Lapsi toiselle leikkipuistossa: "Te valkoiset uskotte väärään jumalaan."



Vaihdoin kesän jälkeen kuulumisia ystäväni kanssa. Hän kertoi lastensa saaneen kesän aikana uusia ystäviä naapurirapun perheen lapsista. Leikit olivat sujuneet muuten kivasti, paitsi että lasten suusta oli toisinaan kuultu outoja kommentteja. Te valkoiset uskotte väärään jumalaan, perheen lapsi oli sanonut ystäväni lapsille. 

Sen jälkeen ystäväni oli viettänyt muutaman hetken lasten kanssa selittäen heille, että kaverien sanomiset oli syytä jättää omaan arvoonsa. Että ei ole vääriä ja oikeita jumalia, on vain jumalia ja kaikki eivät usko yhteenkään jumalaan, eikä siinäkään ole mitään väärää. 

Ystäväni kertomus sai minut mietteliääksi, surulliseksikin. On surullista, että paitsi uutisten polttopisteessä olevassa Afganistanissa, myös meidän yhteiskunnassamme, aivan tässä lähellä, on perheitä joissa lapsille opetetaan maailmankuvaa, jossa esiintyy sanat "valkoinen" ja "väärä jumala". Molemmat sanoja, jotka ovat ääriään myöten täynnä syrjintää, erottelua, jaottelua,  me ja ne toiset -ajattelua, tunkkaista ja huonolla tavalla vanhanaikaista maailmankuvaa, jopa rasismia. 

Itsekin kaksikulttuurisen perheen edustajana ajattelen monikulttuurisuuden olevan rikkaus ja myönteinen asia monessa mielessä. Mutta tällaisesta monikulttuurisuudesta en pidä. Jos lapsi kutsuu kaveriaan "valkoiseksi" ja sanoo hänen uskovaan "väärään jumalaan", kertoo se hyvin paljon lapsen perheen arvomaailmasta. Ja sellaisesta arvomaailmasta haluan pysyä kaukana. 

Tapaus sai minut miettimään asiaa myös toiselta kantilta. Haluan entistä enemmän kertoa omille lapsilleni oman kulttuurimme ja uskontomme juurista ja kansakuntien historiasta. Haluan että he ovat valmiita vastaamaan, jos joku tulee kutsumaan heitä "valkoisiksi" ja "väärään jumalaan uskoviksi". 

"Väärän" uskon symboli? -
matkamuistoja Vatikaanista.

Joitakin vuosia sitten törmäsin jossakin tieteellisessä artikkelissa sanaan arvotyhjiö. Sellainen syntyy, kun yhteiskunta maallistuu ja menettää kosketuksensa (vanhaan) uskonnolliseen elämäntyyliin. Monessa suhteessa uskonnon vallan väheneminen voi olla hyväkin asia ja kaikkinensa se taitaa olla väistämätön kehityskulku nykyisessä tieteelliseen tietoon nojaavassa yhteiskunta- ja arvojärjestelmässä, mutta joka tapauksessa se jättää ihmisen ajatteluun tyhjän tilan, arvotyhjiön

Arvotyhjiöillä on tapana täyttyä ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Ihmisen perimmäinen luonto ilmeisesti on tehty sellaiseksi, että se kaipaa vastauksia isoihin kysymyksiin kuten mistä tulemme, minne menemme, miksi olemme. Ihminen ei tunne oloaan turvalliseksi ja hyväksi, jos hän ajattelee toikkaroivansa ilman mitään syytä tai tarkoitusta Maa-planeetan pinnalla. 

Ellei lapsuudenkoti tai kasvuympäristö tarjoa valmiita vastauksia tai edes löyhää aaterakennelmaa, nämä kysymykset saavat vastauksen jotakin muuta kautta. Sama voi toki tapahtua vahvankin arvopohjan tarjoavan kodin tai kasvuympäristön kanssa, mutta täydellinen arvotyhjiö on yleensä herkempi täyttymään kuin puolitäysi. 


