Vohvelikestit ja tomaattikastikeonnellisuusindikaattori

Vohvelia raudalla.
Onko mitään kodikkaampaa, kuin perjantai-illan vohvelikestit? Posket ulkoilusta punoittaen ja mahat luistelusta kurnien lapset istuvat pöydän ääressä ja hakkaavat haarukallaan rytmikkäästi pöytää: vohvelia, vohvelia (paitsi kuopus, joka toistelee: pizza, pizza, hänelle mikä tahansa herkku on pizzaa).

Vohvelit hävisivät parempiin suihin muutamassa hetkessä. Yhtäkkiä tajusin, että sama taikinamäärä, joka jossain elämänvaiheessa aiheutti vinon pinon vohveleita lautaselle, riitti juuri ja juuri ruokkimaan vohvelinnälkäiset suut. Eikä yhtään jäänyt tarjoilulautaselle hetkeksikään pyörimään, vaan suoraan raudalta siirtyivät syötäväksi.

Siinä se konkretisoituu, perheen kasvaminen nimittäin, ruokapöydän ääressä. Se määrä mikä aiemmin riitti mainiosti ja jäi vielä yli, on nyt juuri ja juuri sopiva määrä tai sitten vain pieni osa tarvittavasta.

Meidän perheen perusruoka, pasta tomaattikastikkeella, on toiminut hyvänä perhekoon kasvamisen mittarina, ja erityisesti tomaattikastikkeesta on tullut paljonpuhuva ja koko perhehistoriastamme elävästi kertova indikaattori:


Muistan ne ajat, jolloin elimme pariskuntana ja valmistimme vuokrayksiömme pikku keittiönurkkauksessa pastakastiketta pienellä paistinpannulla. Vähän oliiviöljyä, yksi valkosipulinkynsi, puolikas sipuli jos kaapissa oli, sitten yksi tomaattimurska/pyreetölkki ja hetki hauduttelua, ja se oli siinä: pastakastike kahdelle.

Lapsen synnyttyä huomasimme, ettei yksi tomaattipurkki oikein riitä. Otimme käyttöön toisen, ja niin ateriasta jäi kastiketta vähän yli, lapselle annos seuraavallekin päivälle. Kun lisäsin kastikkeeseen vielä kolmannenkin purkin, aterioimme sillä seuraavana päivänä kaikki kolme

Lapsen vähän kasvaessa huomasin, että vihannesten syöminen alkoi olla hänelle vaikeaa. Tämän olen huomannut myöhemmin kaikkien lasteni kohdalla, mikä sotii täysin sitä asiantuntijoiden ahkeraan viljelemää "totuutta"  vastaan, että lapset oppivat ruokapöydässä(kin) esimerkkiä katsomalla. Olen erittäin kova kasvisten syöjä, mutta niin vain lapseni ovat yksi toisensa jälkeen alun uteliaan maisteluvaiheen alkaneet karttaa kaikkea, mikä vain näyttääkin vihreältä.

Esikoinen tosin on osoittanut, että se vaihe onneksi näyttää menevän ohi ja viimeistään kouluiässä kasvikset taas alkavat maistua. Mutta siinä välissä ne neljä viisi vuotta ovat kasvistensyönnin suhteen todella ankeaa aikaa. Keksin kuitenkin jo esikoisen kohdalla, että pastakastikkeeseen voi kivasti lisätä vaikka mitä kasviksia, ilman että lapsi huomaa, kunhan ne vain raastaa tai pilkkoo tarpeeksi pieniksi sekaan. Porkkanaa, kesäkurpitsaa, selleriä, kukkakaaleja... Sitä paitsi kastikkeesta tulee kasvisten myötä entistä parempaa, niin hyvää, että vaikka keskimmäinen pahin nirsoilija joskus bongaakin ruuasta vihreän hipun (kesäkurpitsan kuorta), niin hän kuitenkin syö sen.

Kun toinen lapsi tuli pastansyönti-ikään, oli kastikepurkkeja lisättävä neljäs purkki, jos tahdoimme aterioida ruualla kahtena päivänä. Ja perheen kasvaessa huomasin, että oli aina vain kätevämpää, jos ruoka riittäisi kolmeksi päiväksi: viisi purkkia siis.

Nyt kolmannen lapsen liityttyä ruokakuntaan perussatsin ainekset näyttävät tältä:



Kuusi purkkia Muttia, kasviksia, vähintään yksi sipuli ja paljon valkosipulinkynsiä. Useimmiten vielä jauhelihaa sekaan, jotta ruosta tulisi lapsille vielä täysipainoisempi ateria. Tonnikalaakin joskus, mutta nykyisin kuopuksen epäillyn kala-allergian takia harvemmin.

Näitä aineksia hauduttelen neljän litran kattilassa tunnin tai pari, ja koko perheelle maistuu. Se on tärkeää, sillä mikään ei ole rasittavampaa kuin valmistella useita ateriavaihtoehtoja vain sen takia, että joku perheenjäsenistä "ei tykkää" jostakin ruuasta. Satsi riittää kaikille kolmeksi päiväksi, mikä on ihan huippua. Kaikki kotiäidit (ja varmasti etenkin työssäkäyvät!) tietävät, että etukäteissuunnittelu ja ison satsin varastoon tekeminen ovat parhaita arjen helpottajia.

Niin vain on siirrytty yhden purkin parisuhdeaikakaudesta kuuden purkin perheaikakauteen. Siirtymä on ollut pitkä ja antoisa, ja joskus minua lähes naurattaa kauhoessani jättikattilasta kastiketta lautasille, kun vertaan tilannetta alkupisteeseen. Olihan sitä kastiketta kahdestaankin ihan kiva ja varsinkin romanttista syödä, mutta en mistään hinnasta kuitenkaan palaisi siihen tilanteeseen. Pastakastikeindikaattorimme toimii nimittäin hyvin myös onnellisuusindikaattorina: mitä enemmän purkkeja, sitä enemmän onnea.

Sitä paitsi kahdenkeskistä romantiikkaa voi harjoittaa edelleenkin, vaikka lapsia on ja tomaattipurkkeja kuluu. Alussa vohveleista kertoessani en kertonut asiasta aivan totuudenmukaisesti, sillä yksi vohveli kyllä jäi yli, mieheltäni nimittäin, hän kun ei jaksanut töistä tultuaan ja siellä kahvikakkua juuri nautittuaan syödä toista omaansa (jokaiselle oli kaksi vohvelia).

Lapset yrittivät kyllä kärkkyä isältä syömättä jäänyttä vohvelia, mutta isä ilmoitti syövänsä sen myöhemmin illalla. Ja niin hän tekikin, lasten mentyä jos nukkumaan. Hän ei kuitenkaan saanut syödä sitä silloinkaan rauhassa, vaan paikalle ilmaantui vaimo suupalaa kärkkymään. Niin me sitten jaoimme vohvelin sydän sydämeltä, levitimme päälle kaapista löytynyttä pähkinäsuklaalevitettä ja söimme ihan kahdestaan.

Romanttisesti kuin parisuhteen alkuaikoina ikään.




Tässäpä vielä ohje, jonka mukaan vohvelitaikinan perheellemme teen. Kun vieraita tulee, ja omallekin perheelle jos vohvelinälkä on oikein suuri, teen vähintään puolitoistakertaisen annoksen.

RAPEAT VOHVELIT

3 kanamunaa
4 dl täysmaitoa
4 dl vehnäjauhoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruususuolaa
1 dl kivennäisvettä
loraus (noin puoli desiä) oliiviöljyä
voita paistamiseen 




PAROLA DEL GIORNO: sugo (m), sughetto (m) = (tomaatti)kastike. ragù (m) = tomaattikastike, jossa on (jauhe)lihaa  Gli ingredienti per il buon sughetto sono: pomodoro, cipolla, aglio, olio d`oliva e verdure. = Hyvään pastakastikkeeseen tarvitaan tomaattia, sipulia, valkosipulia, oliiviöljyä ja kasviksia.



Kommentit

  1. Vohvelit on kylmällä talvella muuten hyviä.
    Oletko kokeillut tarjota kasviskeittoja? tai esim. ratatouille ja muut kasvisruuat. Niissä on usein enemmän makua tai vaikka curryvihannekset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasviskeittoja kyllä jonkin verran saan lapsille menemään, niitäkin ovat alkaneet siinä kolmen ikävuoden kieppeillä vierastamaan, vaikka säännöllisesti on ruokalistalla. Pitäisi ehkä vaan rohkeasti enemmän kokeilla tarjota kaikkea, esimerkiksi ehdottamiasi curryvihanneksia tai ratatouillea!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa