Hajuton ja mauton maailma - milloin haju- ja makuaisti palautuvat flunssan jälkeen?

Cappuccinon maitovaahto ritisee suussani, pienet ilmakuplat rikkoutuvat osuessaan kieleen ja kitalakeen. Kauramaito on lempeän lämmintä ja pehmeää. Istun keittiön sohvalla ja siemailen aamukahvia, joka-aamuista herättäjääni. Kuppi lämmittää aamuviluisia sormia, jotka saivat lisää kylmää aamu-ulkoilulla koiran kanssa yllättävässä pakkassäässä - maaliskuun viime päivinä! 

Lämmön tunnen, samoin vaahdon pehmeyden. Nautiskelen niistä, pitkitän viimeisten kulausten juomista sillä kun kuppi on tyhjä on tartuttava päivän töihin ja toimiin. 

Vasta kun olen vienyt likaisen kupin tiskikoneeseen ja vilkaisen espressopannua, huomaan että olen juonut cappuccinon lisäämättä siihen kahvia ollenkaan.

Ei silti että makunautinnon kannalta asialla olisi mitään väliä. En maista, en haista yhtään mitään tällä hetkellä. 

Sairastin kahden päivän kuumeisen k-taudin hieman yli viikko sitten, ja yllätyin kuinka nopeasti ja vähillä oireilla se meni ohi. Odotin jotakin samankaltaista kuin monesti flunssissani, eli päiväkausien kuumetta ja petipotilaana oloa, viikkokausien yöunet vievää raivoisaa yskää, solkenaan valuvaa nenää ja varsinkin nyt k-taudin kohdalla kun siitä on niin puhuttu, painavaa jälkiväsymystä.

Mutta olin jo loppuviikosta lähestulkoon terve, lähdin koiran kanssa lenkille torstaina ja siitä lähtien olen ulkoillut lähes normaalisti. Niin yskä, vesiräkänuha kuin väsymys ovat ainakin toistaiseksi oireita, joihin en joutunut tutustumaan.

Nenä meni kuitenkin tukkoon. Ja sen seurauksena maailmastani hävisivät niin hajut kuin maut. Vain suolaisuus tuntuu, sekin heikompana kuin tavallisesti ja ehkäpä vain vanhasta muistista tiedän sen suolaksi. Muutoin saatan vaikka upottaa nenäni homejuustoon tai mutustella valkosipulinkynnen toisensa jälkeen, eikä missään tunnu hajuja, ei makuja. 

Appelsiinimehu ei maistu miltään...

Tämä on tuttua aikaisemmista flunssistani, mikä tietysti ei tee asiasta yhtään mukavampaa. Tee on kuin lämmintä tiskivettä joisi, pastaruoissa ainoa syömisen ilo on oliivien suolainen purskahdus kun hammas puree ne rikki, keitoissa sattumat pitävät yllä mielenkiintoa syömiseen ja sipsejä napostelen välillä ihan vain siksi, koska ne rapsahtavat suussa rikki niin kivan tuntuisesti.

Siskonmakkaralautasen äärellä eilen illalla oloni oli surkea, sillä huolimatta kaikista lempimausteistani, inkivääristä, lipstikasta, mustapippurista ja suosikkireseptini mukaan paseeratulla tomaatilla terästetystä liemestä huolimatta ainoa jonka syödessäni tunsin oli parsakaalin rapeus (sopivasti purutuntumaa), perunoiden tärkkelyys, siskonmakkaran löllönpullea koostumus ja liemessä lilluvien lipstikanpalasten ruohomaisuus. 

Syömisessä kaikki on siis keskittynyt ruuan koostumuksen ympärille ja siihen, kuinka ruoka käyttäytyy suussa. Sulaako se, täytyykö se pureskella vai peräti jauhaa, rapsahtaako haukatessa? Miltä ruoka tuntuu kieltä vasten, pirskahteleeko suussa syödessä?

K-taudin yhteydessä on paljon puhuttu maku- ja hajuaistin häviämisestä. Sitä on pidetty yhtenä taudin tyyppioireista, ainakin aikaisempien varianttien kohdalla. Kun itse kaksi vuotta sitten sairastin testaamattoman, oireperusteisen k-taudin, menetin makuaistini silloin kokonaan muutamiksi päiviksi, vaikka nenä ei ollut lainkaan tukossa eikä nuhaa. 

Kun aistit lopulta palautuivat, makumieltymykseni olivat tehneet häränpyllyä: himoitsin aikaisempaa inhokkiruokaani, oliiveja, ja kaikki makea maistui ällöttävältä, mikä oli sokerihiirelle todella outoa. Yhä edelleen syön oliiveja päivittäin, enkä ole kahteen vuoteen syönyt paljonkaan suklaata tai muuta makeaa, poikkeuksena juhlat ja muut erikoistilanteet, joissa ei nyt vaan kehtaa olla syömättä. 

Nyt maku- ja hajuaisti on poissa neljättä päivää, eikä mitään merkkejä palautumisesta vielä ole, vaikka tukkoinen nenä on alkanut avautua. 

Maailma ilman näitä aisteja on todella kolkko. Mauton syöminen on vain yksi ongelmista. Kun menen ulos, en tunne kevään tuoksua, en sulavan lumen, en paljastuvan maan, en auringon lämmön tuoksua (kyllä, ne kaikki tuoksuvat paljonkin). 

...eivätkä maistu tropit ja vitamiinivalmisteet, joita toipilas keho tarvitsee.

Eilen havahduin siihen, etten ole käynyt suihkussa moneen päivään. Sen unohtaa, kun ei tunne omia likaantuvan kehon hajujaan. Kävin kiireesti peseytymässä mutta vaatteita valitessa tuli heti uusi ongelmatilanne eteen. Kun ei haista mitään, kaikki vaatteet ovat omasta mielestä raikkaita ja hajuttomia. Mistä tietää, milloin on aika vaihtaa paita?

Tänään kauppajonossa hikoillessani tajusin yhtäkkiä, että olin aamulla vahingossa vetänyt ylle sen jo ties kuinka monesti käytetyn paidan. Varmaan haisen kauhealle, ajattelin ja saatuani ostokset kasseihin liukenin nopeasti paikalta. 

Vaarallistakin tämä voi olla. Jos kotonamme syttyisi tulipalo ja olisin yksin kotona, en huomaisi mitään ennen kuin savu olisi näkyvää. Kaasuhellakodissa riskinä voisi olla kaasuvuoto, jota nenä ei tunnistaisi. 

Mitä jos en saa aistejani ikinä takaisin? Sellaisestakin olen kuullut. Googlettamalla löytää useitakin päivälehtien tarinoita ihmisistä, joilta tavallinen flunssa, siis jo ennen pandemiaa, on vienyt maut ja hajut elämästä vuosikausiksi, joillekin jopa pysyvästi. Ja nyt pandemian aikaan näitä aistit menettäneitä on pilvin pimein.

Niin voin kuulemma käydä, jos flunssavirus pääsee tuhoamaan hermosoluja jotka ovat osallisina makujen ja hajujen aistimisessa. Kyse ei siis olekaan mistään k-taudille yksinoikeudella kuuluvasta ilmiöstä, vaikka erheellisesti ja asian saaman julkisuuden määrän perusteella siltä on voinut tuntua. 

Etukäteen ei voi tietää, milloin aistit palautuvat vai palautuvatko koskaan. Useimmiten ne palautuvat, mutta eivät aina. Täytyy vain odottaa ja toivoa parasta.

Toivoa aisteja takaisin. Että tuntisin vielä joskus miltä basilika tuoksuu ja mozzarellapizza maistuu. Viimeiset makuaistimukset liittyvätkin juuri pizzaan, jota viime viikolla tyttären synttäreiden kunniaksi söimme, mieheni aitoitalialaiseen tyyliin tekemänä totta kai. 

Että haistaisin sateen ja lämpiävän rantasaunan ja vastaleikatun ruohon tuoksun. Että voisin syödä ruokani ilman että minun täytyy kysyä ruokailuseuraltani, onko ruoka hyvää ja syömäkelpoista. Että maistaisin hyvin haudutetun teen hennot vivahteet. Oliiveista muutakin kuin suolan. Valkosipulin ja lipstikan, mansikan ja  vastamehustetun mehun hedelmäisyyden. Sen suklaankin, vaikka edes sen jos en mitään muuta. 

Jos maailma jää hajuttomaksi ja mauttomaksi siitä tulee valju ja vailla vivahteita. Silloin on riskinä, että ihminen etääntyy yhä vain kauemmaksi siitä missä hänen pitäisi olla, maan ja tuulen tuoksusta, maan antimien mausta, kehostaan joka toimiessaan kuten pitää erittää tuoksuja ja hajuja, hedelmistä ja kasviksista ja yrteistä ja kukista jotka tihkuvat tuoksuja joilla on suora yhteys mieleemme ja sen mahdollisuuksiin.