5 vinkkiä väljähtäneen parisuhteen pelastamiseksi



Olen viime aikoina tajunnut yhden pysäyttävän jutun: lähipiirissäni ja erityisesti ikäluokassani on tuskin yhtään ongelmatonta pitkää parisuhdetta, joitakin harvoja ihanneliitoilta vaikuttavia poikkeuksia lukuunottamatta. Joista niistäkään en ehkä vain tiedä tarpeeksi.

Enkä nyt tarkoita mitään pikkuongelmia kuten riitelyä vessapaperirullan oikeasta asennosta telineessä, vaan ihan oikeita, syviä, perustavanlaatuisia ongelmia. (Avio)eroa mietitään tai ainakin aika ajoin väläytellään vaihtoehtona yhdessä jos toisessa pitkässä liitossa. Onneksi kaikki heistä eivät kuitenkaan eroa, vaan tekevät paljon töitä suhteen pelastamiseksi. Mutta monet eroavat, kun eivät enää jaksa yrittää. 

Oma liittoni ei onneksi niin huonossa jamassa sentään ole, mutta ei meilläkään ongelmatonta ole. Riidellään harva se päivä, on päiviä jolloin kommunikointi rajoittuu murahduksiin ja puolieleisiin joista toivoo toisen saavan tolkkua, ja välillä tuntuu siltä että just lähden tästä talosta lapset kainalossani enkä koskaan tule takaisin. 

Mikä meidän noin neljä-viisikymppisten, nuorena sitoutuneiden eli pitkässä liitossa elävien parisuhteita oikein vaivaa? 

Ruuhkavuodet ja sen paineet, sanoo yksi. Tappavan tylsä arki, tuumaa toinen. Korona, tietää kolmas. Ikäkriisi ja eriaikainen henkinen kasvu, väläyttää neljäs. Varmasti kaikki neljä ainakin osatekijöitä. Koronavuosi ainakin kuuluu kriisiyttäneen yhden jos toisenkin parisuhteen ja koronaeroja tullut tuttavapiirissänikin. 


Parisuhteen huippuhetkiä: Hugot 2100 metrin
korkeudessa Dolomiiteillä viime syksynä.
(huom! kuvan ulkopuolelle rajautuvat
kolme ruokapöydässä möykkäävää lasta =)






Monien ystävieni kanssa olen käynyt vuoden aikana parisuhdekeskusteluja, puinut milloin omaani, milloin heidän parisuhteitaan aina sen mukaan kuka on eniten ollut sen tarpeessa. Kaikista näistä keskusteluista on lopulta kypsynyt ajatuksia, joita nyt jaan tässä postauksessa - kohta 20 vuoden parisuhteen tuomalla perspektiivillä. 

Kaikki eivät varmastikaan ole yhtä mieltä vinkkien toimivuudesta, eivätkä ne ole perinteisiä yllätä toinen lahjalla tai pidä yllä kipinää pikkutuhmilla viesteillä -tyyppisiä, mutta omasta kokemuksesta uskallan sanoa, että ellei edes joku näistä vinkeistä toimi, parisuhteella ei enää ole toivoa. Itselläni ja ystävilläni on aina loppuviimein joku tai jotkut näistä toimineet. 

Poimi omasi, jos tarvetta on! 

1. Kunnioita kumppaniasi kuin parasta ystävääsi. 

Olin parikymppinen tytönhupakko, kun Rooman-anoppini erään kerran kysyi minulta: Haluatko tietää, mikä on parisuhteessa kaikkein tärkein asia? No tottahan toki, vastasin, vaikka olinkin ihan varma että tiedän sen jo. Rakkaus tietenkin. Kunnioitus, vastasi anoppi. Älkää koskaan lakatko kunnioittamasta toisianne, silloin elätte onnellisina yhdessä vielä vanhanakin. 

Kiitin häntä neuvosta mutta samalla pidin sitä aivan outona. Omassa rakkaudenhuumassani sokeasti ajattelin, että rakkaus riittää, muuta ei tarvita. Olin liian nuori ymmärtämään vielä muuta. 

Kuinka väärässä olinkaan! Vuosien myötä olen saanut seurata useita parisuhteita, joissa kunnioitus on unohtunut - omassanikin usein on. Sanotaan päin naamaa rumia asioita, joita ei todellakaan kannattaisi sanoa eli unohdetaan normaali arkikohteliaisuus, jota kaikkien muiden ihmisten kanssa aina noudatamme. Huudetaan ja raivotaan toiselle, sen jälkeen kun ensin ollaan padottu tunteita, kerrytetty vihaa ja jupistu itsekseen pikkuasioista, joista sitten pikku hiljaa on kasvanut iso möykky. 

Mitä reittiä nyt kullakin asiat tapahtuvat, mutta lopputulos on silti käytöstä, jollaista ei ikinä kehtaisi kenenkään muun ihmisen edessä tehdä, ei edes pahimman vihamiehen. Puhumattakaan parhaasta ystävästä, jollainen ainakin ihannetapauksessa myös kumppanin pitäisi olla.

