-iässä useimmat ovat joka tapauksessa oppineet suurinpiirtein (paino sanalla suurinpiirtein) samat alkeelliset ryhmätaidot ja sosiaalisten tilanteiden hallintakeinot, ovat he sitten varhaiskasvatettuja päiväkodissa tai kotona. Eivät tietysti itsestään vaan keskustelun, esimerkin ja turvallisen kasvuympäristön kautta. Niihin on panostettava, olkoon lapsi sitten kotona ja päiväkodissa.

Oma keskimmäiseni kieltäytyi pitkään harkitsemastakaan anteeksipyytämistä, jos satutti toista vahingossa tai tahallaan, puhumattakaan että olisi osannut odottaa vuoroaan. Ehdin jo tuskastua siitä ja kokea monta itsesyytöksen hetkeä (olenko epäonnistunut äitinä?), mutta niin vain ajan myötä ne taidot ovat tulleet esiin.

Mutta mikään itsestään selvyys ei ole, että ryhmätaitoja vuosikausia päiväkodeissa harjoitelleet lapset saisivat jotain etulyöntiasemaa tässä asiassa eikä lopulta niin olekaan: opettajilta olen kuullut, että lasten ensimmäiset kouluvuodet menevät järjestään vielä siihen, että harjoitellaan ryhmässä toimimista, toisen huomioimista ja omista tavaroista huolehtimista.

Kuivaksioppiminenkin on osaksi sosiaalinen taito - ensi vuosinaan lapsi riemuitsee pottaan tai pönttöön tulleista tuotoksista yhtä paljon itsensä kuin vanhemmilleen tuottamansa ilon vuoksi.  Ja onneksi kuivaksioppimisen herkkyyskausi tapahtuu jo ennen kouluvuosia! Kun lapsesi on neljä vuotta, hän mitä todennäköisimmin kuitenkin on kuiva, teitpä mitä tahansa tai jätit tekemättä. Luultavasti se tapahtuu jo aiemminkin. Kunhan keskustelette aiheesta, teette siitä tutun ja lapsi saa katsoa esimerkkiä isommiltaan. Ei lapsi ikuisesti vaipoissa kulje, ellei hänellä ole siihen jokin fysiologinen tai psyykkinen erityissyy.

Siinä kolmen vuoden tienoilla useimmille lapsille kun tulee se vaihe, että paitsi että he viimeinkin hallitsevat rakkonsa, he haluavat myös henkisesti olla "isoja" eivätkä enää mitään vauvoja. Se on kaikkein paras motiivi kuivaksi opetteluun, sillä vaipathan ovat ihan vauvojen juttu!

Hyvin moni asia loksahtaa paikoilleen ihan itsestään, lapsen kyvyt ja edistymiset pulpahtavat näkyviin sitten kun niiden on aika, ja vanhempi pääsee paljon helpommalla ja vähemmällä stressillä, kun kunnioittaa taitojen kehittymisen luontaista rytmiä eikä koita turhaan kiirehtää. Siispä vanhempi, rentoudu, jätä se potta varaston puolelle ja odota, että lapsi itseoppii kuivaksi!

PAROLA DEL GIORNO: vasino (m) = potta






Kommentit

  1. Mä ajattelen, että vaikein vaihe aloittaa vessajutut on just se 1-2v, joilloin yleensä pottailut aloitetaan. Lapsilla ei ole silloin vielä omaa motivaatiota hommaan, useastikaan. Että helpompaa on joko ennen sitä, tai sitten myöhemmin.

    Tuo on totta, että se herkkyyskausi tulee usein silloin +3v, jolloin homma hoituu aika helposti. Mä en kuitenkaan itse jaksaisi, tai ainakaan näiden kahden kanssa ole odottanut sinne asti, koska vauvan ja pienen lapsen kyky oppia on huima, ja toistoilla yhteydet aktivoituu, uusi taito syntyy. Ennen aikaan lapset oppi aikaisemmin kuiviksi kuin nykyään.

    Me ei yöllä tosin olla vessatettu, koska yöllä kuuluu nukkua :) Onneksi lapsetkin sen meillä oppi aika nopsaa.



    Mäkin oon sitä mieltä, että ei kannata stressata asiasta, mutta potta on silti paras, etrnkin kun itsellä on vessahätä ja lapsella kans ja pönttöjä vain yksi 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten totta, että ennen opitiin aiemmin kuiviksi! Monethan sanoo myös, että nykyajan vaipat on liian mukavia ja imukykyisiä, ne vievät lapselta motivaatiota oppimiseen. Hirveästi vaikuttaa lapsen temperamentti ja tietysti vanhemman panos, että miten jaksaa pitää yllä vessarutiineja. Meillä esikoinen tosiaan oppi aikaisin, ja olin minäkin asiassa tosi aktiivinen! Myöhemmin en oo enää jaksanut olla =D. Ja tuo potta on kyllä silloin kätevä, kun porukkaa on paljon ja vessoja vähän! =) Meillä onneksi kaksi vessaa mutta kieltämättä on silti joskus jonoa...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Kukat haudalla eivät ilahduta ketään - viethän vanhemmillesi kukkia kun he vielä ovat elossa

Miksi tehdä piparitaikina itse, vaikka valmistaikinoitakin on?

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Oi Suomi on - vain yksi on juhlista poissa