Kasvavan lapset kysymykset voivat saada vastauksensa niin tieteen, tunteen, uskon kuin ateismin kautta. Jossain vaiheessa jokainen lapsi ja nuori, viimeistään aikuinen, löytää omat vastauksensa. Mutta mitä suuremmat ja polttavammat kysymykset, sitä sukkelammin ne usein täyttyvät lähes millä vain selityksellä, joka vetoaa juuri kyseiseen henkilöön ja täyttää juuri hänen eksistentiaaliset tarpeensa. 

Se selitys  voi olla mitä vain täydellisen merkityksettömyyden eli hällä väliä -asenteen ja äärimmäisen uskonnollisen ideologian välillä. Tai sitten äärimmäisen tiedeuskon. Joista kaksi viimeksi mainittua pohjimmiltaan ehkä ovat hyvin lähellä toisiaan kuten emerituspiispa Juha Pihkala kysymyksen muodossa esittää kirjeessään tähtiteteen emeritusprofessori Esko Valtaojalle: Onko tieteen antamiin ratkaisuihin perustuva toivo sekin itse asiassa uskon asia? (Pihkala&Valtaoja: Elämän merkityksen jäljillä. Keskustelukirjeitä. Minerva kustannus 2020)

Olen ollut tätä mieltä ennenkin, mutta ystäväni kertomus vahvisti sen: Haluan kertoa lapsilleni, mistä kulttuurimme ja arvopohjamme juuret tulevat ja mihin ihmiset täällä ennen meitä ovat uskoneet ja monet uskovat yhä. Samalla tavalla kerron heille myös antiikin jumaltarustosta ja pakanauskonnoista, sillä myös ne ovat osa juuriamme, menneisyyttämme ja kulttuuriamme. 

Haluan lasteni tuntevan Raamatun tarinoista edes tärkeimmät, samoin kuin haluan heidän tietävän mitä  rakkauden kaksoiskäsky, kultainen sääntö (tämä monista eri kulttuureista ja uskonnoista hieman eri muodossa löytyvä lause) tai toisen posken kääntäminen tarkoittavat. Haluan kertoa heille, että kristittyjen Jumala on lempeä Jumala, jonka puoleen voi kääntyä jos haluaa - tai olla kääntymättä. 

Samoin kuin voi ottaa oppia kristinuskon messiaasta, Jeesuksesta joka toi maailmaan rakkauden viestin ja muistutti ihmiskuntaa siitä, mitä rakkaus tarkoittaa. Ja niin pysyvät usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. 

Haluan kertoa heille myös kolmen suuren maailmanuskonnon yhteisestä taustasta, siitä kuinka tietämätön ystäväni naapurin lapsi olikaan sanoessaan toisen uskovan "väärään" jumalaan: kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden Jumala yksi ja sama Abrahamin Jumala, vain eri uskonnoissa eri nimillä kutsuttu (Jahve, Allah). 


Saara-vaimosta syntyi Iisak ja Hagar-jalkavaimosta Ismael. Jumala lupasi molempien naisten pojille suurta tulevaisuutta ja sitä että molemmista oli syntyvä suuri kansa. Lupaus on pitänyt erinomaisesti paikkansa samoin kuin se että jalkavaimon pojan kansan vaiheisiin luvattiin sisältyvän paljon levottomuuksia ja sotia.

Sodilta ja levottomuuksilta eivät tosin ole säästyneet Iisakinkaan jälkeläiset. Ristiretkien, noitavainojen ja uskonsotien aikakaudesta samoin kuin nykykirkon vistauksesta pedofiliasta ei kukaan kristitty voi olla ylpeä, mutta mikä onni, nyt näyttää siltä että kristityt ovat läksynsä oppineet ja antavat kaikkien kukkien kukkia - lähes äärimmäisyyksiin asti. 

Ismaelin jälkeläiset sen sijaan vielä monin paikoin polkevat sotien ja levottomuuksien suossa, jolle ei näy loppua vaan joka päin vastoin viime päivien uutisten valossa vain syvenee. 

Haluan kertoa lapsilleni kaikkia näitä edellä luettelemiani asioita, sillä jos he eivät niitä tiedä, tarkoittaa se heidän elävän arvotyhjiössä ja yleistiedon puutteessa - ja silloin he ovat vailla keinoja vastata, jos joku tulee heidän eteensä ja sanoo: sinä uskot väärään jumalaan, minun jumalani on se oikea. 

Haluan kertoa heille että on ookoo myös olla uskomatta mihinkään jumalaan. Maa ei järky, enkelit eivät itke eikä kohtalona ole ikuinen kadotus, vaikka ei uskoisikaan. Ihmisen järki jopa osoittaa, että uskoon ei ole aihettakaan, vaan kaikille elämän eksistentiaalisille kysymyksille löytyy tieteellinen selitys. Usko on jotain, joka jää tieteelle toiseksi näinä aikoina.

Mutta jos haluaa, saa uskoa, ja se usein tuo tähän sekavaan ja merkityksettömän tuntuiseen elämään lohtua ja valoa ehkä enemmän ja paremmin kuin tunteeton tiede. Uskoa ei voi eikä pidä järjellä selittää.

Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, uskomisella ei ole missään tapauksessa mitään tekemistä ihonvärin kanssa! Ihmisten jaotteleminen "valkoisiin" ja "mustiin" ei sitä paitsi ole edes asiallista eikä kohteliasta. Tällaisen asian luulisi olevan itsestään selvä kaikille lapsiaan kasvattaville vanhemmille nykyaikana, mutta mitä ilmeisimmin se ei sitä sittenkään ole. Ei välttämättä edes oman naapurin lapsille.








Kommentit

  1. Olen niin onnellinen pragmaattisesta mielenlaadusta, loogisesta persoonasta, matemaattisesta kyvystä tutkia mitä mikin on "syönyt" eli pitää sisällään. Tämän seurauksena kaikki sellaiset kysymykset joihin ei yksinkertaisesti pysty löytämään mitään vastausta jäävät minulta väliin. Esim. onko kuoleman jälkeistä elämää? No kun sen a tietää vasta kuoltuaan, niin en sitä vakavasti ole koskaan miettinyt, miksi miettisin, turhaan menisi energiaa. Toki kiinnostaa, isostikin mutta odottelen tässä kuolemaani tämän asian suhteen;) Leikillä toki voi miettiä ihan mitä vaan ja antaa mielikuvituksen juosta.
    Tuollainen hiekkalaatikkotilannehan on oikein hyvä kohta selittää omalle, ja varsinkin siinä sivussa sille toiselle lapselle, mitä mieltä on asiasta, kuinka sinä sen näet. Jos sitten lapsi sivistää perhettään niin nämä joko kieltävät lapsiaan leikkimästä sinun lasten kanssa eli ovat fundamentalisteja, rasisteja jne. tai kaikkein parasta, syntyy avoin vuorovaikutussuhde ja kaikki kasvavat henkisesti (niin harvoin, olisi unelmaa kun useammin).
    Tuo valkoiseksi sanominen on selvä vastareaktio siihen että kun ennen heitä ei kukaan jaotellut omassa maassaan värin mukaan niin nyt kyllä joku rohkea persuidiootti jaksaa muistuttaa väriviallisuudesta, mutiaisena olemisesta jne. Pitää muistaa selittää että rasistit on rasisteja ihonväristä riippumatta ja niihnhän sä teetkin. Mitä enemmän luen sun juttuja niin sitä enemmän uskon etä lapsillasi tulee olemaan kohtuullisen terve maailmankuva ja itsetunto. Anna äitiydestä sulle kympin. Papukaijalla tai ilman, voi valita jonkun muunkin eläimen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matemaattisuus ja loogisuus ovat ihailtavia ominaisuuksia ajattelussa, toivoisin itsekin niitä omaavani enemmän... Sellaisten kysymysten pohtiminen joihin ei löydy vastauksia on tosiaan turhaa eikä looginen ihminen sellaisia pohdikaan, onneksi! Itse pohdin usein turhia kysymyksiä mutta ihme kyllä, tuota että onko kuolemanjälkeistä elämää, en viitsi itsekään kovin innokkaasti pohtia. Se kun ei koskaan ajoissa selviä, vasta sitten kun oma aika tulee, haha.

      Kiitos kannustuksesta ja tunnustuksesta äitiydestäni! On muuten maailman vaikeimpia tehtäviä varmastikin, joten tunnustukset lämmittää.

      Poista
  2. Käytät muuten itsekin erästä sanaa tekstissä joka on sama asia kuin väärä jumala, puhut pakanauskonnosta eli sehän käsittää muut kuin kristityt, kristinuskon silmissä muut ovat pakanoita, kuten islamissa puhutaan vääräuskoisitä. Molemmille lienee yhteinen kauhistus, itse saatana eli agnostikko. Jos ei usko jumaluuksiin ollenkaan niin silloinhan niitä saa piestä kuka vaan ja naapurin muslimin kanssa saadaan tästä hyvä harrastus ;DD

    Eihän tuollaisiin kiinnitä huomiota kun on asian kanssa elänyt alusta asti, nyt nousi itsellekin mieleen kun osui oikeaan tekstiin.

    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiintoisaa että otit esille tämän pakanuskonto- sanan, se kertoo että luet tekstiä tarkasti ja ajattelet asioita paljon sekä olet niistä myös kärryillä! Nimittäin itsekin mietin ennen kuin kirjoitin, että viitsisinkö käyttää pakanauskonto-sanaa kun siinä nyt kumminkin on mukana niitä oikea/väärä usko -konnotaatioita. Mutta laiskuuttani en jaksanut miettiä korvaavaa, neutraalimpaa sanaa tai lisätä sanan perään tarkennusta, ajattelin että ei kukaan kumminkaan kiinnitä huomiota. Mutta olin väärässä!

      Käytän siis tässä yhteydessä pakanauskonto -sanaa vain siinä merkityksessä että ne ovat ennen kristinuskoa vallinneita /aikoinaan sen kanssa kilpailleita uskontoja. En siinä alempiarvoisen tai "väärän" uskonnon leimaa kantavassa merkityksessä...

      Poista
    2. Silti siinä sanassa on miinusmerkkinen arvolataus..

      Poista
  3. Hyvä aihe, vähän tuon tapaista olen myös kokenut mutta siinä muodossa kun Saksassa kerran jotkut ei paikalliset äreät miehet rupesivat huutelemaan rumia juttuja minulle siksi kun käytin noin polviin asti pitkää mekkoa, heidän mielestään olisi pitänyt olla maahan asti pitkä mekko ja varmaan muutakin. Heille oli kauheaa se kun sääret näkyi. Se tuntui ainakin päivän ajan oudolle, koska kyse oli kuitenkin länsimaasta ja itse pukeudun aina niin etten mene vaikka bikineissä ulos, niin en aio luopua myöskään lyhyemmistä mekoista siksi että joku muu haluaisi niin. Se jäi kuitenkin mieleeni, varmaan huutavat useille muillekin yrittäen kontrolloida silleen naisten pukeutumista. Ja koska kesät on alkaneet olla todella kuumia, niin onneksi on myös kevyitä vaatteita. Toivottavasti Suomi ei ajaudu sellaiseen pisteeseen, pitää olla vapaus: uskoa mihin haluaa, pukeutua mihin haluaa oli se sitten lyhyt tai pitkä mekko!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Viisi päivää tuntematonta: lomailen ilman perhettäni ensi kertaa 12 vuoteen