Yritän itse (välillä huonommalla, välillä paremmalla menestyksellä) pitää tätä neuvoa mielessä parisuhteen arjessa. Mikä puolisossa joskus (usein) ärsyttääkin, mistä olettekin eri mieltä, milloin hän kohteleekin sinua mielestäsi epäreilusti, sano se hänelle, kerro se vaikka kirjeellä jos ei muuten, keskustelkaa, etsikää ratkaisuja - mutta tavoilla ja tyylillä joilla toimisit parhaan ystäväsi kanssa. Kunnioituksella. 

Se että asutte saman katon alla ei oikeuta vajoamaan reaktioissasi tunnetaidoiltaan vajaavaisen lapsen tasolle. Älä murahtele vastaukseksi - ethän murahtelisi parhaalle ystävällesikään. Älä pidä häntä itsestäänselvyytenä - ethän pitäisi parasta ystävääsikään.

Sama pätee tietysti toisin päin. Jos huomaat ettei sinua kunnioiteta eikä asia huomauttamalla muutu, mikään määrä keskustelua, terapiaa tai muuta apua ei auta. Toisen elämää ei voi jäädä tuhoamaan epäkunnioittavalla käytöksellä - silloin on aika lopettaa suhde. 

Parisuhteen (ja perhe-elämän) tähtihetkiä:
viikko lomakylässä Calabriassa viime kesänä.




2. Punnitse suhteen hyvät ja huonot puolet 

Kirjoita hyvät ja huonot puolet vaikka paperille ja katso, kummat painavat enemmän. Tämä terapeuttiystäväni lyömätön neuvo on ollut ohjenuorani vuosikaudet. Sen avulla ovat lähtöhalut kuitenkin haihtuneet hurjimmankin riidan jälkeen. Tärkeää on toistaa punnitseminen tarpeeksi usein, mutta toisaalta myös erottaa punttien hetkelliset heilahdukset pysyvistä, merkitsevistä muutoksista. 

3. Ottakaa kahdenkeskistä aikaa. 

Tämä on iänikuinen, joka paikassa toisteltu klisee, mutta vaan niin totta. Usein ruuhkavuosissa elävien parisuhde uhkaa muuttua vanhemmuussuhteeksi, tai lapsien puuttuessa uraputkisuhteeksi, pahimmassa tapauksessa molemmiksi näistä. Jos ei kumppanuuden juurista eli parisuhteesta pidä huolta, voi olla ettei puu kestä kun lehdet lopulta putoavat oksilta eli lapset kasvavat / eläkeikä tulee vastaan. 

Itselläni on tällä hetkellä valtava kaipuu yhteen asiaan: pieneen lomaan kahden kesken mieheni kanssa. Me vietämme kahdenkeskistä aikaa aivan liian harvoin, eikä se ensimmäisinä lapsiperhevuosina tuntunut missään. Nyt lapsia on kolme ja heistä yksi kiukkuaa uhmaansa, toinen eskari-iän mielenmyllerryksiään (niitä murrosikään verrattavia) ja kolmas uhkaavasti lähestyvää esiteini-ikäänsä. Ja nyt sitä tajuaa että parasta mitä vanhemmat voivat suhteelleen tehdä on ottaa välillä taukoa ja muistaa, miksi tässä oikein päivästä toiseen tätä pesuetta luotsataan eteenpäin kiukkuineen kaikkineen: siksi että olemme haluneet jakaa elämämme yhdessä ja meistä ovat nämä kolme ihanaa kiukuttelijaa syntyneet. Meistä. 

Perhe olemme pohjimmiltaan me kaksi; jos meitä ei enää ole ei ole tätä perhettäkään. Emme voi antaa voimiemme hukkua arkeen, sillä jos me emme jaksa, ei ole enää meidän arkeakaan. Tekomme eivät ole enää pelkästään omia tekojamme,  vaan myös lastemme lapsuutta ja todellisuutta. 



4. Hyväksy muutos.  

Oi älä koskaan ikinä muutu, lauletaan jossakin romanttisessa renkutuksessa, mutta tosiasiassa jokaisen parisuhteeseen ryhtyvän tulisi muistaa, että toinen muuttuu jatkuvasti - molemmat muuttuvat! Kukaan ei ole sama ihminen kaksikymppisenä ja viisikymppisenä. Solutasolla uusiudumme koko ajan, esimerkiksi koko luusto uusiutuu noin kymmenessä vuodessa, ja viimeaikaisten tutkimusten mukaan myös ihmisen psyyke ja persoona ovat paljon joustavampia ja muuttuvampia kuin mitä on luultu. 

Tämä on persoonallisuushäiriöisten kuten narsistien kuntoutuksen kannalta hyvä uutinen, mutta se tarkoittaa myös sitä että - mielemme todella saattaa muuttua aivan toiseksi vuosien myötä. Ajatusmaailma, mielipiteet ja arvot saattavat muuttua, muuttuvatkin. Joillakin enemmän, joillakin vähemmän, mutta silti muuttuvat. 

Loppupeleissä kyse on siitä, miten hyvin näihin muutoksiin sopeudutaan ja miten ne hyväksytään. Kaikkia muutoksia ei tietenkään pidä hyväksyä: ks. esimerkiksi kohta 1. Kunnioituksen katoaminen ja toisen pitäminen itsestäänselvyytenä ovat asioita, joita ei pidä koskaan hyväksyä. 


5. Tyydy siihen hyvään, mitä sinulla on. 

Tämä neuvo voi äkkiseltään kuulostaa kauhealta ja tyytyminen sanana inhottavan latistavalta ja periksiantavalta. Kukapa haluaisi tyytyä, kun vaihtoehtona on koko maailman unelmat! 

Mutta tämä vinkki liittyy tiiviisti neuvoon numero 2. Kun sinulla on selkeästi selvillä suhteen hyvät puolet ja olet todennut, että ne ylittävät huonot puolet (ilmeisesti olet, koska haluat edelleen jatkaa suhteessa), on aika keskittyä hyvään. Teillä on rakkautta, teillä on yhteisiä muistoja, teillä on lapsia, teillä on kiva koti, farmariauto ja kultainen noutaja, mitä hyvää nyt kelläkin on - haluaisitko olla ilman näitä hyviä asioita? Todennäköisesti et, sillä jokainen niistä tuottaa sinulle onnea ja on osa perhettäsi ja tärkeänä pitämiäsi asioita. Niin paljon hyvää ja kaunista, tyydy siis siihen. Kaikki mikä ulkopuolella on, saattaa kyllä joskus tuntua houkuttavalta, mutta loppujen lopuksi se on vain kuvitelmien harhaa, levotonta energiaa vailla turvaa ja varmuutta. 

Joskus on suurta viisautta tyytyä eikä haluta enempää. Tämä asia pätee muuten monessa muussakin asiassa kuin parisuhteessa! 

Lopuksi vielä yksi vinkkivitonen: kunnioita kumppaniasi ja vaadi samaa myös häneltä, joka tilanteessa. Ai, sanoinko sen jo? No, sanon uudestaan, koska asia vaan on niin äärettömän tärkeä. Anoppini on hyvin viisas nainen.  





Kommentit

  1. POH-ohjelmasssa kirjailija Nousiainen heitti hyvän, seitsemässä vuodessa on kertonut kaikki juttunsa ja sit kierrops alkaa uudelleen eli pitää kuunnella niin omat toistetut kuin toisen jutu. Keino on tietenkin oppia uutta, innostua jostain uudesta ja kertoa uusia juttuja, niiden vanhojen lisäksi.
    Nyt heitän kysymyksen - onko pitkä parisuhde itsessään mikään saavutettava etuus? Voiko suhteita, merkityksellisiä, olla useita elonpolun aikan? Niin kuin sanoit, joskus asiat muuttuu ja ei kun eteenpäin, sanoi mummo lumessa...sillä Jahavat tulloo!!

    VastaaPoista
  2. --ja helmat paukkuu, unohtui...;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä tuo seitsemän vuoden vertaus - ja mahdollisuus kuitenkin freesata niitä juttuja ja keksiä jopa uusia. Sittenkin on toivoa ettei joudu ikuisesti samaa levyä pyörittämään, haha.

      Ja tuo kysymys jonka heitit, sitä olen itsekin usein pohtinut. Ajattelen kaikkea biologian kautta ja mietin sitäkin, että onko ihmistä tarkoitettu yksiavioiseksi elämään koko elämä saman kumppanin kanssa? Voi olla että on, voi olla että ei, mutta nykymaailmassa se kuitenkin on eräänlainen ihanne ja normi, ainakin pitkään on ollut. Ja sen kanssa on monilla vaikeuksia. Ei meinata niitä jälkeläisiäkään saada kasvatettua yhdessä, vaikka taas biologian kautta ajatellen uskon, että siihen ihminen kyllä on tarkoitettu: että molemmat vanhemmat hoitavat jälkeläisiään yhdessä esimerkiksi pingviinien tapaan.

      Itse pidän ihanteena pitkää liittoa ja sitoutumista, mutta ei se varmastikaan ole ainoa tavoiteltavan arvoinen keino elää tätä elämää. Eikä varsinkaan mikä tahansa liitto, jossa ei nähdä vaivaa yhteisen hyvän eteen tms. Tai jos puuttuu se kunnioitus toista kohtaan! =)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Lapsiperheen kymmenen kolhun kaupunkiloma Firenzessä ja Spoletossa

Tarina kahdesta perheestä italialaisella uima-altaalla