Varautumisen vappu - selviytyisinkö äärioloissa?



Minulla on ollut vapun mökkireissulla hieman raskasta luettavaa. Mukana muutama kirja, osin sattumalta mukaan valikoituneet. Yksi niistä on nimeltään Selviydy äärioloissa (Juha Jormanainen ja Heikki Karinen), sen nappasin mukaan kirjastosta hetken mielijohteesta, nykyaikana kun selviytyminen ja varautuminen ovat saaneet konkreettisen sävyn ja lehdet ovat täynnä juttuja jälkimmäisestä.

Kirjassa käydään läpi hypotermia, jäihin putoaminen, suunnistaminen erämaassa, vuoristotauti, suuret vuotavat haavat ja niiden ensiapu, evakuointi vuoristo-olosuhteissa, selviytymisen psykologiaa, selviytyminen kotioloissa ynnä muuta.


Juha Jormanainen ja Heikki Karinen: Selviydy äärioloissa.
Metsäkustannus 2018

Kun luin miehelleni ääneen avohaavaosiota hänen hakatessaan polttopuita saunanlämmitystä varten ja pohdiskelin, että ensi apteekkireissulla täytyisi heti hankkia kiristysside, paineside ja hemostaattia mökkivarusteisiin ja kotiinkin, hän komensi minut muualle manaamaan.

Ehkä ajoitus ääneen lukemiselle oli huono, mutta kirjassa puhutaan asiaa. Olemme aivan liian huonosti varautuneita ääritilanteisiin, kuten sähkökatkoksiin ja ensiapupakkausta vaativiin tapaturmatilanteisiin.

Saunan jälkeen katselin meidän mökkiensiapulaukkumme virkaa toimittavaa kosmetiikkapussukkani sivutaskua, josta löytyy muutama hassu laastari, desinfiointiainetta, punkkipihdit ja pinsetit, tavanomaisia särkylääkkeitä, allergialääkettä, pikkuputkilo bepanthenia, vitamiineja, propolistippoja, kuumemittari ja käytettävä viimeistään -päivämäärän ohittanut antibioottivoide, minulle tuli todella huonosti varautunut olo.

Varsinkaan kun kotonakaan ei ensiapuvälineistö ole sanottavasti tuota kummempaa.

Mitä näillä tehtäisiin, jos tulisi sähkökatko, säteilyvaara tai sota? Edes joditabletteja ei ole, mutta onko kolmen päivän tai viikon vesi- ja ruokavaroja, täyttä bensatankkia, paristokäyttöistä radiota, käteistä rahaa, sähkötöntä välinettä ruuanlaittoon, tarpeeksi lämpöä?


Lapset löysivät metsäretkellä hienoja jääpuikkoja.
Kylmän kevään hyviä puolia!


Tämän vapun metsäretkillämme olemme nauttineet luonnosta ja sen rauhasta kuten ennenkin, mutta omissa ajatuksissani olen usein askarrellut noissa edellä mainituissa kysymyksissä. Lapsille huolet eivät ole toivottavasti välittyneet, heille elämä on yhä helppoa ja huoletonta ja niin kuuluukin olla.

Olen ajatellut paljon sitä, että jos saisin aloittaa elämäni alusta, opettelisin kaikki erämaassa pärjäämiseen tarvittavat taidot ja alkaisin elää kuten vaeltajat elävät, pakenisin ihmiselle sopimatonta nykyelämäntyyliä metsäpoluille ja nukkuisin öitäni teltassa. Ja opettaisin näitä asioita lapsilleni vauvasta asti.

Lisäksi voittaisin matematiikkapelkoni ja opiskelisin lääkäriksi tai jonkun ammatin, joka opettaa syvällisemmin ymmärtämään ja hoitamaan sairauksia, jolloin en olisi niin riippuvainen lakkoilevasta ja poikkeustiloissa vielä epävarmemmasta terveydenhuoltojärjestelmästä.

Eihän se vieläkään myöhäistä ole (paitsi lääkärin ammatin hankkiminen, ehkä), päinvastoin nykyään tärkeämpää kuin moneen sukupolveen. Voisin yhä aloittaa, laittaa lapseni vaikka partioon tai laittaa heidät tai itseni eräkurssille, tai vähintääkin uudistaa ensiapukorttini. 

Metsäretkellä kevätpurolla.

Lapsillani toki on kaikki mahdollisuudet vielä avoinna, he voivat valita ryhtyä eräoppaaksi tai lääkäriksi tai kotitarveviljelijäksi tai muuksi oikeasti hyödylliseksi. 

Minulle on moni asia myöhäistä, olen kasvanut liian pitkään pehmeässä pumpulissa ja vinoon, mukava elämä ja hyllyltä ojennetut mukavuudet ovat vieraannuttaneet minut luonnosta ja selviytymisestä. Uskon etten ole ainoa suomalainen ja länsimaalainen, jolle näin on käynyt.

Olisinko valmis selviytymään ääri- tai poikkeusoloissa? Enkä tarkoita nyt k-tautipandemian aiheuttamia poikkeusoloja, jolloin monelle suurin tragedia oli, että joutui olemaan kotona ja menotapahtumat oli peruttu. 

Olisinko valmis kohtaamaan haavoja, vaaroja, täydellistä epävarmuutta, tuhoa, onnettomuutta? 

Vapunaaton aurinkoa mökillä. 
Kylmää, mutta kaunista.

Vappuviikonlopun jälkeen ilma muuttui mökillä kylmempään suuntaan. Vappupäivän aurinkoisen iloinen tunnelma vappusaunoineen ja talviturkinheittoineen vaihtui purevaksi pohjoistuuleksi, harmaaksi taivaaksi ja lumisateeksi. Puhkeamaisillaan oleva kevät tuntuu vetäytyvän taas suppuunsa, odottaa vielä vähän.  Metsän huminassakin on yhtäkkiä jotakin kolkkoa.

Kylmyys on kolkkoutta ihmiselle, varoittaa vaarasta.  Talviuinti ja kylmäkaraisu voi olla hauskaa extreme-ajanviettoa ja terveellistäkin, kunhan jälkikäteen pääsee lämpimään ja keho on terve ja ravittu. Mutta kylmässä piilee ihmiselle aina myös vaara. Siksi ihminen luonnostaan kaipaa lämpöä, ikävöi sitä kylmänä keväänä vaikkei etukäteen olisi uskonut ikävöivänsä, kylmän pohjolan ilmastoon muka tottunut. 


Kylmän riskit konkretisoituivat vappuviikonloppuna. Pojat leikkivät rannassa varoitteluista huolimatta niin innokkaasti, että kumisaappaat hörppäsivät vettä useammankin kerran ja lahkeita myöten olivat vaatteet välillä litimärät. 

Tuloksena oli toisella pari päivää vuotanut nenä ja toisella uudelleen alkanut, peräti muutaman päivän poissa jo pysynyt mahtava yskä, joka sitä ennen jatkui yli viisi viikkoa. 

Edessä on kotiinpaluun ja heti alkajaisiksi lääkärireissu kuopuksen kanssa. Täysin terveeseen lapseen ei lyhytaikainen ja satunnainen kylmä ihan helpolla pysty, joten yskän paluun syy on tietysti selvitettävä. 

Ilmassa on ankeutta, kylmyyttä, huolta tulevasta. Katselen mökkirannalta järven toiselle puolelle eli itään päin, olen juuri käynyt järvessä kastautumassa henkeä haukkoen viiteen laskien (talviuintikuntoni on todella huono juuri nyt) ja lämmitellyt sen jälkeen perinpohjin saunassa ja minulla on hyvä ja lämmin olo.

Aamulla viimeiset jään rippeet olivat 
saaneet seurakseen ohuen riitteen.
 

Itään katsellessani muistelen miten setäni kertoi sotien aikana sieltä kuuluneen kaukaista pauketta tänne asti. Tuolla on itä ja Venäjä, kerron lapsille jotka ovat tulleet viereeni ja totta kai ovat tietoisia nykyisestä maailmantilanteesta. Ja tuolla pohjoinen josta tulee kylmä tuuli ja tuolta etelästä tulevat ne lämpimät, jatkan sillä en halua alleviivata idän ilmansuuntaa.

Jos kävelisimme tuonne itään, niin saapuisimmeko todella lopulta Venäjälle, lapset kuitenkin kysyvät. Kyllä, juuri niin, vastaan ja yritän olla välittämättä heidän hivenen kauhistuneista katseistaan. Ei Venäjä kuitenkaan tarkoita vaaraa, jatkan sillä en halua heidän yhdistävän Venäjään pelkästään kielteisyyttä. Siellä asuu ihmisiä ja perheitä kuten täälläkin, tavallisia ihmisiä, hekin käyvät töissä ja leikkipuistoissa ja metsäretkillä. Sielläkin kevät on juuri heräämässä ja joutsenet, kurjet ja telkät lentelevät taivaalla ja järvien yllä ja pitävät keväistä meteliä kuten täällä. 

Samaa maailmaa kaikki tyynni, samaa maapalloa, samaa luontoa. 

Vain ajattelemattomat aikuiset ja päättäjät sotivat ja haluavat valloittaa toisia maita. 

Ja heidän takiaan tavalliset ihmiset joutuvat olemaan varpaillaan, huolestumaan ja varautumaan, kärsimään ja kuolemaan, ajattelen, mutta sitä en enää sano lapsille ääneen. Sen sijaan muistutan heitä siitä, että suurin osa aikuisista ja päättäjistä on kuitenkin fiksuja ja rauhaarakastavia ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa jotta sota Ukrainassa ei leviäisi ja voimme olla kaikki rauhassa ja turvassa. 

Mutta sitä sanoessani en kuitenkaan enää tiedä, kuten lasten pelkoja rauhoittaessa usein käy, onko se mitä sanon sittenkään ihan totta. Toivon että olisi. Mutta valitettavasti en voi olla varma.


Vappuherkkuja...

...ja vappusauna mökillä.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Kymmenen päivää kuumetta ja kolmen viikon yskä: korona voi myös lapsella kestää kauan.

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi