Mustikkapasta

 Luin muutama päivä sitten lehdestä uutisen, joka kosketti nauruhermojeni liepeitä. Itse asiassa mieheni jakoi uutisen linkin minulle, kun vietimme jokakesäistä mökkiviikkoamme Saimaan rannalla - ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Uutisessa kerrottiin italialaisturisteista, jotka olivat hiiltyneet matkustettuaan suomalaiseen järvenrantakohteeseen ja käsitettyään matkaesitteen kuvauksista jotakin perinpohjaisesti väärin: esittelyssä luki huonevarusteluksi kitchen & bedroom, keittiö ja makuuhuone, joista viimeksi mainitun italialaiset olivat tulkinneet sanaksi badroom. Tämän he puolestaan tulkitsivat - perinteiseen italialaiseen tyyliin ilmeisen heikolla englanninkielen taidolla bathroomiksi, kylpyhuoneeksi.  Yllätys oli murskaava, kun oletettua kylpyhuonetta ei kohteessa ollutkaan, vaan sen sijasta kunnon suomalainen ulkohuussi. Italialaiset olivat tosissaan suuttuneet matkanjärjestäjään, ja uutisen mukaan käsirysykään ei ollut tilanteesta kaukana. Nykytekniikka mahdolli...

 Vanhoillislestadiolaisten suurimmat vuotuiset kesäjuhlat, suviseurat, järjestetään tänä viikonloppuna Kauhavalla. Sinne odotetaan tuttuun tapaan noin 80 000 kävijää, mikä tekee tapahtumasta Suomen suurimman kesäjuhlan. Tämän vuoden suviseurojen seuratunnus on valittu Psalmia 119 mukaillen: "Sinun sanasi on valo minun matkallani". Tänään perjantaina suuri osa seuravieraista on jo matkustanut paikalle, välimatkasta, kustannuksista ja muista matkan esteistä huolimatta.  25 vuotta sitten olin minäkin paikalla uskollisesti kuten joka vuosi, kun suviseurat alkoivat. Matkustimme perheeni kanssa sinne minne milloinkin piti, tiettymättömien taipaleiden taa tai lähemmäs pääkaupunkiseutua, milloin minnekin. Suviseurat joskus kauan sitten lapsuudessani, isän ja äidin kanssa. Vanhempani halusivat matkustaa suviseuroihin joka vuosi, se oli itse asiassa kesän ja koko vuoden tärkein tapahtuma. Pakkasimme teltan mukaan, äiti valmisti eväät pitkälle matkalle, ja niine hyvinemme matkustimme lä...

 Lempilauluni on ollut, niin kauan kuin muistan,  Alphavillen Forever young . Pidin laulusta jo silloin, kun olin vielä hyvin nuori eli toisin sanoen en tiennyt elämästä enkä vanhenemisesta vielä mitään.  Samoihin aikoihin eli kaksikymppisenä ja huomattavasti aiemminkin ajattelin, että parhaat lähtevät ensin - minkä isäni joitakin vuosia myöhemmin vahvisti todeksi kuollessaan äkillisesti vain 64-vuotiaana. Ajattelin myös (ennen isäni kuolemaa), että usein lähtevät myös ne onnekkaimmat. Jollakin tasolla ajattelen niin edelleen. Ellei olisi mahdollista lähteä varhain, toinen vaihtoehto olisi elää ikuisesti nuorena, forever young. Kaikki siltä väliltä olisi elämän pilkkaa, ajattelin.  Nyt oma elämäni on tilastojen mukaan suurin piirtein keskivaiheillaan, toisin sanoen nuoruuteni on aikaa sitten jäänyt taakse ja elän tukevasti keski-ikää, sitä hämmentävää vaihetta jonka sanotaan olevan ihmisen toinen nuoruus, toinen mahdollisuus, uusi elämä, elämän parempi puolisko, mitä...

Aurinko häikäisee, lämmittääkin vähän, se aina hiukan lämmittää tähän vuodenaikaan, vaikkeivät ilmavirtaukset olisikaan lämmölle suosiollisia.  Toisin sanoen vaikka on kylmin kesäkuun alku 60 vuoteen (kuten parhaillaan kuulemma on), auringon lämpö on pohjoisellakin pallonpuoliskolla niin vastustamaton, että se tunkeutuu ilmakehään ja ihmisen iholle asti, huolimatta kylmistä tuulista. Kun juna saapuu asemalle, olen silti iloinen päästessäni sen lämpöön. En ole vielä jättänyt sukkahousuja enkä luopunut villakangastakistani, niistä en koskaan luovu ennen kuin päivälämpötila kääntyy kahdenkymmenen asteen tuntumaan.  Junavaunussa on tilaa, sillä olen lähtenyt kotiin ennen pahinta ruuhkahuippua. Sen voin tehdä, olenhan tullut toimistolle aamutuimaan, ennen kaikkia muita, silloin kuin useimmat vasta heräilevät tai keittävät kahviaan.  Aamulla klo 7.20 aurinko on kesäkuussa jo ylhäällä, kun odotan junaa matkalla toimistolle. Takaraivooni on yhä vielä jäänyt ajatus välttää ruuhkah...

 Tänään on 16: s hääpäivämme. Niin kauan on jo siitä, kun astelimme alttarille Helsingin Tuomiokirkon loputtomalta tuntuvaa käytävää toivottoman hitain askelin - pidimme mielessä papin neuvon olla kiirehtimättä askelia häämarssin tahdissa vähän liiankin kirjaimellisesti.  En unohda sitä koskaan, hetkeä juuri ennen kuin häämarssi kajahti soimaan ( J.S. Bachin Jesus, bleibe meine Freunde), puhumattakaan siitä kun sen lempeät ensi sävelet tulivat uruista ilmoille. Tällaisen hetken jälkeen, yhdessä koetun, ihminen ei voi enää erota toisesta. Kuinka voisikaan, kun tällaista on yhdessä koettu, jotakin näin suurta ja ihmeellistä?  Ne olivat naiiveja ajatuksia kuten useimmat muutkin ajatukseni tuolloin olivat ja moni yhä on. Nyt tiedän ja tajuan, ettei yhteinen hetki kirkon etuosassa juuri ennen vihkimistä moniakaan sido kovin vahvoin sitein yhteen. Se heitetään pois arjen ensimmäisissä myrskyissä, tuskin edes muistaen että sellainen hetki on ollut.  Minua tuo hetki kuitenki...

Olen hehkuttanut kevättä lempivuodenaikanani blogissa sen reilu kymmenvuotisella taipaleella ennenkin. Vakilukijoille on käynyt selväksi, että kyseessä on lempivuodenaikani.  Kun pitäisi hehkuttaa kevättä, en oikein edes tietäisi, mistä aloittaa. Liian paljon kuvailtavaa ja asioita, jotka tekevät keväästä joka kerta kuin uuden alun, uuden tyhjän sivun jossa edelliset erheet eivät näy eikä niitä edes muistella. Ensimmäinen merkki on sulavan lumen tuoksu. Toinen on aavistuksen pidempi päivä, valoisan ajan kasvu. Jossakin vaiheessa valoa on jo niin paljon, että lapset on saatu nukkumaan, mutta silti on vielä valoisaa - siitäkin huolimatta että he vuosien varrella ovat kasvaneet eivätkä ole enää taaperoita vaan teinejä ja koululaisia ja kohta esikoululaisia, jotka eivät tarvitse 12 tuntia unta vuorokaudessa vaan valvovat illalla myöhempään.  He kasvavat ja sen mukana elämä heittää minut taas uuteen vaiheeseen, tuntemattomaan, eikä auta kuin ottaa vastaan ja sopeutua, kuten aina en...

 Joskus huonot asiat vain kasaantuvat - kuten oksennukset.  Ämpäreillä läträäminen alkoi yli kuukausi sitten, kun esikoisemme sairasti parin viikon korkeakuumeisen taudin, johon liittyi oksentamista kahtena yönä, onneksi siististi ämpäriin. Ämpäreitä uudella sängyllä. Kun siitä oli juuri edellisellä viikolla selvitty, koitti maanantai ja kuopuksemme allergiatestipäivä. Iho- ja allergiasairaalassa testattiin lapsi FPIES-kala-allergiaepäilyä varten, joka aiemmin on oireillut rajuna oksentamisena kalan syönnin jälkeen. Testissä kalan syöntiä seurasi - raju oksentaminen. Lapsi raukka, hänelle ja meillehän oli aivan selvää, että näin siinä kävisi, mutta asia täytyi tietenkin testata lääkäreiden edessä virallista diagnoosia varten.  Siinä touhussa likaantui onneksi vain sairaalan sänky ja vähän vaatteita. Olipahan kauhea kokemus, ajattelimme molemmat päivän jälkeen. Nyt ei enää ikinä kalaa eikä toivottavasti oksentamista pitkään aikaan! Kuinka pahasti olimmekaan väärässä. Se ol...