Erikoiskahvilla turvallisesti kotona

Kotoista erikoiskahvia suklaaespressosta.
Huoleton shoppailureissuni Sellossa sai tänään vikkelän lopun. Rullaportaissa katse osui uutisscreenille, jossa luki aseistautuneen miehen pakenevan poliisia aivan kauppakeskuksen kulmilla. Vähän aiemmin läheisellä huoltoasemalla oli tapahtunut ampumavälikohtaus, jonka toinen osapuoli oli saatu kiinni, mutta toista etsittiin parhaillaan.

Ei paljon rauhoittanut, että tiedotteen lopussa muistettiin mainita, että "tämänhetkisten tietojen mukaan pakenija ei ole sivullisille vaarallinen". Niinhän ne kaikki ovat, ennen kuin alkavat ammuskella väkijoukkoon. Poliisia pakenevan, ties missä mielentilassa olevan asemiehen edesottamukset eivät ainakaan lähtökohtaisesti kovin vaarattomilta vaikuta.

Kovin kiirehän siinä tuli kotiin. Suunniteltu hiihtotakin osto, laskiaispullilla ja erikoiskahvilla herkuttelu Robert`s coffeessa ja jopa ruokaostoksilla käynti menettivät hetkessä merkityksensä. Kauppakeskuksen puolityhjyys, laiskasti rullaavat liukuportaat ja kaikkialle tunkeutuva värikäs mainosmaailma alkoivat äkkiä tuntua melkein aavemaisilta. Oli kuin hetkenä minä hyvänsä jostakin olisi voinut hyökätä asemies tai kuulua laukauksia.

Vielä junassakin sen lähtöä odotellessa joka toinen matkustaja mielestäni vaikutti hermostuneelta ja takin alla jotakin piilottelevalta. Sydän hyppäsi kurkkuun siinä vaiheessa, kun junavaunun toisesta päästä alkoi kuulua hysteeristä aikuisen ihmisen nyyhkytystä ja matalampaa, kireän kuuloista miesääntä.

Nyt olen joutunut hullun asemiehen kanssa samaan junaan, ajattelin kauhuissani rauhoitellen samalla huolestuneen näköistä tytärtäni, joka ihmetteli miksi joku itkee.

Onneksi juna ei ollut ehtinyt vielä lähteä vaikka lähtöaika oli ylitetty monella minuutilla, ja päätin suosiolla vaihtaa kulkuvälineen bussiin. Tai sitten vaikka tarpoisin matkan lumikinoksessa ja -sateessa heppoisten kesärattaiden kanssa, kunhan vain pääsisimme kotiin.

Siihen ei tarvinnut turvautua, sillä samalla hetkellä junan eteen kaarsi ambulanssi. Ensihoitajat astuivat junaan ja taluttivat sieltä pian ulos edelleen valtoimenaan itkevän naisen nuori mies seurassaan. Juna pääsi lähtemään, me sen mukana. Jotain paniikkikohtausta kuulemma oli kyseessä, tiesi joku kertoa.

Paniikkia ilmassa toki voi ollakin, kun tietää, että jossakin ihan lähellä joku ampuu keskellä kirkasta päivää. En tosin tiedä, liittyikö naisen paniikki siihen, mutta näiden kahden tapahtuman lähekkäisyys pisti joka tapauksessa ajattelemaan sitä turvattomuutta, jonka keskellä me jatkuvasti elämme - näennäisestä turvallisuuden tunteesta huolimatta.

Olin ehtinyt ostosreissulla aiemmin jo miettiä, miksi joka puolella, jopa kirjakaupassa näkyi vartijoita. On totta kai hyvä, että vartioidaan, mutta jos joku todella päättää tehdä tuhoa tai tulla hulluksi, ehtii hän sen tehdä, olipa vartijoita tai ei. 

Jotakin hyvää tästä kaikesta seurasi. Kotona söimme tyttären kanssa kotitekoiset laskiaispullat kahvilapullien sijasta, ja keitin cappuccinoni suklaaespressokahviin. Suklaacappuccino eli täydellinen erikoiskahvi oli valmis, aivan kuin parhaimmissa kahviloissa. Jos vielä vanha maidonvaahdottimeni olisi toiminut, lopputulos olisi ollut vielä kahvilamaisempi.  Kahviloiden yksinoikeus ei ole sekään, että kahviin voi ripotella kanelia, kaakaojauhetta, kardemummaa ja muita mausteita.

Ainakin säästöä tuli rutkasti: sillä hinnalla, joka kahvilassa olisi mennyt pulliin ja juomiin, saan pari kokonaista suklaaespressopakettia ja varmaan hintaan mahtuvat vielä itse tehdyt laskiaispullatkin. Kotona ei sitäpaitsi tarvitse jonottaa, ja kahvitteluympäristö on taatusti rauhallinen ja kotoisa.

Vielä isompi säästö tuli siitä, että sikäli kun en päässytkään urheilukauppojen alelaareja penkomaan, päätin penkoa vielä kerran omat takkivarastot. Ja kuinka ollakaan, sieltä löytyi vanha ulkoilutakkini, jonka olin luullut aikaa sitten myyneeni kirpputorilla. Uusi vanha hiihtotakkini onkin sitten siinä, eikä alelaareille ole tarvetta enää mennä - kansantalouden kannalta harmi, mutta kaiken muun kannalta erinomainen asia.

Tästä lähtien taidamme tyttäreni kanssa entistä useammin jättää ostoskeskusajanvietteen väliin ja sen sijaan vaikka leipoa parempia pikkuleipiä kuin missään kahvilassa. Rullaportaissa juoksemisen voisi vaihtaa ulkoleikkeihin ja vaikkapa metsäretkiin. Terveellisempää, kehittävämpää, hauskempaa ja halvempaa.

Varmasti myös turvallisempaa - kunhan asemies ensin saadaan kiinni.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Me emme halua emmekä voi - miksi jäin pois penkkariajeluista lukiossa?

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Minun kokemukseni ei ole sinun kokemuksesi, onneksi - ajatuksia lestadiolaisuudesta

Lapsiluku täynnä - miksi harrastaa enää seksiä?

Jos ei lähde, voi katua loppuelämänsä. Miksi se tuli mieleeni Triplan Surf Housessa?