Helpon elämän salaisuus

Kori kaljaa ja kulho sipsiä - helppoa elämää?
Olen miettinyt viime päivinä tavallista enemmän seuraavaa kysymystä: mitä on helppo elämä? Onko se italialaisittain sitä, että voitetaan lotossa ja otetaan rennosti töistä vapaana koko loppuelämä. Vai suomalaisittain puritaanista sukanvarteen säästämistä (ne optiomiljoonatkin) ilman yhtään turhaa ostosta, että voi nauttia kasvavasta tilin saldosta ilman asuntolainan taakkaa?

Vai liittyykö raha sittenkään mitenkään helppoon elämään? Jospa helppous tuleekin siitä, että ei tarvitse noudattaa minkäänlaisia sääntöjä vaan saa olla vapaa valitsemaan? Tiedänhän itsekin karkkilakossa kärvistelevänä, että on paljon hankalampaa, kun ei saa syödä sitä karkkia silloin kuin sattuu tekemään mieli. Lisäksi kun olen vielä mennyt laajentamaan karkkilakkoani koskemaan myös kaikkea valkoista sokeria, tai ainakin minimoimaan sen käytön. Eikö olisi helpompaa mässätä mitä sattuu, eikä miettiä että sipsit pahentavat elimistön tulehdustilaa, alkoholi lihottaa ja nakit ovat täynnä nitriittiä?

Paljon hankalampiakin sääntöjä ihmiset tietysti itselleen kehittelevät:

 kuten kieltätymistä verensiirrosta tai antamasta naisille lupaa ajaa autoa. Vähemmän hankalien sääntöjen noudattaminen voi tosin tuoda elämään turvaa ja järjestystä ja ovat sitäpaitsi useimmiten oma valinta, joten eivät kai nekään elämän helppoutta voi tehdä mahdottomaksi. 


Suuri osuus elämän helppoudessa tai vaikeudessa on tietenkin olosuhteilla, joihin sattuu syntymään. Rikoksen kuten vuosikausia kestävän kidnappauksen uhriksi joutuminen tai muu traumaattinen asia ovat myös seikkoja, joista on helppous kaukana. En kuitenkaan puhu tässä kirjoituksessa sellaisista tapahtumista, vaan mietin elämän helppoutta perustallaajan näkökulmasta.

Jossakin muussa kuin rahassa ja sääntöjen puuttumisessa helppouden täytyy siis piillä, mutta missä?

Raha toki liittyy asiaan siinä mielessä, että elämästä tulee paljon vaikeampaa, jos ei ole varaa ostaa ruokaa tai vaatteita tai saada kattoa päänsä päälle. Näissä asioissa kuitenkin monesti ongelma on se, että emme tahdo tyytyä mihin tahansa takkiin tai taloon, vaan pitää olla burberryä ja omistusasuntoa arvopaikalla. Terveellinen ruoka toki maksaa, mutta useimmat meistä selviäisivät paljon vähemmällä ruokamäärällä kuin mitä he syövät - ja voisivat vielä paremmin, kun jättäisivät ravintoköyhät valmisviinerit ja perunalastut pois ostoskorista.

Mutta ei se lopulta ole se raha. Rahalla ei tee mitään, ellei ole onnellinen. Eikä raha yksin tuo onnellisuutta. Ja ellei ole onnellinen, kaikki tuntuu vaikealta. Lopputulema on kai siis se, että elämä on helppoa silloin, kun on onnellinen. Voiko se olla niin yksinkertaista?

Kun tarkemmin ajattelee, niin kyllä voi. Siinähän se helpon elämän saavuttamisen vaikeus piilee, että onnellisuus ei ole itsestäänselvä etuoikeus - päinvastoin. Onnellisena olo on oikeastaan ihmeteltävän vaikea taito. Luvattoman monet löytävät aina elämästään jotakin valittamista tai ovat ihan oikeasti epäonnisia valinnoissaan ja elämänvaiheissaan. Mutta jos alettaisiin tarkkailla ihmisten epäonnea ja onnettomuutta, niin varmasti useammin kuin ajatellaan, niiden takana on loppujen lopuksi oma tyytymättömyys, hyödytön katkeruus ja kateus muita, muka onnellisempia ihmisiä kohtaan. Ankean oloisissa tilanteissa ja yksinkertaisissa olosuhteissakin voi nimittäin olla onnellinen, jos on tasapainossa itsensä ja läheistensä kanssa.

Onnellisuus on kärsimyksen vähenemistä, luin eräästä loistavasta elämänoppaasta. Näin se varmasti onkin. Kun on sotia, väkivaltaa ja fyysistä kipua, on vaikea olla onnellinen. Samoin henkinen kärsimys on yhtä tehokas onnellisuuden este. Mikä sitten saa meidät kärsimään henkisesti? Tietysti monet seikat, mutta todella usein myös silkka tyytymättömyytemme ja sitä kautta katkeruutemme ja vihamme. Niin monet tuhlaavat elämänsä vihantäyteisessä parisuhteessa, jossa vuodet kuluvat oman tyytymättömyyden lievittämiseen toista osapuolta nälvimällä, syyttelemällä ja hänen kanssaan riittaa haastamalla. Rakkaus on ehkä kadonnut, ehkä juuri jatkuvan vihan ja katkeruuden takia. Ollaan tyytymättömiä puolisoon ja hänen luonteeseensa, mutta ei pysähdytä pohtimaan sitä, saanko minä puolisostani hänen parhaat piirteensä ollenkaan esiin, olenko hänen rinnalleen sittenkään oikea ihminen vai tukahdutanko häntä ja saan hänen huonommat piirteensä hallitseviksi.

Siinä sivussa kadehditaan ehkä vielä naapurin siivousapua, paremmin tienaavaa työkaveria tai laihempaa ystävää - tai ylipäätään kanssaihmisiä, joilla kuvitellaan olevaan onnellisempi - ja helpompi - elämä.

Unohdetaan se, että helppo ja onnellinen elämä olisi itsellekin ihan käden ulottuvilla, kunhan vain lakattaisiin ensin valittamasta, etsimästä syyllistä kärsimykseensä ja vihan tunteisiinsa muista ihmisistä (usein niistä läheisimmistä). Sillä viha, katkeruus, tyytymättömyys ja kateus ovat kärsimystä, ja kärsimys onnellisuuden este eli vastakohta. Vihan tunteen noustessa tai hallitessa elämää, pitäisi aina muistaa, että viha on sekä sitä tuntevalle että vihan kohteelle kärsimystä. Viha ei helpotu, jos lähtee riitelemään, vaikka usein virheellisesti juuri kuvittelemme, että vihan kohteelle mäkättäminen helpottaisi jotenkin omaa olotilaamme. Ehei, se vain pahentaa sitä, ja samalla kärsii myös läheisemme. Kärsimys siis vain tuplaantuu, ja onni ja helppo elämä liukuu yhä kauemmas. Kun näemme, että joku on vihainen tai raivoaa, meidän tulisi oikeastaan sääliä häntä ja tuntea myötätuntoa - hän nimittäin kärsii valtavan paljon, viha syö häntä sisältäpäin. Parasta olisi, jos pyrkisimme jollain tavalla auttamaan häntä, sillä vihainen ihminen on aina avun tarpeessa.

Tämä oivallus on ollut minulle todellinen valaistumisen paikka. Ei silti, että olisin ollut elämässäni kovin onneton - päinvastoin, lukuunottamatta paria mutta sitäkin onnettomampaa asiaa, voin kuvailla elämääni varsin onnelliseksi, varsinkin kun oikeasti rakastan miestäni enkä roiku väljähtäneessä suhteessa. Arkipäivän tasolla tälle viisaudelle on kuitenkin paljon käyttöä. Suutahdan esimerkiksi miehelleni aina välillä jostakin aivan typerästä pikkuasiasta kuten makuani vastaamattomasta hiustenleikkauksesta. Ja kun suutun, toimin juuri kuten kärsimyksen vähentämisen näkökulmasta ei pitäisi, eli alan riidellä ja luulen helpottavani sillä olotilaani. Ikävämpi olohan siitä riitelystä aina vaan tulee.

Seuraavan vihastuksen koittaessa aion pitää tämän mielessä. Ah, tässähän tuntee ihan valaistuneensa. Edellä kuvattu kärsimysfilosofia on nimittäin peräisin buddhalaisuudesta, ja kyseistä kirjaa lukiessani sain heikon kuvan siitä, miltä ehkä saattaa tuntua henkilöstä, joka tarttuu Koraanin tai Raamattuun tai Tooraan ja löytää sieltä vastauksen elämän tarkoitukseen, saa herätyksen ja muuttaa elämäntapojaan pysyvästi.

Ja kun ollaan aloitettu syvälliset mietteet, niin jatketaan vielä vähän. Jatketaan elämän tarkoitukseen. Se nimittäin mielestäni liittyy helppoon elämään ja onnellisuuteen. Ainakin siinä mielessä, että olen usein miettinyt, miksi monet lapsiperheelliset ensin haluavat kovasti lapsia, tekevät niitä tiheään tahtiin "kaveriksi toisilleen" tai muusta syystä, mutta ei mene kauaa kun he alkavat valittaa elämän raskaudesta ja kadehtia lapsettomia kavereitaan, joiden "elämä on niin helppoa" ja jotka voivat tehdä ja mennä miten huvittaa.

Omasta puolestani voin sanoa, että elämäni ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin sen jälkeen, kun sain lapsen. Minulla niitä toki on vain yksi ja en luulekaan tietäväni, mitä tarkoittaa kun yöllä heräilee yhden lapsen sijasta kolme, mutta itse asiassa se mitä aion sanoa, ei liity lainkaan lapsilukuun tai siihen, onko lapsien kanssa rankkaa vai ei. Vaan siihen, että ylipäätään saa lapsen. Elämästäni tuli niin helppoa siksi, että vaikka joudun heräilemään yöllä enkä voi ottaa päiväunia ja lukea lempikirjaani kun haluan, niin tulin lapsestani niin kovin onnelliseksi - ja ymmärsin elämäni tarkoituksen. Se on olla lapselleni äiti, lisääntyä ja jatkaa geenejäni. Ei siksi, että olisin itsekäs omien geenieni ylistäjä, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että me ihmiset olemme eläimiä ja eläimillä lisääntyminen on elämän ainoa päämäärä. Ja viettejämmehän emme me ihmisetkään pääse pakoon, vaikka kuinka yritämme itsemme inhimillistää ja harrastaa korkealentoista filosofiaa.

Keittiöfilosofialuento päättyy tänään tähän. Toivottavasti joku sen jaksaa loppuun asti lukea ja saa siitä ehkä vielä vähän selvääkin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa