Tuulen, sateen ja helteen armoilla. Mistä tämän kesän säät kertovat?

Teetä aurinkolomalla?

Foce Varano, Apulian maakunta, Italia. On heinäkuun puoliväli, kesän kuumin ja vähäsateisin kausi parhaimmillaan. Olemme täällä viikon rantalomalla ja saapuessamme saimme heti tuntumaa hirmuhelteistä, jotka paikkakunnalla olivat olleet meneillään: 38 astetta ja sellainen tukahduttava kosteus, jota harvoin olen kokenut. 

Kun saavuimme Airbnb:n kautta vuokraamaamme ylimmän kerroksen merenrantahuoneistoon, ystävällinen vuokranantaja Piermarco esitteli paikat ja kertoi käytännön asioista. Ilmastointi löytyy ja sitä varmasti tarvitsettekin, hän sanoi ja kieltämättä huoneistossa oli todella tukalan kuuma. 

Kun kerroin vierastavani ilmastointilaitteita sillä niistä saa usein pelkkää kurkkukipua, Piermaco huomautti että näillä seuduilla käy usein onneksi myös vilvoittava tuuli. Jos pidätte ikkunoita auki, läpiveto voi riittää siedettävän huonelämpötilan saamiseksi, hän neuvoi. 

Muistelen hänen sanojaan viisi päivää myöhemmin, kun makaan hereillä sängyssä yön pimeydessä ja kuuntelen suljettujen ikkunoiden takana ujeltavaa, puuskittain heittelehtivää tuulta, joka tärisyttää alaslaskettuja peltisermiverhoja (serranda) ja viheltää puitteidenraoissa. Terassilla helähtää, kun yksi sinne jätetyistä lasinkeräykseen menoa odottavista tomaattikastike- ja viinipulloista kaatuu. Uimapatja paukkuu kapean sivuterassin kaidetta vasten, ja vaikka olemme varmistaneet että se on hyvin "lukittuna" paikoilleen, mielessä käy silti että tällainen tuuli pystyy kyllä varmaan mihin vain.

Pahaenteiset pilvet saapuivat vuorilta.

Kylläpä todellakin tuulee näillä seuduilla, ajattelen. Tuulet alkoivat kolmantena lomapäivänämme, ja vaikka niiden liikuttamat ilmamassat olivatkin helteisen lämpimiä, niin - kova tuuli on aina kova tuuli! 

Se on saanut meren myrskyämään mahtavasti ja toi oikein hyvän läpivedon asuntoomme. Ilmastointilaitetta ei tosiaankaan ole tarvittu, vaikka hiki nukkuessa silti vähän tulee. Varsinkin nyt, kun ikkunat ja rautaverhot oli kaikki suljettava, sillä päälle on iskenyt jokin aivan outo sääilmiö vuodenaikaan nähden: rankkasade, hurrikaanituuli ja kaikkien aikojen ukkonen. 

Kuvitelkaa Suomen loppukesän pahimmat myrskyt ja ukkoset ja kertokaa se kolmella tai neljällä. Sellaista ympärilläni on nyt. Tuntuu, että hetkellä millä hyvänsä ikkunalasi paukahtaa rikki tuulen voimasta tai salama iskee talon katolle. Salamointi on herkeämätöntä, ja jyrähdykset ovat yhtä taukoamattomia. Ukkonen on jäänyt aivan talon päälle pyörimään, jyrinä on korviahuumaavaa, se helisyttää ikkunalaseja ja tuntuu sydänalassa asti. On todellinen ihme, että lapset nukkuvat kuin tukit.

 

Me emme mieheni kanssa saa nukuttua. Meillä on oikeastaan ollut todella toimelias yö. Ensin joskus kahden aikoihin ryhtäsimme terassille korjaamaan kuivumassa olleet pyykit pois, kun sade alkoi. Tuuli on ollut kovaa jo koko päivän, ja ovet ovat paukkuneet. 

Sade muuttui rankemmaksi hennon alun jälkeen, ja se onkin ollut sitten armotonta rummutusta siitä asti. Olemme juuri parin päivän ajan ihmetelleet televisiosta näkyviä uutiskuvia Saksasta, ja nyt tuntuu että tätä menoa on samanalaista kohta täälläkin. 

Viistosateen termi on tullut yön ainana tutuksi - se mistä olen lukenut ilmastonmuutoksen seurauksia käsittelevistä kirjoista mutta vasta nyt tajunnut, miten haitallinen ilmiö voi olla. Kova tuuli joka ohjaa sateen suoraan seiniin, ikkunoihin, oviin ja rakenteisiin. 

On käynyt ilmi, ettei ainakaan tämän talon rakenteita ole suunniteltu kestämään viistosadetta: vesi on tulvinut kahden terassioven alta sisään viistosateen kunnolla osuessa kohdalle ja olemme ottaneet koko huushollin pyyhevarastot käyttöön, puristelleet läpimäristä pyyhkeistä vettä ämpäriin ja silti vesi uhkaa levitä koko ajan laajemmalle. 

