Valtteri-myrsky illasta aamuun

 



Huoneessa humisee pehmeys. On oudon valoisaa vaikka vaistoan, että vielä on yö. Tämä ei ole aamunkajoa eikä keittiöön unohtunutta sähkövaloa, vaan lumen valoa. Tunnen sen heti, ja kun vilkaisen kelloa, huomaan aavistukseni oikeaksi: kello näytää 4.44, mutta koska emme ole Japanissa, kellonaika ei aiheuta huolestumista. 

Japanilaisessa (tai laajemminkin aasialaisessa?) kulttuurissa numero neljä kuulemma tuo huonoa onnea, sen kuulin jostakin lähteestä joskus vuosia sitten. On totta tosiaan onni, etten ole japanilainen, ajattelin heti, huhtikuun neljäntenä syntyneenä.

Huonon onnen japanilainen kellonaika ei saa minua varuilleni, mutta terästän silti kuuloani yön oudossa vaaleudessa. Valo tulee lumesta, siitä jota oli alkanut myrskytuulen myötä sataa eilen iltapäivällä ja jota luvattiin tulevan taivaalta koko yön. Lumi heijastuu ikkunan jouluvaloihin ja saa koko huoneen säteilemään aamuöisen talviyön tunneille poikkeuksellista valoa. 

Ja pehmeys - sen tuntee heti, riippumatta siitä tietääkö etukäteen että lunta on satanut vai ei. Lumen pehmeys kantautuu sisälle asti, valkoiseen vaippaan kietoutunut maailma ympäröi talon niin tiiviisti että se tihkuu sisälle asti. 

Olisin halunnut nousta sängystä ja kurkistaa ikkunasta, paljonko lunta on satanut, mutta en kuitenkaan nousw, sillä pelkään herättäväni joko lapset tai koiranpennun, joka vihdoin on kasvanut sen verran että nukkuu täysiä yöunia eikä vaadi yöpissalla käyttämistä.

Postauksen kuvituksena kuvia Valtteri-myrskyn
keskeltä ja sitä seuraalta päivältä. 


Tyydyn arvelemaan mielessäni, vieläkö tuiskuaa ja onko lunta tullut 30 senttimetriä tai enemmänkin kuten myrskyvaroituksissa ennustettiin, punaisia varoituksia ja kehotuksia pysyä kotona, sisätiloissa ja poissa autoteiltä jos vain suinkin mahdollista. 

Taasko niitä lopulta perättömäksi osoittautuvia ja lopulta Suomen etelä- itä- pohjois- tai länsipuolelta kiertäviä tai ties mistä koilisesta koukkaavia myrskyrintamia, joista ei isoista ennakkopuheista huolimatta näy jälkeäkään. 

Iltapäivällä kolmen aikoihin se kuitenkin alkoi, hento mutta päättäväinen lumisade. Tuuli oli muuttunut puuskittaiseksi ja heilutellut puiden oksia jo aiemmin päivällä, vaikka isot puut vielä seisoivatkin lähes liikkumattomina paikoillaan. 

Iltaa kohden tuuli voimistui, lumipyry tiheni. Kun tuli pimeää, katulamppujen valokeilassa erottui vaakatasossa viuhuva tuisku. Viima pisteli iholla jos ulos uskaltautui, tuuli huojutti isojakin puita siinä missä pienempien oksat olivat muuttuneet puuskatuulen riepoteltaviksi leikkikaluiksi. 

Sitä kaikkea oli ihastuttavaa katsella ja kokea. Oi talvea joka vielä antaa tällaisia näytöksiä, voi ilmastoa ja ennusteita, joiden mukaan myrskyt ja sateet lisääntyvät niin että tällaista tulee olemaan niin paljon että olemme ongelmissa sen kanssa.

Myrsky jatkoi myllerrystään koko illan, se ujelsi hormeissa ja vihelsi ikkunoiden takana kun kylvetin niin lapset kuin koirat, katsoimme Avaran luonnon ja nautimme illallisen (bruschette al pomodoro, kalaa, lohkoperunoita, rucola-salaattia, marinoituja paprikoita) ja vielä sittenkin, kun ennen nukkumaanmenoa luin sängyssä pojille iltasaduksi Eemelin koottuja metkuja. 


Kuopus tapansa mukaan nukahti kesken iltasadun mutta isoveljen kanssa saimme luvun luettua loppuun, mutta sitten melko pian nukahti hänkin. Minä jäin valvomaan ja kuuntelemaan ikkunan takana ujeltavaa tuulta ja ajattelemaan. Tämäkö nyt on kaiken mediahuomion ja -varoittelun arvoinen, tämäkö se todella on, se että tammikuussa sataa paljon lunta ja tuulee vähän enemmän kuin tavallisesti?

Samalla mietin hiukan mediaa muutenkin ja sitä, miten helppoa sen on harhauttaa ihmiset keskittymään juuri siihen puoleen maailmasta jonka se haluaa ihmisten näkevän. Että mielummin mouhkataan myrskystä ja pääministerin bileilloista, ja niiden varjossa voi tapahtua vaikka mitä tärkeämpää kuten eduskunnan päätöksiä vajaamiehistöllä ja digipassihankkeen valmistelua, josta suurella osalla kansasta ei ole mitään käsitystä, mutta koska huomion valokeila ei niihin lankea, niin ne jäävät piiloon ja tulevat ehkä joskus myöhemmin huomatuksi, ja useimmiten kun on jo liian myöhäistä. 

Kunnes jossakin vaiheessa ajatukset antoivat periksi ja vaivuin unien täytämään horrokseen. Liekö myrskyn vaikutusta, mutta yöni on ollut jatkuvaa heräilyä vilkkaan unennäön välissä. Olen uneksinut entisistä ja nykyisistä rakkaista, lapsuusmuistoista, covid-rajoituksista ja pienistä arkipäiväisistä asioista kuten teepusseista, sitten siitä kuinka olin Rooman-anoppilassa keittämässä kesäkurpitsoja, sitten siitä kuinka kahden siskoni kanssa olimme menossa uimarannalle mutta toinen siskoistani huomasi unohtaneensa uimapuvun kotiin ja kääntyi takaisin, enkä ehtinyt sanoa hänelle että toivottavasti hän varmasti tulisi takaisin ennen kuin hän oli mennyt.

Kun kello 4.44 katson kelloa olen ollut hereillä jo hyvän aikaa. Sen jälkeenkin valvon vielä pitkään ja ajattelen jo valvovani suoraan aamuun, mutta sitten uni kuitenkin tulee ja vie hetkeksi taas jonnekin. 

Kunnes taas herään. Tällä kertaa siihen, että koiranpentu hyppää sänkyä vasten ja nuolee varpaitani. Se on oppinut ettei sängylle saa hypätä mutta varpaita se nuolee, mitä vain jotta saa laumanjäsenet herätettyä aamun sarastaessa. 

Kello on kaksikymmentä yli kahdeksan eli ruhtinaallisen paljon. Siihen aikaan lapsiperheen on hyvinkin jo aika herätä, ja niin heräämmekin. Avaamme verhot ja toteamme, että kyllä, lunta on tullut paljon ja nyt pääsee lumihommiin.



Aamiaisen jälkeen niihin heti ryhdymmekin koko perheen voimin. Kolmekymmentä senttiä lunta (vähintään) odottaa kolaamistaan, ja lounasaikaan mennessä on etupiha saatu aurattua. Valtteri-myrsky on lunastanut odotuksensa ja nyt lunta toden totta on joka paikassa! 

Sitä on kaikkialla, aivan kuten valoakin jota lumi tuo tullessaan. Ja hetkeksi koko maailma muuttuu kauniimmaksi ja paremmaksi paikaksi, kun kaikki likainen ja kulunut peittyy valkoisen peitteen alle ja muuttuu pehmeäksi, tunnistamattomaksi ja unenomaiseksi paratiisiksi ja jonka pehmeys häivyttää. 

Myrsky jälkeen lumen alla maailma saa hetken ajan hengähtää, olla hiljaa paikoillaan. Mutta pian on lumen taas aika sulaa ja paljastaa sen minkä on haudannut, esiin tulevat hiekkalaatikkoon jääneet hiekkalelut, haravoimatta jääneet syysmyrskyjen oksat ja keräämättömät koirankakat. 

Siihen asti kaikki on puhdasta ja valkoista ja rauhoittavaa; on vielä aikaa kerätä voimia ennen lian ja epäkohtien paljastumista. Talvi, ihastuttavaa että olet täällä, kaikkien ilmastonmuutosennusteiden  vastaisesti tai toisaalta ehkä juuri niiden mukaisesti: lisää myrskyjä ja sateita, toisiaan lumena mutta yhä useammin vetenä. 


Nyt Valtteri-myrskyn jälkeisenä iltana sataa yhä lunta. Lämpötila on painunut aamun nuoskakeleistä pakkasen puolelle, eli unelmatalvi jatkuu etenemistään. Ja hyvä niin. Myrskyt eivät varmastikaan ole ohi, mutta onneksi niitä tarvitsee kohdata vain yksi kerrallaan. Ja vaikka ne hetkeksi toisivatkin mukanaan pettävän pehmentävän lumivaipan kaiken likaisen ja ruman ylle, niin olkoon niin. Välillä tarvitaan sitä, ettei ruma ja likainen näy, vaikka sen lumen alla tietääkin lymyilevän ja odottavan sään sulamista. 

Ainakin tämän hetken verran on puhdasta, valkoista ja pehmeää. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin