Viimeinen ilta Roomassa - arrivederci Italia ja seuraavaan kertaan jossakin epävarmassa (korona)tulevaisuudessa

Auringonlasku lentokoneesta nähtynä.

Seitsemän viikkoa ihmisen elämässä kuluvat nopeasti, etenkin jos on lomalla ja viettää aikaa Italian auringon alla. Se hetki kun istuimme taksissa matkalla Fiumicinon lentokentältä kohti Rooman-mummolaa ja taksikuski selitti innoissaan kaupungin tunnelmia illalla pelattavasta Italia-Sveitsi EM-jalkapallo-ottelusta, on muuttunut muistojen kultaamaksi autereiseksi tunnelmahetkeksi, jolla ei ole enää mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Eli sen, että olimme matkasta väsyneitä ja ryytyneitä, nälkäisiä ja hikisiä, lapset olivat tavalliseen tapaansa nahistelleet lennon aikana, automatka ruuhkaisilla Rooman sisäänmenoteillä venyi venymistään ja ikkunasta puhalsi äkillinen helteinen kostea ilmamassa, johon kehoilla oli totuttelemista. 

Mutta onnellinen hetki se silti oli, loman alkumetrit. 

Ajattelin tuota hetkeä viime lauantaina, viimeisenä iltanani Roomassa istuessani anoppilan parvekkeella. Aurinko oli jo laskenut ja talojen takaa kantautui musiikkia. Korttelijuhla, Festa in allegria, oli käynnissä ja konsertti piazzalla alkanut. Olimme käyneet illallisen jälkeen kävelyllä siellä itsekin mutta palanneet kotiin heti kun lapset olivat käyneet karusellissa ja tuhlanneet tarpeeksi rahaa pallonpotkinta- ja ammuntakilpailuissa. 

Laskeva aurinko Rooman kattojen yllä.

Viime syksynä vuosittainen korttelijuhla peruttiin covidin takia ja tämäkin syksy näyttää epävarmalta, mutta tähän heinä-elokuun vaihteeseen oli pykätty kahden päivän juhla, jonka tarkoitus on osaltaan auttaa alueen kauppiaita uuteen alkuun lockdownien jälkeen. 

Kaupat olivat auki yhteentoista illalla ja osa alueen yrittäjistä oli jalkautunut kadulle kojuihin myymään tuotteitaan. Juhla-alueella oli maskipakko ja osan ruumiinlämpö mitattiin ennen sisäänpääsyä. Keskeisellä paikalla juhlaa oli myös pop up -rokotuspiste, jossa saattoi käydä ottamassa koronapiikin. 

Liekö viimeisen illan syytä, mutta en ollut oikein juhlatuulella ja olin mielissäni, että palasimme nopeasti kotiin. Kuopus oli nukahtanut rattaisiin vaikka kello ei ollut vielä kymmentä mikä ei italialaisessa lomarytmissämme ole vielä paljon, mutta karusellikokemus oli uuvuttanut hänet täysin. 


Sitä paitsi illan tullen oli yhtäkkiä noussut navakka tuuli, joka toi kaikuja Apulian-lomallamme kokemastamme kesämyrskystä. ( Lue siitä täältä). Kovia tuulia on ollut tänä kesänä Roomassakin, samoin kuin muualla Italiassa. 

Pohjois-Italia on ollut sateiden, tuulen ja tulvien vallassa, eikä loppua näy. En tiedä olenko vain herkistynyt ilmastonmuutosuutisille vai kuvittelenko muuten, mutta tuntuu ettei tällaisia tuulia ole täällä Roomassa näin paljon ennen ollut, ajattelin tuulen pyöritellessä hiuksiani sinne tänne vähän kuin olisi laivan kannella seissyt. Navakoita puhureita on ollut ennenkin, mutta koskaan ei ole ollut tunnetta että nyt tuo lasi tuosta ihan kohta paukahtaa rikki, kuten nyt oli. 

Ja kun puolenyön jälkeen kävin viimein nukkumaan hikisten lasten viereen hellepäivän jäljiltä tukalan kuumaan yläkertaan, kävi huoneessa kohtuunavakka tuuli koko ajan - vaikka ikkuna oli kiinni. Tiivisteiden puute italialaisissa ikkunoissa on toki tuttua, mutta en muista sellaista viimaa käyneen että ikkunanpuitteista tuulee suoraan sisään. 



Tuuli jatkoi vinkumistaan ikkunan takana koko yön, kuulin sen havahtuessani hereille tuttuihin yön ääniin kuten koiran haukuntaan, auton varashälyttimen laukeamiseen ja nousevien lentokoneiden jyrinään. Välillä heräsin ihan vain siihen, kun tuulenpuuska paukahti ikkunaan niin kovaa. Oli sitä paitsi niin järkyttävän kuuma ettei uni senkään vuoksi ollut kovin syvää. 

Hikoilin kuitenkin tänä viimeisenä yönä ihan tyytyväisenä, sillä tiesin että tähän se sitten jää, lämpö ja nukkuessa hikoilu. Suomessa odottaa suomalaisen normikesäsää eli maksimissaan kahdenkymmenen kieppeillä keikkuvat lämpötilat ja ajoittaisia sadekuuroja koko elokuuksi ennen syyssateita.

Ne helteet jotka alkoivat kaksi päivää sen jälkeen kun lähdimme Italiaan ja loppuivat kaksi päivää ennen kuin palasimme, ovat meille jääneet pelkiksi lehtien otsikoiksi ja somepäivitysten ihastelunaiheeksi. Meille Suomen kesä on tänäkin vuonna ollut kolea ja epävakainen, emmekä muuta osaa kuvitella. 

Nyt kun kirjoitan tätä kotona Suomessa tavallisella paikallani keittiön pöydän ääressä, päivän ajoittainen auringonpaiste on illaksi vaihtunut tiiviiseen sadetta enteilevään pilvisyyteen. Näen pihalla ja ulkoilureittien varressa kesän poikkeuksellisen lämmön ja kuivuuden jäljet eli paahtuneen luonnon ja koivujen pudottamat keltaiset lehdet, ja viime päivien sateiden jäljiltä niissä tuoksuu ja näkyy jo syksyn kostea maatumisen tuntu.

Päivällä istuin etupihalla hellekesän rippeissä auringon paistaessa lämpimästi iholle, haistelin ja ihastelin ilman raikkautta ja puhtautta ja kuuntelin hiljaisuutta, jota vielä lähtiessämme ei ollut vaan ilman täytti mustarastaiden, peippojen, punarintojen ja pajulintujen laulu, sepelkyyhkyjen kurnutus ja varpusten viserrys. 


Arrivederci Italia! 


Ajattelin sitä milloin mahtaa olla seuraava kerta jolloin pääsemme Italiaan. Koskaan ei ole ollut tällaista epävarmuutta sen suhteen, ei näin epävarmaa tulevaisuutta. Matkustamisesta on tullut monimutkainen suoritus, jota ei noin vain viitsi tehdä testeineen ja koronapasseineen (Green pass) kaikkineen. Lisäksi syksyn ja talven tautitilanteesta ei kukaan vielä tiedä, riittävätkö ja rokotukset ja koronapassitkaan siihen, että elämä voi palata "normaaliksi".

Ja ajattelin sitä miten kesä on taas kääntynyt kohti loppuaan, se aina kääntyy ja joka kerta liian nopeasti ja ottaa aikansa ennen kuin ajankulun edes tajuaa. Minne se taas meni, jälleen yksi Italian-kesä? Yhdessä hujauksessa, tuskin ehdin saada yhdestäkään hetkestä kiinni tai ehtiä kunnolla istahtaa aloilleni, juuri ja juuri ehdin tottua italialaiseen elämänmenoon ja päästä siihen sisään, kun kaikki se on jo ohi ja taas pitäisi kääntää toiselle, suomalaiselle vaihteelle ja kohti arkea, syksyä, talvea. 

Tämän päivän elän vielä välitilassa, ehkä koko viikonkin. Availen matkalaukkuja, hypistelen tavaroita, pesen pyykkiä ja järjestelen ajatuksia. Totuttelen siihen, että ilman pitkähihaista on kylmä. Luen suomalaisia uutisia ja yritän päästä edes suurinpiirtein samalle taajuudelle muiden suomalaisten kanssa, saada kiinni heidän tarmokkuuden ja säntillisyyden liepeistään ja unohtaa italialainen suurpiirteisyys ja luvan kanssa harjoitettava huomenna huomenna -asenne, johon niin mielelläni tartun Italiassa ollessani ja vähän muutenkin, onhan se niin lähellä omaa luontoani (ehkä olen edellisessä elämässäni ollut italialainen). 



Ja mielessäni kiertää lempirunoilijani runonpätkiä, jotka kuvaavat matkaltapalaajan mielenmaisemaa paremmin kuin mikään. Ainakin minun mielenmaisemaani, jopa niin hyvin että olisin itse voinut kirjoittaa nämä tekstit jos olisin osannut: 

PALAAJA

Mistä ne puhuvat niin kovaa?

Hän ponnisteli kuullakseen sanojen taakse, ei ymmärtänyt. 

Hän oli liian vastikään palannut, kuulo oli virittynyt toiselle aallolle 

hiljaisemmille siirtymille odotuksessa

jossa viimeinen kysymys, mitä oli tapahtuva, värisin kuin korento. 

Hän oli kulkenut  varpaillaan, kuulo oli aivan liian herkkä. Hän oli palannut. 


PORRASKIVI

Tapahtumista kotiin pikku mökille

istua porraskivellä, tunkea varpaat ratamoihin

yllä liitämässä pilvien unohdus ja pääskyt.

Ladata piippu muistoilla, poltella, odotella. 

- Sylveig von Schoulz


Kotona, villatakki päällä.

 

 



Kommentit

  1. Oletpas saanut vähän väriä! Juu ei ollut koleaa, juuri tuollaisia öitä oli täälläkin, en edes muista milloin olisin hikoillut tyynyyn näin paljon kuin tänä kesänä. Italia on saanut vastoinkäymisten vastapainoksi, kuten karman laki määrää, kansallista nannaa huolella: euroviisut, futis em-mestaruus, miesten satasen kultaa!!!!!
    Vaan on tuo sun kuopus ylisöpö;) saletti sydäntenmurskaaja..=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan aurinkoa ja sitä palvoessa väri tarttuu. Ja D-vitamiini myös. =)

      Italiaa on urheilussa ja musiikissa hemmoteltu, se on totta. Ihan hyvä että on tullut vastapainoa vastoinkäymisille...

      Kuopus on saanut hyvän yhdistelmän italialaista tummuutta ja ruskeat silmät, voi tosiaan olla että jonain päivänä vielä kiittää näistä geeneistään. =D.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Viisi päivää tuntematonta: lomailen ilman perhettäni ensi kertaa 12 vuoteen