Illalla vielä söimme päivällistä ulkona.

Eikä ukkoselle tule loppua; jo pelkkä jyrinä ja sateen ropina kattoon ja ikkunoihin estäisi nukkumasta. Aurinko aloittaa jo nousunsa, mutta pienen tauon jälkeen rankkasade alkaa taas. Ja jyrinät sen kun kiihtyvät. Nuku siinä sitten. 

Kahdeksan maissa lapset heräävät ukkoseen ja syömme ensimmäistä kertaa aterian sisällä - lomahuoneistomme tilava aurinkoterassi ruokapöytineen on nyt käyttökelvoton. Lapset liimaavat nenänsä kiinni ikkunaan ja ihastelevat salamointia, vaikka vähän myös pelottaa. 

Tuntia myöhemmin kaikki lakkaa yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Jyrähtely kuuluu enää jostakin hyvin kaukaa. Pilvipeite on silti edelleen vankka eikä rannalle ole asiaa.

Pidetään kaupunkipäivä, päätämme ja aiomme läheiseen Peschicin pikkukaupunkiin, jossa muutenkin on ollut tarkoitus käydä - valkoisiksi kalkittuja taloja kapeiden kujien varsilla, keskiaikainen linna, hyviä ruokaravintoloita. 

Ulkona iholle iskee epämiellyttävä yllätys: on kauhean kylmä! Vilkaisemme mittaria: 19 astetta. Lähes 20 astetta vähemmän kuin vielä pari päivää sitten ja 13 astetta vähemmän kuin edellisenä päivänä. Se kyllä tuntuu! 

Värisemme t-paidoissamme ja ajamme paikoitellen pikkujoiksi muuttuneita teitä pitkin Peschiciin, jossa aamupäivä kuluu rantalomalle varsin epätyypillisessä puuhassa: etsimme kauppakujilta lastenvaatekauppaa, josta löytyisi pitkähihaista lasten ylle. He nimittäin tärisevät kylmästä ja sateessa, joka on uudelleen alkanut ripotella. 

Lopulta neljännestä kaupasta löytyy pitkähihaiset kaikille ja pahiten tärisevälle kuopukselle vielä pitkät housut, ja 80 euroa köyhempinä poistumme kaupasta jonne myyjä jää varmaan hieromaan käsiään ja kiittämään taivaanjumalia kurjasta ilmasta, joka toi aamun tienestit yrittäjälle. 

Me aikuiset emme raaski enää käyttää rahaa omiin pitkähihaisiimme vaan tyydymme kärsimään kylmästä. Niinhän me vanhemmat aina teemme, kuljemme itse vaikka missä räteissä ja ikivanhoissa vaatteissa, kun taas lapset ovat aina säänmukaisesti puetut ja goretexit sun muut päälle. 

Lopulta pakenemme sadetta lounasravintolaan, ja hyvään lounaan syömmekin:

Spaghetti alle vongole.

Kun astumme ravintolasta ulos lähes kaksi tuntia myöhemmin, taivas on muuttunut aivan siniseksi ja on kuin valtava lämmityslaite olisi hurahtanut käyntiin. Pitkähihaiset joutavat saman tien takaisin kassiin ja pian hikoilemme taas kaikki hellevaatteista huolimatta. 

Kierrämme Peschicin vanhankaupungin upeassa säässä ja ilta kuluu taas rannalla. Kaikki näennäisen normaalisti, siis. 

Mutta onko oikeasti mikään normaalisti? Illalla kylmä tuuli taas palaa eivätkä lämpötilat enää ole lähelläkään ensi päivien 30 astetta yölläkin. Päinvastoin, illalla joudun keittämään teetä lämmikkeeksi pystyäkseni istumaan terassilla auringonlaskua ja tähtitaivasta katselemassa.

Kun näen vuokranantajaamme Piermarcoa myrskyn jälkeisenä aamuna, kysyn häneltä ovatko näin kovat tuulet ja ukkoset tavallisia näillä seuduilla. Hän vastaaa, ettei ole eläessään tähän aikaan kesästä nähnyt. Tavallisesti kovimmat ukkoset tulevat loppukesästä, eivätkä silloinkaan yleensä tällaisen tuulen ja näin kovan sateen kera. 

Sanoin että täällä tuulee usein, mutta en mitään tällaista tarkoittanut, tämä on jotain poikkeuksellista, hän sanoo pyyhkiessään vettä sisäpihan kaktuspuutarhan käytäviltä. Osa kaktuksista on painunut maata kohti tuulen voimasta, kukkaruukuissa kukat nuupottavat yön ryöpytyksen jäljiltä. Näyttää siltä että Keski-Euroopan sateet ovat valuneet Pohjois-Italian läpi tänne Apuliaan. Ilmasto on ihan sekaisin!

Kerron olevani samaa mieltä ja puhumme hetken myös Suomessa vallitsevasta epänormaalista hellejaksosta. Monet Suomessa varmaankin ovat kovasti nauttineet lämpimistä ilmoista, mutta toisaalta kokemus on todennäköisesti ollut myös terveellisen varoittava: kun yli 30 asteen hellettä jatkuu viikosta toiseen eikä vettä saada tarpeeksi, ei se enää ole kivaa eikä hauskaa. 

Loma-asuntomme taloyhtiön kaktuspuutarhaa.

Täällä Italiassa kuiviin kesiin ja koviin helteisiin on eri tavalla totuttu, niin luonto kuin ihminen, mutta kun kuuma ja kuiva osuu paikkaan johon sen ei pitäisi osua, tilanne muuttuu pelottavaksi. Italiassakin on viime vuosina koettu ennätyshelteitä ja -kuivuutta, jotka ovat ilmastonmuutoksen vaikutuksia ennustavien mallinnusten mukaisia: Italia on maailmassa yksi niistä alueista, joissa ilmastonmuutos tuntuu ensimmäisenä ja pahimmin. 

Eikä pelkästään helteiden muodossa vaan yhtä lailla myös rankkasateiden ja myrskytuulien. Ja niitähän on tänä kesänä koettu Italiassa enemmän kuin hirmuhelteitä; päin vastoin esimerkiksi Suomessa tai Kanadassa on ollut lämpimämpää kuin esimerkiksi Pohjois- Italiassa! 

Ilmasto - tai ainakin sää - on todellakin ihan sekaisin. Helteet "väärässä" paikassa, ennätystulvat Keski-Euroopassa, 50 astetta Kanadassa, myrskyisä kesäsää Italiassa... Oma pieni kokemuksemme apulialaisessa loma-asunnossa oli kaiken tämän rinnalla tietenkin vain pientä, mutta silti se toi konkreettisen lähelle monta pelottavaa sääilmiötä: rankkasateen, todella kovan tuulen, voimakkaat ukkoset. 

Maisemaa Peschicistä sateen jälkeen.

Tämän kesän säät kertovat siitä, että ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat tulossa päälle nopeammin kuin on osattu odottaa - seikka josta asiantuntijat ovat kyllä varoitelleet jo kauan mutta jota kukaan ei ole halunnut ottaa todesta eikä todennäköisesti moni vieläkään ota. Negationisteja kyllä riittää tässäkin asiassa (onko joku tosiaan niin tyhmä että kuvittelee ihmisen voivan vaikuttaa ilmastoon, on suomalaiselta netin keskustelupalstalta bongattu lause) 

On vaikea uskoa asiaan, joka on niin monimutkainen ja suuri ja vaikutuksiltaan arvaamaton. Kun on kyse tarpeeksi pelottavasta asiasta, on se helpompi kieltää kokonaan ja olla niin kuin mitään ei olisikaan. Niin ihmismieli toimii ja kieltäminen on osa psyyken puolustusmekanismeja. 

Vaikka asiantuntija toisensa jälkeen luettelee faktoja siitä, miten valtamerien happamoituminen, jäätikköjen sulaminen ja maaperän humuskerroksen ohentuminen aiheuttaa kohtalokkaita seurauksia luonnon tasapainolle ja ihmiselämälle, me kuuntelemme luennon, olemme hiljaa ja palaamme koteihimme jatkamaan arkea kulutusjuhlineen.

Eihän meillä voi mitään sellaista tapahtua, jossakin kaukana televisiossa kyllä mutta ei täällä. Näin moni saksalainenkin ajatteli vielä ennen ennätystulvakatastrofia. Ehkä Suomen tämän kesän helteetkin ovat saaneet jotkut havahtumaan tuomalla sään ääri-ilmiön lähelle ja osaksi jokapäiväistä elämää, kuten apulialainen myrsky-yö minulle toi. 

Ukkosmyrsky toistui vielä viimeisenä rantalomaviikon yönä mutta tällä kertaa katselimme sitä kauempaa sillä myrskyn keskus oli kauempana vuorilla. Jyrinää ei kuulunut mutta salamointia näkyi sitäkin enemmän. 

Aamulla jäljellä oli enää ikkunoissa vonkuva tuuli, ja aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Roomaa. Ajoimme läpi tummien pilvien peittämän Apulian, Molisen ja Abruzzon maakuntien, kohtasimme muutaman rankkasadekuuron joiden aikana ajaminen oli vaikeaa ja näkyvyys nolla, kunnes Lazion maakuntaan päästyämme aurinko tuli esiin. Roomassa meitä odotti aurinkoinen, helteinen ilta ja kuulimme, että lämpötilat olivat Roomassakin viikon aikana hetkeksi laskeneet mutta sadetta ei ollut tullut yhtään, joten kaikki on täällä yhä kuivempaa ja keltaisempaa. 

Luultavasti samantyyppistä kuin Suomessa, poikkeuksellisten helteiden maassa tällä hetkellä.