Mimosankukkien aikaan

Mimosa Via Appia Anticalla.
Tapahtui tänä aamuna aamiaispöydässä: Nautiskelimme tyttären kanssa munakasta ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Toivotin hänelle hyvää naistenpäivää ja muistutin, että kotiin tullessa toisin jotakin pientä hyvää meille naisille.


Makuuhuoneesta kuului älähdys, joka kertoi jonkun unohtaneen jotakin aivan totaalisesti. Mieheni kömpi sängystä meitä naisia onnittelemaan, ja manasi muistiaan. Eikö naistenpäivän pitänyt olla toukokuussa?

Olen tottunut mieheni (selvästi äidiltään)perittyyn huonomuistisuuteen, ja sen piikkiin laitoin tämänkin unohduksen. Italialaisen miehen jos jonkun nimittäin olettaisi muistavan naistenpäivän, ja suomalaiselta mieheltä kuvittelisi sen helpommin unohtuvan.

Italiassa miehillä kun on käytössään vielä eräs lyömätön muistikikka:

mimosankukat. Mimosapuut kukkivat juuri näihin aikoihin keltaisina pilvinä kaikkialla ja levittävät huumaavaa, makeaa tuoksuaan. Keltaiset mimosankukat ovatkin muodostuneet naisenpäivän symboliksi Italiassa, ja niitä miehet kiikuttavat elämänsä naisille joka maaliskuun kahdeksas liikuttavan uskollisesti.

Niin omakin mieheni tekee, jos satumme olemaan naistenpäivänä Roomassa. Hän herää aikaisin aamulla ja käy läheiseltä Via Appia Anticalta poimimassa kimpun äidilleen, vaimolleen, siskolleen, viime naistenpäivänä myös tyttärelleen ja menneinä vuosina myös isoäidilleen. Ja koska niin tekee yksi jos toinenkin mies, paikalliset mimosapuut näyttävät alaoksistoltaan päivän päätteeksi säälittäviltä revityiltä puskilta.

Viime naistenpäivänä Rooman Via Appia Anticalla.
Tämänvuotisen unohduksen voi siis ehkä osittain laittaa sen piikkiin, että elämme Suomessa vielä täystalvea, eikä mimosankukista tai mistään muustakaan vihreästä ole vielä tietoakaan. En minä tosin unohduksesta loukkaannu, sillä naistenpäivä ei ole koskaan ollut juhlapäivärankingissani kovin korkealla.

Edustan ilmeisesti suomalaisten naisten enemmistöä siinä mielessä, että mielestäni ei tarvita erillistä päivää, jotta saisi mieheltä kukkia ja hyvää kohtelua - pidän niitä itsestään selvyytenä kaikkina vuoden päivinä. Ei kukkia tietysti joka päivä tarvitse tulla, mutta periaatteessa jokainen päivä on hyvä päivä saada mieheltä kukka.

Italiassa asia on hivenen toinen, sillä tasa-arvoasiat eivät ole ihan samalla tolalla kuin Suomessa. Naisten työssäkäynti alkaa olla vasta nyt samalla tavalla nousussa kuin se on Suomessa ollut jo aikapäiviä sitten, ja naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat varmasti suuremmat kuin meillä.

Lisäksi yhden ison asian kanssa italialaisilla naisilla on vielä runsaasti tekemistä: sen, millainen objektisymboliarvo naisella on mediassa. Kaikki tietävät italialaiset televisio-ohjelmat, jotka vilisevät vähäpukeisia naisia, jotka näyttävät paljon mutta puhuvat vähän, ja sekin vähä mitä sanovat, on jotain hyvin vähäpätöistä.

Suomessa ei onnistuisi ikinä, että asiaohjelmiin istutettaisiin enimmäkseen tuppisuuna pysyttelevä, anteliaasti rintavarustettu nainen lyhyessä hameessa istumaan keskustelijoiden sekaan eturiviin. Samoin seuraava italialaisohjelmassa nähty episodi tuntuisi Suomessa mahdottomalta: Kesken kaiken studion lattiasta kohoaa lasinen kuutio, jonka sisässä keikistelee provosoivassa konttausasennossa erittäin vähäpukeinen, vihreisiin pikkuvaatteisiin puettu nainen. Hänet esitellään madre naturaksi, ja häntä ihaillaan siinä luomistyön huipentumana ja maapallon kauneimpana näkynä.

Italialaiset monet julkkisnaiset tuntuvat vielä usein oikein kilpailevan siitä, kuka paljastaa televisiossa eniten ja kuka saa eniten huomiota, joten ilmiöön eivät toki ole syypäitä pelkästään esineellistävät miehet vaan myös naiset, jotka suostuvat objekteiksi ja vieläpä mielellään.

Naisen roolista televisio-ohjelmissa kyllä keskustellaan Italiassa toisinaan, ihan tosissaan. Kysytään, onko oikein tehdä naisesta objekti ja miesten katseiden kohde, mutta ei keskustelusta mitään konkreettista ole seurannut - naiset eivät ole ohjelmista yhtään vähentyneet. Päinvastoin, nämä naisen roolista keskustelevat asiaohjelmatkin ovat täynnä videoklippejä kaikkein kuohuttavimmista ja provosoivimmista kohtauksista eli kuka on paljastanut eniten ja mitä siitä on seurannut. Kehä siis vain jatkuu.

Näin naistenpäivänä tuntuu erittäin kivalta olla suomalainen nainen ja saada asua suomalaisessa kulttuuripiirissä. Italialaisessa ilmapiirissä on tietysti puolensa, mies availee ovia, huomioi naisen ja latelee kohteliaisuuksia, mutta ovatko ne sittenkään niin tärkeitä asioita kuin kunnioitus, arvostus ja tasavertainen kumppanuus? Parasta tietysti olisi, jos nämä ominaisuudet yhdistyisivät, ja niinhän ne toki monissa italialaisissa(kin) miehissä yhdistyvät, mutta kokemukseni mukaan nainen saa Italiassa Suomea enemmän kohtelua, jota ei osaa pitää pelkästään imartelevana. Tietty määrä huomiota ja joskus jopa pientä viatonta flirttiä on mukavaa, mutta minä ainakaan en pidä pitkistä vislailuista tai päästä varpaisiin mittailevista katseista vaan koen ne jopa loukkaavina.

Mutta (mimosan)kukkia otan mielelläni aina vastaan. Jännityksellä odotan, minkä kukkapuskan kanssa mies kohta töistä kotiin saapuu. Sillä vaikka oma mieheni ei taida ihan perusitalialainen mies ollakaan ja ihan hyvä ettei ole, niin sen tiedän, että kukkia hän ei voi olla naistenpäivänä tuomatta (ellei sitten satu päivää unohtamaan), sen verran italialainen hän kuitenkin on!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

"Kotihoidettu eskarilainen on osannut jo 2 vuotta lukea ja kirjoittaa." Varhaiskasvatuksen tai sen puutteen vaikutus kouluvalmiuksiin, onko sitä?

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Korona auttoi minut eroon makeanhimosta - mutta mitä se teki kropalleni ja mikä on saanut ihoni hehkumaan?

Neljänkympin kriisi ja elämää kuolemantuomion jälkeen