Hävittäjät Helsingin yllä

 Paluu mökin hiljaisuudesta takaisin kaupungin meluun ei ole sujunut äänimaiseman näkökulmasta kovinkaan hyvin. Aamulla seitsemän jälkeen työkoneet herättivät jälleen metelillään, ja nyt seitsemän aikaan illalla ne yhä jatkavat jyrisemistään seinän takana kotikadulla. Punarinta ja mustarastas laulavat sitkeästi koneiden paukkeesta huolimatta, mutta työmaan äänet peittävät ikävästi niiden suloista liverrystä.

Kotiinpaluun kauheimmat äänisaasteet koettiin kuitenkin muualla kuin kotikorttelin putkisaneeraustyömaan äärellä. Ja samalla kovimmat äänet, joita korvani ovat koskaan joutuneet kuulemaan. 

Hetkeä ennen tärykalvojen kestävyyttä
koettelevaa jylinää oli hiljaista ja rauhallista.


Hetken piti olla päivän hiljaisin, pakoa kotikadun työmaan hermoja raastavista maan raavinnan, kaivamisen ja mylläämisen äänistä. Suuntasimme koiran kanssa meren rantaan, Talin golf-kentän ja Vermon raviradan väliselle kumpareiselle ulkoilualueelle, jossa virtaa joki ja metsikkö vuorottelee ruohomaaston kanssa. 

Istahdimme hetkeksi meren rantaan katselemaan meren kimmellystä auringossa, naurulokkeja, kalalokkeja ja tiiroja, jotka lentelivät meren yllä ja pitivät omaa, ihmiskorvalle rentouttavaa meteliään.

Onneksi täällä Helsingissäkin on mahdollista löytää luontoa ja hiljaisuutta, ehdin juuri ajatella, sitten lähdimme jatkamaan matkaa. Ja silloin se tapahtui.

Jostakin kaukaa edestämme alkoi nousta valtava, nopeasti lähenevä jylinä. Ennen kuin edes ehdin hahmottaa mikä se on, se oli jo päällämme ja sitten sitä ei enää voinutkaan olla näkemättä eikä varsinkaan kuulematta: valtavan kokoinen hävittäjälentäjä lensi suoraan ylitsemme, sen varjo peitti taivaan ja auringon ja pyyhkäisi jumalattoman jylyn saattelemana päittemme päältä kohti merta. 

Se oli kuin valtava lintu, sen muoto oli kolmiomainen ja erotin pohjasta osat joista kone koostui - se siis lensi todella matalalla.

Jo sellaisen ilmestyksen näkeminen taivaalla olisi ollut sykettä nostattava kokemus. Pahinta oli ääni. Se oli silkkaa jylyä, kaiken alleen peittävää jyrinää. Olin kuulevinani äänivallin rikkoutuvan vähän sen jälkeen kun kone oli ohittanut meidät ja jylinä oli kovimmillaan. Silloin myös korvissani rikkoutui jotain, ja sen seurauksena niissä humisee yhä nyt illalla kun tätä kirjoitan. 



Koira tempoi vauhkona hihnassa, sekin oli tuijottanut kauhuissaan taivaan peittävää ilmestystä ja syöksyili korvat luimussa vasemmalle ja oikealle. Kun joidenkin sekuntien jälkeen kuulin toisen hävittäjän lähestyvän, tajusin toimia ja kumarruin hätäisesti peittämään sen korvia käsilläni, suojelemaan edes vähän.

Omissani korvissani rikkoutui jotakin uudelleen, kun toinen hävittäjä jylisi ylitsemme yhtä matalalla kuin edellinenkin, mutta keskityin puristamaan käsiä entisestään vauhkoontuneen koiran korvien suojana. Jos koira olisi ollut irti hihnastaan, se olisi varmasti lähtenyt juoksemaan paniikkiin joutuneiden koirien tapaan, ja kuka tietää milloin ja mistä se olisi sen jälkeen löytynyt, jos mistään. 

Onneksi hihna oli tiukasti kiinni, pakotin koiran pysymään paikoillaan ja kun toinenkin hävittäjä oli kaukana ja enää kaukainen jyly muistutti sen olemassaolosta, hellitin otettani.

