Elämän pieniä suuria sattumia ja kasvismaniaa

Pinaattia, nam!
Kun tarkemmin ajattelee, ihmiselämän käänteet ovat hirvittävän pienistä asioista kiinni. Joku tykkää kutsua sitä kohtaloksi, toinen johdatukseksi, mutta pieniä suuria sattumia on joka tapauksessa elämä täynnä.

Oman elämäni ehkä merkittävin pieni suuri sattuma on ollut se, että juuri sinä syyskuun alun iltana satuin olemaan samassa maailmakolkassa kuin Roomasta paikalle pöllähtänyt mieheni ja jopa niin lähellä, että fyysinen ja sanallinen kontakti oli mahdollista. Se ei ollut lainkaan itsestään selvää, sillä tuona iltana molemmilla meistä olisi ollut monta muutakin paikkaa, missä olla.

Sekään ei ollut itsestään selvää, että mieheni tuli vaihto-oppilaaksi juuri Suomeen, kun vaihtoehtona olisi ollut Budapestia tai saksalaisia yliopistokaupunkeja. Ykköstoive oli kuulemma ollut Budapest, mutta Helsinki tuli ihan hyvänä kakkosena perässä:

Suomessa oli kylmä, mutta kuulemma kaikki siellä toimi jouhevasti, ja tytötkin melkein yhtä kauniita kuin Budapestissa.

Miten moni asia olisikaan mennyt toisin, jos emme olisikaan tavanneet sinä iltana kuin tapasimme? Erittäin moni, eikä moinen jossittelu tietenkään ole järkevää, tarkoituksenmukaista eikä ennen kaikkea tarpeellistakaan. Asiat kun eivät olisi voineet paremmin mennä.

Yksi asia olisi ainakin elämässäni erityisen huonolla mallilla ilman kohtaamista mieheni kanssa. Minulta olisi jäänyt tutustumatta italialaiseen keittiöön ainakaan siinä määrin mitä hänen kauttaan siihen olen tutustunut, ja siinä sivussa kasvisten syöntini olisi luultavasti jäänyt jumittamaan sille kurkku-tomaattivoileipä - satunnaiset porkkananpalat lihakeitossa -linjalle, jolle se teinivuosien aikana oli asettunut.

Salaattien syönti tarkoitti muutamaa keräsalaattipalaa lautasen reunalla, ja runsain kasvisannos taisi olla kanawokissa tai lohirisotossa käytetyt pakastevihannekset. Eihän siinä mitään, tyhjää parempia nekin olivat ja varsinkin unohtunutta lohirisottoreseptiä kaipailen joskus yhä, mutta vasta kosketus italialaiseen keittiöön opetti minulle, että kasviksista voi ihan oikeasti koota vaikka koko aterian.

Rakastan italialaisia contornoja eli pääruuan kasvislisukkeita. Grillattuina, höyrytettyinä, öljyssä ja etikassa marinoituina, sitruunalla, valkosipulilla, tuoreilla yrteillä ja muilla yksinkertaisilla mutta nerokkailla raaka-aineilla maustettuina.  Monet niistä ovat niin hyviä, että niitä voisi syödä ihan pelkästään ateriana, kuten eilen illalla tein esimerkiksi höyrytettyjen pinaattien, gli spinaci, kanssa. Pinaattia oliiviöljyssä ja valkosipulin kera, mozzarellaa ja kirsikkatomaatteja, täydellinen ja älyttömän helppo sekä superterveellinen iltapala oli siinä.

HÖYRYTETTYÄ PINAATTIA (1-2 hengelle)
250 g pinaattia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
ruususuolaa

Höyrytä (tai keitä vähässä vedessä) pinaatit, kunnes ne ovat "kutistuneet" kasaan. Huuhtele pinaatit siivilässä kylmässä vedessä ja puristele kädellä mahdollisimman paljon vettä pois. Lämmitä pannulla oliiviöljy ja kuullota pieniksi silputtuja valkosipulinkynsiä pari minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää pinaatit ja sekoittele. Ripottele päälle hiukan suolaa. Nauti pääruuan lisäkkeenä tai vaikkapa mozzarella kanssa. 


Ilman anoppini oppeja ja ruokaelämyksiäni Italiassa ruokakärryni perusostoksiin ei taatusti kuuluisi kesäkurpitsaa, selleriä, fenkolia ja munakoisoa. Muistan vieläkin, kuinka taivaalliselta sitruunainen kesäkurpitsamuhennos (resepti löytyy täältä) tai munakoisovuoka, melanzane alla parmigiana maistuivatkaan ensimmäistä kertaa. Ja maistuvat ne hyviltä vieläkin, vaikka ne ovat jo arkiruuaksi muuttuneet. Fenkoli tai selleri salaatissa taas oli alussa minulle täysin käsittämätön yhdistelmä, ja fenkolinpalat jäivät lautasen reunalle yhtä ärsyttävästi kuin mieheltäni kaikki kaaleihin, kurkkuihin tai kurpitsoihin viittaava vihannes. Nykyisin salaatti ilman selleriä maistuu köyhältä, ja fenkoliin tulee joskus suorastaan himo, varsinkin tämän tekstin  teksin lopusta löytyvään voilla pehmennettyyn versioon.

Olen varma, että elämässä ei mikään tapahdu sattumalta, vaan sattumilta näyttävistä tapahtumista kutoutuu lopulta tarkoituksenmukaisesti päiviemme verkko. Sillä, että olin kaksitoista vuotta sitten syyskuun alussa samassa paikassa kuin tuleva mieheni,  oli tärkeä tarkoitus ja kauaskantoisia seurauksia, kuten esimerkiksi kasvisten syöntini huomattava lisääntyminen. 

Voi tuntua pikkuasialta avioliiton, yhteisen lapsen ja yhteisen elämän rinnalla, mutta ravitsemusasioista vähääkään tietävä voi olla toista mieltä. Kun keskivertosuomalaisella on vaikeuksia saada kasaan edes se suositusten mukainen puolen kilon eli viiden oman nyrkin kokoinen vihannesannos päivässä, on silloin kesäkurpitsan ja fenkolin lumoihin joutuminen saavutus itsessään. 

Mikä on sinun elämäsi merkittävin pieni suuri sattuma ja mitkä ovat olleet sen seuraukset?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Miksi kaksi on ideaali lapsiluku ja pyykkikone ei ole tehnyt meistä onnellisempia

Häviäjät nukkuvat, menestyjät heräävät kello 4.30?