Tyynnyttelin ja hellittelin koiraa kauan aikaa, se hyppäsi vasten kasvojani ja nuoli niitä häntä vimmatusti heiluen vailla mitään aikeita lopettaa, sitten se hautasi kuononsa kainalooni kuten se aina tekee kun hakee turvaa ja rapsutuksia ja tunsin, kuinka se pikku hiljaa alkoi rauhoittua ja rentoutua.



Kun jatkoimme kävelyä, se kuitenkin vilkuili taivaalle vielä hyvän tovin, sen korvat olivat luimulle painautuneet kuten aina kun sitä pelottaa tai jännittää joku tilanne, ja aika ajoin se katsoi parhaaksi pysähtyä ja hakea minulta muutaman rapsutuksen, rohkaisuksi.

Korvissani soi yhä, kun lähestyimme jo kotia ja sen metelin täyttämää äänimaisemaa. Yhtäkkiä kaivinkoneen hurina ja raavinta tuntuivat kuitenkin kovin pieniltä melun lähteiltä. Se mitä olin juuri kuullut ei löytänyt vertaistaan mistään jokapäiväisen ihmiselämän äänimaisemaan kuuluvasta. 

Mitä ihmettä hävittäjät tekevät Helsingin yllä tavallisena keskiviikkoiltapäivänä, ja ennen kaikkea, miksi ne lentävät niin kauhean matalalla asutuskeskuksen yllä? 

Mihin ne olivat matkalla, mitä puolustamaan, mitä harjoittelemaan? Mitä tässä maassa ja maailmassa oikein tapahtuu? Panssarivaunuja liikutellaan junavaunulaisteittain (itärajalle harjoituksiin?), hävittäjäkoneita jylisee Helsingin yllä, mitä vielä?

Myöhemmin päivällä luin netistä, että tällä viikolla ovat käynnissä Ilmavoimien Ilmataktiikka 22 -lentotoimintaharjoitukset, joiden takia taivaalla voi näkyä erikoisia valoilmiöitä ja näkyä Hornetteja. Harjoituksiin liittyy sekä yli kymmenen kilometrin korkeudessa suoritettavia yliäänilentoja kuin lentoja matalilla lentokorkeuksilla, tiedotteessa sanotaan. 

Se huomattiin! Näin matalalla en ole koskaan mitään lentokonetta nähnyt, en edes lähellä lentokenttää. Enkä edes helikopteria.

Opin kertaheitolla - ja valitettavasti myös koirani oppi - miten hirvittävä, miten jumalattoman kova on matalalla lentävän hävittäjälentäjän ääni. En halua kuulla sitä enää ikinä - voi kuinka toivonkaan ettei minun tarvitse sitä enää kuulla. Eikä kenenkään meistä, ei koirien eikä ihmisten. 



Korvien soimisen lisäksi sydän pamppaili kauan aikaa jylinän vyöryttyä ohi kaukaisuuteen. Saatoin tuntea joka solullani, miten stressitila kehossa jylläsi. Vaikka siihen asti reipas kävely oli nostattanut kevyen hien pintaan, yhtäkkiä minua palelsi luita ja ytimiä myöten. 

En saanut lämmöstä enää kiinni vaikka jatkoimme koiran kanssa kävelyä kevääseen heräävässä metsässä. Tuomen lehdet vihersivät, kukkivat valkovuokot laikuttivat metsänpohjaa, aurinko paistoi, mutta sisässäni oli hirveä kylmyys. 

En pysty kuvittelemaan, en edes uskalla kuvitella, mitä tarkoittaa elää keskellä maailmaa, jossa hävittäjät jylisevät taivaalla muuten kuin harjoittelutarkoituksessa. En pysty kuvittelemaan, miten kauheaa on kuulla niiden meteliä ja samalla pelätä, että pommit satavat niskaan. En voi kuvitella miten korvia ja sielua särkevää on kuulla, kun hävittäjien pommit ryskyvät rakennuksiin ja kotitaloihin. 

Kiirehdimme koiran kanssa kohti kotia, parin tunnin mittaiseksi venynyt lenkki oli alkanut painaa muutakin kuin jalkoja. Yhä vieläkin koira välillä vilkuili taivasta mutta uskoi lopulta rauhoitteluni ja keskittyi keväisen maan huumaaviin tuoksuihin. 

Minäkin huomasin vilkuilevani taivaalle vielä pitkään, höristäväni korviani jokaiselle taivaanrannasta nousevalle äänelle ja vaikka ne kaikki osoittautuivat tavallisten lentokoneiden etäiseksi jylyksi tai lähistöllä ohitse pyyhältävän junan kolkkeeksi, en millään meinannut pystyä rentoutumaan. Pelko uudesta hävittäjän ylilennosta oli jäänyt muistiin. 

Ja ennen kuin lopulta pääsimme kotipihalle asti ja puikkelehdimme ohi yläpuolellamme heiluvien kaivinkoneiden kauhojen, päähäni putkahti vielä viimeinen hätäinen ajatus: onneksi olivat omia. Jos olisivat olleet vieraiden valtojen, melu vaikka kauheakin olisi ongelmista pienin.



Kommentit

  1. Jotenkin huvitti tuo valtavan kokoinen hävittäjälentäjä ja hänestä tuleva ääni kun hän lentää matalalla. Yleensä hävittäjälentäjät ovat kovia naistenmiehiä ja hävittäjät 60 miljoonan hintaisia kappaleelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomiosta ja lapsuksesta huomauttamisesta! Huolimatonta kirjoittamista, peräti kahdesti tuo sama virhe...Mutta kontekstista selvinnee kumpaa tarkoitan. ;)

      Poista
  2. Niissä hävittäjissä on kyllä todella kova jylinä, oon joskus kuullut sitä jylinää etelä-Italiassa napolin lähellä kun siellä oli jotkut harjotukset (ja myös naiskuuluttaja)ilmeisesti Syyrian takia sillon aikaisemmin harjoittelivat. Luin sillon uutisista niin tiesin mistä oli kyse. Luultavasti tulee lisääkin kaikenlaisia ja monenlaisia harjoituksia Pohjoismaihin, luulen. Toivottavasti jäävät vain harjoituksiksi eikä muuta tapahdu.

    VastaaPoista
  3. Joskus näköjään Saksassa ja Itävallassa ovat paremmat ja selkeämmät uutiset eikä turhaa hysteriaa niin kuin Suomessa. Eilen uutiset Saksassa ja Itävallassa kertoivat, että sotilakalustoa siirrettiin Niinisaloon arrow-harjoituksiin, joihin osallistuu 3000 suomalaista sotilasta, sen lisäksi US-amerikkalaisia, brittejä, virolaisia ja liettualaisia. Sotilakalustoa pitää osata käyttää ja pitää harjoituksia ilmassa, maalla ja merellä. Suomen ja Ruotsin päämnisterit Sanna Marin ja Magdalena Anderrson olivat käymässä liittokansleri Olaf Scholzin luona neuvottelemassa Suomen ja Ruotsin mahdollisesta liittymisestä Natoon. Suomessa huhuillaan ja juorutaan perättömiä. Niinisalon, Säkylän teillä ja Saksan moottoriteillä ovat sotilaskalustikolonnat tavallisia näkymiä syys- ja kevätmanoverien aikana ja liikenteessä kulkijoita varoitetaan häiriöistä. Eihän sotilaskalustoa ja miehistöä voi salaa siirtää paikasta toiseen. Ihmettelen suuresti tuota hysteriaa, mikä nostettiin keinotekoisesti tuosta kuljetuksesta Niinisaloon. Kauhavan lennosto piti ylimääräisiä harjoituksia Porissa uusilla mig´eillä 1960 luvun alussa koko kesän meidän peltojen yllä syöksylentoja, eikä yksikään tippunut taivaalta. Onko se niin paha, jos Helsingissä joku harjoittelee?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Kymmenen päivää kuumetta ja kolmen viikon yskä: korona voi myös lapsella kestää kauan.

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi